On kuin hän tekisi jonkinlaista istumameditaatiota. Tiedättehän ne hieman sisäänpäin hymyilevät, tekemiseensä tässä ja nyt keskittyneet zen-buddhalaiset?Hevonenkin, Dublin, on vaipunut tekemiseensä, kuin päästänyt irti omista mahdollisista mielihaluistaan, keskittynyt toimimaan tässä ja nyt, ratsastajansa jalkoina. Aika ajoin harmonia hieman rikkuu, jokin liike tai asento tuo rahtusen epämukavuutta. Nämä hetket eivät kestä kauan. Tyyni hymy pysyy. Rauha palaa. Työskentely hiljaisessa maneesissa jatkuu. Avot, sulut, temponvaihtelut ravissa ja laukassa. Piaffin askeleita. Passagea. Piruetit. Välillä lyhyt vilkaisu peiliin.Ville Vaurio tekee juuri sitä, mitä hän maailmassa haluaa tehdäkin. Tulla paremmaksi ratsastajaksi. Hän ei näe itseään valokeilassa Pariisin olympialaisissa, mutta kyllä hän maajoukkueeseen haluaa kuulua.”Se on tämä tekeminen itsessään, mitä mä rakastan”, Vaurio sanoo.”Mä pidän hevosista.” Erityisesti D’Artagnanin eli Artun ja Dublinin seurasta.”En mä tiedä mitä ne mun seurasta saavat, jos saavat mitään, mutta en vaan voi kulkea koskaan niiden ohi taputtamatta niitä, jäämättä hetkeksi juttelemaan.”Eli ei se valokeila, vaan matka sinne. Miksi?.sä liikuttelet sitä älytöntä poweriaVille Vaurio siitä, miksi ratsastetaan. Miksi?Miksi ihmisen pitää saada ratsastaa hevosella? Sitä Vaurio jää miettimään. Hetken päästä hän toteaa, että siitä saa käsityksen, kun pääsee GP:hen koulutetun hevosen satulaan.”Se mieletön voima kanavoituna sun takapuoles alle, sua varten, sä liikuttelet sitä älytöntä poweria omilla pienen pienillä eleillä ja liikkeillä”, Vaurio tuumaa.Ratsastaminen on hevosen kouluttamista kohti tätä päämäärää.”Voisi varmaan kuvitella, että mua kiinnostaisi kaikki muukin eläinten kouluttaminen. Vaikka koirien. Mutta näin ei ole. Mikään tollanen ei kiinnosta mua pätkääkään.”Ville Vaurio ei selvästikään pidä termistä hevoshullu. Ehkä se on hieman väärinlatautunut sana, mutta ei tässä parempaakaan oikein löydä ihmisestä, joka haluaa vain ratsastaa. Ratsastamisen itsensä vuoksi. Joka tulee keskiyöllä valmennusreissulta ja alkaa katsoa hevosvideoita.”Mä itse käyttäisin sanaa hevosihminen”, hän hymähtää ja nyökkää myöntymykseksi, kun saa vastaukseksi kysymyksen, että eivätkö ne ole synonyymit.Vaurio myöntää, että Suomen Hyvinkäällä mielessä häivähtää välillä nykyihmisen peikko, "fomo", paitsi jäämisen pelko.Siihen nähden, että on ollut Suomessa vasta viime joulukuussa, Vaurio on hyvin onnistunut raivaamaan itselleen paikan seniorikouluratsastajien ykkösrivissä. Hänet oltiin jokseenkin hilkulla lähettää neljänneksi jäseneksi Rotterdamiinkin.”En mä olisi pystynyt siellä mihinkään kunnolliseen”, Vaurio sanoo. Vielä.Työskentelyolosuhteet Stable Novassa Hyvinkäällä ovat loistavat.Ja kyllä sitä työskentelyä riittääkin.Hän haaveilee ratsastukselle pyhitetyistä aamupäivistä. Että saisi vain ratsastaa hevosen toisensa jälkeen. Iltapäivisin hän astuisi valmentajan saappaisiinsa, ja suuntaisi auton nokan jonnekin päin Suomea. Mutta eihän se niin