Karsinoiden siivoaminen voi haukata ison osan työajasta. Kuva: Anu Leppänen
Ratsastusuutiset

Lukijakyselyn pohjalta juttusarja talliarjesta

Hevosurheilu selvitti lukijakyselyssään, mitkä tallityöt ovat inhokkeja ja mitkä suosikkeja, mikä saa jaksamaan talliarjessa, ja miten päivittäistä työtaakkaa voisi keventää.

Toimitus

Kyselyyn osallistui yhteensä 442 tallinpitäjää ja tallityöntekijää. Osa vastaajista pyöritti omaa talliaan päätoimisesti, osa päivätyön ohella ja osa työskenteli palkansaajana toisen omistamalla tallilla. Heistä 164 kertoi vastuullaan olevan 10 hevosta tai enemmän. Keskimääräinen hevosmäärä yhtä vastaajaa kohden oli noin 12 hevosta.

Niukka enemmistö eli noin 54 prosenttia kertoi, että heillä ei ole vaikeuksia saada työpäiväänsä riittämään tarpeellisiin päivittäisiin töihin. 46 prosentilla vaikeuksia sen sijaan oli.

Karsinoiden siivoaminen osoittautui yhdeksi eniten aikaa vieväksi tallityöksi, mutta mikä nousi enemmistön inhokiksi? Entä millaisia vinkkejä tallinpitäjillä oli arjen helpottamiseksi? Mikä on monen mielestä päivän paras hetki?

Kyselyn vastauksia käsitellään 6. huhtikuuta ilmestyvässä Hevosurheilussa. Lisäksi kyselyssä nousseisiin talliarjen ongelmakohtiin tullaan pureutumaan tarkemmin kevään numeroissa.

Vastaajien kesken arvotun Hevosurheilun tuotepaketin saa itselleen Päivi Kurkimäeltä. Tuotepaketti on lähetetty matkaan.

Etkö ole vielä lukija? Tilaa Hevosurheilu täältä tai tule vierailemaan osastollamme Hevoset-messuilla 9.–10. huhtikuuta.

Digilehden voi lukea missä päin maailmaa tahansa. Kätevästi digilehteä lukemaan pääsee lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta. Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.