Kuukauden suomenratsu oli valkoinen pelastaja - eikä nyt puhuta säästä

Suomenori E.V. Johtotähti eli ”Johtis” on kimovärijalostuksen suuri johtotähti, jonka nimen etukirjaimet E.V. viittaavat kasvattajaan Eeva Venojärveen.Suuri, vaikka ei loppujen lopuksi niin kauhean iso, 157 sä’ältä. Mutta iso työhevosen lailla, iso vähän joka suuntaan, roteva ja järeä, leveä ja pitkä kaula, pitkä runko. Työhevosen mallinen.”Eturaskas pikkuisen”, muistelee Hippoksen entinenpiiriagronomi Eero Perttunen, joka arvosteli oritta usein näyttelyissä.”Mutta jos oriilla on tyypistä 8 pistettä, niin se on kyllä hyvin saatu”, hän sanoo heti perään.Perttunen näki oriin ensimmäisen kerran Kankaanpään varsanäyttelyssä. ”Siellä oli tosiaan harmaa suomenhevonen, jota luulin ratsuksi. Ihmettelin että mitähän tuokin täällä tekee. Oliko se 2 tai 3-vuotias. Mutta sitten tuli sen vuoro, ja aika hyvä rakennehan sillä oli. Ja siitä se lähti se sen näyttelytouhu lähtemään”, Perttunen toteaa. Syntyessä rumaEeva Venojärvi muistaa yhä kuin eilisen päivän, kun E.V. Johtotähti Siikaisissa syntyi.”Se oli kyllä syntyessä ruma!” hän huudahtaa. ”Mutta kyllä se siitä komistui.”Isäoria tammalleen jo toista kertaa valitessaan Venojärvi oli miettinyt lähinnä monikäyttö-ajelutushevosta, ei niinkään ratsua tai ravuria. Itse hän tosin sanoo, ettei miettinyt yhtään mitään. Ori Juonnos (Luonnos – Jonnen-Jatko, Jonne) asusti lähellä, se kelpasi.”Ajattelin, että kun tamman saa kantavaksi, niin hyvä on.”Olemme tekemässä juttua kaksi vuotta sitten lopetetusta ”Johtiksesta” Metsätähti-palvelutalossa Siikaisissa. Eeva Venojärvi on vasta 76-vuotias, mutta asustanut siellä parisen vuotta jouduttuaan ensin vakavaan onnettomuuteen ja hengitettyään häkää kokonaisen yön talossa, jossa oli kaasulämmitys, mutta puutteellinen ilmanvaihto. Venojärvi löydettiin tajuttomana ja hän oli tajuttomana vielä seuraavan viikon, jonka vietti tehohoidossa sairaalassa. Aluksi paraneminen lähti hyvin käyntiin, mutta nyt vuodenvaihteessa alkoi olla muistin kanssa ongelmia..Kyllä mun elämäni hevosille meni. Mutta päivääkään en kadu!Eeva Venojärvi. Palvelutalon huoneen seiniä koristavat valokuvataulut hevosista, kuten hevosnaiselle kuuluukin.Tytär Taina Tuominen auttaa muistelemaan. Kun hevosista tulee puhe, kyyneleethän siinä silmiin tulevat, puolin ja toisin.”Kyllä mun elämäni hevosille meni. Mutta päivääkään en kadu!” Venojärvi sanoo.93 kasvattia, pääasiassa suomenhevosia. 1990-luvun alussa kasvatit saivat etuliitteen E.V.Oma kasvatti E.V. Johtotähti kantakirjattiin vuonna 1997. Se sai paljon tammoja ja astui Siikaisissa luonnonmenetelmällä, niin kutsutulla ”islantilaisella menetelmällä”, eli tamma ja ori irti. Viimeisenä elinvuotenaan se astui vielä 5 tammaa ja tinkertamman siihen päälle.Suku jatkuu. Jälkeläisissäkin on useita jalostusoriita. Pojista E.V. Jovankalla on 74 jälkeläistä (vuonna 2023 jälkeläisiä on 81).Hevostaidot Venojärvi oli saanut omalta karjalaiselta papaltaan.”Pappa sanoi aina, että hevosta ei saa koskaan lyödä. Aina on selvittävä jollakin toisella konstilla. Sen olen pitänyt ohjenuorana aina, ja aina olen hevosten kanssa tullut loistavasti toimeen.”E.V. Johtotähti on tietyllä lailla hankalan maineessa yhä tänä päivänä. Mutta ei se Eevan mielestä hankala ollut, vaan aivan päinvastoin valtavan kiltti. Mutta se oli jollakin lailla itsetietoinen.”Johtis oli kyllä sellainen, että sitä ei saanut ollenkaan komentaa. Jos yritti, se potkaisi”, Venojärvi muistelee. Saattoi liittyä siihen, että ”eteenpäin” ei aina ollut ensimmäinen asia, mikä oriin mieleen