Suomenhevoset tuotetaan Suomessa, vaikka jylhissä maisemissa kuvattu suomentamma Pelimannin Lilja norjalaista kasvatusta onkin.  Kuva: Helena Wright
Puheenvuoro

Kommentti: Kenen sana painoi?

He, joilla on tukevasti tiine tamma tallissaan, miettivät mikä eteen, kun varsa syntyy.

Leena Alerini

Hevoskasvattajat ovat saaneet lyhyen ajan sisällä kaksi joululahjaa.

Joululahjarahan suomenhevoskasvatukselle, ja toisen, mustemman muistamisen,  hevosasetuksen muodossa.  Hevosasetuksen, josta on muistettu mainita, että se on ensimmäinen, joka uuteen  eläinten hyvinvointilakiin,  nyt saatiin.

Koirat ja kissat saavat odottaa. Niillä ei selvästikään ole samanlaista hätäisen suojelun tarvetta kuin hevosilla, jotka tästä kaikesta kiireestä päätellen suorastaan huusivat uutta asetusta suojakseen.

Yhteiskunnassamme on uudehko termi "ammattipöyristyjät". Hevoskasvattajat eivät luullakseni kuulu heihin. Eivät ole "sen tyyppisiä" ja millä ajalla he edes ehtisivät?  Ryhmäkarsinamääräys ilman siirtymäaikoja oli kuitenkin sellainen isku, että hekin pöyristyivät. Seuraava reaktio oli tosin sitten iloita, jos jollekulle oli käynyt sellainen onni, että tamma oli jäänyt viime vuonna astuttamatta. 

He, joilla on tukevasti tiine tamma tallissaan, miettivät mikä eteen, kun varsa syntyy. Etenkin, jos se vielä syntyy rospuuttoaikaan. Aiemmin isommanpuoleiseksi mielletty karsina kun muuttui kertaheitolla liian pieneksi! Se viisi vuotta sitten rakennettu. 

En tiedä kuka on kasvattajien edunvalvoja, enkä sitäkään, mitä tämä edunvalvoja mahdollisesti on saanut nähdäkseen pitkin asetuksen kirjoitusprosessia. Ketä asetuksenlaadinnassa on kuunneltu, ketä ei, kenen sana painaa, kenen ei? Asiaa voi arvailla. Kaikkia asiaan liittyviä dokumentteja ei ehkä löydy netistä? Pitkin matkaa on saatu kuulla moitteita asetuksenkirjoitusprosessin läpinäkymättömyydestä.

On outoa, että siirtymäaikaa ei tässä ryhmäkarsina-asiassa katsottu tarpeelliseksi antaa. Niin outoa, että käy mielessä jopa, että sattuiko kaikessa kiireessä vaan vahinko. Kämmi. Ja nyt ei kehdata myöntää ja perääntyä. Hevosasetuksen tekoprosessia nettiasiakirjojen perusteella tutkiessa -verkosta löytyy vaikka mitä-  allekirjoittaneelle syntyy nimittäin mielikuva, että siirtymäaikoja pidettiin ministeriössä tärkeinä. Niin monta kertaa, ja niin itsestäänselvinä, ne viime toukokuun perustelumuistiossakin (googlaa muistio VN/15413/2023) mainitaan. Mikä onkin loogista, sillä tässä vaikutetaan suoraan ihmisten rahoihin. Olin kirjoittaa "elinkeinoon", mutta ei kai hevosten kasvattaminen mikään elinkeino ole? Olen työurani aikana tullut siihen käsitykseen, että se ei valtaosin ole sellaiseksi likimainkaan riittävän kannattavaa.  

Tässä lyödään nyt sitä ryhmää, joka tekee tätä hommaa puhtaasti hevoshulluudesta ja rakkaudesta lajiin.  Sitä uskonto kymppi, laskento nelkku -ryhmää.  

Eräs totesi, että ei siinä mitään, ei kasvateta! Hevosia saa kyllä ostettua ulkomailta, mutta suomenhevonen tässä harmittaa. Niitä kun ei muualla maailmassa tuoteta.