Viime vuonna isojen ponien hallimestaruuden voittanut Mona Relander voitti nyt Ypäjällä junioreiden hallimestaruuden 10-vuotiaalla KWPN-ruunallaan Ibeau SMH (Quasimodo Z – Tygo).Jo lauantaina hevonen oli tuntunut hyvältä 130-luokassa, josta se sai yhden pudotuksen. Sunnuntaina se oli ollut vielä parempi, vaikka kisa ratsastajaa jännitti.”Tosi hyvä, mua jännitti aika paljon. Sitten perusrata meni tosi hyvin ja uusintakin jännitti, mutta kun tiesi jo, että saa jonkun mitalin niin oli kiva ja varma fiilis lähteä uusintaan. Se menikin sitten ihan tosi hyvin.”Erityiskiitokset menivät Valtteri Gundersbylle, joka auttoi mestaruusluokan verryttelyssä.”Olen erityisen kiitollinen Valtterille, että hän auttoi mua tänään ja sain hyvän fiiliksen radalle. Mulla tuli jo tosi varma fiilis verkassa ja varma fiilis lähteä radalle. Ei ollut yhtään niin epävarma, mitä välillä saattaa olla.”Vaikka Relander kertoo joskus jännittävänsä ennen kilpailuja, se ei radalla suoritusta häiritse vaan unohtuu suorituksen alettua.Ensimmäistä kauttaan juniorina kilpaileva ratsastaja on tyytyväinen kauteensa, joka ei olisi voinut mennä paremmin.”Koko kausi on mennyt tosi hyvin. PM:ssä ja SM:issä käytiin. Tämä hallimestaruuskulta on kirsikkana kakun päällä.”Onnistuneen kauden salaisuutena Relander pitää tasaisen hyvää suorittamista. Ja hevostaan, jota hän ylistää.”Ibeau on ollut niin ihana, on ollut niin hauska päästä kisaamaan sen kanssa. Se on vaan niin kiva hevonen, että on ollut ihana mennä sen kanssa koko kausi.”Hevonen tuli hänelle reilu vuosi sitten Hollannista, jossa se oli hypännyt 140-luokkia.”Se on niin kiltti ja ystävällinen. Myös vähän hönö, sillä on välillä omia juttujaan, mutta tosi kiltti eikä se tekisi pahaa kärpäsellekään.Kohti vikaa junnukauttaEnsi kausi on Relanderin viimeinen junnukausi ja menestystä haetaan jälleen kotimaan kisoista sekä PM:istä. Myös EM:t kiinnostaisivat ratsastajaa.”Tarkoitus on hypätä SM:t, PM:t ja Pohjola-sarjaa, varmaan silveriä tai goldia. En tiedä ovatko EM:t vielä ajankohtaiset, olisi kiva päästä sinne… Mutta katsotaan, miten ensi kausi lähtee kulkemaan.”Ypäjän hallimestaruuskilpailut olivat näillä näkymin kauden viimeinen kilpailu. Talven Relander aikoo viettää Suomessa ja treenata kovaa. Tämän kauden hän valmentautui Marina Ehrnroothin ja Sanna Backlundin johdolla.Tällä hetkellä Ibeau on Relanderin ainoa hevonen. Nurmijärvellä asuva ratsastaja opiskelee lukion toisella luokalla. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä auki.”Kaikki suunnitelmat on auki, en tiiä mitä haluan tehdä. Aika kertoo, mihin suuntaan tästä lähtee.”Junioreiden hallimestaruuksien tulokset.Hallimestaruudet ratkottiin Ypäjällä