”Toistaiseksi jees näin”, Herningissä ensimmäisen kansainvälisen starttinsa tehnyt Vuoristo sanoo.
”Hevoselle se oli myös eka intteri. Ollaan täällä oppireissulla.”, Vuoristo kertoo ja kertoo senkin, että oli suoritukseensa tyytyväinen. Prosentteja heltisi tuomaristolta 65.206.
Ennen Norjaan matkaamista Vuoristo treenasi puoli vuotta Kyra Kyrklundilla Englannissa, mutta viisumeiden takia matkalaukut olisi ollut pakattava joka tapauksessa.
”Olin Kyralla kolmen hevosen kanssa. Peterina Hakanen työskenteli tällöin Andresenilla ja soitteli sieltä, että tietäisinkö ketään, joka olisi kiinnostunut tulemaan ratsuttamaan. Sanoin ensin, etten kyllä tiedä, mutta sitten Peterina kysyi, että mites sä?”, Vuoristo kertoo.
”Niin sitten mä mietin, että tosiaan – miksen mä”, Vuoristo naurahtaa ja kertoo matkustaneensa Norjaan ja ratsastaneensa siellä muutaman hevosen ja tehneen päätöksen aika nopeasti.
Andresen Dressage on myyntitalli, jossa on myös oreja ja kasvatusta. Hevosia on kuutisenkymmentä, joista Vuoriston listoilla on kuusi.
”Ideana on, ettei niitä olisi liikaa”, Vuoristo sanoo. Andresenin hevosten lisäksi Vuoristolla toi Norjaan oman Captain Anttila -ruunansa (Ambere -Pin Rocks Black Velvet) sekä yhden asiakkaansa hevosen.
”Captain Anttila on 5-vuotias ruuna, jota on aika maltilla tehty. Sillä on kiva laukka ja nimi tulee tietenkin kiekkokaukalosta tunnetusta Marko ”Mörkö” Anttilasta.
Herningissä Vuoristo ratsasti Alexandra Andresenin omistamalla 8-vuotiaalla Castro Sem-ruunalla (Cantolar - Louvre S), joka on ehkä hieman poikkeuksellisesti estesukuinen. Vuoriston mukaan se on hyväpäinen kaveri, joka ei aitojen sisällä pelkää mitään