Kokenut valmentaja ottaa tarvittaessa kantaa kouluratsastuksen ongelmiin. Yksi ongelma on esimerkiksi sen arvioiminen, mikä on ongelma ja mikä ei.
Emma Kanervan ja Cathrine Laudrup-Dufourin suoritukset Versaillesissa ilahduttavat Kyra Kyrklundia.
"Tosi makeeta, miten Emmalla on mennyt. Hän on tehnyt kovaa työtä ja on todellakin ansainnut tämän!" Kyrklund sanoo.
Tätä kirjoittaessa olympialaisten freestylefinaali on kesken, ja Kyrklundin oppilaan Cathrine Laudrup-Dufourin tilanne näyttää pikemminkin hyvältä, kun tanskalaisratsukko starttaa lähtölistan aivan loppupäässä, mikä perinteisesti ennustaa hyvää sijoitusta.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Mutta muuten kouluratsastuksen otsikot eivät ole tällä hetkellä kovinkaan mieltäylentävää luettavaa.
Ei myöskään keskustelu somessa, jossa on yhtä monta erikoisasiantuntijaa kuin kommenttejakin.
Charlotte Dujardinin taannoisessa tapauksessa ei tosin ollut kahta sanaa. Sellaista juoksutuspiiskalla huitomista, mitä esiin tulleella videolla nähtiin, ei vain voi hyväksyä, sanoo Kyrklund.
Kaikki tekevät virheitä. Yhteiseen sopimukseen kuuluu, että virheistä sakotetaan.
IDRC, International Dressage Riders Club, tuomitsi Dujardinin toiminnan heti tuoreeltaan 25.7., ja Kyrklund sanoo, että juuri niin piti tehdäkin. Varapuheenjohtaja Kyrklundin nimi näkyy yhdistyksen julkaiseman tiedotteen alla heti puheenjohtaja Isabell Werthin nimen alla.
Tämä tapaus oli selvä. Mikään selitys ei pelasta nähtyä, eikä Kyrklund videota katsottuaan ymmärrä mihin siinä huitomisella edes pyrittiin ja mitä haluttiin.
Hän toteaa, että Dujardinin tapaus tutkitaan, ja aikanaan siitä annetaan FEI:ssä jonkinlainen päätös.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki vastaan tuleva, kouluratsastusta arvosteleva kirjoittelu olisi aiheellista.
Kyrklund sanoo, että kyse on hänen nähdäkseen paljon isommasta ilmiöstä. Siitä, että ihmiset jahtaavat toinen toisiaan tällä hetkellä asiassa kuin asiassa, ei vain kouluratsastuksessa tai ratsastuksessa. "Kun katsot tilannetta maailmanlaajuisesti, noitarovioita on kaikkialla."
Samanaikaisesti pitäisi nähdä iso kuva.
Hän kertoo juuri nähneensä Pariisissa perinteisen 1800-luvun hevospatsaan, jossa ratsastajalla on pitkät kannukset ja hevosella pitkät kanget suussaan, suu ammollaan, korvat takana ja pää ryntäissä. Hän jäi patsasta katsellessaan miettimään tämän hetken keskustelua.
Kyrklundin mielipide on, että tällä hetkellä hevosten asema on parempi ja niiden ratsastus lempeämpää, kuin se on koskaan historiassa ollut.
Entä kilpahevoset?
"Mä näen, että tämän päivän kilpahevosilla on ihan hirveän paljon parempi elämä kuin suurella osalla maailman muista hevosista."
Tämä ei tarkoita, etteikö asioita pitäisi silti kehittää ja muuttaa.
Kyrklund ei tunnetusti ole muutosvastainen. Hänen mielestään juuri nyt tarvitaan kiihkotonta keskustelua ja runsaasti pätevää ja objektiivista tieteellistä tutkimusta niistä asioista, joita on nostettu keskusteluun.
"Koska ei se niinkään voi mennä, että joku vaan tulee ja sanoo, että tämä asia on nyt näin."
Hän kertoo tietävänsä, että asian tiimoilta FEI:ssä kaiken aikaa myös toimitaan.
Kyrklund viittaa aiemmin kertomaansa, ja Hevosurheilu Ratsastuksessa uutisoituun, keskusteluun, jonka kävi erään kisakentän laidalla ranskalaisen eläinlääkäriaktivistin kanssa verryttelemisestä. Tämän eläinlääkärin edustama näkemys on, että kaikki ratsastus luotiviivan takana on vahingollista hevoselle.
"Minun kokemukseni ja ymmärrykseni mukaan se väittämä ei ole totta", Kyrklund sanoo.
Kumpi on oikeassa?
Tähän asiaan kaivataan objektiivista tutkimusnäyttöä.
Sjef Janssenin aikoinaan lanseeraaman, sittemmin rollkuriksi nimetyn, menetelmän Kyrklund tuomitsi väkivaltaisena ja virheellisenä menetelmänä heti alkuun, jo silloin yli 20 vuotta sitten. Rollkur-asiassa Kyrklund myöntää, että FEI:n olisi pitänyt toimia nopeammin ja määrätietoisemmin, jotta asia olisi saatu pois päiväjärjestyksestä kerralla.
