Nathen muovinen nivelkuolain ei ole valmistajan mukaan turvallinen. 
Ratsastusuutiset

Tukes kehottaa poistamaan muoviset Nathe-nivelkuolaimet käytöstä

Kyseisten kuolainten valmistus on lopetettu jo yli vuosi sitten.

Emilia Lehtonen

Paimiossa kuolemaan johtaneen ratsastusonnettomuuden jälkeen kuolainten turvallisuus on ollut tapetilla. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille on raportoitu useista kuolaimiin liittyvistä vaaratilanteista, ja toistaiseksi sylinterikuolaimen käyttöä on rajoitettu.

Maanantaina Tukes tiedotti, että se kehottaa poistamaan muoviset Nathe-nivelkuolaimet välittömästi käytöstä.

Nathe-kuolaimet eroavat tavallisista muovipäällysteisistä nivelkuolaimista siten, että myös niiden nivelosat on valmistettu muovista.

Kuolaimia maahantuonut Veljekset Wahlstén veti kyseiset kuolaimet myynnistä jo kesällä 2021, kun kuolaimia valmistanut saksalaisyhtiö Sprenger ilmoitti lopettavansa niiden valmistamisen turvallisuussyistä.

Sprenger oli omissa turvallisuustesteissään havainnut, että mikäli hevonen pääsee puraisemaan kuolaimen niveltä, se voi rikkoontua. Kuolaimessa kokeiltiin käyttää vahvempaa materiaalia, mutta lopulta sekin vedettiin pois markkinoilta.

 ”Teimme silloin omatoimisen takaisinvedon ja pyysimme asiakkaita palauttamaan kuolaimet, vaikka Tukes ei sitä edellyttänyt”, Veljekset Wahlsténin ostopäällikkö Minna Viljakainen sanoo.

Viljakainen kertoo Tukesin olleen asiasta Wahlsténiin yhteydessä viime viikolla ja pyytäneen selvitystä kuolaimen poistamisesta markkinoilta.

”Meidän kohdallamme tämä ei siis aiheuta enää toimenpiteitä. Mikäli jollain vielä on nivelellisiä Nathe-kuolaimia, pyydämme poistamaan ne käytöstä ja palauttamaan ostopaikkaan hyvitystä vastaan.”

Veljekset Wahlsténilla on ollut myynnissä tavallisella nivelellä sekä kaksia erilaisia kolmipalanivelellä varustettuja Nathe-kuolaimia.

Viljakainen kertoo, että Wahlsténille on palautettu yksi rikkoontunut Nathe-kuolain. Palautus tapahtui ennen kuin valmistaja ilmoitti kuolaimen valmistuksen lopettamisesta.

”Tapaus on huolellisesti läpikäyty valmistajan kanssa ja on varmasti osaltaan vaikuttanut heidän päätökseensä vetää tuote lopulta markkinoilta. Rikkoutunut kuolain oli kolmipala, joita olemme tuoneet maahan vain yhden kappaleen.”

Veljekset Wahlsténin valikoimassa on edelleen nivelettömät Nathe-kuolaimet, joiden turvallisuudessa ei ole havaittu riskiä, Viljakainen sanoo.