Vekardo - komea katsoa

Toki voisimme odottaa, että se saa vielä neljä mestaruusmitalia ja kirjoittaa vasta sitten. Mutta ei se ole tarpeen, koska nyt jo tiedetään, että Vekardolla on laatu ja mahdollisuudet ottaa kasa mitaleita jatkossa, jos vain tähdet ovat oikeassa asennossa.Vekardon tarina alkaa niin kuin monen suomenratsun menestystarina on alkanut. On ravit kesällä 2004, tällä kertaa Vaasassa, ja niissä hevonen laukkaa ja tekee vaikutuksen ratsastusta ymmärtävään katsojaan. Vekardon tapauksessa siellä radalla oli sen emä Vestella, ja katsomassa oli Miia Sara, nykyinen Hedström.Vestella (Vispok – Vekseli) juoksi vain 8 starttia, ja sitten siitä tuli ratsu ja Hedströmin elämän hevonen. Hän koulutti sen helppoon A:han ja kilpaili tammallaan lähinnä aluetasoa mutta ottaen kymmenkunta kansallistakin sijoitusta. Myöhemmin hän päätyi astuttamaan tamman saadakseen itselleen vielä paremman harrastehevosen. Isäoriiksi hän valitsi oriiksi laadukkaan ja raamikkaan Herkko Hurmauksen.Isoa varsaa hän toivoi, ja vielä isomman sai. Ja hienon.”Minähän olen Vöyriltä, kuten Duendecillo P:n kasvattaja Anne Niemi. Täältä Pohjanmaalta tulee komeita ja hienoliikkeisiä hevosia”, Hedström kehaisee.Vestella teki kaikkiaan kolme varsaa: Vekardon lisäksi siitokseen varhain siirtyneen Suvi-Ellan Kesä-Totosta ja nyt 4-vuotiaan Verlan Hessin Leevistä. Verlan jälkeen tamma jouduttiin lopettamaan 20-vuotiaana, kun jalat alkoivat olla lopussa.Hedström muistaa hyvin, kun Vekardo syntyi. Tamma oli ollut illan levoton, ja koko yön omistaja valvoi varsomiskameraa katsellen. Sitten kun alkoi olla aamuheinien aika, hän ajatteli, että ei sitä varsaa sitten vielä tullutkaan.”Mutta Vestella oli varmaan odottanut, että tulen aamuruokkimaan talliin. Sieltä se katsoi, tulithan sä, voitko tulla auttamaan”, Hedström kertoo.Sillä vähän liiankin iso varsa oli, sitä piti vetää ulos. Jalatkin olivat niin pitkät, että kesti useamman päivän, että ne alkoivat pysyä järjestyksessä.”Mutta kyllä minä katsoin sitä ihan alusta asti ruusunpunaisten lasien läpi. Että tuosta tulee jotain suurta. On ollut hieno nähdä, että nyt se on suomenhevosten huipulla, jossa sen kuuluu ollakin”, Hedström sanoo.Hän koulutti hevosen itse ajolle, ja antoi sen ratsastusopetukseen Linda Kulmalalle, joka silloin oli vielä nimeltään Yli-Ketelä.Komeudestaan huolimatta Vekardo ruunattiin jo parivuotiaana, kun Hedström odotti ensimmäistä lastaan.”Veikko oli itsetietoinen, hankala käsitellä, kulki kahdella jalalla ja huuteli omalle emälleenkin”, hän huokaa. ”Olisi se varmaan ammattilaisella mennyt, mutta minun piti sitä maha pystyssä hoitaa”, hän perustelee.Kun munat putosivat, Vekardosta tuli kiltti ja lupsakka kuin taikaiskusta..Laatuarvostelutkin käytiin. 3-vuotiaana ruuna ei ollut parhaimmillaan, mutta 4-vuotiaana se oli karsintansa paras estehevonen ja kokonaiskisan kakkonen. Finaaliin se ei kuitenkaan lähtenyt huonon kasvuvaiheen takia, ja myös 5-vuotiskekkerit jätettiin väliin.6-vuotiaana alkoi kilpaura ensin omistajan, sitten Maija Pajulan kanssa. Pajula esitti ruunan Kasvattajakilpailussa, ja ensimmäisessä osakilpailussa se oli loistava ykkönen prosentein 68,580. Toiseksi päiväksi loppui kuitenkin ruuti kokonaan, ja hevonen oli luokassa 18. Laatu tuli kuitenkin näytettyä.Pian kilpailun jälkeen Hedström päätyi myymään hevosensa.”Aloin silloin odottaa kolmatta lastamme, ja sydän verta itkien päätin, että nyt pitää antaa aikaa perheelle ja luopua unelmien hevosestani. Ja Veikko nautti esiintymisestä ja keskipisteenä olemisesta. Ajattelin, että ei ole reilua