Hubertusratsastuksia eri muodoissaan on järjestetty erityisesti hoveissa jo satoja vuosia. Aluksi kyseessä oli metsästysratsastus, jossa jahdattiin oikeaa kettua, mutta jo 1800-luvulla Hubertus muuttui huvitteluksi, jossa kettua symboloi punainen huivi kettua esittävän ratsukon olkapäässä.
Suomessa Hubertusratsastuksia on järjestetty tiettävästi jo 1800–1900 luvun vaihteessa, ja ainakin Suomen Kenttäratsastusseuran historiikki kertoo tapahtumasta 1930-luvulla. Silloin osallistujia saattoi olla lähes sata, ja ratsastus päättyi haastavaan esterataan Talissa. Hubertusta seurasi sitten hieno illallinen.
Tuomarinkylässä Hubertusratsastusta on järjestetty jo ”ainakin 15 vuotta tai enemmänkin”, muistelee Tuomarinkylän Ratsastuskoulua vetävä Peppi Aalto.
”Meillä on melkein kaikki hevoset mukana ja Hubertus on todella suosittu oppilaiden keskuudessa. Tämä on hieno perinne, jota haluamme ylläpitää.”
Hevoset käyttäytyvät maastossa yleensä todella asiallisesti.
”Sitten kun kentällä on se viimeinen loppulaukka, jossa kaikki jahtaavat kettua ja ratsastetaan aika reippaasti, saattaa joku innostua.”
Peppi Aalto on itse ratsastanut kettuna jo useampana vuotena.
Tapahtuma kerää yleensä paljon katsojia ja nekin ratsastajat, jotka eivät varsinaiseen Hubertukseen osallistu, tulevat mielellään katsomaan. Ja kun hevoset on saatu takaisin karsinoihin, tallikäytävälle on katettu lounas kaikille.
Marja Koskela ratsastaa Tuomarinkylän Ratsastuskoulussa ja osallistui Hubertusratsastukseen jo kolmatta kertaa. Hubertuksessa viehättää se, että pääsee koko tallin porukalla maastoon.
” Hevoset käyttäytyvät yleensä hyvin, sitten vasta kun palataan kentälle ja aletaan jahtaamaan kettua, loppulaukka voi olla vauhdikas. Silloin saattaa jännitys vähän vatsanpohjassa nipistellä.”
Koskela ratsasti lauantaina Kanuunalla.
”Menin sillä viime vuonnakin. Se on hyvin käyttäytyvä, jo parikymppinen tamma. Ja ilmakin on ollut ihan täydellinen maastoratsastukseen joka kerta, kun olen osallistunut. Sitten ratsastuksen jälkeen, kun syödään yhdessä koko talliporukalla, se on tosi kiva ja yhteisöllinen hetki”, päättää Koskela.