Legenda, joka jäi ikuiseksi mysteeriksi - "Jappeloupissa ei ollut yhtäkään estehevoselta vaadittavaa ominaisuutta"

Äkkiseltään Jappeloupissa ei ollut yhtäkään estehevoselta vaadittavaa ominaisuutta, saati sitten olympiavoittajalta.Väittämä saa painoarvoa, kun sen sanoo kyseisen hevosen ratsastaja ja omistaja itse, Pierre Durand.”Jappeloup oli mysteeri eläessään, ja sellaiseksi se myös jäi”, Durand kertoo Hevosurheilu Ratsastukselle. Sitten hän kertoo, että hänen oma elämänsä jakautuu kahtia: 34 vuotta kestäneeseen aikaan ennen olympiavoittoa ja puoliskoon sen jälkeen, joka on kestänyt jo 36 vuotta. Jappeloupia on tullut hänen elämässään muisteltua, mutta aihe on Durandille selvästi mieluisa.Etenkin näin vuonna 2024, jolloin Pariisissa hypätään olympialaisten esteratsastuksessa. Durand toivoo mitalia Ranskaan, mutta se ei tunnu kovin helpolta tavoitteelta.”Meillä on vahva ehdokas henkilökohtaiselle mitalille, Julien Epaillard, mutta tietysti kaikki on kiinni hevosen Dubai du Cedren kunnosta suoritushetkellä”, hän sanoo. Kun Durand kertoo, että olympiamitalin voittaminen on psyykkisesti hyvin vaikeaa, hän todellakin tietää, mistä puhuu.Durand, seuraavaksi 70 vuotta täyttävä eläkeläinen, on varannut jo ajat sitten eturivin paikan areenalle, suoraan tapahtumien keskiöön. Hän on Pariisissa toimihenkilönä.”En tiedä mitä tehtäviini varsinaisesti kuuluu, mutta jotakin tekemistä sillä on ratsastajien kommunikoinnin kanssa”, Durand kertoo tyytyväisenä.. OlympiauraHänen oma olympiauransa oli kaksivaiheinen ja liittyi Jappeloupiin. Moni olisi jättänyt leikin ensimmäiseen yritykseen, joka oli kirvelevä tappio Los Angelesissa vuonna 1984. Durand muistaa joukkuekisapäivän yhtenä tuskallisimmista kokemuksista elämässään. Googlettamalla "Jappeloup 1984" törmää nopeasti YouTube-videoon, joka selittää paremmin kuin tuhat sanaa mitä tapahtui.Alla olevasta linkistä pääset katsomaan videon YouTubessa. Juttu jatkuu videon jälkeen. . Paine oli suuri, sillä Ranskan joukkuepronssi oli kiinni ratsukon suorituksesta. Frederic Cottier, Eric Navet ja Philippe Rozier olivat jo tehneet parhaansa ja joukkue oli kiinni pronssissa. Mutta kävi niin, että Durandin ja Jappeloupin suoritus päättyi siihen, että ruuna kieltäytyi hyppäämästä pystyestettä, jonka seurauksena ratsastaja jatkoi esteen yli, tömähti maahan ja mennessään riisui hevoseltaan suitset päästä. Jappeloup käytti tilaisuuden hyväkseen ja lähti laukkamaan valtoimenaan, ennen kuin se lopulta pyydystettiin. Durand muistaa minkälaisen tunteen vallassa hän kömpi ylös, satojen tuhansien seuratessa tapahtunutta ympäri maailmaa. Hän oli häpeissään, ei, hän oli kauhuissaan siitä mitä oli juuri tehnyt.”Sillä hetkellä inhosin maailmaa ja itseäni. Halusin kadota maan alle”, hän naurahtaa. Eniten hän soimasi itseään siitä, että oli ratsastanut huonosti. Lähestyminen epäonnistui, ja hevonen ei yksinkertaisesti pystynyt hyppyyn. Este oli juuri sen kaltainen kapea pystyeste, joka Jappeloupille koko sen uran ajan ollut pahin mahdollinen.Miksi?Se taas johtui siitä, minkälainen Jappeloup pohjimmiltaan oli: outo yhdistelmä ranskalaista ravuria ja englannintäysiveristä. Ei mikään ranskalaisen estehevosjalostuksen hedelmä. Hevonen, josta kenelläkään ei ollut varsinaista ideaa, mihin käyttöön se tehtiin ja miksi vanhemmiksi oli valittu kaksi yksilöä, joista kumpikin oli oman rotunsa hyvin