Maanantaina 26. päivä helmikuuta Jeppo seisoskeli ajatuksissaan kasvattaja-omistaja Liisi Uskin keltaisen kotitalon omenapuutarhaan rakennetussa tarhassa. Kumpikin kuikuili toisiaan, omistaja keittiön ikkunasta ja hevonen tarhastaan. Uski katsoi hevostaan vähän väliä vanhasta tottumuksesta, ja välillä Jeppokin ajautui keittiön ikkunan alle. 38 vuotta oli yhteistä matkaa kuitenkin kuljettu. "Minnes se nyt meni?" Uski sanoi mietteissään ja veti verhoa vähän sivuun nähdäkseen paremmin..Mä jo ajattelin, että tässäkö se onLiisi Uski maanantaina 26. päivä helmikuuta. Ei mitään koreaa mutta toimivaaJepolla on oma "mökki" tarhassa, eli katos ja tallissa sillä on iso oma karsina. Omenat olivat Jepon mielisyötäviä kunnes poskihampaat lähtivät eikä omenoita pystynyt puremaan pieneksi. Sen jälkeen omenapuut aidattiin syksyisin pois tarha-alasta ja supikoira sai syödä omenat. Kun kaikki oli syöty, pääsi Jeppo taas omenapuiden alle. On sillä lailla ajateltu, että kun päivät ovat loppu, Jeppo haudataan omenatarhaansa. Tämän hetken Uski on miettinyt jo valmiiksi. Siskonpoika tulee hirvikiväärin kanssa ja se on yksi, tarkka laukaus. "Mä olen aina pitänyt ampumista jotenkin parhaana ja nopeimpana vaihtoehtona", hän totesi ykskantaan. Ajatus oli maanantaina mielessä. Uski katseli oritta erityisen tarkalla silmällä, sillä takana on muutaman päivän hieman huonompi jakso. "Mä jo ajattelin, että tässäkö se on", Uski sanoi mietteissään. Haikeana, mutta loppuun asti käytännön ihmisenä, kuten kokeneet hevosihmiset tapaavat olla.Päivän edetessä näytti siltä, että kyse oli väärästä hälytyksestä. Mutta kun ikää on noinkin paljon, on selvää, ettei aikaa loputtomiin ole. Puhe kääntyi menneiden muisteluksi. .Jepolle tuli viimeinen kevät 38-vuotiaana. Taistelu tallinmäen herruudestaKun valokuvat oli katsottu, Uski päätti lähteä tarkastamaan, onko vanhuksen loimi kenties kastunut. Kun hän lähti päitsistä kiinni pitäen kuljettamaan Jeppoa lumisesta tarhasta talliin, mielessä kävi ajatus, kumpi taluttaa kumpaa. Ei epäilystäkään, kuka on tallinmäen kunkku, hevosen askel on edelleen määrätietoinen."Mulla kun leikattiin kolme vuotta sitten nilkka, niin aika paljon ajelen tässä pihassa mönkijällä", Uski kertoo. Tontilla on kolmisenkymmentä hevosta, joten hommaa riittää.Tallissa vaihdettiin uusi loimi päälle. Kaulakappaletta kiinnittäessään Uski muistelee sitä yhtä kertaa, jolloin kaulakappale aiheutti oritappelun, mutta myös todennäköisesti pelasti Jepon hengen. Jeppo oli karannut tarhansa lankojen välistä, kun kaulakappale esti sähköiskun. Se lähti haastamaan pihan toisen siitosoriin, oman poikansa, Jepon Juliuksen. Alkoi taistelu herruudesta. Nuori ori pääsi kuitenkin lopulta kovakuntoisempana taistelussa niskan päälle. Ihmisten tullessa apuun oli vanha isä yrittämässä pakoon, mutta poika oli päättänyt, että nyt isännyys talossa vaihtuu lopullisesti.Oriit olivat maassa polvillaan, kun Uski ehti traktorilla hätiin. Hätäännyksissään