Panimohevoset tuovat hymyn kasvoille - Ajuri Viola Kantolalla on ehkä maailman paras työpaikka

Helsingin Bulevardi vilisee autoja ja raitiovaunuja, mutta kun sen päässä poikkeaa vanhan tehdasalueen sisäpihalle, voi löytää pienen tallin. Entisaikoina koko kortteli on kuulunut Suomen vanhimmalle panimolle, mutta nykyään sieltä käsin työskentelevät Sinebrychoffin Panimohevoset.Sisäpihassa on tarha ja punatiilisen rakennuksen sisältä löytyy kaksi karsinaa, joissa asustaa arkisin kaksi rautiasta, liinaharjaista jyllanninhevosta. Saapuessani paikalle, Panimohevosten ajuri Viola Kantola kuivattaa käytävällä seisovan Gunnarin jalkakarvoja imurilta näyttävällä puhaltimella.Radio soi taustalla hiljaa, sisällä vallitsee rauha. On vaikea muistaa, että olemme Helsingin keskustassa.Gunnarin tämän viikon työpari Frederik eli Reetu nuokkuu vielä karsinassaan. Siuntiossa vietetyn vapaan viikonlopun jälkeen hevoset ovat aamupäivällä palanneet työpaikalleen.Tallinovien ulkopuolella Panimohevosten suuri, punainen vaunu jäljittelee oluenkuljetukseen käytettyjä vankkureita.Käytävällä seisovan Gunnarin silmät ovat puoliksi kiinni, kun sen kuski ja samalla hoitaja harjaa tuuheaa karvaa. Ovelle ilmestyy nainen pienen lapsen kanssa.”Saako tänne kurkata?” nainen kysyy.”Saa kurkata”, Kantola vastaa.Lapsi katsoo silmät ihaillen isoa työhevosta, ja äiti kysyy lupaa koskettaa. Panimohevoset ovat tottuneita huomioon, eikä Gunnarkaan korvaansa lotkauta pienen kämmenen silittäessä sen kylkeä. Ennen kuin hevoset pääsevät lähtemään pihasta päivän ajelulle, moni lapsi on ehtinyt käydä ihailemassa suuria ja lempeitä työhevosia..Kantola on työskennellyt Panimohevosten ajurina viisi vuotta. Hänen työparinaan toimii Sami Lappalainen, mutta hän on nyt vanhempainvapaalla, joten päivän ajelulle tulee mukaan tuuraaja Tarja Ikävalko.Panimohevosia on kaikkiaan neljä. Tällä viikolla huilivuorossa ovat kokenut Ludvig sekä joukon nuorin, vasta 5-vuotias Sixten.”Neljästä hevosesta valitaan aina tiettyihin tehtäviin sopivimmat hevoset”, Kantola kertoo. Ludvig on paraatihevonen, johon voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa.Tallin pihaan kaartaa myös tuuraaja Ikävalko, joka on saanut tehtyä päivätyönsä teknisenä asiantuntijana. ”Pääsääntöisesti tulen vain ajoon”, Ikävalko sanoo.Ajureita on aina kaksi. Jos toisen pitää laskeutua vaunusta, toinen jää pitämään ohjia. Ennen hevosten valjastusta naiset pukeutuvat tallin kellarin sosiaalitilassa, joka toimii myös toimistona. Ajo saattaa kestää useita tunteja ja valjakkokuskit istuvat paikallaan, joten kerrospukeutuminen on tarpeen. Talvisin pakkasrajana pidetään noin 15 astetta.Kantola ja Ikävalko valjastavat hevoset. Koristeelliset länget tulevat Saksasta, valjaat ovat ajuri Lappalaisen tekemät. Vaunuun viedään paksuja vilttejä, jotta toimittajaa ei palele ajon aikana.”Näet kohta, miten ihmiset reagoivat siihen, kun me tullaan. Se on hyvin avaavaa, miksi tätä kannattaa tehdä”, Kantola sanoo..Hevosten tullessa tallista vaunujen eteen, uteliaita ohikulkijoita pysähtyy seuraamaan toimitusta. Vaunut