keskinkertainen edustaja.Tätä Durand on ihmetellyt koko elämänsä, eikä hän saanut tyhjentävää vastausta kasvattajaltakaan, joka oli ”omansalainen”. ”Delage kertoi myöhemmin, että oli tarkoituksella jalostanut tällaisen hevosen, mutta... Noh, et ikinä oikein tiennyt mikä hänen puheistaan oli totta ja mikä ei”, Durand muistaa.. Kasvattajan unelmatHenri Delage aloitteli 1970-luvun alussa pienmuotoista hevoskasvatusta kotonaan Blayaisin alueella, Ranskan länsirannikolla, lähellä Bordeaux’ta. Delage lähti nollasta. Hänellä ei ollut hevosista minkäänlaista kokemusta, eikä oikeastaan rahaakaan. Hän oli vuokrannut luhistumaisillaan olevan Jappeloup’in tilan ja piti siellä ostamiaan teuraseläimiä, lähinnä nautoja, laitumilla kesäkauden ennen kuin myi ne teuraaksi. Nyt hän oli saanut idean ryhtyä hevosiiin.Piti luonnollisesti löytää siitostammoja, ja yksi, Venerable xx (Oural xx – Foxlight xx), vanha täysiverinen, löytyi halvalla henkilöltä nimeltä Charles Gouhaud.Se oli lähes jo ikäloppu, johon perustui edullinen myyntihinta. Mutta myyjä vakuutti, että siitostammana sillä olisi vielä sanottavaa. Tässä hän todellakin oli oikeassa, sillä Venerable jätti Delagelle vielä neljä jälkeläistä.Ensin ajatus oli tietenkin laukkahevoskasvatuksessa. Hän sai tammasta angloarabi- ja englannintäysiverijälkeläiset Hello Jappeloupin (Thaya Oua) ja Iota de Jappeloupin (Double Six xx). Hello Jappeloup toimi siitosoriinakin ja jätti 89 jälkeläistä.Sen verran siittolassa ahkeroitiin, että Jappeloupin emän veri virtaa yhä tänäkin päivänä esteradoilla. Kuriositeettina mainittakoon vaikkapa Chanel Floreval Z (Cool Floreval Z - Etalon Or x) , jota ratsastaa ranskalainen Adrian Chabot. Sen emälinjaa kelaamalla pääsee Jappeloupin emään. Mutta takaisin 1970-luvulle. Vuonna 1974 St Lo’n valtionsiittolan täysiveriori Double Six kiinnosti Delagea, mutta tällä kertaa valtion ori tuntui liian kalliilta valinnalta. Venerable oli jo iällään, eikä tiinehtymisestä ollut enää takeita. Lisäksi Delagella oli huonoja kokemuksia laukkapuolen ihmisistä. Yhteistyö heidän kanssaan oli osoittautunut vaikeaksiValtionsiittolan työtekijä suositteli talon ravioritta, jolta puuttui asiakkaita. Tyrol II:lla oli vasta 25 tammaa ja kausi alkoi olla jo pitkällä. Työntekijä kehui, että ori oli hyvä tiinehdyttäjä. Ja kertoi, että jälkeläinen, vaikka olisikin sekarotuinen voisi kuitenkin osallistua laukkakilpailuihinkin. Ja tietysti raveihin. Delagella kun oli kumpaakin lajia hevosia.Tyrol II oli kaikin tavoin tavanomainen ranskalainen ravuri. Sen isälinja vie jalostusjätti Kairoksen kautta The Great McKinneyhin, 1920-luvun USA:n tuontioriiseen. Kuten tiedetään, ranskalainen ravuri ja ranskalainen puoliverinen, trotteur francais ja selle francais, polveutuvat samasta anglonormanni-yleishevosesta, jota sitten terästettiin kanaalin takaa saadulla jalostusmateriaalilla, sekä norfolkinjuoksijoilla että englannintäysiverisillä, käyttötarkoituksesta riippuen. Ja välillä vähän ristiin. Hyppylahjat eivät ravureistakaan kadonneet mihinkään ja Ranskassa on aina tiedetty, että jos kovaa esteratsua haetaan, ravuria ei kannata ylenkatsoa. Ravureihin on puolestaan säännöllisesti lisätty myös täyttä verta. Mitä estehyppäämiseen tulee, tietyt xx-nimet ovat olleet muita parempia. Son-In-Law xx ja etenkin Galopin xx, joka viimeksi mainittu esiintyy Venerablen sukutaulussa moneen otteeseen. Tämä