Nina Fagerström takoo huipputuloksia Floridassa. Hän oli ykköshevosellaan Flowerilla sunnuntaina isossa 86 000 dollarin ja viiden tähden GP-luokassa viides. Tämä oli tamman kolmas kisa tauon jälkeen.
Kisassa oli kova kaarti. Luokassa pääsi uusintaan 18 ratsukkoa. Voittaja Jessica Springsteen ratsulla Davendy S otti voiton niukasti ennen Eric Lamazea tammalla Rosana du Park. Kolmanneksi ratsasti Saksan Meredith Michaels-Beerbaum Unbelievablella.
"Tuntui ihan sairaan hyvältä. Flower on tosi hyvässä kunnossa", Fagerström riemuitsi.
"En tyylitetellyt vaan taistelin kyllä ihan joka sekunnin sadasosasta", Fagerström naurahti. Hänellä oli tunne lähtemisestä altavastaajana, sillä Flower vasta päättää 7 kuukauden lomaansa ranking-luokista. Osan lomaa se vietti laitumella ja marraskuusta eteenpäin on kohotettu kuntoa aivan nollasta. Mitä isoihin luokkiin tulee, se on vielä nousukuntoinen.
Hän on tehnyt kuolainmuutoksia ja ottanut käyttöön uudenlaisen hackamoren. "Sillä on vaikea suu ja on ollut hankala löytää sellainen kuolain, jonka se hyväksyy", hän kertoi tammasta.
Fagerström jatkaa Wellingtonissa maaliskuun loppuun asti.
"Ensi viikolla on kolmen tähden kisa. Sen pidän todennäköisesti taukoa. Sitten jatkan viiden tähden päiväluokissa. Pääluokat hypätään myöhään iltaisin, mutta se atmosphere on vielä valoineen ja äänineen Flowerille liikaa", hän päätti.
14.2. CSI5* Wellington Florida, USA
150 cm perusrata ja uusinta, sijoittuu 17/67.
1) Jessica Springsteen - Davendy S, USA 0-0/37.715
2) Eric Lamaze - Rosana du Park, Can 0-0/37.85
3) Meredith Michaels-Beerbaum - Unbelievable, GER 0-0/38.288
…5) Flower - Nina Fagerström, FIN 0-0/40.34