Jaime Suuri - Kuukauden suomenratsu oli hevonen, jonka herkkyys oli sen vahvuus ja haaste

Jaime voitti 5 koulumestaruuskultaa, ja se kilpaili nuorena voittoisasti puoliverisiä vastaan. Reaktiivisuus, nöyryys ja ainutlaatuinen herkkyys ovat ne sanat, joita Jaimen ihmiset toistavat sen kohdalla. Suuri yleisö taas muistaa oriin parhaiten sen karismasta, katseesta ja niskan kaaresta.Jaimen emä oli Oru, palleroinen tasarautias suomenhevostamma, joka oli Maatalouden Tutkimusaseman kasvatti. Se oli tehnyt jo nuorena yhden varsan Kelmistä, ja Susanna Freyn ehdotuksesta se siemennettiin sillä uudelleen. Jaimesta tuli heti syntyessään Freyn silmäterä, ja hän ohjasi sen koulutusta 5-vuotiaaksi asti.”Se oli kultaista yhdistelmää Kelmi-Apeli. Kelmistä tuli liikkeen laatu ja tasapaino, Orulta ratsastettavus”, Frey summaa.Oru jätti kuusi varsaa, joista siitostammana on kunnostautunut Olve-oriista ollut tamma Mantel. Magia (Samuli), Luigi (Rinni) ja Kingi (Kelmi) olivat kaikki arvostettuja ja kyvykkäitä opetushevosia Hevosopistolla.”Täysveli Kingi oli älyttömän kiva hevonen – mutta siltä puuttui Jaimen karisma ja kyky koota”, Jaimen ensimmäinen ratsastaja ja viimeinen omistaja Rosali Kivitie kiteyttää.. Oru oli Kivitien passihevonen hevosenhoitajalinjalla. Jaimen hän olisi ostanut heti.”Jaime oli tosi hieno varsa. Kyllä se näytti voittajalta jo silloin. Vain 2-vuotisorilaitumella se oli hetken aikaa ihan helkatin ruma, niin ruma, etten meinannut tunnistaa sitä. Mutta jo syksyllä se oli kauniimpi”, Kivitie kertoo.Ajo-opetuksesta muuten kiltti hevonen huolestui.”Olikohan sillä kaksi kertaa kärryt perässä, niin että sitä talutettiin molemmin puolin. Jaime oli niin herkkä, ettei se lähtenyt käsistä, eikä se potkinutkaan, mutta se oli todella hermostunut. Päätettiin, että se oli turhaa riskinottoa sen kanssa, kun potentiaali ratsuna näkyi jo”, Kivitie muistelee.. Kivitien aikaRatsastuksenopettajalinjalla Kivitie sai Jaimen remontikseen.”Jaime oli ensi hetkestä ihana. Sille oli ratsuna oleminen kaikkiaan helppoa. Se oli oikein päin, kiltti ja reipas. Se ei tehnyt mitään tuhmaa, se ei jännittänyt selkäännousua, ja se oli täysin simppeli kouluttaa. Se oli kuuma, mutta se ei koskaan heittäytynyt kädelle ja se oli alusta asti todella hyväsuinen. Ja sillä oli heti tasapainoinen laukka”, hän luettelee.Vain yhtä asiaa Kivitie inhosi Jaimen kanssa, nimittäin näyttelyitä.”Jaime oli näyttelyissä todella raskas, kun se ei halunnut seistä hetkeäkään paikoillaan. Lisäksi sillä oli ysin tai kympin ravi, mutta mun töppöjaloilla sitä ei esitetty.”Siihen aikaan Laatuarvostelun tilalla oli Nuorten Suomenhevosten Katselmus Nurmijärvellä. Jaime oli siellä toiseksi paras 4-vuotias, mutta hurmasi tuomarit BIS-kehässä. Sinänsä kisa ei mennyt nappiin, sillä kuljetusautossa ori leimaantui mukana olleeseen tammaan ja huuteli sille koko