Toimitusjohtaja Tomi Himanka Velj. Wahlstenin tiloissa. Seinällä roikkuu nahan leikkuuseen ja muotoiluun käytettäviä meistirautoja ja pöydällä näkyy nahanompelukoneita.  Kuva: Velj. Wahlsten
Ratsastusuutiset

Velj. Wahlsten ostaa Satula.comin ja ruotsalaisen Sadelmagasinetin

Toimitus

Satula.comilla on neljä myymälää Suomessa, ja Sadelmagasinetilla on kaksi toimipistettä Ruotsissa. Yritysten Suomen ja Ruotsin liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2023 noin 4 miljoonaa euroa.

"Kauppoja on neuvoteltu sillä ajatuksella, että 1+1 on tässä tapauksessa enemmän kuin kaksi. Satula.com on tehnyt erinomaista työtä Suomessa ja Sadelmagasinet on kasvattanut toimintaansa Ruotsissa nyt muutaman vuoden ajan. Näen meillä yhteisen kasvupotentiaalin erityisesti Ruotsin markkinassa", Wahlsténin toimitusjohtaja Tomi Himanka kertoo.

"Yritysten kehittäminen Suomessa ja Ruotsissa on ollut valtava henkilökohtainen kehitysmatka. Vuosien varrella oma työnkuvani oli muuttunut ihmisten ja hevosten kanssa työskentelystä pääasiassa hallinnolliseen työhön, mutta yrityskaupan myötä toivon voivani palata enemmän takaisin oman intohimoni hevosten ja ratsastuksen pariin", kertoo Satula.comin ja Sadelmagasinet i Sverigen toimitusjohtaja Marja Isotalo.

Satula.comin ja Sadelmagasinetin myymälät säilyvät ennallaan ja yritysten työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä Wahlsténin palvelukseen.

Sadelmagasinetin myymälät tarjoavat uuden jakelukanavan Wahlsténin ratsupuolen tuotteille.

Velj. Wahlstén Oy on vuonna 1918 perustettu hevosvarusteiden valmistaja ja maahantuoja. Lahdessa toimivan yhtiön palveluksessa on 19 henkilöä, ja yrityksen liikevaihto vuonna 2023 oli 4,5 miljoonaa euroa.

Lähde: Velj Wahlstenin tiedote