mene. Puhelin soi vähän väliä. Toimittaja tulee käymään. Tänä nimenomaisena jutuntekopäivänä mikään ei voisi myöskään estää katsomasta Henri Ruosteen, Vaurion esikuvan, Rotterdamin suoritusta käynnykällä.Seuraava levelMuutaman vuoden vanhempi Ruoste, 37, on jo seuraavalla levelillä. Sillä, jolle Vaurio kovaa vauhtia järjestelmällisesti pyrkii. Jossakin vaiheessa ratsastajan uraa tapahtuu niin, että vain riittävän hyvät hevoset vievät eteenpäin. Vain riittävän hyvät harjoitteluolosuhteet kehittävät riittävästi. Nämä asiat Vaurio tiedostaa kristallinkirkkaasti.”Samoin fokusoidun siihen, missä juuri minä olen hyvä ja mitä minun pitää saada tehdä enemmän, eli ratsastamiseen. En edes yritä uskotella itselleni, että kannattaisi säästää rahaa ajan kustannuksella, tehdä itse tallia ja säheltää jollain mutaisella kentällä jossain pusikossa. Ja jos sä sanot olevasi ammattiratsastaja, sä ratsastat enemmän kuin kaksi hevosta päivässä. Mä ratsastan tällä hetkellä viisi–kuusi, eikä sekään ole tarpeeksi.”Vuodet Henri Ruosteen tallilla Dortmundissa avasivat silmät lopullisesti.Lopullisesti siksi, että Vaurio oli ehtinyt kiertää jo maailmaa. Ehtinyt nähdä sen, miten valtavassa merkityksessä asenne tällä alalla on, mutta myös työilmapiiri. Erityisesti ajanjakso Hollannissa Anne van Olstin työntekijänä, kolmivuotiaiden pinkeiksi ruokittujen oriiden ratsastajana, oli valaiseva.Kun suomalainen ratsastaja lähtee keskieurooppalaiselle tallille, hän ei ole toiminnan keskipiste. Kaukana siitä. Tämän jälkeen keskiöön nousee se, mitä tilanteessa tekee. Toimiiko kuten Severo Lopez, joka on tällä hetkellä maailman ykkösratsuttajia. Van Olstilla ollessaan hän oli vielä rivimies.”Mutta hänelle oli ookoo herätä viideltä ja ruveta seiskalta ratsastamaan. Ja jatkaa myöhään iltaan asti. Ja seuraavana päivänä sama homma uudestaan. Ja seuraavana... Kyse on siitä, miten tärkeä tää juttu sulle on. Mutta myös siitä, miten valmis sun työnantaja on antamaan myös sulle mahdollisuuden.”Lopez lähti van Olstilta Helgstrandille ykkösmieheksi.Vaurio ymmärsi ammattitallin säälimättömyyden, tietynlaisen raakuuden suorastaan. Kun mennään hevoset edellä, ihmiset ovat hevosille uhrattavaa käyttötavaraa.”Mulla oli iso vastuu, mutta en saanut onnistumisen tunteita eikä ollut näkymää, että sellaisia olisi välttämättä tulossakaan”, Vaurio muotoilee.Aikaa ei ole hukattavaksi. Yksi ura on äkkiä ohi, jos keskittyy epäolennaisuuksiin, jos tekee vääriä valintoja.”Kannattaa miettiä minkälaisille ihmisille sä sen työntekosi annat.” LadullaSe kaihertaa, että ollessaan Dortmundissa hän tiesi olevansa ratsastajana juuri oikeassa paikassa.”Henrin luona mä olin oikealla ladulla, ei ois tarvinnut kuin hiihtää.”Perheenisänä ja perheen toimeentulon hankkijana hän oli kuitenkin ajautumassa monin tavoin umpimetsään. Ratsuttajan palkalla on vaikea ylläpitää elämää kahdessa osoitteessa.Vaurio ja hänen lastenhoitaja-avovaimonsa Emma kokeilivat hetken aikaa, että koko perhe muutti Saksaan, mutta avovaimo ei ole hevosihminen, arjen