Hevosen kuonon pitäminen luotiviivan edessä GP-radalla ilman, että selkä laskee, on yksi vaikeimmista asioista. Kyrklund edustaa koulukuntaa, jonka mukaan hevosen selkä on kaiken a ja o. Eli selän toiminta on ykkösprioriteetti. Kouluttamisen tavoite on saada hevoselle dynaaminen ylälinja ja säkä ylös lapojen välistä. Se, missä hevosen nenä on, on tähän päätavoitteeseen verrattuna toissijainen asia.
Oikeanlainen kouluratsastaminen sellaisena kuin Kyrklund sen näkee, on jatkuvaa selän aktivointia. Kun ylälinjaan haetaan pituutta, ylälinja nousee ja kaareutuu, ja sen seurauksena nenä saattaa hetkellisesti vaipua luotiviivan taakse, eikä siinä tapahdu Kyrklundin käsityksen ja kokemuksen mukaan mitään vahingollista, päinvastoin. Sen sijaan se, että pää nousee ja selkä laskee, on huonoa ratsastusta.
Kyrklund havainnollistaa penkillä istuessaan mistä on kyse.
Jos hevosen nenä ei saisi käydä luotiviivan takana lainkaan, Kyrklund toteaa, että hyvän ratsastamisen koko periaate sellaisena kuin hän sen mieltää, menisi uusiksi. Hevosta ei ratsasteta edestä taakse päin, eli päätä johonkin paikkaan sijoittamalla, vaan takaa eteen, takaosaan keskittymällä. Kun hevonen vahvistuu riittävästi, nenä löytää oikean paikkansa luotiviivalla tai hieman sen edessä.
Kisasuorituksessa tilanne on toinen.
"Koulutuomareiden asia on tietysti palkita kisoissa aina siitä, että nenä on oikeassa paikassa."
Hevosilla on erilaisia rakenteita. Niitä koulutetaan niiden rakenteiden puitteissa, mahdollisimman hyväksi, mutta muistaen, että täydellistä hevosta ei ole. Ja muistaen, että kaikki hevoset eivät sovellu GP-tason kouluratsastukseen. Kaikkia hevosia voi kouluttaa eteenpäin, mutta on virhe ajatella, että kaikilla hevosilla voi tehdä kaikkea. On hevosia, joiden kanssa on suuri virhe jatkaa yrittämistä huipulle. Vastaavia esimerkkejä löytää ihmisurheilijoistakin: 150-senttinen ei lähtökohtaisesti voi olla koripallonpelaaja.
Hevosen voi pakottaa tekemään liikkeitä jollain lailla, mutta menestyvää hevosta pakottamalla ei saa, koska sen, minkä hevonen tekee pakon edessä, se tekee huonosti, sanoo Kyrklund.
Tänä päivänä väärin ratsastettua hevosta voi olla vaikea saada kenellekään enää uudelleenkoulutukseen.
Kyrklund kertoo, että hänen tallilleen ei päästetä tuntemattomia ratsukoita, vaan kaikki tiedustelut tehdään lähettämällä videoita, joiden mukana on selostus siitä, mihin videolla näkyvän hevosen kanssa on tarkoitus pyrkiä.
"Jos jo videolla näkee, että haaveet eivät kyseisen hevosen kanssa ole mahdollisia, meidän on valmentajina otettava vastuu ja kerrottava asia suoraan. Että se hevonen ei riitä GP:hen, mutta voi ehkä olla kiva pyhä yrjö -hevonen. Tai sillä voi ratsastaa maastossa."
Kyrklund muistaa nuorena ajatelleensa, että täytyy vaan treenata enemmän, niin hevonen kyllä kehittyy. "Mutta ei se ole niin. Kaikista hevosista ei tule GP-hevosia. Piccolo aikanaan oli sellainen, jonka rakenne ei mahdollistanut grand prix'tä. Ja Matador taas luonnonlahjakkuus, jolle kaikki oli helppoa."
Kyrklund on sitä ihmistyyppiä, joka uskaltaa tarvittaessa kyseenalaistaa, jopa haastaa. Hän kannustaa muitakin tekemään samoin, mutta aina pysyen ystävällisenä ja kohteliaana.
"Moni sanoo, ettei "niille" (ratsastuksen kritisoijille) kannata sanoa mitään vastaan, joutuu vain silmätikuksi. Mun mielestä ei voi myöskään vaan antaa toistaa hokemia, kunnes ne muuttuvat totuudeksi. Onhan meillä yhtä paljon ääntä kuin heilläkin! Se, että kohteliaasti kyseenalaistaa hulluimmat väittämät on varmasti tehokkaampaa toimintaa lajin puolesta, kuin hevosen pusukuvien postaaminen. Jos kaikki ratsastajat uskaltaisivat kysyä, oudon väitteen kohdatessaan, että mitä ihan tarkalleen ottaen tarkoitat ja mihin perustat väitteesi, meillä olisi aika paljon enemmän ääntä."
Mutta loppuuko negatiivinen kirjoittelu? Ei välttämättä.
"Jotta siihen päästäisiin, koko maailma pitäisi pystyä jollain lailla kääntämään positiivisemmaksi."