juolahti. Tämä Johtiksen ryntäilemättömyys on sellainen ominaisuus, jota työhevosihmiset arvostavat. Ori ei koskaan pillastunut tai säpsynyt..Muut siellä hyppi ja pomppi, Johtis meni vaanVenojärvi muistelee Helsingin keikkaa. ”Jos Johtis säikähti jotain, mikä tapahtui todella harvoin, jos koskaan, se jähmettyi paikoilleen – ei lähtenyt mihinkään”, Venojärvi kertoo.Vaikka, hyvällä jos pyysi, se teki kyllä kaiken mitä halusi. Ainakin Eeva Venojärvelle.Näin se toimi kulkiessaan Helsingin keskustassa Hevosen viikollakin. Venojärvi osallistui kulkueeseen, kun pyydettiin.”Muut siellä hyppi ja pomppi, Johtis meni vaan.”Voi sanoa, että E.V. Johtotähti teki yhden uran työkilpailuissa. Niissä se oli välillä suorastaan loistava. Olisi menestynyt vielä paremminkin, jos olisi ollut nopeampi ravaamaan, sillä työkisoissa oli yleensä myös juoksukoe, ja niissä ori antoi muille paljon tasoitusta. Kuopiossa vuonna 2001 Johtotähti oli kokonaiskilvan kolmas, vaikka juoksi vain 2.12, kun voittaja V.S. Pontus meni 1.40.Samana vuonna Eero Perttunen muistaa oriin Kauhajoen työkilpailuissa vetäneen 1580 kiloa.”Se on kyllä ihan kauhia tulos”, Perttunen toteaa. ”Siellä on pakko olla ollut todella vähän kitkaa, ja silti tulos on ihan omaa luokkaansa. En muista että olisin kuullut vastaavasta.”.Se on kyllä ihan kauhia tulosPiiriagronomi Perttunen oriin vetokokeen 1580 kilon painosta. Raju emäSenkin Eeva Venojärvi muistaa yhä kuin eilisen päivän, kun tamma Vipela saapui hänen talonsa pihaan autolla tuotuna. Se oli kahta vuotta ennen Johtotähden syntymistä. Hän oli ostanut rautiaan suomenhevostamman, ja autosta marssi ulos valkoinen tamma. Venojärvi sanoi hevosen tuojalle, että nyt on kyllä erehdytty kauppahevosesta. Myyjä totesi, että kyllä tämä se sama hevonen on, joskus aiemmin se oli ollut ihan tavallinen punainen tamma.Myyjä näytti vähän säikähtäneeltä, sillä ei missään tapauksessa halunnut kuljettaa tammaa enää takaisin. Ei olisi ehkä saanut sitä enää autoonkaan. Vipela oli hankala ja raju tamma.Siitä oli jo ennen kuljetusta ollut puheita, että mitä jos ostaja ei pidäkään siitä ja tulee turha reissu. Venojärvi oli vastannut tiedusteluihin, että ei huolta. ”Sanoin, että olkoon mikä hyvään, kyllä minä sen otan.”Luonne ei Venojärveä mietityttänyt. ”Ei sellaista hevosta olekaan, joka ei minun kanssani ala toimimaan”, Venojärvi sanoo edelleen.”Sanoin sitten sille myyjälle, että asia selvä. Ostan sen”, kertoo Venojärvi. Myyjä heitti takaluukun kiinni ja lähti tyytyväisenä. Venojärvi jäi ihmettelemään kummallisen väristä suomentammaa, mutta vain vähän. Hevosten väreillä ei ollut hänelle suurta merkitystä. Kimous ei ollut hänelle siinä kohtaa sen enempää plussaa kuin miinustakaan. .Se oli rehti ja puhdas suomenhevonen, jonka paperit olivat kunnossaEeva Venojärvi oriinsa sukutaulusta. Värien aikaSe oli aikaa ennen väritietoisuutta. Ennen, kuin Venojärvestä oli tuleva kimovärin pelastaja suomenhevosessa.Kimo väri sinnitteli aivan meidän päiviimme vielä toisenkin sukulinjan avulla. H.F. Boriksen (Hilu - Freja, Korake) kimous tuli sen emästä, 1950-luvulla eläneestä Frejasta. Frejan emä Ulla oli rekisteröity kirjainyhdistelmällä XS, mikä tarkoittaa, että sen suku oli osittain epäselvä. Tästä suvusta on elossa vielä hevosia, mutta ne eivät ole kimoja, joten väri on jäänyt matkan varrelle.Kaikki muut tämän päivän kimot ovat sukua toisilleen, ne ovat Vipelan emästä Pele-Laikasta (Pele – Laikka, Jalotus), joka puolestaan oli pohjalaista tammalinjaa, joka kantoi valkoista väriä. Pele-Laikalla oli orijälkeläinenkin Hilurin-Hehku, mutta