ympyrät kävivät hänelle nopeasti pieniksi. Tämän jälkeen oli etäsuhteen vuoro.”Mulla oli kyllä ne pari valmennuskeikkaa kuukaudessa Suomeen ja aina välillä vaimo ja lapsi kävi siellä, mutta kyllä siinä niin kuitenkin kävi, että jos olisin jäänyt sinne Saksaan, mulla ei enää olisi perhettä”, Vaurio sanoo. ”Se oli tosi raskasta aikaa. Meille kaikille.”Kuvio pyörii niin, että Vaurio hankkii tulon perheeseen ja Emma hoitaa kotia ja lasta. Saksan vuosina toimeentulo ei ollut itsestäänselvyys.”Mulla oli Arttu ylläpidossa ja Dublin, auto ja kämppä siellä, ja auto ja kämppä täällä. Ja se ratsuttajan aika minimaalinen palkka.”Jollakin tavalla myös Stable Novasta vuokratut karsinat ja tallityöntekijä-hevosenhoitajan Anna Kettusen palkka on maksettava. Ratkaisu on kulujen minimointi ja työnteon maksimointi.Ainakin tässä vaiheessa uraa tulon tuo valmentaminen. Tuntien pitäminen muille. Sanottakoon heti, että kyllä Vaurio myös tästä työstä pitää. Ja että hän on varsin pidetty pedagogi.. Työn tekeminenOn pidettävä kuitenkin varansa. Päivistä tahtoo tulla ympäripyöreitä. Loppuunpalaminen on tuttu ilmiö hevosalalla.”Se liittyy kuitenkin mun mielestä erityisesti siihen, että luopuu omista unelmistaan ja rupeaakin tekemään yhä enemmän ja enemmän sitä, minkä piti olla vain väline saavuttaa se oma unelma. Vaara on läsnä, kun yhdistää esimerkiksi valmentamisen ja tallinpidon. Puhumattakaan näistä teen itse ja säästän -juttuihin, eli että ’vuokraan tuolta pussinperältä vanhan navetan ja teen traktorivarastoon maneesin’.”Eläinlääkäri-ponikasvattajan lapsena mä niin tiedän, miten loputtomasti aikaa saa hukattua siihen hevosihmisten tavanomaiseen ’käydään illalla vaihtamassa sit tarhat’ -systeemiin. Kun se tapahtuu ihan joka päivä ja myös jouluna.”Vaurio on päättänyt, että ratsastajan ura on tehtävissä Suomesta käsin. On oltava.”Joo. Turpa kiinni ja hommiin”, Vaurio sanoo. ”Täällä käy hyviä valmentajia ja onneksi kännykän avulla pääsee katsomaan ketä vaan missä vaan. Ja jossain vaiheessa jos sais vaikka kerättyä rahat muutaman kuukauden valmennusreissulle sinne Eurooppaan.”Kiistaton fakta on, että Suomesta käsin kaikki on vaikeampaa. Ei ole vertailupohjaa. Ei oikeastaan kilpailujakaan. Somessa pahanpuhumisen kulttuuri ei ole vaikuttamatta. Vaurio haluaa katsoa, minkälaisia videoita haastattelun aikana otettiin.”Se on nykyään vaan pakko”, hän sanoo. Ei hän kuitenkaan epäröi ladata nettiin videota itsestään ratsastamassa piaffia väärin päin.”Niinku tiedät, se on eri juttu.” DublinJos ja kun rahaa on rajallinen määrä, pitää verkostoitua. 