hän ei keksinyt muuta kuin ajaa kohti, jolloin Julius hyppäsi traktorin alta karkuun ja tönäisi uupuneen isänsä ojaan, jonne vanhus voipuneena kellahti. Traktori pysähtyi ojan partaalle ja Uski säntäsi Juliuksen perään ojan takaiseen koivikkoon, jossa sai sen kiinni ja sidottua koivuun. Ja sitten apuvoimien kanssa auttamaan Jeppoa ojasta. Se oli kova kokemus kaikille. Jepon Julius on tätä nykyä jo lopetettu. Sillä on onneksi jälkikasvua: Sen pojan Julesin orijälkeläinen Lähes on Uskin tämän vuoden oripäiväkokelaan Minorin tarhakaverina. . Vanhuuden tuomia vaivojaJeppo syö tallissa aamupuuron loput. Ulkoilu herätti ruokahalut ja se herkuttelee oikein antaumuksella. Massuttelee puuroa. Heinän syönti on vaikeutunut poskihampaiden puuttuessa, mutta odelmasäilörehu on sen verran pehmeää, että se vielä jotenkin menee. Jepon ruoka on pääasiassa pehmeää, puuromaista. "Eihän sillä enää paljon hampaita ole. Poskihampaita ei enää yhtään, mutta ei niitä eläinlääkärin mukaan kuulemma tarvitakaan."Viime viikolla kävi ilmeiseksi, että Jepolla on oikeassa takajalassa vanhuuden kremppaa, jotakin heikkoutta, jonka syy ei ole sen kummemmin selvinnyt. Liikkumista se ei haittaa, mutta jos Jeppo päättää käydä makuulle niin, että ylös on ponnistettava oikealla jalalla, se ei välttämättä ensi yrittämällä onnistu. "Mä olen pari kertaa joutunut auttamaan sitä. Siihen riittää ihan se, että pidän riimunnarusta vastaan, niin kyllä se sieltä sitten ylös nousee. Mutta tietysti se mietityttää, että mitäs, jos en satu olemaan ihan heti paikalla." Nämä ovat sellaisia elämän loppupään kysymyksiä, jotka on mietittävä niin, että niiden kanssa pystyy elämään. Sekä hevonen että sen omistaja. . Monenlaisia morsiamiaJeppo oli aika monellakin mittapuulla mitattuna melkoinen lottovoittaja. Ajatelkaa nyt itse: Suurimman osan elämäänsä se on saanut viettää omassa synnyinkodissaan, sen ehdottomana ykkösoriina ja valtiaana. Tammoja on jalostusoriina toimitun 22 vuoden aikana tullut ja mennyt. Kotitammat ovat vielä asia erikseen.Jeppo on aina ollut naistenmies. Tammojen kanssa Jeppo halusi aikansa viettää ja niihin päin se aina tähysi. Jepon tarha oli pihassa niin, että se näki kesäisin suoraan tammojen ja varsojen laitumelle. Se oli sille tärkeää. Muut oriit ja ruunat olivat sille välttämätön paha, niitä se ei sietänyt läheisyydessään.Pääosin morsmaikut ovat olleet suomenhevostammoja, enimmäkseen pienhevosia, mutta pitkään ikään mahtuu kaikenlaista. Tiet ovat risteytyneet muun muassa lämminveritamma Queen Amadalan (Thckeray) kanssa ja liitosta syntyi ranskalaisamerikkalainen suomenpienhevonen , jonka suonissa näin ollen virtaa niin Ranskan Rouges Terresin kuin USA:n Hanover Shoe Farmin veri terästettynä aimo annoksella suomalaisen pienhevosen geeniperimää. Islanninhevos-suomenhevosristeytyskin meinattiin saada, kun Jeppo oli yli 30-vuotias. Se oli karannut parikymppisen issikkatamman kanssa laitumienväliselle ei-kenenkään-maalle sillä