kiinnitetään valjaisiin, ohjat ristiin kuolaimiin. Ajurilla on kädessään vain yhdet ohjat, vasemmalla ohjalla ohjataan molempien hevosten vasenta suupieltä ja sama pätee oikealle puolelle.”Pojat, mennään!” Kantola ohjeistaa Frederikiä ja Gunnaria, jotka lähtevät reippaasti kävelemään. Portilla hevoset pysähtyvät odottamaan ohimenevää liikennettä. Sopivan raon tullessa, Kantola kääntää valjakon Bulevardille kohti ydinkeskustaa..PR-hevosia panimolla on ollut jo vuodesta 1962. Alkuun käytettiin suomenhevosia ja oldenburgeja, mutta vuodesta 1972 roduksi on valikoitunut tanskalainen jyllanninhevonen.”On haluttu suht kompakti, tämähän ei ole mikään valtava työhevoseksi. Näistä on helppo löytää samaa väriä ja ne ovat suht samannäköisiä kaikki. Varmasti nuo tupsut jaloissa tekee niistä näyttäviä”, Kantola pohtii.Hevoset viettävät arkipäivät kaupunkitallissaan Punavuoressa ja viikonloput sekä loma-ajat täysihoitotallissa Siuntiossa. Siellä koko lauma pääse laitumelle, minkä lisäksi niillä on välillä oheisliikuntaa, kuten maastoratsastusta tai ohjasajoa.Kantolan ja Lappalaisen työnkuvaan kuuluu hevosten hoito kaupunkitallissa sekä niiden ajaminen.”Meillä ihmisillä on kahdeksan tunnin työpäivät. Me ehdimme 3–4 tuntia olla kaupungilla hevosten kanssa, ja muu aika me hoidamme Samin kanssa tämän tallin pyörittämisen. Myös somen pyörittäminen on yksi iso juttu. Se on tässä viime vuosina kasvanut”, Kantola kertoo.Välillä on sovittuja ajokeikkoja, kuten tapahtumia Helsingissä ja sen ympäristössä, tai käyntejä yhteistyöyrityksillä. Myös Helsingin Jäähallilla Panimohevoset ovat tuttu näky HIFK:n peleissä, ja perjantaina valjakko ehti piipahtaa myös Helsinki Horse Show´n yleisöä ilahduttamassa..Vastaan tulee raitiovaunu, josta hevoset eivät ole moksiskaan. Ajurit nostavat kättä ja ratikkakuski vastaa tervehdykseen. Jalkakäytävällä ihmiset pysähtyvät vilkuttamaan ja ottamaan kuvia. Hymy nousee jokaisen kasvoille rautiaiden jyllanninhevosten kopistellessa mukulakivikatua.”Perusidea on, että me näymme katukuvassa. Tämä on ihan promootiovaljakko. Käydään läpi paikkoja, jotka myyvät meidän tuotteita. Viedään terveisiä. Sieltä tulee usein henkilökuntaa, he haluavat syöttää porkkanaa, ja tietty asiakkaita tulee juttelemaan”, Kantola kertoo.Matka jatkuu Esplanadin puistoon ja ihailijajoukko sen kun kasvaa. Ulkomaalaiset turistit ihmettelevät ilmestystä ja kyselevät kyydin hintaa. Kantola kertoo kohteliaasti, että valjakko ei ole maksullinen vossikkakyyti. Kaarramme kohti Tuomiokirkkoa. Helsinki näyttää hyvin erilaiselta vaunun kyydistä!”Meillä ei ole mitään ennalta sovittua reittiä vaan mennään ihan spontaanisti. Välillä on jotain sovittujakin. Meidän perusarki on sellainen, että päätetään mennä tänään sinne ja huomenna tuonne”, Kantola selittää..Aleksanterinkadun ratikkapysäkillä seisoo raitiovaunu ja tila näyttää silmiini kovin ahtaalta. Katola kertoo, että valjakko mahtuu samaan tilaan kuin henkilöauto. Toden totta, mahdumme rinnakkain. Kysyn, eivätkö hevoset koskaan pelästy liikenteessä. Vaaratilanteita ei