8-vuotias Dublin ostettiin nelivuotiaana Janne Ruskeeniemen ja Hanna Harjuvaaran kanssa. Alunperin myyntiin.Dublin löytyi Satu Juurisen tallilta. Siinä miellytti useakin asia, luontainen tasapaino ja selväpäinen luonne. Mutta se tuli yllätyksenä, että se ei ollutkaan niin tavallinen, minä Vaurio sitä ensialkuun piti.Se hetki jäi mieleen, kun Dublin väläytti ensimmäisen kerran, että se on jotakin muutakin kuin kiva ruskea ruuna.”Kokeilin sillä vääränlaista turparemmiä. Se ei tykännyt ja siinä tilanteessa se yhtäkkiä järjesti koko kroppansa ihan uudella tavalla, kasvoi ylöspäin ja mä olin ihan että ohhoh, pidä toi! Se ymmärsi ja oppi samantien.”Oppiminen lähti eksponentiaaliselle käyrälle. Yhtäkkiä mikään ei ollut enää vaikeaa. Nyt Vaurio sanoo, että Dublin on ”erikoishevonen”.”Sille on kaikki mahdollista.”Juuri nyt on myös päätetty, että ei sitä myös ihan heti myydä. Gal ja TotilasVaurion kaikkien aikojen suosikkiratsukko on Edward Gal jaTotilas.”Maaginen pari. En tiedä ketään, joka olisi nähnyt ne livenä, eikä olisi tykännyt. Myöhemmin on helppo selittää, että etujalka oli ylempänä kuin takajalka ja kaikkea tuollaista. Vaikka olisi pitänyt vaan katsoa sitä yhteistyötä, joka oli täydellistä.”10 vuotta sitten Vaurio haki Galille ja Hans-Peter Minderhoudille töihinkin. 600 hakijan joukosta hän pääsi niihin kahdeksaan, jotka kutsuttiin haastatteluun ja antamaan näytteen taidoistaan ratsastamalla kahden päivän aikana 10 hevosta. Vaurio oli silloin vielä liian nuori ja kokematon. Norjalainen Jonas Elvebakk sai pestin.Vielä esikuvasta. Vaurio tutustui Ruosteeseen myös noin 10 vuotta sitten, ollessaan lukioikäisenä kesätöissä ensin Katja Kuistilalla ja sitten Kyra Kyrklundillakin. Ruoste ratsasti heidän hevosiaan, kun taas Vaurio ”lappasi paskaa kottariin ja vei hevosia tarhaan”. Ja katsoi Ruosteen ratsastusta muut ajat.”Mä näin jo silloin, miten hyvin se tyyppi ratsastaa, ja miten munkin pitää jonakin päivänä ratsastaa.”
On kuin hän tekisi jonkinlaista istumameditaatiota. Tiedättehän ne hieman sisäänpäin hymyilevät, tekemiseensä tässä ja nyt keskittyneet zen-buddhalaiset?Hevonenkin, Dublin, on vaipunut tekemiseensä, kuin päästänyt irti omista mahdollisista mielihaluistaan, keskittynyt toimimaan tässä ja nyt, ratsastajansa jalkoina. Aika ajoin harmonia hieman rikkuu, jokin liike tai asento tuo rahtusen epämukavuutta. Nämä hetket eivät kestä kauan. Tyyni hymy pysyy. Rauha palaa. Työskentely hiljaisessa maneesissa jatkuu. Avot, sulut, temponvaihtelut ravissa ja laukassa. Piaffin askeleita. Passagea. Piruetit. Välillä lyhyt vilkaisu peiliin.Ville Vaurio tekee juuri sitä, mitä hän maailmassa haluaa tehdäkin. Tulla paremmaksi ratsastajaksi. Hän ei näe itseään valokeilassa Pariisin olympialaisissa, mutta kyllä hän maajoukkueeseen haluaa kuulua.”Se on tämä tekeminen itsessään, mitä mä rakastan”, Vaurio sanoo.”Mä pidän hevosista.” Erityisesti D’Artagnanin eli Artun ja Dublinin seurasta.”En mä tiedä mitä ne mun seurasta saavat, jos saavat mitään, mutta en vaan voi kulkea koskaan niiden ohi taputtamatta niitä, jäämättä hetkeksi juttelemaan.”Eli ei se valokeila, vaan matka sinne. Miksi?.sä liikuttelet sitä älytöntä poweriaVille Vaurio siitä, miksi ratsastetaan. Miksi?Miksi ihmisen pitää saada ratsastaa hevosella? Sitä Vaurio jää miettimään. Hetken päästä hän toteaa, että siitä saa käsityksen, kun pääsee GP:hen koulutetun hevosen satulaan.”Se mieletön voima kanavoituna sun takapuoles alle, sua varten, sä