voi vaikuttaa hieman kaukaa haetulta, ja sitä se onkin, sillä noista ajoista on kulunut pian jo sata vuotta. Mutta asia täytyykin ajatella niin päin, että kummankin kantakirjan, trotteurin ja sellen, jalostusmateriaalissa on aina ollut myös vissi hyppyelementti. No, historia ei kerro, oliko Delage perillä näistä asioista, mutta vuonna 1974 syntyi kolme varsaa. Komein niistä oli musta orivarsa ja sille annettiin tilan nimi: Jappeloup.Jappeloup on vanhaa ranskaa ja tarkoittaa sutta, joka päästää lyhyitä ulvahteluja. Tilan nimi liittyy 1600-luvulla tapahtuneeseen henkilön katoamiseen. Suolaveron kerääjien jahtaama mies pakeni metsään yönä, jolloin sudet huusivat poikkeuksellisen paljon, eikä hänestä seuraavana päivänä löytynyt kuin puukengät. Huutokauppaan ei pääsyäDelage olisi halunnut myydä varsan Poitiersin huutokaupassa, mutta myyjät olivat laatutietoisia eikä sekasikiötä hyväksytty listoille. Etenkään, kun kaiken lisäksi orivarsa oli kovin pieni, vähän päälle 150 senttiä sä’ältä. Pettynyt Delage ruunautti varsan. Se siirtyi treeniin.Jappeloupilla kokeiltiin laukkakilpailuja. Durand on siinä käsityksessä, että se oli valmennuksessa, mutta auttamattoman hidas. Mahdollisesta raviurasta sen sijaan ei ole tietoa, eikä Durand usko sellaista edes yritetyn.Laukkauran tyssättyä, hevonen ratsutettiin. Se ei vaikuttanut kovin yhteistyöhaluiselta. Esteitä se ei suostunut hyppäämään Delagen tallilla käyneen ratsastajatytön kanssa ollenkaan. Jos asiaa yritti, ja asiaa yritettiin, ori painoi päänsä rinnuksiin ja lähti viipottamaan kiitoravia, josta isä Tyrol II olisi ollut ylpeä. Delage oli kuitenkin alkanut seurata esteratsastusta ja oli sitä mieltä, että hevoselle piti löytää osaava ratsastaja. Mieluiten Nelson Pessoa. Mutta jos Pessoa ei ollut realismia, edes joku, jolla oli kokemusta kilparatsastamisesta. Tässä kohtaa Pierre Durand, nuori, esteratsastusta harrastava lääketieteen opiskelija Bordeaux’ssa astuu mukaan kuvaan.Delage oli saanut kuulla pojasta, joka kilpaili innokkaasti ja hyvällä menestyksellä rataesteillä täysiverioriilla Laudanum xx.Hän kysyi, olisiko Durand mahdollisesti kiinnostunut Jappeloupista.Ei Durand ollut. Ei lainkaan.Durand muistaa, miten yritti rimpuilla irti koeratsastuksesta nähtyään vajaakokoisen, mutta silti jollain lailla romuluisen, isopäisen ravurin. Hän onnistuikin pakoilemaan Delagea vuoden ajan. Delage oli kuitenkin sitkeä, eikä Durand saanut sanottua tarpeeksi jyrkästi, ettei ollut lainkaan kiinnostunut. Kun Jappeloup oli neljän, se sitten Delagen uskomattoman sitkeyden ansiosta tuotiin kokeeksi Durandin talliin. Koeajaksi sovittiin kolme kuukautta. Jos hevonen ei miellyttäisi, se palautettaisiin.Ensimmäinen ratsastuskerta tapahtui maastossa. Durand lähti hieman happamana sen kanssa lenkille. Ensimmäinen asia, minkä hän huomasi, oli, että hevonen oli äärimmäisen arka. Sitten, jotakin tapahtui, jokin lintu lähti lentoon puskasta tai muuta vastaavaa, ja Jappeloup hyppäsi sivuun polulta. Se oli eräänlainen käänne. Lupaus tulevasta. ”En koskaan elämässäni ollut tuntenut sellaista energiaa ja voimaa hevosessa”, Durand muistaa. Siitä hetkestä lähtien hänen mielenkiintonsa heräsi. ”Ajattelin, että outo se on ainakin. Epätavallinen. Jos ei muuta.”Durand piti hevosen ja alkoi kouluttaa sitä. Hyppääminen ei antanut heti kovin suurta tunnetta. Kyllä Durand sen hyppäämään sai, mutta