seurauksella, että kiimapiikki oli tammalle lopulta annettava. Tammanomistaja oli kylläkin vähällä ottaa jälkeläisen, mutta Uski sai puhuttua hänet ympäri. Muitakin suhteita on ollut. Vähän vaikeampia sellaisia. Jepolla on ollut Heikki-niminen poika, lajiltaan muuliaasi. Rakkaus ei tässä tapauksessa ollut sokeaa. Muuliaasin tekeminen ei ollut ihan helppo juttu, ja varmaankin siksi hevos-aasi -risteytykset tehdäänkin yleensä toisinpäin, niin, että tamma on hevonen ja ori aasi. Jeppo ei kerta kaikkiaan suostunut mihinkään lähempään tekemiseen kauniin mustan Julia-aasitamman kanssa. Siihen se kuitenkin suostui, että pariskunta kuljetettiin samassa kopissa oriasemalle ja asia hoidettiin avusteisesti loppuun. "Vietiin ne lopulta Toivoselle ja Jeppo hypytettiin pukille ja siemennettin se aasitamma sitten niin." Kantakirjaamisen merkitys hevosjalostuksessaLiisi Uski on pitkän linjan hevoskasvattaja ja pienhevosten jalostaja, joka on innostunut hevostensa kantakirjaamisesta ja näyttelyissä käyttämisestä. Kaikki varsat käytetään vähintään kerran vuodessa hevosjalostusliiton näyttelyssä 1-3 -vuotiaana. Lisäksi käydään suomenratsujen ja pienhevosten näyttelyissä, jos aikataulut esittäjälle sopivat. 4-vuotiaana kasvatit kantakirjataan, jos vaan niillä on edellytyksiä. "Kantakirjauksesta on tullut minulle päähänpinttymä. Ainakin yksi varsa ikäluokastaan kantakirjataan", hän naurahtaa. "Onneksi varsoja on syntynyt joka vuosi ja kantakirjattavaa riittää lähivuosillekin. Viimeisin on vuoden vanha varsa Sibbosta. Tänä vuonna satsataan Minoriin, joka on menossa oripäiville. Sillä on ihan jeppolainen pää.". Sibbo, Jepon menestynein jälkeläinenJeppo kirjattiin heti nelivuotiaana ykköspalkinnolla Oulussa, Pudasjärven Maatalousoppilaitoksen hevoslinjan oppilaiden toimesta. Vuonna 2017 se nousi valioluokkaan jälkeläisten perusteella. Jeppo oli monivuotinen vieras Vermon poninäyttelyssä, jossa eräänä vuonna se oli jopa koko Poninäyttelyn toiseksi paras. Kerran sillä myös oli Vermossa jälkeläisryhmä.Jepon paras jälkeläinen on sekin Uskin omaa kasvatusta, valio-ori Sibbo tammasta Paavin-Hela, jonka kanssa se sai viisi jälkeläistä. Sibbolla oli isänsä kaunis pieni pää. Sibbo oli näyttelytähti, mutta myös urheilutähti. Se voitti suomenpienhevosten koulumestaruuden vuonna 2013 ja 2015 sekä junioreiden koulumestaruuden 2022. Hallimestaruushopeaa Kulta-ahon Kasimirin ja Hessin Leevin välissä se otti vuonna 2012. Neljävuotiaana Sibbo oli Laatuarvostelun paras Pia Tauron ratsastamana. Valokuvissa säilyvät muistotNäyttelykuvia on paljon. Niissä paistaa aurinko, on tekemisen meininki. Suurimman osan niistä on ottanut Henna Rajala, jonka Uski on nimennyt hovikuvaajakseen. Emma Enqvist on Liisi Uskin vakioesittäjä. Yhteisiä näyttelyreissuja on ollut paljon.Valokuvissa Jepolla on ikuinen kesä.. Muuliaasin elämääHeikki tuli nelivuotiaana Maija-Riitta Vähäkylälle Inkooseen ja oli siellä 16 pitkää vuotta. Vähäkylällä oli ollut koko