liikuttelet sitä älytöntä poweria omilla pienen pienillä eleillä ja liikkeillä”, Vaurio tuumaa.Ratsastaminen on hevosen kouluttamista kohti tätä päämäärää.”Voisi varmaan kuvitella, että mua kiinnostaisi kaikki muukin eläinten kouluttaminen. Vaikka koirien. Mutta näin ei ole. Mikään tollanen ei kiinnosta mua pätkääkään.”Ville Vaurio ei selvästikään pidä termistä hevoshullu. Ehkä se on hieman väärinlatautunut sana, mutta ei tässä parempaakaan oikein löydä ihmisestä, joka haluaa vain ratsastaa. Ratsastamisen itsensä vuoksi. Joka tulee keskiyöllä valmennusreissulta ja alkaa katsoa hevosvideoita.”Mä itse käyttäisin sanaa hevosihminen”, hän hymähtää ja nyökkää myöntymykseksi, kun saa vastaukseksi kysymyksen, että eivätkö ne ole synonyymit.Vaurio myöntää, että Suomen Hyvinkäällä mielessä häivähtää välillä nykyihmisen peikko, "fomo", paitsi jäämisen pelko.Siihen nähden, että on ollut Suomessa vasta viime joulukuussa, Vaurio on hyvin onnistunut raivaamaan itselleen paikan seniorikouluratsastajien ykkösrivissä. Hänet oltiin jokseenkin hilkulla lähettää neljänneksi jäseneksi Rotterdamiinkin.”En mä olisi pystynyt siellä mihinkään kunnolliseen”, Vaurio sanoo. Vielä.Työskentelyolosuhteet Stable Novassa Hyvinkäällä ovat loistavat.Ja kyllä sitä työskentelyä riittääkin.Hän haaveilee ratsastukselle pyhitetyistä aamupäivistä. Että saisi vain ratsastaa hevosen toisensa jälkeen. Iltapäivisin hän astuisi valmentajan saappaisiinsa, ja suuntaisi auton nokan jonnekin päin Suomea. Mutta eihän se niin mene. Puhelin soi vähän väliä. Toimittaja tulee käymään. Tänä nimenomaisena jutuntekopäivänä mikään ei voisi myöskään estää katsomasta Henri Ruosteen, Vaurion esikuvan, Rotterdamin suoritusta käynnykällä.Seuraava levelMuutaman vuoden vanhempi Ruoste, 37, on jo seuraavalla levelillä. Sillä, jolle Vaurio kovaa vauhtia järjestelmällisesti pyrkii. Jossakin vaiheessa ratsastajan uraa tapahtuu niin, että vain riittävän hyvät hevoset vievät eteenpäin. Vain riittävän hyvät harjoitteluolosuhteet kehittävät riittävästi. Nämä asiat Vaurio tiedostaa kristallinkirkkaasti.”Samoin fokusoidun siihen, missä juuri minä olen hyvä ja mitä minun pitää saada tehdä enemmän, eli ratsastamiseen. En edes yritä uskotella itselleni, että kannattaisi säästää rahaa ajan kustannuksella, tehdä itse tallia ja säheltää jollain mutaisella kentällä jossain pusikossa. Ja jos sä sanot olevasi ammattiratsastaja, sä ratsastat enemmän kuin kaksi hevosta päivässä. Mä ratsastan tällä hetkellä viisi–kuusi, eikä sekään ole tarpeeksi.”Vuodet Henri Ruosteen tallilla Dortmundissa avasivat silmät lopullisesti.Lopullisesti siksi, että Vaurio oli ehtinyt kiertää jo maailmaa. Ehtinyt nähdä sen, miten valtavassa merkityksessä asenne tällä alalla on, mutta myös työilmapiiri. Erityisesti ajanjakso Hollannissa Anne van Olstin työntekijänä, kolmivuotiaiden pinkeiksi ruokittujen oriiden ratsastajana, oli valaiseva.Kun suomalainen ratsastaja lähtee keskieurooppalaiselle tallille, hän ei ole toiminnan keskipiste. Kaukana siitä. Tämän jälkeen