Helsinki Horse Show on lapsi, jolla on kaksi isää, ja joka on alunperin kotoisin Ruskeasuolta

Vuosiluku 1985 tuntuu olevan kauempana kuin 40 vuoden päässä. Maailma on muuttunut niistä ajoista, kun Helsinki Horse Show'ta ensimmäisen kerran ruvettiin puuhaamaan Messukeskukseen.

Kaikki oli jotenkin niin uudenlaista ja hienoa. Siitä piti uutisoida hevosmediassa. Tapahtumasta kirjoitettiin ennakkojuttuja.

Hevosurheilussa äimisteltiin, että tapahtumaan lennätetään 20 000 neilikkaa Bogotasta, ja että 4000 hengen katsomo tuodaan Saksasta ja estekalustokin Tanskasta.

Tämän kaiken oli saanut aikaan kolmekymppinen helsinkiläiskaksikko Tom Gordin ja Patrick "Paddy" Lagus, tapahtuman isät.

Molemmat ovat enemmän tai vähemmän jo jättäneet varsinaisen pyörittämisen. Gordin myi osuutensa viime vuonna ja jatkaa eräänlaisena harmaana eminenssinä, neuvonantajana.

"Osallistun sponsoritoimintaan ja varainhankintaan, kansainvälisten ratsastajien rekrytointiin ja sekalaiseen neuvonantoon."

Lagus kertoo nykyään olevansa pikemminkin isoisä.

"Mä oon se, jolla ei ole lapsesta enää mitään huolia. Voin vain nauttia siitä, ja palauttaa sitten vanhemmilleen taas", hän nauraa.

He olivat saaneet idean kokeilla tällaista, harrastessaan esteratsastusta samoilla Ruskeasuon talleilla. He harrastivat myös kilpailunjärjestämistä. Laguksella oli Thomas Ehrnroothin kanssa Helsinki Horse Show ja Gordinilla Volvo Horse Show, ja ne järjestettiin molemmat Ruskeasuon maneesissa.

He pistivät hynttyyt yhteen.

"Jotenkin niin se meni, että jotkut liikemiehet olivat miettineet tällaisen isomman tapahtuman järjestämistä Ruotsissa, mutta todenneet, että ei kannata. Me haluttiin näyttää, että me kyllä pystytään siihen."

Lähdettiin vähän soitellen sotaan.

"Ei meillä ollut mitään käsitystä mitä sellainen vaati!" Lagus sanoo nyt.

"Jos olisimme tienneet miten haastavaa oli toteuttaa ensimmäinen HIHS, emme olisi siihen ryhtyneet. Onneksi emme tienneet", Gordin komppaa.

He saivat huippunimet paikalle ja ratsastajat pitivät tapahtumasta heti.

Hevosurheilu-lehden silloinen ahkera avustaja, nykyinen SRL:n urheilujohtaja Jutta Koivula hehkutti, että "ratsastajatähtiä oli tulossa suuresta maailmasta": Hugo Simon superhevosensa Gladstonen kanssa, David Broome ja Harvey Smith Steven-poikansa kanssa, sekä Gerd Wiltfang ja Peter Luther. Ruotsista Maria Haug ja Peter Eriksson ja myös Ulrika Hedin, joka oli nähty Kouvolan PM-kisoissa.

Kisat onnistuivat. Niin hyvin, että seuraavana vuonna ne järjestettiin maailmancupin osakilpailuna.

Välillä kaksikko halusi vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. "Nostimme kisassa Liettuan lipun sen maan ratsastajan kunniaksi, ennen kuin Liettua sai itsenäisyyden, kun kuului Neuvostoliittoon. Tästä tuli nootti ulkoministeriöstä ja pääsimme Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen", Gordin kertoo tyytyväisenä.

Gordin toteaa, että tapahtumilla tapaa olla elinkaari ihan siinä missä oikeastikin elollisilla olennoilla. ”Tiettyjen asioiden toivoisi olevan olemassa aina. Pori Jazz ja Savonlinnan Oopperajuhlat musiikissa, Suomi–Ruotsi-maaottelut yleisurheilussa ja Helsinki Horse Show huippuratsastuksen näyteikkunana”, hän sanoi haastattelussa muutamia vuosia sitten.

Nyt Helsinki Horse Show’n elinkaaresta halutaan mahdollisimman pitkä, jos ei sitten suorastaan ikuinen. Samoin linkistä maailmancup-hallisarjaan. Se ei kuitenkaan ollut mikään itsestään selvyys, kaukana siitä! Alun perin tapahtuman piti olla vain kertaluontoinen.

