Suomenhevosten oripäivillä oli lauantaina ratsastetun estekokeen vuoro. Siihen osallistui 10 oritta.
Se ei yllätä enää ketään, että tilaisuus oli yleisölle ja medialle suljettu. Myöskään osallistujat eivät pääse seuraamaan muiden oriiden suorituksia. Irina Kokko ori Taikavelhon tiimistä kerto kesken päivän, että illan askellajikoetta odotellaan autossa eväitä syöden.
"Ja näyttäisi olevan monella muulla sama meininki. Vähän erilaiset oripäivät tosiaankin!"
Estetuomarit arvioivat tekniikkaa, jalka- ja selkätekniikkaa, korjaamiskykyä ja joustavuutta. Kapasiteetti, laukka ja asenne arvioidaan myös. Lauantaiaamupäivän esteradalla oli kuusi estettä, ja lopussa oli nähdystä suorituksesta riippuen mahdollisuus nostaa esteitä 110-120 senttiin.
Jalostusjohtaja Minna Mäenpää luki arvostelut kunkin suorituksen jälkeen. Päivä oli alkanut jo klo 7.30, kun oriit tarkasti eläinlääkäri Kristiina Ertola.
Ensimmäisenä lauantain estekokeessa esiintyi ruunikko Kaitaisten Veijari (Valtteri – Unetar, Onnipoika), kasvattaja Tarja Aroma. Oritta ratsasti Salla Varenti.
Veijari on sijoittunut Laatuarvostelussa kolmivuotiaana ensimmäiseksi ja oli silloin paras estehevonen keskiarvolla 8,92. Se on kisannut 95 cm luokissa.
Varenti esitti oriin tyylikkäästi ja hallitusti. Esteitä nostettiin kahteen otteeseen, jotta kapasiteetista saatiin täysi kuva.
Sanallinen arvio on, että tekniikka on hyvä takajaloissa, mutta lavat jäävät pystyillä alas. Hyvä selän käyttö, mutta saisi korjata virheet paremmin, melko hyvä kapasitetti mutta voimaa puuttuu, lopussa laukka hieman nelitahtinen. Asenne on hyvä, ori vaikuttaa yhteistyöhaluiselta hevoselta.
Pienhevosmittaista Kankalon Morgania (Keskiyön Kide – Kankalon Bella, Pellervo) esitti Riikka Harjula. Sini Peltoniemi on kasvattanut ja Johanna Valmunen omistaa oriin, jolla on saavutuksissaan viisivuotis-laatuarvostelun estekokeen voitto.
Pyörivälaukkainen ori arvioitiin hyvä-jalkatekniikkaiseksi, ja sillä on terävä ponnistus, vaikka hyppy suuntautuu ajoittain liikaa eteen. Selän tekniikka on hyvä mutta hevonen voisi olla varovaisempi. Kohtalainen kapasiteetti, hyvä asenne, mutta olisi saanut kuitenkin korjata virheet paremmin.
"Hieman virkeä, mutta suoritti hyviä hyppyjä", arvioi ratsastaja Harjula itse.
Kanelinrautias hamppuharjainen Kajanus (R.T.Kajaus – Sariina, Samuli) on ratsastajan Laura Leppäkorven ja Ina Järvisen kasvattama ja omistama.
Ori on kisannut aluetason helpoissa luokissa koulua ja esteitä 80-90 cm luokissa.
Ori arvioitiin yritteliääksi. Sen jalkatekniikka on kohtalainen, mutta ponnistus kiireinen ja vie liikaa eteenpäin. Tämä johtaa pudotuksiin. Laukka on etupainoista, mutta energistä. Kapasiteetti on tyydyttävä. Asenne on hyvä, mutta keskittymistä toivotaan lisää.
Tuomaristo huomautti, että myös ratsastaja itse oli myös malttamaton, mikä näkyi suorituksessa.
Näyttävän suomenkirjava liinakko Hupsis (Joihuri – Läsiliina, Jaanen Suikku) on täysin ravisukuinen, mutta monipuolinen suorittaja. Suorituksia löytyy raveista kenttäkilpailuun. Raveissa ykkössijoja on neljä.
Oriin on kasvattanut Päivi Pöyhönen, sitä esitti omistaja Kati Paananen.
Hupsiksella oli menovaihde päällä. Hypyt sujuivat, mutta ori pisti myös muitta mutkitta estevälissä raviksi, mikä ei jäänyt huomaamatta tuomareilta.
Arvio: Kohtalainen jalkatekniikka, ponnistus eteenpäin, jolloin selän käyttö jää puutteelliseksi. Laukka on energistä, mutta kiireistä. Kapasiteetti on kohtalainen. Eteenpäinpyrkivä, positiivinen ori, mutta kiireinen.
Päistärikkö Lokson Taikautu (Autere – Taikaliila, Kuningas Ässä) on Janne ja Kirsi Himasen ja Anita Viitasen kasvatti, viimeksimainittu myös omistaa oriin.
Ori on kisannut aluetasolla, helppo A- ja metrin luokissa, sekä kenttäratsastuksessa.
Isosti ja rauhallisesti laukkaavaa oritta esitti Saara Junnila. Sen jalkatekniikka arvioitiin hyväksi, mutta etujalkojen tekniikka on vielä vaihtelevaa. Hyvä selän käyttö ja hyppykaari, hevonen on varovainen. Laukka pitkää, ajoittain vaikeuksia kantaa. Hyvä kapasiteetti. Hyvä asenne, keskittyy asioihin, ja ratsastettavuus vaikuttaa erinomaiselta. Ratsastaja saikin kiitokset tasaisesta ja rennosta kokonaissuorituksesta.
