Suolistoloisia esiintyy lähes kaikilla hevosilla. Jotkut niistä ovat vaarallisia hevosille, mutta sisäloisten eli matojen kohdalla kuitenkin kyse balanssista.
”Vaikka puhunkin jopa tappavista sisäloisista on muistettava, että loisen tarkoitus ei ole tappaa isäntäänsä, sillä silloin se kuolisi itsekin. Loisten ja isäntien on tarkoitus elää yhdessä”, Katja Hautala sanoi heti väitöksensä alkuun.
Kyse ei ole niinkään siitä, onko loisia vai ei, vaan siitä, kuinka paljon niitä on.
”Loiskontrollin tarkoitus on pitää määrä riittävän matalana, ei tappaa niitä kaikkia, sillä se ei ole mahdollista ja loislääkkeiden ylikäyttö aiheuttaa jo ongelmia.”
Hautala otti esiin myös sen, että sisäloiset ovat niin olennainen osa hevosen elämää, että voi olla, että niistä on myös hyötyä. Vielä ei vain tiedetä miten. Ne saattavat erittää aineita, joista suolisto hyötyy ja toisekseen ne antavat immuunijärjestelmälle työtä, mikä saattaa liittyä hevosilla alati yleistyviin autoimmuunisairauksiin.
Tilanne muistuttaa tietyllä lailla antibioottiresistenssiä. Kun mikrobeja ja loisia yritetäänmyrkyttää, osa niistä jää aina henkiin ja muodostaa kyseiselle myrkylle vastustuskykyisiä kantoja.
Uusia matolääkkeitä ei ole keksitty sitten 1980-luvun, jolloin markkinoille tuli ivermektiini. Turhat "varmuuden vuoksi" -matohäädöt ovat johtaneet resistentteihin loiskantoihin. Ranskassa on löydetty jo strongyluksia, joihin ei tehoa mikään olemassa olevista matolääkkeistä, jotka jaetaan kolmeen pääryhmään: pyranteeli-, fenbendatsoli- ja ivermektiinipohjaisiin.
Hautala painottaa, että hevosten matohäätö tulee hoitaa hevoskohtaisesti. "Ei rutiinilääkityksiä aikuisille hevosille", hän sanoo.
Uudet hevoset kannattaa asettaa eristyksiin ja ottaa niistä lantanäytteet.
Hevoskohtainen matohäätöohjelma on vastuullisempi ja tulee hevosenomistajalle myös taloudellisesti edullisemmaksi.
Talli- ja laidunhygienia ovat tärkeitä.
”Jos madon munat saadaan pois maaperästä siivoamalla tarhat, se katkaisee matojen elinkierron. Tämä on erityisent tärkeää tilanteessa, jossa lääkkeet eivät enää aina tehoa.”
On oltava täsmällinen. On löydettävä ne matolääkkeet jotka tehoavat juuri tietyllä tallilla. Matokannat ovat erilaisia.
Hevosmäärillä on merkitystä. Kun isommilla talleilla kasvaneet varsat menevät valmennustalleille vuoden vanhoina, niillä on enemmän loisia kuin pienemmiltä talleilta tulleilla.
Tutkimus löytyy Heldasta
Tutkimuksen "Epidemiology of common equine intestinal parasites and proteomics of Anoplocephala perfoliata" tiivistelmä:
Tartuntojen leviämisreittien ja riskitekijöiden ymmärtäminen on tärkeää loistorjunnassa. Hevosten rutiininomainen matolääkitseminen ilman diagnostiikkaa on johtanut loislääkeresistenssin lisääntymiseen, ja siksi hevosen uloste tulisi tutkia ennen lääkityspäätöstä. Heisimatotartunnat todetaan ulostetutkimuksella vain satunnaisesti ja A. perfoliata -diagnostiikkaan tarvitaankin parempi menetelmä.
Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin 506 alle kolmivuotiaiden hevosten lantanäytettä loismunien toteamiseksi. Hevosten tiedot kerättiin kyselytutkimuksella 466 vastaajalta sisäloistartuntojen riskitekijöiden tunnistamiseksi. Fenbendatsolin ja pyranteelin tehoa suolinkaistartuntojen hoidossa testattiin lääkitsemällä suolinkaisen munia erittäviä varsoja näillä lääkkeillä. Hevosen heisimatoja kerättiin teurastamossa ja kasvatettiin laboratoriossa niiden tuottamien proteiinien (E/S-proteiinit) tunnistamiseksi.
Pienet ja suuret strongylukset olivat hevosten yleisimpiä suolistoloisia. Suolinkaistartuntoja esiintyi eniten alle 1-vuotiailla. Heisimatoja löytyi joka kolmannesta teurashevosesta, vaikka heisimadon munia todettiin ulostenäytteistä vain harvoin. Tutkimuksessa tunnistettiin useita riskitekijöitä sekä strongylus- että suolinkaistartunnoille. Siittoloissa ja isoilla kasvattajilla syntyneissä varsoissa todettiin useammin suolinkaistartuntoja kuin pienillä kasvattajilla syntyneissä varsoissa. Strongylustartunnat olivat yleisempiä hevosilla, joilla laidunala hevosta kohti oli alle puoli hehtaaria verrattuna hevosiin, jotka laidunsivat laajemmalla alueella. Suolinkaistartuntoihin liittyviä sairauden oireita omistajat havaitsivat vain alle vuoden ikäisillä hevosilla.
Fenbendatsoli todettiin tehokkaaksi lääkkeeksi suolinkaisia vastaan, mutta pyranteelin teho oli heikentynyt yksittäisillä talleilla. Kaikkiaan 509 A. perfoliata -heisimadon tuottamaa E/S-proteiinia eristettiin ja tunnistettiin. Näistä seulottiin kaksi, Hsp90 ja Sj-Ts4, heisimadon diagnostiikan kehittämisessä hyödynnettäviksi proteiineiksi.
Tämän väitöskirjatyön löydökset auttavat talleja loiskontrolliohjelmien suunnittelussa, loislääkkeiden käytön paremmassa kohdentamisessa ja tehokkaan suolinkaislääkkeen valinnassa. Suunnitelmallinen loiskontrolli auttaa vähentämään matolääkkeiden käyttöä ja ehkäisemään loislääkeresistenssin lisääntymistä. Tutkimuksessa tunnistetut A. perfoliatan E/S -proteiinit edistävät uusien diagnostisten testien kehittämistä hevosen heisimadolle.