keskiöön nousee se, mitä tilanteessa tekee. Toimiiko kuten Severo Lopez, joka on tällä hetkellä maailman ykkösratsuttajia. Van Olstilla ollessaan hän oli vielä rivimies.”Mutta hänelle oli ookoo herätä viideltä ja ruveta seiskalta ratsastamaan. Ja jatkaa myöhään iltaan asti. Ja seuraavana päivänä sama homma uudestaan. Ja seuraavana... Kyse on siitä, miten tärkeä tää juttu sulle on. Mutta myös siitä, miten valmis sun työnantaja on antamaan myös sulle mahdollisuuden.”Lopez lähti van Olstilta Helgstrandille ykkösmieheksi.Vaurio ymmärsi ammattitallin säälimättömyyden, tietynlaisen raakuuden suorastaan. Kun mennään hevoset edellä, ihmiset ovat hevosille uhrattavaa käyttötavaraa.”Mulla oli iso vastuu, mutta en saanut onnistumisen tunteita eikä ollut näkymää, että sellaisia olisi välttämättä tulossakaan”, Vaurio muotoilee.Aikaa ei ole hukattavaksi. Yksi ura on äkkiä ohi, jos keskittyy epäolennaisuuksiin, jos tekee vääriä valintoja.”Kannattaa miettiä minkälaisille ihmisille sä sen työntekosi annat.” LadullaSe kaihertaa, että ollessaan Dortmundissa hän tiesi olevansa ratsastajana juuri oikeassa paikassa.”Henrin luona mä olin oikealla ladulla, ei ois tarvinnut kuin hiihtää.”Perheenisänä ja perheen toimeentulon hankkijana hän oli kuitenkin ajautumassa monin tavoin umpimetsään. Ratsuttajan palkalla on vaikea ylläpitää elämää kahdessa osoitteessa.Vaurio ja hänen lastenhoitaja-avovaimonsa Emma kokeilivat hetken aikaa, että koko perhe muutti Saksaan, mutta avovaimo ei ole hevosihminen, arjen ympyrät kävivät hänelle nopeasti pieniksi. Tämän jälkeen oli etäsuhteen vuoro.”Mulla oli kyllä ne pari valmennuskeikkaa kuukaudessa Suomeen ja aina välillä vaimo ja lapsi kävi siellä, mutta kyllä siinä niin kuitenkin kävi, että jos olisin jäänyt sinne Saksaan, mulla ei enää olisi perhettä”, Vaurio sanoo. ”Se oli tosi raskasta aikaa. Meille kaikille.”Kuvio pyörii niin, että Vaurio hankkii tulon perheeseen ja Emma hoitaa kotia ja lasta. Saksan vuosina toimeentulo ei ollut itsestäänselvyys.”Mulla oli Arttu ylläpidossa ja Dublin, auto ja kämppä siellä, ja auto ja kämppä täällä. Ja se ratsuttajan aika minimaalinen palkka.”Jollakin tavalla myös Stable Novasta vuokratut karsinat ja tallityöntekijä-hevosenhoitajan Anna Kettusen palkka on maksettava. Ratkaisu on kulujen minimointi ja työnteon maksimointi.Ainakin tässä vaiheessa uraa tulon tuo valmentaminen. Tuntien pitäminen muille. Sanottakoon heti, että kyllä Vaurio myös tästä työstä pitää. Ja että hän on varsin pidetty pedagogi.. Työn tekeminenOn pidettävä kuitenkin varansa. Päivistä tahtoo tulla ympäripyöreitä. Loppuunpalaminen on tuttu ilmiö hevosalalla.”Se liittyy kuitenkin mun mielestä erityisesti siihen, että luopuu omista unelmistaan ja rupeaakin tekemään yhä enemmän ja enemmän sitä, minkä piti olla vain väline saavuttaa se oma unelma. Vaara on läsnä, kun yhdistää esimerkiksi valmentamisen ja tallinpidon. Puhumattakaan näistä teen itse ja säästän -juttuihin, eli että ’vuokraan tuolta pussinperältä vanhan navetan ja teen