Woikosken isäntä, 140-vuotiaan perheyhtiön neljännen polven patruuna Clas Palmberg menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen helmikuun 14. päivänä.
Palmberg oli suuri hevosvoimien ystävä. Olivat ne sitten autojen, lentokoneiden tai kavioeläinten muodossa.
"Clas rakasti vauhtia", toteaa hänen puolisonsa Sari Palmberg. Molemmat jakoivat intohimon autoihin, Clas vanhoihin ja Sari uusiin.
"Clas harrasti rata-autoilua, minä olin aikoinani rallikartturina."
WHD Gårdin pihapiirissä Nurmaan Woikoskella sijaitsee 50 auton kokoelma suositussa automuseossa.
Ilmailu oli tärkeä osa elämää. Clas Palmberg esiintyi omalla lempi-Safirillaan lentonäytöksissä lentäjäystäviensa kanssa. Niin ikään jo historiallinen vesitasokone oli käytössä matkustettaessa paikasta toiseen, vaikkapa mökille Turun saaristoon.
"Safireissa on joku juttu, jonka lentäjät jakavat. Ammatti- ja sotilaslentäjiä ei juuri tarvitse maanitella niiden ohjaimiin", Sari Palmberg kertoo.
Palavaa innostusta lentokoneisiin, esimerkiksi Suomen armeijan vanhoihin harjoituskoneisiin, Saab Safireihin, Sari ei jaa.
Lentokoneita on vuosien mittaan kertynyt Woikoskelle melkoinen määrä. ”Clasin kanssa tehtiin ennen hänen kuolemaansa sopimus siitä, mitkä koneet jätetään. Hän kirjoitti minulle niistä oikein listan. Ja sen listan mukaan mennään", Sari kertoo.
Pariskunnalla ei ole yhteisiä lapsia, mutta Sari on erittäin läheinen Clasin tyttären Marisan, ja hänen neljän lapsensa kanssa.
Woikosken vieraanvarainen isäntä ehti tulla kouluratsastusväelle tutuksi, sillä Nurmaan Woikoskella on järjestetty jo kolmet Suomen mestaruudet ja ensi kesänä pidetään neljännet. Ja pidetään jatkossakin.
"Muutenkin Clasin toive oli, että toiminta jatkuu kuten tähänkin asti."
Woikoskelle niin luontevasti kotiutunut hevostoiminta jatkuu kuten aiemminkin, vaikka Sari sanoo, että juuri nyt hän ei jaksa ajatella varsinkaan omaa ratsastamistaan lainkaan. Treenejä Janne Berghin kanssa jatketaan kuitenkin ahkerasti. Uusi hevonenkin antaa energiaa: Maik Kohlschmidtin löytämä lusitanoristeytys Matisse de Massa, joka hankittiin viime vuoden lopulla Clasin siihen suuresti kannustaessa ja jota käytiin Ranskassa yhdessä Janne Berghin kanssa kokeilemassa.
"Clas sanoi, että nyt hankit sen hevosen!"
Woikoski Feeling on hevosihmisille tutumpi osa Woikosken liiketoimintaa. Hevospalvelut ovat kuitenkin vain pieni osa Feelingin kokonaisuutta, joka käsittää korkealuokkaisia majoitus- ja ruokapalveluja sekä metsästystä, kalastusta, eräretkeilyä ja muuta rentoutumista. Nykyään kaikki toiminta Woikoskella on Woikoski Holding Oy:n alla.
Sari Palmbergille hevospuoli on rakas, vaikka taloudellisesti se ei ole kannattava.
"Kolme työntekijää kuntoutustallissa ja koko hevospuolella 7-8, ja isot investoinnit", hän kuittaa. "Mutta hevosten hyvinvointi ja niiden kuntouttamisen seuraaminen on niin mielenkiintoista!"
Hän kertoo olevansa ulkomaisilla messuilla aina silmä tarkkana, ja että hevosalan uutuudet ovat tavanneet nopeasti kulkeutua Nurmaalle. Kuten Suomen ainoa ja Suomessa myös valmistettu hevosten kokovartalo-cryo-huippukylmälaite, esimerkiksi.
Sekä Clas että Sari Palmbergillä oli takanaan koko elämän hevosharrastus, Palmbergin suvussa on aina ollut hevosia ja lapsena Clas kävi Kouvolassa ratsastuskoulussa. Aikuiselämässä hän toimi vuosikymmenet Valkealan hevosystäväinseuran hallituksessa. Woikoski sponsoroi monta vuotta myös Kymi Grand Prix -ravitapahtumaa, ja ulkomaisia ohjastajia kestitettiin Palmbergien huvilalla ja rantasaunalla.
Sari on ratsastanut koko elämänsä.
Eivät he silti hevosten merkeissä tutustuneet, vaan liiketoiminnan.
"Me kuuluimme molemmat Valkealan yrittäjien hallitukseen ja niissä kokouksissa 2000-luvun alussa tutustuttiin."
"Silloin kun minä tuli mukaan kuvioihin, Clasilla oli akhaltekenhevonen", Sari Palmberg muistaa.
Tutustuminen syveni avioliitoksi. Sari Palmberg ehti työskennellä pitkään puolisonsa työparina ennen nimitystään yhtiön toimitusjohtajaksi vuonna 2021, jota tehtävää Clas oli vuodesta 1977 hoitanut, neljäntenä Palmbergin insinöörisuvun miehenä, suoraan laskevassa polvessa.
"Olen ensimmäinen ei-insinööri johdossa tämän yrityksen historiassa. Mutta maailma muuttuu. Tänä päivänä insinöörit tekevät insinöörien töitä ja kaupalliset ihmiset hoitavat kaupallisen puolen", Sari perustelee.
Woikoski Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana työskentelevä Sari Palmgren tekee paljon töitä Helsingissä ja Woikoskella, ja tämäkin haastattelu on mahdutettu kahden palaverin väliin.
Opettajakorkeakoulun ja eMBA-tutkinnon suorittanut Sari toi yritykseen kaupallisen ja jatkuvan kasvun ajattelun. Yhtiö modernisoitui ja on hänen aikanaan tuplannut liiketoimintansa, minkä Clas suurella tyytyväisyydellä pisti merkille.
Aiemmin Sari oli torjunut pestin, mutta kun Clas vuonna 2021 joutui erittäin vakavaan ratsastusonnettomuuteen, vaihtoehtoja ei jäänyt. Putoaminen vaurioitti keuhkoja, jotka lakkasivat sairaalassa yhtäkkiä kokonaan toimimasta. Tilanne oli akuutisti hengenvaarallinen kahden viikon ajan.
"Clas oli silloin kaksi viikkoa hengityskoneessa. Lääkäri totesi, että hengenlähtö voi olla seuraavan sekunnin asia. Vastasin hänelle, että jos toivoa on yhtään, minun mieheni ei anna periksi."
Puolitoista vuotta Clas Palmberg sai leukemiadiagnoosin. Hän oli itselleen tyypillisesti loppuun asti toiveikas paranemisen suhteen, mutta vuoden vaihteessa tapahtui käänne huonompaan.
"Siitä olen onnellinen, että sain hoitaa häntä lähes loppuun asti kotona."
Diplomi-insinööri, insinöörineuvos Clas Palmberg oli kuollessaan 81-vuotias.