Hevosurheilun Ratsastuksen perjantain tähtinä loistavat suomalaisen kouluratsastuksen kirkkaimmat huippunimet Henri Ruoste ja Kontestro DB.
Ja nyt keskitymme nimenomaan Kontestroon. Ensimmäisenä otimme yhteyttä sen kasvattajiin Ronny ja Ria de Bauleen.
”Olemme pieniä kasvattajia pienestä kylästä, ja olemme otettuja kunniasta saada kokea jotain tällaista. On teidän ponnistelujenne ansiota, että Kontestro on päässyt näin pitkälle. Toivomme teille paljon menestystä”, he kiittävät suomalaisia.
Kontestron iki-ihana varsavideo täällä.
Kontestron osti sen ensimmäisenä syksynä belgialainen olympiaratsastaja Herman van den Broeck, ja sen jälkeen se myytiin kenttäratsuksi Nick van Laerille. Lopulta ruuna siirtyi hänen puolisonsa Linda Meischin kouluratsuksi. Meisch kilpaili sen kanssa mm. Belgian nuorten hevosten mestaruudet. Sitten hän teki videon, joka osui tärkeisiin silmin.
”Se toi Jochen Arlin, joka tuli Henrin kanssa kokeilemaan Kontestroa”, Meisch muistelee vuotta 2017.
Hän kertoo, että Kontestron ja Henrin välillä klikkasi välittömästi.
”Kun näin heidät, tiesin heti, että olen menettänyt Kontestron. Eikä minua enää sen jälkeen hämmästyttänyt nähdä heitä ringissä saamassa isot prosentit”, Meisch kertoo.
Jutusta voit lukea myös sen, mitä tuumasi Ville Vaurio, kun hän seurasi Kontestron alkua Gut Bertinglohissa.
Henri Ruoste taas kertoo, missä asemassa Kontestro on kansainvälisessä hevoskaupassa ja taitaapa vihjata aika huimista ostajaehdokkaistakin.
Ruosteen ja Kontestron kotitreeniä tammikuulta täällä.
Kakkosjutussa ollaan taas Ratsastajainliiton puheenjohtaja-asioiden parissa. Viimeisimpänä tutustumme Marjukka Manniseen. Tapasimme hänet jo noin kuukausi sitten Oulussa, lokakuun hämärtyvässä illassa. Tuli selväksi, että hän on suorittaja, ollut pienestä pitäen.
”Kyllä mä täällä tallillakin aika järjestelmällisesti teen. Tulen, ratsastan ja laitan hevosen pois. En ole aina edes huomannut, jos naapurikarsinassa on vaihtunut hevonen”, hän paljastaa.
Hän korostaa, että pitkästä liittourastaan huolimatta, hän on ennemmin muutosjohtaja. Liitossa hän haluaisi mm. käydä läpi, mitä kaikkia projekteja on meneillään. Mitkä on saatu päätökseen, mihin pitää lisätä paukkuja ja mitkä kannattaa unohtaa?
Yhteen kysymykseen hän kuitenkin kieltäytyy vastaamasta kunnolla - sen voi lukea perjantain Hevosurheilusta.
Takasivun jutussa on vielä yksi kouluratsastaja: Ella Tanhuanpää, joka on friisintamma Lotje van de Botermaeten kanssa barokkimestareita vuosimallia 2020.
Uutisissa liittokokousasioita, Sanna Siltakorven kuulumiset ja ihan vähän doping-juttua. Kolumnissa JP Leskinen kertoo ajatuksiaan SRL:n vaalipaneelin jälkeen.
Runkolehden puolelta kannattaa tsekata ainakin lisää tietoa Hevosopiston työilmapiiristä.
Tilaa täältä, jos et tilaa jo!