elämänsä ajan hevosia, eikä hän osannut suhtautua Heikkiin eri lailla. Se oppi kärryille ja ratsastukseen ja toimi hyvin kaikessa, mitä teki. "Vähän lyhytrunkoinenhan se oli ja pitkät korvat lepattivat, mutta oli se erittäin älykäs", Vähäkylä muistaa. Se oli myös kooltaan iso, isänsä Jepon kokoinen, mikä oli erikoista, sillä muuliaasit ovat yleensä muuleja pienikokoisempia aasitammasta johtuen. Eräänkin kerran Vähäkylän ystävä Kaisa Wuorimaa starttasi Heikillä lännenkisoissa. Startista oli lyöty tuttujen kanssa jopa vetoa, niin tuhoon tuomitulta yritykseltä se vaikutti. Vedon mukaan tuttava tarjoaisi drinkin ravintolassa jokaisesta hevosratsukosta, jonka edelle Heikki pääsisi. Hän ei ollut ottanut huomioon, että Heikki ei ehkä ollut liikkeiltään häikäisevin, mutta ehdottomasti tarkin ja luotettavin se oli. Kaikki askellajien vaihdot, pysähtymiset sun muut tehtiin millilleen silloin, kun piti. Se riitti sijoitukseen luokan puolivälissä, ja tarkoitti Heikin taustajoukoille viittä drinkkiä. Maastoratsuna Heikki oli kerrassaan oiva. Kun sen omistaja oli kerran matalan verensokerin heikentämänä pyörtynyt sen satulassa ja pudonnut, heidät löydettin istumassa maassa niin, että Heikin turpa oli hellästi ratsastajansa olkapäällä. Vaiheikkaan elämän jälkeen 20-vuotiaana oli Heikin aika lähteä. Se tapahtui suorilta jaloilta. Eräänä päivänä yksi sen osaomistajista, Riikka Mänttäri, oli muuliaasinsa kanssa tarhoilla ja sinne Heikki kupsahti, kun sen sydän petti.
Maanantaina 26. päivä helmikuuta Jeppo seisoskeli ajatuksissaan kasvattaja-omistaja Liisi Uskin keltaisen kotitalon omenapuutarhaan rakennetussa tarhassa. Kumpikin kuikuili toisiaan, omistaja keittiön ikkunasta ja hevonen tarhastaan. Uski katsoi hevostaan vähän väliä vanhasta tottumuksesta, ja välillä Jeppokin ajautui keittiön ikkunan alle. 38 vuotta oli yhteistä matkaa kuitenkin kuljettu. "Minnes se nyt meni?" Uski sanoi mietteissään ja veti verhoa vähän sivuun nähdäkseen paremmin..Mä jo ajattelin, että tässäkö se onLiisi Uski maanantaina 26. päivä helmikuuta. Ei mitään koreaa mutta toimivaaJepolla on oma "mökki" tarhassa, eli katos ja tallissa sillä on iso oma karsina. Omenat olivat Jepon mielisyötäviä kunnes poskihampaat lähtivät eikä omenoita pystynyt puremaan pieneksi. Sen jälkeen omenapuut aidattiin syksyisin pois tarha-alasta ja supikoira sai syödä omenat. Kun kaikki oli syöty, pääsi Jeppo taas omenapuiden alle. On sillä lailla ajateltu, että kun päivät ovat loppu, Jeppo haudataan omenatarhaansa. Tämän hetken Uski on miettinyt jo valmiiksi. Siskonpoika tulee hirvikiväärin kanssa ja se on yksi, tarkka laukaus. "Mä olen aina pitänyt ampumista jotenkin parhaana ja nopeimpana vaihtoehtona", hän totesi ykskantaan. Ajatus oli maanantaina mielessä. Uski katseli oritta erityisen tarkalla silmällä, sillä takana on muutaman päivän hieman huonompi jakso. "Mä jo ajattelin, että tässäkö se on", Uski sanoi mietteissään. Haikeana, mutta loppuun asti käytännön