jättää sitä pihankoristeeksi Vöyrille”, hän perustelee.Vekardon omistaminen oli hienoa, ja kehuja sai kuunnella, mutta Hedström on tyytyväinen nykytilanteeseenkin,”Onhan tätä ihana seurata. Kun hevosella on tuollainen omistaja ja ratsastaja, on kasvattajan helppo hymyillä”, hän sanoo.Ja paljastaa, että niin hieno kuin Vekardo onkin, jos hän itse olisi nyt hankkimassa suomenhevosta, hän hankkisi hieman erityyppisen.”Eri ratsastajilla on eri tarpeet. Nyt pienten lasten aikaan minullekin sopisi pienempi ja hitaampi suomenhevonen, eikä veikonlainen hieno, viritetty kilpapeli. Olen aina ollut suomenhevosihminen, ja siinä rodussa tarvitaan kaikkia. Pitää olla noita hienoja, mutta myös pieniä ja punkeroisia”, hän hymyilee.Kun Vekardo tuli julkiseen myyntiin, yhteydenottoja tuli heti paljon. Tosiostaja erottui, kun puhelukin alkoi tyylillä, että ostaja täällä hei. Kun hän tuli paikalle trailerin kanssa, hinnasta ei tarvinnut keskustella ja koeratsastuskin oli lähinnä kosmeettinen.”Sain, mitä pyysin, ja se oli siihen hetkeen mielestäni sopiva hinta siitä hevosesta”, Hedström sanoo.. Vekardon osti Kirsi Kainulainen-Nikula Tammelasta. Hänellä on elämässään ehtinyt olla hevosia jo paljonkin: ratsuja ja ravureita, kotona ja vieraalla, vaikka ensimmäinen tuli hänen ollessaan 30. Hän asuu vanhalla sukutilalla Torron pienellä kylällä, jossa on iänkaiken ollut suomenhevosia.Vuosikymmenet vierivät, ja välillä Kainulainen-Nikula sairastikin niin pahasti, että hän luuli, että hevosten aika on elämässä jo ohi. Puolenkymmenen hevosettoman vuoden jälkeen hän päätyi kuitenkin ostamaan friisiläisen köpöttelyhevoseksi, ja sitten vielä sille kaverinkin. Syksyllä 2018 Nikula kävi Ypäjällä katsomassa Suomenratsujen Kuninkaallisia, ja siellä hän näki Vekardon.”Katsoin, että huh huh! Ja ajattelin, että olisi kyllä hienoa omistaa suokki. Friisi on friisi, mutta suomenhevonen on suomenhevonen, joka kuuluisi siihen meidän maisemaan”, hän kertoo.Kun hän pian Kuninkaallisten jälkeen näki Vekardosta myynti-ilmoituksen, hän ajatteli, että voiko tämä olla tottakaan.”Soitin, ja kerroin, että me se hevonen otetaan, jos sen meille annatte.”Annettiinhan se. Vekardo lähti Tammelaan, jossa sillä jatkoi Maria Enberg, joka ratsasti Nina Dunderin valmennuksessa. Parin vuoden jälkeen Kainulainen-Nikula teki päätöksen, että hevoset tulevat asumaan kotiin, ja samalla vaihtui Vekardon ratsastaja.”Marian kanssa meni kaikki hienosti, mutta ajattelimme, että nyt kokeillaan jotain uutta, ja otetaan ihan oikea ammattilainen kouluttamaan Veikkoa”, omistaja kertoo.Hän mietti, uskaltaisiko kysyä Lassi Lehmustoa, joka asuu Ypäjällä, vain 20 kilometrin päässä Tammelasta. Lehmusto sanoi, että voisihan sitä kokeilla, ja siinä se sitten oli.”He ovat löytäneet niin nopeasti oikean sävelen! Kemiat kohtaavat, ja ne ovat myös näyttävä pari. Veikkohan on jäätävän kokoinen, mutta ei ole ratsastajakaan sangen pieni”, Nikula kertoo.. Lehmusto ratsastaa Vekardolla normaalisti 3–4 kertaa viikossa, ja muuten se asuu kotona sukutilalla.”Se on aivan ihana, kaikkien kaveri. Kun se näkee ihmisiä, se hirnahtelee, ja on aina iloinen ja aktiivinen. Se on äärimmäisen kiltti, mutta onhan se sen kokoinen, että jos se vähän päätään heilauttaa, niin ihminen lentää”, Kainulainen-Nikula sanoo.Kotona Vekardo on mainio maastoratsu, jonka selkään voi laittaa vaikka 12-vuotiaan sukulaistytön. Kilpailuissa se on hyvinkin vireä.”Mutta heti kun Lassi menee kyytiin, se on seesteinen ja rauhallinen”, omistaja kiittää.Hän kertoo, että Suonenjoelle ei vielä lähdetty hakemaan