Jos hevosen on oltava kesällä hommissa, niin aika moni valitsisi Vennelmon Veikon duunit. Ei ole kiirettä eikä tule hiki. Ei ole hyttysiä eikä paarmoja. Eikä ole helteelläkään kuuma. Ulapalta kantautuva merituuli pitää näistä asioista huolen. Oma hoitaja on.
On suorastaan ylimaallinen rauha, mutta yksin ei silti tarvitse olla. Laumaeläimiä kun ollaan, mukana on myös lajiseuraa, rutinoitunut seurashettis Rusina, Eevamaria Porthan-Broddellin Solos Lacanin entinen avec.
Hevonen on Petri Nykäsen suomenruuna, jolle löytyi tehtävä maailmassa. Niinhän sitä sanotaan, että kyllä kaikille hevosille sopiva työtehtävä löytyy, kun osataan vain katsoa.
Aurora Uusituvan kesätyö on puolestaan olla ”heppatytön paratiisissa”, kuten hän itse ilmaisee, eli kantaa hevosille vedet, huolehtia lisärehut ja suolakivet ja siirtää aitausta niin, että tuoretta syötävää riittää.
Raviuraakin Valtrauksen pojalle on yritetty. Ravi käy, mutta vauhdit eivät tahdo siihen hommaan riittää, eikä oikein eteenpäinpyrkimyskään.
”Äärimmäisen kiva ja toimiva hevonen tämän tyyppiseen työntekoon, missä rauhallisuus on valttikortti, mutta ei se ravuriainesta kyllä ole”, Nykänen luonnehtii.
Hän kuljetti hevoset saareen ja löysi ilman kesätöitä olleen Uusituvan niiden kuskiksi ja hoitajaksi. Nykänen käy silloin tällöin viemässä saareen kuivaa heinää ja tarvittaessa kengittämään.
Saaressa on lähes 30 asteen helle. Työt ovat yhtä kuin turistien ajelutusta kärryillä. Ajetaan pari kilometria suuntaansa ja pysähdytään syömään vadelmia. Historiaa ei voi täällä olla aistimatta. Kontrastia tulee siitä, että se, mikä nyt on helteessä kylpevä helsinkiläisen heppatytön kesäparatiisi, oli sata vuotta sitten joillekin helsinkiläisille helvetti. Käydään katsomassa vankileirillä vuonna 1918 kuolleiden punaisten muistomerkki. Epäinhimillisiin olosuhteisiin kuoli satoja.
Kun – hyvänä päivänä – kymmenen turistia on ajelutettu, siinäpä se työpäivä sitten olikin. Määrällisesti töitä ei ihan hirveästi ole. Aika paljon seisoskellaan ja odotellaan, ja se käy Veikolle aivan mainiosti. Se vaikuttaa olevan sitä hevostyyppiä, joka laskee jokaisen raviaskeleensa ja viimeistään kymmenennen kohdalla on sitä mieltä, että voisi siirtyä jo käyntiin tai jopa pysähtyä syömään tienvarren heinikkoon. Jotkut turisteista ovat olleet turhaan huolissaan silmät lurpallaan valjaissa nuokkuvan hevosen jaksamisesta.
”Olen yrittänyt heille kertoa, että kyllä se on lähinnä Veikon luontaista rentoutta, että se osaa heti hyvän vossikkahevosen tyyliin vaipua seisaallaan uneen, jos hommaa ei juuri sillä hetkellä ole”, Uusitupa naurahtaa.
Kun Kauppatorin rannasta lähtee suoraan kohti avomerta, kaartaa hieman vasempaan ja pysähtyy noin 5 kilometrin kohdalla, on Isosaaressa. Helsingin edustalla olevasta saaresta ollaan tekemässä matkailukohdetta, mutta isot työt ovat vasta suunnitteluvaiheessa. Moni ei edes tiedä, että Isosaareen pääsee Kauppatorilta laivalla jo nyt. Saari oli vuosikymmenet sotilaskäytössä, ja vasta viime vuonna avattu suurelle yleisölle. Isosaari on mennyt maailma, josta ihmiset ovat lähteneet, ja jota luonto ryhtyi kovaa vauhtia valtaamaan takaisin omakseen.
