Kaikkien lajien hyvät valmentajat puhuvat tasapainosta, mutta vakavimmin siihen suhtautuvat kenttäratsastajat, kuten Hevosurheilun kesäkuun Personal trainer Seppo Laine.
Vakavimmin tietenkin siksi, että kentässä tasapaino voi olla elämän ja kuoleman kysymys. Kun hevonen on tasapainossa, alalleen sopiva ja hyvin läpiratsastettu, se pystyy vaikka mihin. Esimerkiksi viiden tähden kenttäradan suorittamiseen turvallisesti.
Laine on urallaan nähnyt ratsastajia laidasta laitaan. Toiset keventävät omilla suomenhevosillaan kentällä ympyrää, toiset laukkaavat sitä viittä tähteään täydellisessä balanssissa. Vaikka ratsukot ovat kaukana toisistaan, ovat ratsastuksen perusteet samat. Kyse on koulutusskaalasta, Laine painottaa.
Joka siis menee järjestyksessä tahti, rentous/irtonaisuus, kuolaintuntuma, lennokkuus, suoristaminen ja kokoaminen.
Hyvää istuntaa Laine pitää itseisarvona.
”Joskus jos jokin ratsastaja on luokassa vaikka 25., mutta hän istuu oikein hyvin, olen saattanut mennä sanomaan, että onpa sinulla hieno istunta”, hän paljastaa.
Ja lisää, että kevennyskään ei kuulu vain ratsastuksen alkuun ja loppuun, vaan myös osaksi työskentelyä.
”Näkeehän sen jo ihan lajin alkuvaiheessa, kuinka kun ihminen oppii kevennyksen, ratsastus muuttuu järkyttävästä rynkytyksestä sulavaksi menoksi”, Laine hymyilee.
Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyvästä lehdestä!
Ratsastuksen pääjutussa tapaamme Mirella Lesonen-Hakolan, jonka 12-vuotias poika Hugo Kogelnig valmistautuu parhaillaan Itävallassa lapsiratsastajen EM-kilpailuihin. Äidin oma ratsastus on muuttunut harrastukseksi, ja hän sanoo, että hyvä niin.
”Kun tekee sen päätöksen, että lapsen haluaa saattaa alulle, pitää tiedostaa, että sen jälkeen lapsi tulee ensin, hevoset aina sen jälkeen toisella sijalla”, hän sanoo.
Hän itse on pitänyt omalla kohdallaan perinteistä perhe-elämää oikeastaan ainoana vaihtoehtona aina. Kun hänelle vakavan sairastamisen jälkeen sanottiin, että lapsia ei ehkä tule, hän halusi niitä kahta kiihkeämmin. Kun Hugo sitten ilmoitti tulostaan, tavoitteellisimmasta kilparatsastajan urasta luopuminen ei tuntunut vaikealta.
”Nuorena joskus olisin halunnut panostaa ratsastukseen enemmänkin ja mennä jonkun kilparatsastajan tallille töihin. Mutta olen nähnyt läheltä senkin puolen, ja se on todella rankkaa elämää, joka on vaikea yhdistää perhe-elämään. Minä saan elämästä enemmän tyydytystä näin”, Lesonen-Hakola sanoo.
Aina elämä ei kuitenkaan ole helppoa, ei ollenkaan. Se tulee selväksi, kun tapaamme Maarit Lariolan, ratsastuksenohjaajaksi kouluttautuneen intohimoisen hevosihmisen, joka joutui pahaan ratsastusonnettomuuteen 10. elokuuta vuonna 2019. Hän osallistui Tuomarinkylän ratsastajien järjestämiin veteraanien kilpailuihin, ja hänen ratsunaan 80 senttimetrin radalle lähti Mimmi, tuttu tamma monilta radoilta ja selässä vietetyltä tunneilta.
Jotain tapahtui, Lariola jäi hevosen alle, ja hatara mielikuva kertoo, että hevonen astui Lariolan rintakehän päälle. Turvaliivistäkään ei ollut apua. Matka loppui, ja elämä ei ollut enää entisensä.
”Tuntuu, että tämän asian hyväksyminen on vielä kaukana. En edes tiedä, mitä oletan tapahtuvan. Mähän olen tässä tuolissa loppuelämäni, eikä elämä tule sinällään helpottumaan”, Lariola sanoo.
Mutta hevosten luo hän on palannut, sen minkä voi. Ja hänen oppilaansa ovat onnellisia, että saivat hänet takaisin opettamaan.
Tilaa Hevosurheilu, täältä.