Taikavelhon (Veeran Taaveri, Taikavarpu – Vihin Totti) on myös kasvattanut Anita Viitanen. Oriin omistaa Tea Sillman. Irina Kokko esitti oriin.
Se on kisannut kouluratsastuksessa helppo A-tasolla.
Taikavelho pudotti muutaman puomin
Oriilla arvioitiin olevan hyvä takajalkatekniikka, mutta säkä ja lavat saisivat nousta enemmän. Ponnistus on hieman voimaton, jolloin virheitä syntyy ja ne on vaikea korjata. Laukassa hyvä rytmi, mutta se saisi olla energisempää. Kapasiteetti kohtalainen. Asenne on hyvä ja yhteistyökykyä löytyy. Virheisiin pitäisi kuitenkin reagoida paremmin.
"Suhteessahan tuo estekoe on paljon koulukoetta vaikeampi suomenhevoselle, joten olen helpottunut, että se on ohi", totesi Kokko tässä vaiheessa päivää.
Punarautias läsipää Taktikko (Sikko - Sateenkaari, Suikku) on hypännyt jopa metriä ja kisannut koulua helppo A-luokissa, ja se on myös suorittanut opetuslähdön. Estekokeessa se esiintyi vaihtelevasti, ryntäsi hieman, ja lähestyi välillä ravissa.
Oriin on kasvattanut Juha Nurminen, sen omistaa Pilvi Pöyry. Riina Zetterman esitti oriin.
Arvostelu: Oriilla on hyvä etujalkatekniikka, mutta se saisi avata takaa paremmin. Ori ponnistaa liikaa eteen, selän käyttö jää puutteelliseksi, mistä koituu herkästi pudotuksia. Koska takaosassa ei ole riittävästi voimaa, laukka on nelitahtinen. Oriin kapasiteetti on tyydyttävä. Asenne on rohkea, mutta hevonen olisi voinut keskittyä tehtäviin paremmin.
Tihin Onni (Knuutilan Veikko - Tihi, Timpuri) esiintyi Riikka Harjulan ratsastamana. Ori on kilpaillut aluetasolla helppo B ja 80 cm luokissa. Kasvattaja ja omistaja Niina Tolvanen. Oriilla on jo neljä jälkeläistä.
Estekokeessa se hyppäsi elämänsä isoimmat esteet, mutta Harjula oli tyytyväinen ratsastettavuuteen.
Tuomareiden mielestä hevonen näytti hyvää jalkatekniikkaa, selänkäyttöä, hyppykaarta ja ponnistusta. Ori on varovainen ja hyvälaukkainen. Laukka pyörii mutta on hieman lyhyttä. Asenne on erinomainen, keskittymiskyky samaten.
Lappo (Toppå – Lysti-Lyyli, Vinha-Muisto) on Liisin Uskin kasvatti ja Stiina Eklund-Uusitalon omistama ori.
Hevosella arvioitiin olevan hyvä jalktekniikka, melko hyvä selän käyttö, ja se on riittävän varovainen. Laukan rytmi on hyvä, ori kantaa hyvin, mutta laukka on vähän voimaton. Hyvä kapasiteetti ja asenne. Ori on kuuliainen.
Orilautakunta näki, että virheet estekokeessa olivat ratsastajan virheitä.
Herttuan Hermanni, läsipää (Murron Valo - Jäävin Lempi, Jäävin Poika) esiintyi Mira Mahosenahon ratsastamana. Heti testin alkuun ori vaihtoi laukan askeleessa, mikä selittyikin myöhemmin sillä, että se on kilpaillut kansallista koulua kasvattajan tyttären Elina Kurun kanssa vaativassa B:ssä. Esteitä ori on hypännyt 90 cm luokissa.
Mahosenaho on ratsastanut oritta nelivuotiaasta asti. Taukoja on ollut oman lapsensaannin ja jalan murtumisen takia. Hän sanoo, että se oli lauantaina "superhyvä ratsastaa".
"Radalla oli hirvittävän hauskaa", hän viestitti.
Sinikka Iso-Herttuan kasvatilla on sen verran etenevä laukka, että sarjaesteen väliä pidennettiin ennen toista, korotettua kierrosta.
Tuomaristo näki oriilla on erittäin hyvän etujalkatekniikan, ja se myös avaa hyvin takaa. Ponnistus on terävä, voimakas, ja hevonen on varovainen, käyttää itseään hyvin ja kantaa hyvin laukassa. Oriilla on hyvä kapasiteetti, erittäin hyvä asenne, se keskittyy olennaisiin ja on yhteistyöhaluinen. Tuomaristo totesi loppuun vielä, että ori oli erittäin hyvin esitelty ja valmisteltu.
Päivä jatkuu irtohypytyksillä, ajettavuuskokeella sekä päättyy illan askellajikokeeseen. Tulokset luetaan päivän lopulla.
ORILAUTAKUNTA
Eläinlääkäri Kristiina Ertola
Tunnistus ja mittauksen avustus Anu Kantala, Hämeen hevosjalostusliitto
Rakennearvostelu Heidi Sihvo (pj), Jenni Timlin, Sini Vaittinen (R- ja P-suunnat), Minna Mäenpää (Ta-suunta)
Estekoe Carl-Harry Frey ja Raija Jensen
Askellajikoe Anna-Leena Laakso ja Hanne-Mari Kiuttu
Testiratsastaja Anna Kärkkäinen
Ajettavuuskokeen tuomarit Iikka Huttunen ja Simo Palovaara
Testiajaja Miia Myllymäki
Lautakuntien sihteereinä Minna Mäenpää ja Soila Lehmusvaara.