Horsma kasvaa koulun asfalttipihan läpi ja kantahenkilökunnalle 60-luvulla rakennettujen 37:n rivitaloasunnon ikkunoiden eteen vedetyt verhot ovat olleet kiinni vuosikymmenet. Saari on avoinna turisteille päiväsaikaan. Öisin saari on autio. Vain saaressa asuva merikotka kuulee, kun hevosen kaviot kopsuvat pikkutunneilla vanhan koulun pihassa. Hevoset nimittäin joko pysyvät sähkölankojensa takana, tai sitten eivät. Yhtä hyvin ne voivat illalla päättää lähteä pohjoisrannassa saunaa lämmittävän Uusituvan seuraksi. Veikko edellä ja Rusina perässä. Päättää käydä Uusituvan kanssa uimassa vaahtopäiden joukossa, jonka jälkeen onkin päästävä piehtaroimaan rantahiekkaan. Joku golfturisti oli viime viikolla päättänyt jäädä yöksi saareen ja soitti teltasta kännykällä yöllä apua ”korvan juuressa kuuluvasta oudosta äänestä, kuin rouskutuksesta”. Se oli Veikko, jolle maistuu myös golfnurmi.
Ravintolan henkilökunta palaa viimeisellä laivalla yöksi mantereelle, jonka jälkeen valkoposkihanhet nousevat rauhassa rantaan ja lepakot lähtevät liitelemään – niitäkin Isosaaressa käydään varta vasten bongaamassa. Helsinki juuri ja juuri siintää saareen asti, Jätkäsaari erottuu selvästikin, mutta liikenteen melu ei saareen kantaudu. Saaressa kuuluu ainoastaan meren aaltojen kohina ja lintujen äänet.
Ison osan Isosaarta Senaattikiinteistöltä turistikäyttöön yrityksensä kautta vuokrannut Tomi Ståhlberg on tutustunut saareen ja sen historiaan. Hän tietää kertoa, että 76 hehtaarin saari on aikoinaan varusteltu ympärivuotiseksi asuinpaikaksi, mutta nykyään siellä asuu vakituisesti yksi ainoa syntyperäinen, jo pitkään eläkkeellä ollut mies Kalle Reponen. Jo Reposen nuoruusvuosina saaren pitäminen asuttuna oli kuulemma ajoittain sen verran vaikeaa, että hänen oli 50–60-lukujen taitteessa käytävä nelosluokka kahteen kertaan, jotta koulua ei lakkautettu. Viivytystaistelu kannatti, sillä vasta 2000-luvun alussa koulu lopulta suljettiin.
Isosaari on luonnollinen linnake, jossa on tehty suuren luokan merivalvontaa. Isosaarella on yhdessä Suomenlinnan, Santahaminan, Vallisaaren ja Harakan kanssa ollut Helsingin suojelemisessa pitkä historia ja merkittävä rooli. Vaikka kasematit, rannikkotykkipatterit ja betoniin valetut juoksuhaudat nyt ovatkin toimettomina, joskus Isosaaressa on ollut valtion järeimmät rannikkotykit. Isosaaressa kuunneltiin salaa sukellusveneitä ja eri laivatyyppien tunnistamistehtävässä kehityttiin niin taitaviksi, että 80-luvulla eräs ruotsinlautta sai salaisesta numerosta ilmoituksen kesken risteilyn, että sen potkuri on erittäin suurella todennäköisyydellä irtoamassa kokonaan.
Saareen maihinnousu on edelleen ilman eri lupaa kielletty, eikä sinne millä hyvänsä pikkuveneellä välttämättä niin vain pääsekään. Kun Suomenlinna on ohitettu, aallot ovat Helsingin aluemeren selällä jo sen verran melkoiset, että tavallisella vesibussilla on niiden kanssa täysi tekeminen.