siltä ei jäänyt yhtään jälkeläistä. Alunperin tammasuku menee 1800-luvun tammaan, jota kutsuttiin nimellä Hinttulan valakoonen.Väri antaa vihjeen aiemmasta esi-isästä. Kun E.V. Johtotähteä itseään katsoo, mielessä häivähtää percheron, mutta kun taas katsoo sen emänemää eritoten nuorempana ravikärryjen edessä, on mukana saattanut olla ripaus jotakin kevyempääkin, ehkä orlovia. Mutta mitäpä niitä sen enempää ihmettelemään – ei siitä niin kauaa ole, kun oli vielä maan tapa, että joku suomenhevosen esi-isä oli suvultaan epäselvä. Kuten valkoista väriä tässä suvussa emälinjassa kantanut Bismark, tai saattoi puuttua sukutaulusta kokonaan, kuten Bismarkin vanhemmat.”Se oli rehti ja puhdas suomenhevonen, jonka paperit olivat kunnossa”, sanoo painokkaasti kasvattaja Eeva Venojärvi. Äänensävy paljastaa, että tämä keskustelunaihe on käyty läpi ennenkin.”Ravimiehet eivät Johtiksesta tykänneet yhtään, heidän mielestään se ei ollut puhdasrotuinen. Eikä siitä tämän värin takia tykätty kyllä näyttelyissäkään!”Mutta ihmiset tykkäsivät. Ihmiset ovat aina rakastaneet valkoista väriä hevosessa.”Ihmiset tuli mun luo pitkästä matkasta katsomaan valkoista hevosta. Minä näytin. Sanoin, että katsokaa Johtista! Tässä se nyt on”, Venojärvi muistaa.Niin suosittu kuin nyt onkin, valkoisesta väristä ei suomenhevosjalostuksessa ennen juurikaan pidetty. Valkoista oritta ei missään tapauksessa hyväksytty kantakirjaan ennen kuin vasta viime vuosikymmeninä.”Tammoissahan nuo värihommat ovat säilyneet”, Perttunen kuittaa.KimotKimoväri meni myös usein sekaisin päistärikköjen kanssa, joka on äkkiä katsottuna samannäköinen, mutta kuitenkin aivan oma valkosekakarvaisuuden muotonsa.Toisin kuin päistärikkö, kimo hevonen syntyy perusvärisenä, vaikkapa rautiaana tai mustana, mutta se alkaa harmaantua aivan samalla periaatteella kuin ihmisen hiuksetkin, suhteessa paljon aikaisemmin vain. Useimmilla pikkuvarsoilla on jo viitteitä kimoutumisesta, kuten valkoista silmien ympärillä. Ennen 10 ikävuotta kimo hevonen on yleensä jo täysin valkoinen.Ikävänä puolena kimoudessa on, että se kantaa mukanaan niin kutsuttua kimosyöpää, melanoomaa. Kimosyöpä ei yleensä ole kovin ärhäkkä syöpä, mutta kuolemaankin johtavia tapauksia tunnetaan.Mistä kimous näihin hevosiin on ylipäätään sitten tullut?Uppsalassa tehdyn tutkimuksen mukaan kimo-mutaatio on syntynyt mahdollisesti vain kerran maailmassa. Tästä olisi aikaa tuhansia vuosia. Ihmiset mieltyivät valkoiseen hevoseen välittömästi ja mutaatio sai levitä populaatioon. Erityisen yleinen väri on täysiveriarabissa ja arabiverta kantavissa roduissa kuten boulonnais- ja percheronhevosissa, samoin naapurimaan Venäjän ravurirodussa orlovissa. Eron hetkiSenkin Eeva Venojärvi muistaa kuin eilisen päivän, kun tuli aika erota Johtotähdestä. Omankin elämän johtotähdestään.Ori oli ollut jo jonkin aikaa pitkäaikaisella hoitajallaan Henna Viikilällä. Venojärven terveys oli alkanut reistata. Syksyllä 2017 oriin hampaat alkoivat olla niin kuluneet, että ennen talvea sen oli lähdettävä. Venojärvi ei ole sitä tyyppiä, joka aikailee näissä asioissa.Tuominen näyttää kännykästään viimeisen videon oriista. Se kävelee vihreällä laitumella kohti, korvat hörössä.Tässä kohdassa Venojärven kasvoille valuvat kyyneleet vuolaina. ”On ollut kauhea ikävä.”.E.V. Johtotähti1993–2017Suku Juonnos – Vipela, Vieteri118 jälkeläistäTyöhevonen, pääasiassa ratsujen isäKasvattaja Eeva Venojärvi Siikaisista, viimeinen omistaja Henna Viikilä

Kuukauden suomenratsu oli valkoinen pelastaja - eikä nyt puhuta säästä

Aiheeseen liittyvää