ihmisenä, kuten kokeneet hevosihmiset tapaavat olla.Päivän edetessä näytti siltä, että kyse oli väärästä hälytyksestä. Mutta kun ikää on noinkin paljon, on selvää, ettei aikaa loputtomiin ole. Puhe kääntyi menneiden muisteluksi. .Jepolle tuli viimeinen kevät 38-vuotiaana. Taistelu tallinmäen herruudestaKun valokuvat oli katsottu, Uski päätti lähteä tarkastamaan, onko vanhuksen loimi kenties kastunut. Kun hän lähti päitsistä kiinni pitäen kuljettamaan Jeppoa lumisesta tarhasta talliin, mielessä kävi ajatus, kumpi taluttaa kumpaa. Ei epäilystäkään, kuka on tallinmäen kunkku, hevosen askel on edelleen määrätietoinen."Mulla kun leikattiin kolme vuotta sitten nilkka, niin aika paljon ajelen tässä pihassa mönkijällä", Uski kertoo. Tontilla on kolmisenkymmentä hevosta, joten hommaa riittää.Tallissa vaihdettiin uusi loimi päälle. Kaulakappaletta kiinnittäessään Uski muistelee sitä yhtä kertaa, jolloin kaulakappale aiheutti oritappelun, mutta myös todennäköisesti pelasti Jepon hengen. Jeppo oli karannut tarhansa lankojen välistä, kun kaulakappale esti sähköiskun. Se lähti haastamaan pihan toisen siitosoriin, oman poikansa, Jepon Juliuksen. Alkoi taistelu herruudesta. Nuori ori pääsi kuitenkin lopulta kovakuntoisempana taistelussa niskan päälle. Ihmisten tullessa apuun oli vanha isä yrittämässä pakoon, mutta poika oli päättänyt, että nyt isännyys talossa vaihtuu lopullisesti.Oriit olivat maassa polvillaan, kun Uski ehti traktorilla hätiin. Hätäännyksissään hän ei keksinyt muuta kuin ajaa kohti, jolloin Julius hyppäsi traktorin alta karkuun ja tönäisi uupuneen isänsä ojaan, jonne vanhus voipuneena kellahti. Traktori pysähtyi ojan partaalle ja Uski säntäsi Juliuksen perään ojan takaiseen koivikkoon, jossa sai sen kiinni ja sidottua koivuun. Ja sitten apuvoimien kanssa auttamaan Jeppoa ojasta. Se oli kova kokemus kaikille. Jepon Julius on tätä nykyä jo lopetettu. Sillä on onneksi jälkikasvua: Sen pojan Julesin orijälkeläinen Lähes on Uskin tämän vuoden oripäiväkokelaan Minorin tarhakaverina. . Vanhuuden tuomia vaivojaJeppo syö tallissa aamupuuron loput. Ulkoilu herätti ruokahalut ja se herkuttelee oikein antaumuksella. Massuttelee puuroa. Heinän syönti on vaikeutunut poskihampaiden puuttuessa, mutta odelmasäilörehu on sen verran pehmeää, että se vielä jotenkin menee. Jepon ruoka on pääasiassa pehmeää, puuromaista. "Eihän sillä enää paljon hampaita ole. Poskihampaita ei enää yhtään, mutta ei niitä eläinlääkärin mukaan kuulemma tarvitakaan."Viime viikolla kävi ilmeiseksi, että Jepolla on oikeassa takajalassa vanhuuden kremppaa, jotakin heikkoutta, jonka syy ei ole sen kummemmin selvinnyt. Liikkumista se ei haittaa, mutta jos Jeppo päättää käydä makuulle niin, että ylös on ponnistettava oikealla jalalla, se ei välttämättä ensi yrittämällä onnistu. "Mä olen pari kertaa joutunut auttamaan sitä. Siihen riittää ihan se, että pidän riimunnarusta vastaan, niin kyllä se sieltä sitten ylös nousee. Mutta tietysti