Hevosten kesätyöt saaressa jatkuvat vielä muutaman viikon. Sitten ne nousevat lauttaan ja palaavat mantereelle. Aurora Uusitupa palaa ehkä opiskelemaan.
Poissuljettua ei Ståhlbergin mielestä ole, etteivätkö hevoset voisi työskennellä Isosaaressa talvisinkin, kun vain joku keksisi mitä talvinen hevosturismi Helsingin edustalla voisi olla.
”Ennen aikaan tänne muuten talvisin pääsi siten, että jäänmurtajan väylän yli nostettiin talvisaikaan puinen silta, jonka yli pääsi hevosella”, Ståhlberg kertoo.
Isosaari
Puolustusvoimat on luopunut saaresta, ja Isosaari avattiin kesällä 2017 yleisölle. Senaatti-kiinteistöt on vuokrannut pääosan saaresta Suomen Saaristokuljetus Oy:lle saaren matkailun järjestämistä varten.
Saari sijaitsee 3,8 kilometriä Santahaminasta etelään. Sen pituus on noin kaksi kilometriä ja leveys enimmillään noin kilometrin. Lauttamatka Helsingin Kauppatorilta kestää reilun puoli tuntia. Saaressa on kesällä 2018 toimintansa aloittanut ravintola, golf-kentät ja saunoja. Hevostoiminta aloitettiin niin ikään tänä kesänä.
Mitä Veikolle kuuluu nyt?
Ajelutuksia tehtiin vielä seuraavana kesänä 2019, mutta niistä ei tullut taloudellisesti kannattavia. Ne lopetettiin. Viisi vuotta Isosaari on ollut ilman hevosia.
14-vuotiaaksi tällä välin jo ehtinyt Vennelmon Veikko (Valtraus - Margariina, El Vihuri) sen sijaan on edelleen Petri Nykäsellä ja tekee hommia laidasta laitaan. Ajelutuskeikkaa on hyvin. Erään joulun aikaan allekirjoittanut törmäsi Veikkoon ja Nykäseen iltakävelyllä ja joutui (pääsi) ajamaan pari asiakaskeikkaa Paloheinän kirjastolla, että Nykänen sai hetken tauon.
"Nyt lauantaina ollaan Tapanilan urheilukeskuksessa esimerkiksi", hän kertoo.
Veikolle käy kaikki.
"Me ollaan kohta Klaus Härön seuraavassa leffassa "Ei koskaan yksin", joka saa ensi-iltansa joskus tässä", Nykänen kertoo. Ensi-ilta näyttäisi olevan tammikuussa.
Nykänen esittää siinä työajossa Helsingin Bulevardilla olevaa hevosmiestä. Kohtaus oli melko vaikea kuvata ja se otettiinkin monta kertaa uudestaan. Tarkoitus oli purkaa kuormaa kadulle, mutta kun hevosta ei saanut mihinkään kiinni, suunnitelmaa piti muuttaa. Vaikka Veikko on rauhallinen, se on silti hevonen.
"Kyllä se Veikko paikallaan hyvin pysyy, mutta oli sen verran sitä hässäkkää siinä. Vanhoja autoja sun muuta. En halunnut, että se on seuraavaksi Mannerheimintiellä juoksemassa", Nykänen naurahtaa.
Hänellä on elämänmittainen kokemus suomenhevosista "erikoishommissa". Nykänen on se, joka ajoi Helsingin Tuomikirkon rappusten ylätasanteelle silloisella ajelutushevosellaan Kiripassilla.
Suomenhevonen on maailman monipuolisin.
"Oikeasti se on. Se ei ole missään paras, mutta kaikki sille käy. Tai onhan se paras. Se on paras siinä monipuolisuudessa", Nykänen sanoo.
Perjantaina 6.9. juhlistetaan suomenhevosen päivää. Hevosurheilu Ratsastus onnittelee kansallishevosta!