ravurina hevosen hyppy lähti eteenpäin, ei juurikaan ylöspäin. Tämä tuli myös olemaan ykkösvaikeus koko sen uran ajan. Sillä ei ollut tasapainoa estehyppäämiseen, minkä takia Durandin oli kaiken aikaa käytettävä puolipidätteitä, saadakseen tasapainoa edes vähän korjattua takaosalle. Ja tämä siis aivan uran loppuun asti.”Joka neljäs askel suurin piirtein se piti aina palauttaa tasapainoon”, hän muistaa. ”Muuten mentiin helposti päin estettä, etenkin pystyesteillä.”Tästä samaisesta syystä esimerkiksi Aachenissa voittaminen oli ratsukolle mahdotonta. ”Jappeloupilla ei voinut pärjätä, jos piti laukata pitkiä matkoja. Se oli elementissään silloin, kun piti kääntyä tiukasti ja nopeasti. Niissä se oli hyvä.”Se, että hevonen oli paitsi räjähtävä, myös äärimmäisen notkea, oli ehdottomasti plussaa. Arkuus oli kaksipiippuinen ominaisuus - hyvä puoli oli, että hevonen ei halunnut koskea puomeihin. Durand työsti hevosta ja teki voitavansa takajalkojen liikemekaniikan ja laukan suhteen. Hän kehitteli oman jumppasarjasysteeminsä, joka oli tuohon aikaan uutta. 7-8 hyppyä käsittävä sarja piti sisällään tietyt tehtävät, jotka muistuttivat hevoselle, mistä hyppäämisessä on kysymys, ja minne jalat pitää laittaa. ”Siinä oli aina in&out -tehtävä, yksi kahden askeleen väli ja kaikenlaista muuta tarvittavaa.”Työtä ei tehty turhaan. Tämä kehitti hevosen esteälyä, Durand väittää.”Kyllä ihmiset Seoulissakin ihmettelivät, etenkin amerikkalaiset, kun vedettiin välipäivänä ennen finaalia vielä sitä jumppasarjaa hyvin matalilla puomeilla ”, hän hymähti. Kultamitali Seoulissa Pierre Durandin elämässä on kaksi vaihetta. Ennen ja jälkeen olympiakultamitalin.Tuhansia kertoja hän on vastannut toimittajien kysymyksiin ja ne ovat jälleen lisääntyneet tämän vuoden alusta.Yleisin kysymys on ”ymmärsikö Jappeloup olevansa olympiavoittaja?”.Durand kertoo naurahtaen yrittäneensä vastata kysymykseen tuottamatta liian suurta pettymystä kuulijalle.”Eivät hevoset mieti tuollaisia asioita. Eivät ne halua olla este- tai kouluhevosia. Niiden elämässä tärkeitä ovat ihan muut asiat: ruohon syöminen laitumella ja muut hevoset”, hän sanoo.Tosin Jappeloup oli hieman eri maata. Se oli jäänyt orvoksi jo nuorena, sillä emä katkaisi jalkansa ja jouduttiin lopettamaan. ”Jappeloup oli eräänlainen hevosmaailman autisti. Se eli omassa maailmassaan. Se ei koskaan, koko elämänsä aikana, päästänyt minkäänlaista ääntä. Muut hevoset eivät myöskään millään lailla kiinnostaneet sitä. Eikö olekin erikoista?”Mutta se oli silti hevonen.Durand on miettinyt paljon sitä, mitä hevonen loppujen lopuksi itse olympiaurastaan sai. Hän on melko varma siitä, että se oli tyytyväinen silloin, kun suoritukset radalla onnistuivat.”Silloin, Seoulissa vuonna 1988 ymmärsin mitä tarkoittaa sana kentauri”, hän kertoo. Se tarkoittaa sitä, että kun on vietetty hevosen kanssa paljon aikaa yhdessä, kun ratsuttaminen on täydellisesti onnistunut, alkaa mennä sekaisin se, mihin toinen loppuu ja mistä toinen alkaa. Kehon, mutta myös psyyken tasolla.Kultamitali oli Durandin mukaan yhtä paljon hevosen kuin hänenkin, sillä he olivat vain yksi.”Se oli hämmästyttävää sinä päivänä. Kun ajattelin jotakin, hevonen oli ikään kuin sekunnin murto-osaa aiemmin jo päättänyt toteuttaa ajatukseni. Minä olin se ja se oli minä."Katso alta voittorata YouTubessa. Juttu jatkuu videon jälkeen. . ”Selitykseni on, että sinä