se mietityttää, että mitäs, jos en satu olemaan ihan heti paikalla." Nämä ovat sellaisia elämän loppupään kysymyksiä, jotka on mietittävä niin, että niiden kanssa pystyy elämään. Sekä hevonen että sen omistaja. . Monenlaisia morsiamiaJeppo oli aika monellakin mittapuulla mitattuna melkoinen lottovoittaja. Ajatelkaa nyt itse: Suurimman osan elämäänsä se on saanut viettää omassa synnyinkodissaan, sen ehdottomana ykkösoriina ja valtiaana. Tammoja on jalostusoriina toimitun 22 vuoden aikana tullut ja mennyt. Kotitammat ovat vielä asia erikseen.Jeppo on aina ollut naistenmies. Tammojen kanssa Jeppo halusi aikansa viettää ja niihin päin se aina tähysi. Jepon tarha oli pihassa niin, että se näki kesäisin suoraan tammojen ja varsojen laitumelle. Se oli sille tärkeää. Muut oriit ja ruunat olivat sille välttämätön paha, niitä se ei sietänyt läheisyydessään.Pääosin morsmaikut ovat olleet suomenhevostammoja, enimmäkseen pienhevosia, mutta pitkään ikään mahtuu kaikenlaista. Tiet ovat risteytyneet muun muassa lämminveritamma Queen Amadalan (Thckeray) kanssa ja liitosta syntyi ranskalaisamerikkalainen suomenpienhevonen , jonka suonissa näin ollen virtaa niin Ranskan Rouges Terresin kuin USA:n Hanover Shoe Farmin veri terästettynä aimo annoksella suomalaisen pienhevosen geeniperimää. Islanninhevos-suomenhevosristeytyskin meinattiin saada, kun Jeppo oli yli 30-vuotias. Se oli karannut parikymppisen issikkatamman kanssa laitumienväliselle ei-kenenkään-maalle sillä seurauksella, että kiimapiikki oli tammalle lopulta annettava. Tammanomistaja oli kylläkin vähällä ottaa jälkeläisen, mutta Uski sai puhuttua hänet ympäri. Muitakin suhteita on ollut. Vähän vaikeampia sellaisia. Jepolla on ollut Heikki-niminen poika, lajiltaan muuliaasi. Rakkaus ei tässä tapauksessa ollut sokeaa. Muuliaasin tekeminen ei ollut ihan helppo juttu, ja varmaankin siksi hevos-aasi -risteytykset tehdäänkin yleensä toisinpäin, niin, että tamma on hevonen ja ori aasi. Jeppo ei kerta kaikkiaan suostunut mihinkään lähempään tekemiseen kauniin mustan Julia-aasitamman kanssa. Siihen se kuitenkin suostui, että pariskunta kuljetettiin samassa kopissa oriasemalle ja asia hoidettiin avusteisesti loppuun. "Vietiin ne lopulta Toivoselle ja Jeppo hypytettiin pukille ja siemennettin se aasitamma sitten niin." Kantakirjaamisen merkitys hevosjalostuksessaLiisi Uski on pitkän linjan hevoskasvattaja ja pienhevosten jalostaja, joka on innostunut hevostensa kantakirjaamisesta ja näyttelyissä käyttämisestä. Kaikki varsat käytetään vähintään kerran vuodessa hevosjalostusliiton näyttelyssä 1-3 -vuotiaana. Lisäksi käydään suomenratsujen ja pienhevosten näyttelyissä, jos aikataulut esittäjälle sopivat. 