viikonlopun. Lauman vahtiminen olikin asia, joka varjosti aina Jaimen kilpauraa. Esimerkiksi toisissa mestaruuksissaan Paraisilla se jäi pronssille, kun radalle piti mennä yksin toisten verrytellessä pienen pusikon takana.Nelivuotiaana Jaime vielä hyppäsi, ja hyvin hyppäsikin. Irtohypytyksestä tuli katselmuksessa numerot 9–9–8.”Sillä oli hieno tekniikka ja kokoonsa nähden paljon kapasiteettia. Se oli kuitenkin sen kokoinen, 149-senttiä, että mestaruustasolla hyppääminen olisi ollut sille paljon”, Kivitie sanoo.Jaimen 5-vuotiskausi vuonna 2000 oli Kivitien unelmien kausi. Hän oli silloin Hevosopistolla töissä santsarina ja ratsasti Jaimea.”Kyllä se oli mieletöntä! Saatoimme lähteä hakemaan voittoa kaikkiin kilpailuihin. Muistan kun 5-vuotiscupin yksi osakilpailu oli Kuopiossa, ja tiesin, että pahin kilpakumppani Heli Hirvo ei lähde sinne. Lastasin Jaimen yksin varmaan kolmelta yöllä, ja ajoin Kuopioon vain voittamaan.”5-vuotischampionaatti Lappeenrannassa oli ratsukon viimeinen yhteinen kilpailu sillä erää. Ajatus luopumisesta painoi ratsastajan mieltä niin, että Kivitie unohti radan ja jäi kakkoseksi.”Muistan ikuisesti, kuinka vain pillitin 15 minuuttia, kun tiesin, että Jaime lähtee minulta”, hän huokaa.. Hagnerin aikaJaime siirtyi Hevosopiston ratsastuksenopettajalle Kirsi Hagnerille, joka ei olisi alkuun halunnut sitä ollenkaan, sillä hän kaipasi aikaa lapsilleen. Kari Haimi kuitenkin määräsi Hagnerin työtehtäväksi oriin ratsastamisen ja kilpailuttamisen.”5-vuotiskauden jälkeen Jaimella oli hirveä kasvuvaihe, ja se oli kipeytynytkin kilpailukauden jälkeen. Se oli pitkään vain kävellyt, eikä se ensimmäisillä kerroilla ollut erityisen hieno ratsastaa”, Hagner muistelee.Treenin kanssa meinasi tulla kiire, ja ensimmäisessä 6-vuotiscupin osakilpailussa ratsukko sijoittui kolmanneksi. Se oli vielä tavallinen suoritus, sen jälkeen ori alkoi kukoistaa. Kauden aikana ratsukko kilpaili 15 luokkaa, joista tuli yksi viides sija, ne kaksi kolmatta sijaa ja loput voittoja.”Vain Championaatti-finaalissa sen keskittyminen meni täysin pilalle siemenen keräämisen takia. Jaime meni täysin oriin höyryyn, huusi ja sekoili”, Hagner huokaa.6-vuotiscupin se ehti voittaa jo ennen viimeistä osakilpailua.Hagner ratsasti oriilla 4 kautta. Jaime oppi kovalla vauhdilla kaiken muun, mutta laukanvaihdot olivat vaikeat. Ne laittoi kuntoon Kyra Kyrklund.”Hän oli käymässä Ypäjällä, ja kerroin hänelle, että kun annan vaihtoavut, se menee paniikkiin. Kyra neuvoi pari niksiä, ja Jaime oppi vaihdot. Lopulta pystyin vaihtamaan sillä joka toisella”, Hagner kertoo. ”Kilpailin sillä kuitenkin vain vaativaa B:tä, vaikka joku muu olisi tyrkännyt yrjöä. Minusta se olisi ollut hevoselle epäreilua. Jaimelle oli vaikea saada voimaa, ja siksi se rasittui helposti.”. Ylösen aikaKun Hagner lopetti Jaimen kanssa, ori laitettiin myyntiin. Ilmoitus oli Hevosurheilussa 1.4. 