Personal Trainer -sarjan artikkelista on ikävä kyllä jäänyt osa tekstistä pois.
Oikeasti teksti meni näin:
Ammattivalmentaja ja ratsastuksenopettajana menestynyt Salkola painottaa, että ratsastajan pitää alusta asti oppia ratsastamaan hevonen takaosaan vaikuttaen, rennolla kädellä. Peräänannon ei pidä olla tavoite, vaan se saavutetaan, kun hevoseen vaikutetaan oikein.
Etenkin uransa alussa olevan ratsastajan kohdalla on tärkeää, että peräänannosta ei edes puhuta liikaa, koska se helposti johtaa vain kädellä vemputtamiseen ja vetämiseen. Oleellista on myös nähdä hyvää ratsastusta, jossa asiat tehdään oikein.
”Jos nuoret näkevät sitä väkisin peräänantoon ratsastamista ja peräänannosta puhutaan liikaa, siitä tulee paineet ja alkaa se päänheiluttelu”, Salkola huomauttaa.
Salkola on valmentanut ratsastajia ekaluokkalaisista PM-tasolle asti, kulkien mukana koko matkan. Hän tähdentää, että alkuvaiheen huolellisuus maksaa itsensä myöhemmin takaisin. Myös lasten vanhempien pitää malttaa odottaa, että kehitys tulee aikanaan, ei kiirehtimisen kautta.
”Ensin on aina opittava istumaan, olemaan rento ja käyttämään apuja oikein”, Salkola aloittaa. Ratsastajan pitää löytää tasapainonsa ja hänen pitää istua ja vaikuttaa niin, että nivelet ja lihaksisto pysyvät rentoina, mutta jäntevinä ja avut pieninä. Lantion, kyynärvarsien, nyrkkien ja jalkojen asento on saatava kohdalleen, että vaikuttaminen toimii. Polvi ei saa puristaa, ja ratsastajan on päästävä liikkeeseen mukaan.
Iso apu oikean istunnan ja tasapainon löytämiseen on ilman jalustimia ja myös ilman satulaa ratsastaminen. Heti kun lapset alkavat pysyä selässä, voidaan mennä ilman jalustimia. Ei mitään vaikeaa, paljon ihan vain siirtymisiä ympyrällä.
Ratsastuksen tulisi olla monipuolista. Keventäminen eri tahdeissa, vaikka kaksi ylhäällä, yksi alhaalla ja taas kaksi ylhäällä parantavat koordinaatiota. Taitojen kehittyessä maastoratsastus tekee hyvää, kuten myös jumppasarjat ilman jalustimia ja ylipäänsä esteratsastus. Kouluratsastajien olisi hyvä mennä ainakin puomeja saadakseen kroppaansa nopeutta ja mukautuvuutta.
Apuun kannattaa ottaa erilaiset mielikuvat ja myös tukilajit ja harjoitteet. Selässä voi pyöritellä hartioita, ja maassa kuminauhan kanssa voi harjoittaa spiraalistabilisaatiota. Jumppapallon päällä voi opetella pitämään itsensä pystyssä, mutta jäntevänä, kyynärpäät rennosti kyljissä ja lapatuki toimivana.
”Lapatukea opetan löytämään sanomalla, että ei lapaluita yhteen, jolloin selkä menee jännittyneeksi ja kaarelle, vaan ajattelemaan lapaluun alakärkeä vastakkaista pakaraa kohti alaviistoon”, Salkola kertoo.
Kädet ovat pääroolissa. Osalla ratsastajista ne ovat luonnostaan hyvät, osa joutuu työskentelemään niiden kanssa paljon ja jatkuvasti. Käsi liittyy tasapainoon. Ei voi olla hyvä käsi, jos ratsastaja ei ole hyvässä tasapainossa satulassa.
”Niin kuin Kyrakin on moneen kertaan sanonut: pitää olla tuntuma kyynärvarressa ja lapaluissa, ei nyrkeissä. Käsivarret ja nyrkki rentoina, mutta niin, että hevonen ei heiluta ratsastajaa”, Salkola selittää.
Oleellista on käsien suhteen myös mielenhallinta.
”En koskaan anna ratsastajien vemputtaa ja sahata hevosia peräänantoon. Ja kun lapset eivät sitä näe, he eivät sitä teekään”, Salkola sanoo.
Vaikeampi tilanne on silloin, kun ratsastaja on oppinut ratsastamaan hevoset peräänantoon ohjilla, etukumarassa ja kyynärpäät ulkona rynkyttäen. Siitä on hankala peruuttaa takaisin harjoittelemaan asiaa uudelleen.
”On tosi vaikeaa siinä vaiheessa sanoa, että unohda nyt se peräänanto ja keskitytään vaan sun istuntaan. Vaikka eihän sillä edes ole mitään tekemistä aidon peräänannon kanssa, jos hevonen on vedetty kasaan ja se on paennut kuolaimen taakse”, Salkola sanoo.
Käden kanssa on oltava myös kärsivällinen.
”Sanon joskus lapsille, että voit hetken vetää 100 kiloa, mutta koskaan ohjasta ei saa repäistä. Se on sama kuin löisit hevosta.”
Takajaloistakaan ei kannata puhua liian aikaisin.
”Joskus kilpailuissa ihmettelen, kun valmentaja huutaa, että ota se pyöreämmälle kaulalle, takajalat alle ja selkä ylös, vaikka ratsastaja istuu huonosti ja ratsastaa liian kovilla avuilla väärin ajoitettuina, sillä silloin hevosella ei ole mitään mahdollisuuksia toimia oikein. Peräänantoon ratsastaminen on pitkä tie, jonka ydin on siinä, että hevonen rentoutuu ja luottaa ratsastajaansa”, Salkola sanoo.
Tilaajat voivat lukea koko artikkelin nettilehdestä täällä.