Ratsastusuutiset

Taito ja kokemus jyräsivät - Knuutilan Veikolle viides kenttämestaruus

Miia Lahtinen

Musta ori Knuutilan Veikko naulasi nimensä lopullisesti suomenratsulegendojen joukkoon ottamalla itselleen viidennen peräkkäisen suomenhevosmestaruuden tänään Keuruulla. Selässä on ollut joka kerran Lotta-Katariina Lehtonen.

Ori oli koulun jälkeen toisena Kiripassin ja Anna Sizkon pitäessä kärkipaikkaa. Knuutilan Veikko kuitenkin hyppäsi maneesiin siirretyt rataesteet puhtaasti, kun Kiripassi pudotti kaksi ja jäi sitä myötä hopealle.

Veikko taas piti ykköspaikkansa loppuun saakka, kun Keuruun metsämaastoon tehty rata oli kohtuullisen helppo ja virhepisteitä maastosta tuli vain kolmelle hevoselle 11 startanneesta.

Ratkaisun paikaksi muodostuikin juuri estekoe, jonka hyppäsi puhtaasti vain 2 hevosta, Veikon lisäksi pronssille noussut Päivi Stranden Ventterin Pojulla. Rataesteilläkin pärjännyt Ventterin Poju otti samalla ensimmäisen mestaruusmitalinsa.

Lotta Lehtonen aikoo jatkaa kultaista putkea taas ensi vuonna.

"Teimme koulukokeen tasollamme, mutta siihen jäi ensi vuodeksi parantamisen varaa", hän suunnitteli.

Lisää aiheesta huomenna RatsastusPlussassa ja perjantaina lehdessä. Kerromme muun muassa, missä näkyy Knuutilan Veikon selibaatti, johon ori joutui keväisen kuumetaudin takia.