2005. Aprillipilana sitä moni pitikin. Oriista järjestettiin tarjouskilpailu puhelimitse. Myös Kivitie oli vahvasti mukana, mutta hinta nousi liian korkeaksi. Se oli oletettavasti suurin suomenhevosratsusta maksettu summa, yli 20 000 euroa, mutta sentään alle 30. Ostaja yllätti, sillä se oli Helimaija Pakarinen, nykyinen Helkky Ylönen, jolla oli jo valmiiksi kaksi aivan huipputason suomenhevosratsua, Pelmi ja Kihin Källi.”Ajattelin, että se hevonen voisi viedä mua eteenpäin. Mulla oli olo, että se on mulle sopiva hevonen”, Ylönen perustelee.Hän kävi koeratsastamassa Jaimen kerran.”Se oli tosi hieno. Tosin en muista ratsastuskertaa, jolloin se ei olisi ollut ihana.”Jaime opettikin paljon, mutta eri asioita kuin Ylönen oli ajatellut.”Se oli todella herkkä, erikoislaatuinen. Se muutti mun ajatusmaailmaa, ja vahvisti ajatusta, että jokaista hevosta on kuunneltava, ja siihen on etsittävä omat avaimet. Jos mun käsi oli huono, Jaime jännittyi, ja jos en itse ollut herkkä, se oli niin vahva, ettei sitä voinut uskoa. Jaimen kanssa ratsastus oli kuitenkin ehkä se helpoin juttu. Sen kanssa piti oppia luovimaan, että sillä oli elämässään rauhallinen ja hyvä olo.”Niin kuin Jaimen kaikki muutkin ratsastajat, Ylönen huomasi, että Jaimea ei kannata jättää yksin maneesiin, kun muut lähtevät. Se olisi ollut turhaa kiusaamista.Ylönen kilpaili oriilla kolme kautta ja voitti jokaisella mestaruuden. Viimeinen kausi oli haastavin, sillä Ylösellä oli vakavia ongelmia jaksamisen kanssa, ja ori meni viimeisenä kesänä joksikin aikaa Ypäjälle vanhan hoitajansa Sanna Ruposen hoitoon. Viimeiseen mestaruuteen Ylönen lähti tilanteesta, jossa hän mietti hevosista luopumisesta kokonaan.”Silloin Jaime teki kaikkensa. Se oli kuin se olisi tajunnut, että mä tarvin apua. Sen takia se viimeinen mestaruus oli kaikkein hienoin hetki Jaimen kanssa”, Ylönen sanoo. ”Pystyn yhä tuntemaan itsessäni sen, millaista Jaimella oli ratsastaa. Siinä oli kaikki niin kuin piti. Vaikka jonkun mielestä se oli pieni, se nousi metrin ilmaan, kun lähti liikkumaan. Minulla oli sitä hevosta ikävä aina, ja oli ihan järkyttävän surullista, kun se kuoli”, Ylönen sanoo.. Ruposen aikaMestaruuden jälkeen Jaime oli myytävä, ja Ylösen äiti soitti Sanna Ruposelle.”Samalla kun päätimme soittaa, päätin myös sen, että en ikinä myy Jaimea mistään rahasta minnekään muualle. Jos Jaime olisi saanut valita, se olisi halunnut Sannalle. Hänellä ja sillä hevosella oli yhteys, jota me muut emme pysty ymmärtämään. Sellainen kontakti, mitä kaikki eivät saavuta minkään hevosen kanssa koskaan”, Ylönen sanoo. Ruposen ei täytynyt kauaa miettiä.”Jaime oli ollut aina ihan hirveän tärkeä minulle, ja sen takia jäin aikanaan Hevosopistolle töihin. Kun se siirtyi Kirsille, mä hoidin sitä ja huolehdin maastoilut, juoksutukset ja pukille hyppäämiset. Vuosien mittaan löysimme yhteisen