finaalipäivänä olympiaradalla myös hevonen oli spesiaalimielentilassa, koska olin sellaisessa itse. Koska me olimme yksi olento, myös mielentila oli sama. Joka tapauksessa se ei koskaan ollut hypännyt niin täydellisen hyvin ja auliisti, ikään kuin kaikkensa antaen.”Tällä kertaa Ranska sai joukkuepronssimitalinsa ja Durand syntinsä anteeksi. Joukkueessa olivat Hubert Bourdy ja Morgat, Frederic Cottier ja Flambeau C ja Michel Robert La Fayette. MysteeriHevonen jäi hänelle loppujen lopuksi mysteeriksi.”Siinä ei ollut yhtäkään estehevoselle tarvittavaa fyysistä ominaisuutta: se oli liian arka, sillä ei ollut tasapainoa, ei sukua, eikä kokoa, ja ravihevosen onneton, nelitahtinen ja laahaava laukka. Ja kumpikaan vanhemmista ei ollut hyvä omassa lajissaan. Miten siitä tulikin sellainen kuin se oli?”Sen täytyi johtua Jappeloupin erikoisominaisuudesta: energiasta, räjähtävyydestä. Hevonen oli pieni, mutta kun se halusi tehdä jotain, se tapahtui "atomipommin energialla", kuten Durand kuvailee. Toinen tyyppiominaisuus oli notkeus. Ja vielä kolmaskin: terveys. Jappeloup ei ollut koskaan päivääkään kipeänä. LuottamusDurandilla meni melko kauan aikaa voittaakseen hevosen luottamuksen, mutta kyllä hän siinä onnistui.”Meillä oli oma leikki sen laiduntarhassa. Jappeloup jahtasi minua ja minä sitä. Se oli myös tuohon aikaan erikoista, että hevonen meni useiksi tunneiksi tarhaan joka päivä, satoi tai paistoi.”Jappeloupin ura loppui kun se kuoli 17-vuotiaana sydänkohtaukseen.Hoitaja Bernadette jakoi ruoat Durandin viiden hevosen tallissa, kuningas sai ruokansa aina ensimmäisenä, ja kun hän palasi rehuvaunujen kanssa samaa tietä takaisin, Jappeloup oli jo kuollut. Se oli jäänyt istuvaan asentoon, leuka vielä ruokakupissa, porkkana suussa.”Se kuoli voimiensa tunnossa. Niinpä meillä kaikilla on mielikuva nuoresta Jappeloupista. Kukaan ei nähnyt sitä vanhana ja raihnaisena.”Suorittaessaan Jappeloup oli kaunis näky. Se oli kiiltävän musta lihaskimppu, jonka silmät paloivat kun se tyypillisellä tavallaan, itseään isompaa estettä lähestyessään, nosti päänsä niin korkealle kuin pystyi ja yritti arvioida edessään olevaa tehtävää. OlympiasoihtuEnsi torstaina 23.5. klo 8.30 Durand kantaa olympiasoihtua Bordeaux’n alueella, jossa edelleen asuu. St Emilionin etappi on muutaman sata metriä. Hän tekee sen hevosen selässä ja hevonen lainataan hänelle paikallisesta hevosspektaakkeliryhmästä, jotta se olisi mahdollisimman pomminvarma.”Ettei käy niin, että ratsastaja jälleen putoaa, ja soihtu siinä mukana”, Durand naurahtaa. .Se toinen Jappeloup – Nina Fagerströmin isojen luokkien hevonen.Ranskalaisen esteratsastuksen uudistaja Marcel Rozier on "ennen muuta hevosmies".Ranskalaistähti Roger-Yves "Bosty" Bost lopettaa lajissa kolmen vuoden sisään, mutta Pariisissa hän haluaa ratsastaa

Legenda, joka jäi ikuiseksi mysteeriksi - "Jappeloupissa ei ollut yhtäkään estehevoselta vaadittavaa ominaisuutta"

Aiheeseen liittyvää

Hevosten kanssa liikenteessä omaan käyttöön sopivalla ajopelillä - "B-kortillisessa autossa ei riitä kantavuus kahdelle isolle hevoselle"

Laadukkaat ratsastussaappaat erottuvat massasta ja suutari tietää miksi

Marko Björs: "Ratsastajan motivaatio käy selväksi monellakin tavalla"

SRL:n jatkokokoukselle ehdotettu jo päivämäärää – kädenvääntöä tarkastusmateriaaleista käydään edelleen: "Salassapitojuttuun ei ole saatu selkeyttä"