Seppä istuu ensin hetken ja katsoo hevosta ja omistajaa. Hevosongelmatapaukset havaitaan kuta kuinkin heti, kuten myös, jos häiriö on narun toisessa päässä. Yhä useammin on.
Se 5 tai 10 minuuttia on kullanarvoinen hetki.
Ongelmahevosen käytöksessä tapahtuu muutos siinä hetkessä, kun ollaan kavereita. Vaikka joka kerta ei heti menekään Disney-elokuvan mukaan, kaikki hankalatkin kengitettävät ovat kuitenkin aina oppineet talon tavat. Kuten sivumennen sanoen myös hankalat koirat. Se on vaan joskus vaatinut useamman nakkipaketin.
Hevosen käytös riippuu geenien lisäksi eniten sen hoitajasta. Sellainen hevonen kuin ihminen, joka sen kanssa eniten aikaa viettää.
Työ on hevoselle paras lääke.
Ajat muuttuvat. Aikoinani tein enemmänkin idänhevoskauppaa. Jos pihaan tullut hevonen ei malttanut pysytellä kiinni, oli meillä puhelinpylväistä tehty puomi sopivalla korkeudella ja niin sanottu sonnipanta. Siinä pysyi. Eikä kukaan rikkonut itseään.
Viimeisten 25 vuoden aikana alkoivat lisääntyä minulle aivan uudet ilmiöt: vetopaniikki ja lastausongelmat. Samoin hevoset, joita ei voi lainkaan komentaa ja sellaiset "jotka pelkäävät miehiä".
Erityistä pelkäämistä en itse koskaan tosin havainnut - varmaankin testosteronitasoni on ollut jo pitkään hyvin alas vajonnut. Arkana ihmisenä olen yrittänyt aina pärjätä riitelemättä kenenkään kanssa.
Vetopaniikki on hankala. 30 000 tehdyn kengityksen kokemuksella mielestäni vaarallisin hevonen on sellainen, joka ei osaa olla kiinni. Mieluummin potkikoon ja hyppiköön - ne viat korjaantuvat kyllä.
Eläin joka ei osaa olla kiinni, on aina vaarallinen. oli rauhoitettu tai ei.
Toinen tympeä hevosmalli on ylilihava pihapossu, joka ei jaksa olla paikoillaan, koska ei ole koskaan sellaiseen tottunut, jonka etunen ei käänny ja seppä joutuu makaamaan sen alla, jonka kaviot haisee, ja jonka kaviossa usein on lisäksi vielä uuden tai vanhan kaviokuumeen jälkiä.
Niin paljon mieluummin otan vähän vastaan räpistelevän tammavarsan, se sentään oppii joskus!
Kuuluisa "hevosen komentaminen", mitäs se sitten on? Kengittäjän vinkkelistä se on huomion herättämistä: "Hei minäkin olen täällä, sun ei ei oo lupa lähteä kaikkien liikkuvien mukaan kesken töiden!"
Jos kaverin tai ohikulkijan mukaan lähteminen on tärkeämpää kuin seistä paikoillaan, kun pyydetään, pikku murahdus ei ole liikaa. Joku yksilö saattaa haluta selvemmänkin merkin.
Outoa, että huonokäytöksiset hevoset sattuvat aina samoille ihmisille!
Huonosti käyttäytyvien heppojen kanssa on aina hirveä työ. Yleensä ne täytyy saada kenkään tänään, jolloin tarvitaan pakkopilttuu, domoa, 10 metriä köyttä ja pätevä avustaja.
Poppakonstejakin meillä vanhoilla jäärillä on, vaikkakin paras tulos syntyy kuitenkin toistoilla.
Ongelmahevosten omistajilla ei ole aikaa nostella jalkoja tai muuten helpottaa sepän tai vaikkapa eläinlääkärin töitä, vaikka pari-kolme minuuttia per jalka arkipäivisin auttaisi jo paljon.
Jos oma osaaminen epäilyttää, ja ilman kovaa kokemusta sen pitää epäilyttääkin, on hyvä ostaa palvelu ulkoa.
Tästä päästäänkin päivänpolttavaan aiheeseen. On hankittu arvokas heppa, siiheen kylkeen kuljetusautot ja härvelit. Kalliin hevosen mukana oletetaan siirtyneen lähes loputon määrä tietotaitoa omaan haltuun. Mutta ei se tietotaito niin siirry. Sen seppä huomaa, kun hän vertaa arvokkaan hepan omistajaa pitkän linjan ammattilaisiin, joiden kanssa asioiminen on helppoa, ja joiden antama arvio hevosesta on aina suora ja osuva.
Kehnosti käyttäytyvien hevosten määrä alkoi lisääntyä siinä kohtaa kun ihmiset rupesivat hankkimaan hevosia vaille pienintäkään kokemusta eläimistä. Koirien kanssa kävi sama juttu.
Seppä saattaa olla se viimeinen toivo.
Myönnettäköön - jos on outo hevonen, tuntematon omistaja ja koko kuviosta vähän epävarma fiilis, mieluummin autan pikkuisen lääkkeillä, kuin rikon itseni tai hevosen.
No, jos hyvin menee, muutaman kengityskiekan jälkeen homma toimii kuin junan toiletti.
Kiitos ja näkemiin.
Liian monesti kiitos siitä työnosuudesta, joka ei sepälle kuulu, on syvä hiljaisuus.
Hyvin lyhyt on kuitenkin lista asiakkaista, joiden hevosia en halua enää kohdata, samoin niistä asiakkaista, joiden varsat 8 kuukauden iässä seisovat kiinni ja osaavat nostaa jalkansa.
Kaikkina näinä vuosina asiakkaissa on ollut kaksi hevosta, jotka olen useasti rauhoitettuna kengittänyt. Toinen enemmänkin omistajan pyynnöstä, koska oli edellistä kengittäjää osunut. Se toinen oli oma Irlannin umpiluu, connemara. Se oli taloudellisesti paras hevoseni, teki ratsastuskouluaikoinani vuosikausia koulutöitä uupumatta ja viikonloppuisin keräsi ruusukkeita. Se sama kipinä vaati vähän helpotusta.
Positiivinen vahvistaminen? Toimii erittäin hyvin. Vähän levottomille yksilöille käytimme makukiveä. Avustajan on oltava kartalla. Palkitaan vain hyvästä käytöksestä ja ei-toivotunlaisesta ollaan hiljaa.
Idänkaupasta vielä.
Itämaan hevosten papereita tutkittiin konttorilla hyvinkin huolella. Eräänä vuonna välitin Suomeen kolme ruunaa Belgiasta: samalla pikkukylällä hevosilla oli vain yhdet paperit.
Jukka Meller
Entinen kengittäjä ja esteratsastaja, joka on ollut myös hevoskauppias, ratsastuskouluyrittäjä sekä autokuski