4-vuotiaana kasvatit kantakirjataan, jos vaan niillä on edellytyksiä. "Kantakirjauksesta on tullut minulle päähänpinttymä. Ainakin yksi varsa ikäluokastaan kantakirjataan", hän naurahtaa. "Onneksi varsoja on syntynyt joka vuosi ja kantakirjattavaa riittää lähivuosillekin. Viimeisin on vuoden vanha varsa Sibbosta. Tänä vuonna satsataan Minoriin, joka on menossa oripäiville. Sillä on ihan jeppolainen pää.". Sibbo, Jepon menestynein jälkeläinenJeppo kirjattiin heti nelivuotiaana ykköspalkinnolla Oulussa, Pudasjärven Maatalousoppilaitoksen hevoslinjan oppilaiden toimesta. Vuonna 2017 se nousi valioluokkaan jälkeläisten perusteella. Jeppo oli monivuotinen vieras Vermon poninäyttelyssä, jossa eräänä vuonna se oli jopa koko Poninäyttelyn toiseksi paras. Kerran sillä myös oli Vermossa jälkeläisryhmä.Jepon paras jälkeläinen on sekin Uskin omaa kasvatusta, valio-ori Sibbo tammasta Paavin-Hela, jonka kanssa se sai viisi jälkeläistä. Sibbolla oli isänsä kaunis pieni pää. Sibbo oli näyttelytähti, mutta myös urheilutähti. Se voitti suomenpienhevosten koulumestaruuden vuonna 2013 ja 2015 sekä junioreiden koulumestaruuden 2022. Hallimestaruushopeaa Kulta-ahon Kasimirin ja Hessin Leevin välissä se otti vuonna 2012. Neljävuotiaana Sibbo oli Laatuarvostelun paras Pia Tauron ratsastamana. Valokuvissa säilyvät muistotNäyttelykuvia on paljon. Niissä paistaa aurinko, on tekemisen meininki. Suurimman osan niistä on ottanut Henna Rajala, jonka Uski on nimennyt hovikuvaajakseen. Emma Enqvist on Liisi Uskin vakioesittäjä. Yhteisiä näyttelyreissuja on ollut paljon.Valokuvissa Jepolla on ikuinen kesä.. Muuliaasin elämääHeikki tuli nelivuotiaana Maija-Riitta Vähäkylälle Inkooseen ja oli siellä 16 pitkää vuotta. Vähäkylällä oli ollut koko elämänsä ajan hevosia, eikä hän osannut suhtautua Heikkiin eri lailla. Se oppi kärryille ja ratsastukseen ja toimi hyvin kaikessa, mitä teki. "Vähän lyhytrunkoinenhan se oli ja pitkät korvat lepattivat, mutta oli se erittäin älykäs", Vähäkylä muistaa. Se oli myös kooltaan iso, isänsä Jepon kokoinen, mikä oli erikoista, sillä muuliaasit ovat yleensä muuleja pienikokoisempia aasitammasta johtuen. Eräänkin kerran Vähäkylän ystävä Kaisa Wuorimaa starttasi Heikillä lännenkisoissa. Startista oli lyöty tuttujen kanssa jopa vetoa, niin tuhoon tuomitulta yritykseltä se vaikutti. Vedon mukaan tuttava tarjoaisi drinkin ravintolassa jokaisesta hevosratsukosta, jonka edelle Heikki pääsisi. Hän ei ollut ottanut huomioon, että Heikki ei ehkä ollut liikkeiltään häikäisevin, mutta ehdottomasti tarkin ja luotettavin se oli. Kaikki askellajien vaihdot, pysähtymiset sun muut tehtiin millilleen silloin, kun piti. Se riitti sijoitukseen luokan puolivälissä, ja tarkoitti Heikin taustajoukoille viittä drinkkiä. Maastoratsuna Heikki oli kerrassaan oiva. Kun sen omistaja oli kerran matalan verensokerin heikentämänä pyörtynyt sen satulassa ja pudonnut, heidät löydettin istumassa maassa niin, että Heikin turpa oli hellästi ratsastajansa olkapäällä. Vaiheikkaan elämän jälkeen 20-vuotiaana oli Heikin aika lähteä. Se tapahtui suorilta jaloilta. Eräänä päivänä yksi sen osaomistajista, Riikka Mänttäri, oli muuliaasinsa kanssa tarhoilla ja sinne Heikki kupsahti, kun sen sydän petti.