sävelen, ja siitä tuli mulle elämää suurempi hevonen”, Ruponen sanoo.Jaime oli kyllä äänekäs ja helposti hermostuva sähikäinen, mutta myös kuuliainen ja kuunteleva.Jälkeläisiä siltä jäi kaikkiaan 61, mikä on oriin laadun huomioiden vähän. Niistä ehdoton ykkönen on kaikki temput osaava mestaruusori Jalopeno, mutta sen ohella on lukuisia muita hyviä. Susanna Frey kertoo tunnistavansa jaimelaiset heti takaosan rakenteesta, ja työteliäisyys ja reaktivisuus ovat niille tyypillisiä.Ruponen osti Jaimen kahdestaan Kivitien kanssa. Yhteistä aikaa riitti vielä 6 vuotta. Kivitie jatkoi treeniä, Ruponen nautti maastoilusta ja hoitamisesta. Jaime kilpaili vaativaa B:tä, mutta ei osallistunut mestaruuksiin. Temppuja Kivitie ei juuri tehnyt.”Olen tylsä perusliikkumisen ystävä. Joka neljännellä Jaime vaihtoi hyvin, joka kolmannella en edes yrittänyt. Takaosankäännöksiä teimme paljon siirtyen käynnistä piruettilaukkaan, sillä se on harjoitus, joka kehittää paljon laukkaa. Ja kyllähän se piffata osasi. Passagea oli vaikea saada”, Kivitie naurahtaa. KilometritJaimen terveys oli ylipäätään aina hyvä, mutta sama yliliikkuvuus, joka toi notkeuden, toi myös haasteita. Takana oli paljon kilometrejä, eikä ihan täydelliset jalka-asennot. Vanhemmiten kavionivelen tukisiteet löystyivät, ja aivan uransa lopulla ori venäytti hankositeensä kilpailumatkalla Harjuun, joko kuljetuksessa tai ensimmäisellä radalla.Hienon hevosen lähtö on aina pysäyttävä, mutta Jaimen kohdalla se oli traaginen. Vuoden 2014 Suomenratsujen Kuninkaallisten jälkeen Jaimen piti muuttaa Hevosopiston 3-tallilta Kivitien kotiin. Se oli kuitenkin ähkyillyt pitkin viikkoa ja viikonloppua, ja sitä oli letkutettu moneen kertaan. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kivut lisääntyivät ja omistajat päättivät, että oriin on annettava mennä.”Mutta se ehti kuolla ennen kuin eläinlääkäri saapui”, Kivitie huokaa raskaasti. Ruumiinavaus kertoi, että oriin suoli oli ohentunut todennäköisesti suolistotulehduksen seurauksena. Ohutsuoli oli revennyt ja aiheuttanut kuoleman.Kivitie ei voi olla miettimättä, miten asiat olisivat voineet mennä toisin.”Jaimen herkkyys oli sen vahvuus ja haaste. Kun kaikki oli hyvin, sitä pystyi ratsastamaan ajatuksen voimalla. Se tiesi olevansa maailman kaunein, mutta silti se oli ihmiselle ja työnteolle nöyrä. Jos se olisi saanut ollut yhden ihmisen hevonen koko elämänsä, se olisi ollut jumalainen”, hän sanoo..Jaime1995-2014Kasvattaja Hevosopisto OyKelmi - Oru, Apeli4-v Laatuarvosteluvoitto, 5-v cup 2. sija, voittoja ja sijoituksia vaativissa luokissa ratsastajana Rosali Kivitie6-v cup 1. sija, 2 koulumestaruuskultaa ja yksi pronssi ratsastajana Kirsi Hagner3 koulumestaruuskultaa ratsastajana Helkky Ylönen61 jälkeläistä

Jaime Suuri - Kuukauden suomenratsu oli hevonen, jonka herkkyys oli sen vahvuus ja haaste

Aiheeseen liittyvää