Toinen luonteva hetki päättää elinkaari oli, kun maailmancupin luoja Max Ammann vetäytyi kisan johtajana jokunen vuosi Helsingin vuoden 1998 finaalin jälkeen. 

"Voi jopa olla, että hän itse mielsikin asian niin, mutta niin ei vaan käynyt. Maailmancup-konsepti jatkoi elämistään ilman Ammania”, Gordin on muistellut.

Ammanilta saatiin tärkeä neuvo: ”Stay friends with the riders”.

Tämä on ollut Gordinin mukaan toiminnan punainen lanka näihin päiviin asti.

Helsinki Horse Show jatkoi ilman Lagusta, joka 15 vuoden jälkeen siirtyi yhä enenevässä määrin musiikki- ja konserttibisnekseen ja jäi pois 25 vuotta sitten. Muistinsa mukaan kaksi vuotta vuoden 1998 maailmancupin finaalin jälkeen.

"Mutta joka ikinen vuosi, yhtä lukuunottamatta, mä olen ollut siellä. Lokakuussa ja seuraavan kerran helmikuussa sitten! Ja Tomin kanssa me keskustellaan kaiken maailman asioista tämän tästä."

Lagus ja Gordin muistetaan hyväntahtoisesti nahistelevana kaksikkona. He eivät olleet miltei mistään samaa mieltä.

Ei se nyt ihan niinkään ollut, vaikka Gordin myöntää, että he olivat hyvin erilaisia. Lagus oli taiteellinen johtaja ja hän itse taloudellinen, se joka piti kukkaron nyörit tiukilla. Lagus muistaa jakolinjan menneen siinä, että hän oli enemmän showmies ja Gordin oli tiukasti urheilua.

Lagus oli se, joka keksi hommata sellot ja flyygelit ja Kyra Kyrklundin siihen elävän musiikin tahdissa ratsastamaan. Tämähän on ihan metaa: Lisää show'ta, taidetta ja sirkushuveja show jumpingiin, joka itse aikoinaan syntyi show-elementiksi maatalous- ja rotunäyttelyihin, mutta muuttui aikojen kuluessa vakavaksi huippu-urheiluksi.

Heistä tuli isojen tapahtumien järjestämisessä superammattilaisia. HIHS on kiistaton menestystarina.

Välillä oli vähän lihavampia vuosia, välillä laihoja. Joskus niin laihoja, että jatko on ollut kortilla. Aina on kuitenkin selvitty.

Gordin sanoo, että ensimmäinen vuosi oli täydellinen suksee.

"Ekasta HIHS:stä jäi muistikuva euforisesta ja ainutkertaisesta unelmasta, joka toteutui", hän sanoo.

Lagus lisää huvittuneena, että tapahtuma ei jäänyt yhteen kertaan juuri siksi, että tappiota tuli heti ensimmäisellä kerralla niin paljon, hänen muistaakseen kokonaista 120 tuhatta markkaa, että oli pakko jatkaa.

"Se oli täydellinen katastrofi! Ei meillä ollut mitään semmosia rahoja!" hän nauraa. "Oli siis pakko jatkaa, että saatiin laskut maksettua, ja sillä matkalla Horse Show on vieläkin!"

Tulot saadaan lipunmyynnistä ja kumppanuuksista, suurimmaksi osaksi liike-elämän yhteistyösopimuksista. Myös Suomen Ratsastajainliitolta, jonka kanssa on sovittu jo ammoisina aikoina "molempia hyödyttävä" yhteistyösopimus, josta Gordin sanoo ettei voi avata sitä enempää kuin toteamalla, että se on rahallisesti pieni, mutta strategisesti merkittävä. Expo ja meeting-maksut tuottavat myös hyvin.

Kun sitten vuonna 1996 lähdettiin Hartwall Areenalle, Gordin paljastaa, että Messukeskuksen katsomot olivat iso syy lähtöön. Ne tulivat todella, todella kalliiksi. Liian kalliiksi. Jos rahapalkinnot haukkasivat budjetista leijonanosan, katsomot veivät sen toisen osan, pohjat eivät olleet likimainkaan yhtä hintavat rakentaa.

Hartwall Arenalla ja Jäähallissa katsomot olivat jo valmiina, jääkiekkoareenoista kun oli kyse. Nyt jäähallielämä on jäänyt taakse.

Katsomot ovat nyt myös Messukeskuksessa. Ne ovat uudet ja eräänlaista seinästä vedettävää mallia, kuuluvat vakiovarustukseen.

Miltei 30 vuotta tapahtuma oli pois Messukeskuksesta. Helmikuussa tämä ympyrä sulkeutuu.