mitalia.”Kyllä olimme haaveilleet, että se jonain vuonna yltää mitaleille, mutta rehellisesti sanottuna mitali jo nyt oli yllätys, vaikka tiesimme, että se on hyvässä kunnossa ja sen kyllä ilkeää esittää”, hän sanoo.Mestaruuksien jälkeen Vekardo kilpaili vielä Luvialla viime viikonloppuna kolmanneksi, mutta silloin paukut olivat jo vähissä. Nyt ruuna saa vetää happea Tammelassa Laakson kilpailuihin asti omistajansa ihailtavana.”Vekardossa on niin paljon sellaista, jota ei voi sanoin kuvailla. Se on äärimmäisen hieno sukunsa edustaja, enkä edes osaa sanoa, mitä siihen haluaisin lisää. Se on poikkeuksellinen”, Kainulainen-Nikula pohtii.Ja jatkaa, että koko suomenhevosratsun kehitys on ollut huikea.”Toivoisin sydämestäni, että ne saataisiin näkyviin vielä paremmin, että ihmiset huomaisivat, että ne ovat muutakin kuin puttehevonen. Niissä on arvokkuutta. Ei meidänkään paikka olisi mitään ilman suomenhevosta pihassa. Jokaisella pitäisi maalla olla pihassa suomenhevonen, se kuuluu maisemaan”, hän hymyilee. Lassi Lehmustolla on aiemmilta vuosilta pari mestaruuspronssia hevosilla Nysteri ja A.L. Peto. Nyt tuli Vekardolla hopea, ja ehkä joskus vielä kultaakin.”Siinä on suomenhevonen, jossa on tosi paljon laatua. Se on niin valtavan suuri, että se tarvitsee paljon voimaa, että se jaksaa kantaa kaiken sen liikkeen, mikä sillä on, mutta se on laadukkain suomenhevonen, jonka selässä olen istunut. Uskon siihen tosi paljon, jos se vain terveenä saa olla”, Lehmusto sanoo.Hän on muuten kokeillut mennä Lorentsollakin, mutta se oli auttamatta liian pieni, minkä takia yhteistyö jäi muutamaan kokeiluun.”Sekin oli kyllä huikea”, Lehmusto kiittää.Hän kertoo, että Vekardon askellajeista käynti on tavallisin, ravista hän odottaa eniten.”Jonain päivänä se tulee todella erottumaan ravillaan. Siitä tulee sen bravuuri”, ratsastaja myhäilee.Vaihdot opetellaan ensi talvena.”En yhtään ihmettelisi, jos Vekardo vielä starttaisi vaativaa A:ta, ja mielestäni se suomenhevoselle riittää. Mutta ei nyt mennä asioiden edelle, ennen kuin ne vaihdot on opeteltu. Se vain tuntuu siltä, että siitä laukasta olisi helppo vaihtaa”, Lehmusto sanoo.Hän kertoo, että silloin kun ruuna on pohkeen edessä ja kevyt edestä, se ei juuri eroa puoliverisestä.”Mutta vielä sitä kantamista saa vartioida”, hän sanoo.Perinteisesti suomenhevosten mestaruuksia on pidetty oriiden areenana, jossa testosteroni tuo parhaiden hevosten näyttävyyteen ja ryhtiin viimeisen silauksen. Lehmusto aikoo kuitenkin pärjätä ruunalla, eikä hän ole oriutta kaivannut.”En yhtään! Se on niin suurliikkeinen, että joskus tuntuu siltä, että maastakäsin se vie ruunanakin ihmistä kuin rukkasta”, Lehmusto hymyilee.Mutta lisää, että se kyllä vähän harmittaa, ettei Vekardosta nyt saa varsoja.”Se olisi ollut hyvä, iso ori ratsujalostukseen. Mutta onhan nyt käytössä sen isä Herkko Hurmaus, joka jättää jalkaa ja kokoa. Sellaisiakin oriita rotuun tarvitaan”, Lehmusto sanoo.Tarkkaan Vekardoa ei ole mitattu, ruuna kun on.”Ehkä 178, ainakin 175”, Lehmusto arvioi tyytyväisenä.. Ruuna VekardoHerkko Hurmaus – Vestella, Vispoks. 2012Kasvattaja Miia Hedström, omistaja Kirsi Kainulainen-Nikula, ratsastaja Lassi Lehmusto

Vekardo - komea katsoa

Aiheeseen liittyvää

TRS 100 vuotta tänään – "Ei me aiemminkaan niin taitavia aina oltu, mutta meillä oli oikea asenne"

Eläinlääkäri Kati Niinistö: "Laidunruoho näyttää olevan hyväksi hiekansyöjille"

SRL:n hallituksen kirje sai Jaana Mäkisen lähettämään oman viestinsä seuroille

SRL:n tiedote: Hallitus on "valmis keskustelemaan sopimussakon poistamisesta"