traktorivarastoon maneesin’.”Eläinlääkäri-ponikasvattajan lapsena mä niin tiedän, miten loputtomasti aikaa saa hukattua siihen hevosihmisten tavanomaiseen ’käydään illalla vaihtamassa sit tarhat’ -systeemiin. Kun se tapahtuu ihan joka päivä ja myös jouluna.”Vaurio on päättänyt, että ratsastajan ura on tehtävissä Suomesta käsin. On oltava.”Joo. Turpa kiinni ja hommiin”, Vaurio sanoo. ”Täällä käy hyviä valmentajia ja onneksi kännykän avulla pääsee katsomaan ketä vaan missä vaan. Ja jossain vaiheessa jos sais vaikka kerättyä rahat muutaman kuukauden valmennusreissulle sinne Eurooppaan.”Kiistaton fakta on, että Suomesta käsin kaikki on vaikeampaa. Ei ole vertailupohjaa. Ei oikeastaan kilpailujakaan. Somessa pahanpuhumisen kulttuuri ei ole vaikuttamatta. Vaurio haluaa katsoa, minkälaisia videoita haastattelun aikana otettiin.”Se on nykyään vaan pakko”, hän sanoo. Ei hän kuitenkaan epäröi ladata nettiin videota itsestään ratsastamassa piaffia väärin päin.”Niinku tiedät, se on eri juttu.” DublinJos ja kun rahaa on rajallinen määrä, pitää verkostoitua. 8-vuotias Dublin ostettiin nelivuotiaana Janne Ruskeeniemen ja Hanna Harjuvaaran kanssa. Alunperin myyntiin.Dublin löytyi Satu Juurisen tallilta. Siinä miellytti useakin asia, luontainen tasapaino ja selväpäinen luonne. Mutta se tuli yllätyksenä, että se ei ollutkaan niin tavallinen, minä Vaurio sitä ensialkuun piti.Se hetki jäi mieleen, kun Dublin väläytti ensimmäisen kerran, että se on jotakin muutakin kuin kiva ruskea ruuna.”Kokeilin sillä vääränlaista turparemmiä. Se ei tykännyt ja siinä tilanteessa se yhtäkkiä järjesti koko kroppansa ihan uudella tavalla, kasvoi ylöspäin ja mä olin ihan että ohhoh, pidä toi! Se ymmärsi ja oppi samantien.”Oppiminen lähti eksponentiaaliselle käyrälle. Yhtäkkiä mikään ei ollut enää vaikeaa. Nyt Vaurio sanoo, että Dublin on ”erikoishevonen”.”Sille on kaikki mahdollista.”Juuri nyt on myös päätetty, että ei sitä myös ihan heti myydä. Gal ja TotilasVaurion kaikkien aikojen suosikkiratsukko on Edward Gal jaTotilas.”Maaginen pari. En tiedä ketään, joka olisi nähnyt ne livenä, eikä olisi tykännyt. Myöhemmin on helppo selittää, että etujalka oli ylempänä kuin takajalka ja kaikkea tuollaista. Vaikka olisi pitänyt vaan katsoa sitä yhteistyötä, joka oli täydellistä.”10 vuotta sitten Vaurio haki Galille ja Hans-Peter Minderhoudille töihinkin. 600 hakijan joukosta hän pääsi niihin kahdeksaan, jotka kutsuttiin haastatteluun ja antamaan näytteen taidoistaan ratsastamalla kahden päivän aikana 10 hevosta. Vaurio oli silloin vielä liian nuori ja kokematon. Norjalainen Jonas Elvebakk sai pestin.Vielä esikuvasta. Vaurio tutustui Ruosteeseen myös noin 10 vuotta sitten, ollessaan lukioikäisenä kesätöissä ensin Katja Kuistilalla ja sitten Kyra Kyrklundillakin. Ruoste ratsasti heidän hevosiaan, kun taas Vaurio ”lappasi paskaa kottariin ja vei hevosia tarhaan”. Ja katsoi Ruosteen ratsastusta muut ajat.”Mä näin jo silloin, miten hyvin se tyyppi ratsastaa, ja miten munkin pitää jonakin päivänä ratsastaa.”
