Se on äiti tai isä, joka tuo pienen lapsensa yksityistunnille, jossa lapsi nostetaan selkään ja aletaan treenata lajin tekniikkaa.
”Jos lapsi aloittaa ratsastamisen pienenä, siinä ainoa juoni pitää olla, että on ihanaa olla heppojen kanssa. Jos lapsi vain nostetaan selkään, heiltä jää saamatta se tärkein juttu, joka tekee ratsastuksesta mielenkiintoisen, eli se hevonen itse”, hän sanoo.
Pienelle ratsastajelle pitää jäädä oppimisen nälkä, ja heillä pitää olla kivaa. Urheiluvalmennuksen aika on sitten, kun ratsastaja alkaa itse kaivata sitä. Sillä ei ole kiire, eikä se edes ole välttämätöntä.
”Monella vanhemmalla ja isovanhemmalla on selkärangassa se ajatus, että ratsastus on kurinalaista. minusta se ajatus on so-last-season, siltä ajalta, jolloin hevosia pidettiin urheiluvälineinä tai robotteina, ennen kuin robotteja oli edes keksitty”, Varenti sanoo.
”Nykyään ratsastuksessa urheilu on toissijaista, ja vain harva ratsastaa sen takia. Me ratsastetaan siksi, koska hevosten seurassa unohtaa arjen harmauden ja löytää suhteen eläimeen. Se on jotain sanoja ja tekoja suurempaa”, Varenti sanoo.
Urheilu ei saa olla liian suuri kannustin siksikään, että hevonen itse ei oikeasti urheile.
”Se haluaa kyllä miellyttää meitä, mutta urheiluhevonenkaan ei synny voittamaan. Ei se tiedä, mitä on voittaminen”, Varenti muistuttaa
Itse hän väittää olevansa valekilparatsastaja, jonka motiivi on löytää hevosen kanssa flow, kilpailulla ei ole niin väliä.
Ratsastuksen pääjutussa tutustumme kouluratsastuksen SM-hopeamitalistiin Anu Siroseen, joka kilpailee tulevana viikonloppuna Pohjola Grand Tourin voitosta Stable Novassa. Helppo hänen tiensä ei ole ollut. Viitisen vuotta sitten tapahtunutta Englantiin lähtemisen synkisti hänen tutkijamiehensä Kevin Shingfieldin äkillinen menehtyminen. Hevosten rooli Sirosen selviytymisessä oli suuri.
Kun hän lähti Englantiin, hän ei pitkään aikaan pystynyt palaamaan Suomeen, jossa odotti tyhjä koti, joka oli ollut toisen kanssa yhteinen 16 vuoden ajan.
”Kyllä mä olin pitkään aivan loppu. Asian käsittely vei kaikki mun voimat, mutta joka päivä piti mennä hoitamaan hevoset. Ja vaikka silloin en pystynyt iloitsemaan mistään, ajattelin, että ne ovat ainoa asia, josta vielä joskus voin saada iloa”, hän sanoo. ”Mutta kyllä mä koko sen Englannin ajan oli väsynyt, enkä päässyt nauttimaan, niin kuin olin ajatellut.”
Mutta paljon puhutaan iloisista asioista, niin kuin kouluratsastuksesta. Suurimmat kiitokset lähtevät Englantiin, Snowhill Farmille.
”Kyran ja Richardin opit nostivat minut GP-tasolle. Sitä ennen ehkä kuvittelin osaavani ratsastaa esimerkiksi passagea, mutta he ilmoittivat, että tuo ei ole passagea nähnytkään”, Sironen hymyilee.
”Minulla on heihin molempiin 110-prosenttinen luotto. Jos he sanovat jotain, sitä ei tarvitse kyseenalaistaa, ja heillä on aina ratkaisu ongelmiin. Ja on käsittämätöntä, kuinka he ovat valmiita miettimään kokonaisvaltaisesti hevosteni asioita. Vaikka maksan heille kaiken, mitä pystyn, en missään mielessä ole taloudellisesti hyvä asiakas”, Sironen sanoo. ”On täysin heidän ansiotaan, että olen jaksanut jatkaa eteenpäin. Richardin tunnit ovat kuin huumetta, sillä niillä kehittyy joka kerran eteenpäin.”
Lisäksi palataan tietenkin Pohjola-finaalien parhaisiin. Madis Morna kertoo, että finaalivoittaja Herbert on urhea hevonen, jopa niin rohkea, että se teki vaikutuksen olympiavoittaja Rodrigo Pessoaan, kun hän piti klinikkaa Ainossa ja ratsasti silloin Herbertillä.
”Ainossa areenalla oli pimeää, siellä liikkuivat värikkäät spottivalot ja musiikki soi. Rodrigo kysyi, voiko hän mennä ratsastamaan sinne. Herbert käveli areenalle kuin omaan karsinaansa, ja Rodrigo sanoi myöhemmin, että jumankauta, kun on rohkea hevonen!” Morna muistelee.
Uutispuolella hyviä uutisia suomenhevosten kasvatuksesta, sekä vilkaisu Ratsastuskeskus Ainon suunnitelmiin.
Jos sinulle ei tule vielä Hevosurheilua, tilaa se täältä.