kuitenkaan ole syntynyt.”On nämä edelleen hevosia. Toki jalostettu siihen, etteivät olisi kauhean reaktiivisia, mutta se menee niin, että vanha hevonen ennen eläköitymistään opettaa nuoren hevosen”, Kantola sanoo. .Pysähdymme Kluuvissa kävelykadulla hotellin eteen. Sisällä oleva henkilökunta viittoilee tulevansa ulos. Sillä välin Gunnar ja Frederik ovat saaneet ihailijoita. Kaksi nuorta tyttöä tulee silittämään hevosia. Saman tien ihailijajoukko kasvaa.Hotellista tulevat naiset miettivät huolestuneena, mitä voisivat tarjota hevosille. Porkkanat ja kuivat leivät ovat loppuneet. Lopulta keksitään porkkanaraaste. Vierailijat otetaan aina hyvin vastaan, eikä niitä haluta päästää lähtemään kuivin suin.”Usein meille sanotaan, että oli päivän pelastus, kun näki nämä. Kyllähän se on sellainen palaute, että taas tänäänkin kannatti lähteä”, Kantola kertoo.Hevosille tuodaan porkkanaraastetta ja ajureille kaakaota. Usein tarjolla on myös pullaa, ja kaupungin parhaat kahvilat ovat tulleet kuskeille vuosien saatossa tutuiksi..Matka jatkuu kohti Rautatieasemaa. Ikävalko kertoo aloittaneensa tuuraushommat neljä vuotta sitten. Hänellä on itsellään kaksi knabstrup-hevosta, jolla hän sekä ajaa että ratsastaa. Ensi kertaa Panimohevosilla ajaminen kaupungissa oli kuitenkin ihan erilainen kokemus:”Tuntui, kuin ajaisi bussia Helsingissä”, Ikävalko nauraa.Kantola pyörittää päivätyönsä lisäksi Annalan tallia Helsingin Vanhassakaupungissa, ja omiakin valjakkohevosia löytyy. Hessin Ritari (Vahto – Jeviiri) on kilpaillut Kantolan valmentajan Charlotta Turkun kanssa suomenhevosten mestaruuksissa. Hän on itse toiminut enemmän groomina.”Ymmärrän kisojen tarkoituksen kehittymismielessä, mutta mulla ei ole kauheata hinkua kilpailla. Nautin treenaamisesta, se on mielettömän mielenkiintoista.”Uuden hevosen tullessa tarpeelliseksi, kontaktit etsivät sopivia hevosia Tanskasta. Ajurit Kantola ja Lappalainen käyvät katsomassa hevoset ja valitsevat sopivan uuden tiiminjäsenen.”Panimo on hyvin ylpeä näistä hevosista. On tosi kivaa olla töissä täällä, kun tuntuu, että arvostetaan”, Kantola kertoo.Sosiaalinen media on lisännyt Panimohevosten suosiota ja sen huomaa. Ohikulkijat osaavat jopa nimetä ne. Kantola kertoo, että piehtarointivideot ovat kaikkein suosituimpia. Ikävalko puolestaan kysyy, että arvaanko, mitä heiltä kysyttiin eniten Horse Show´ssa. En osannut arvata.”Kengän kokoa”, Ikävalko kertoo.Kengänkoko vaihtelee, mutta yleensä se on noin 8..Teemme vielä yhden pysähdyksen. Ravintolan sisältä tullaan jättimäisten porkkanoiden kanssa.”Niiden ryhti muuttuu heti”, Ikävalko nauraa.Porkkanat katoavat parempiin suihin. Oranssi vaahto valuu kivetykselle, jonka Kantola siivoaa pois. Vaikka hevoset saavat paljon herkkuja, ne eivät ole muuttuneet röyhkeiksi. Ehkä se johtuu siitä, että ne ovat tottuneet seisomaan. Tapahtumissa ne saattavat odottaa pitkiäkin aikoja liikkumatta.”Nämä on tosi hyviä seisomaan. Itselläni on suomenhevosia, niin jollain tapaa ne ovat samalla aaltopituudella, mutta ei kuitenkaan. Siinä missä kilpahevosen tärkein tehtävä on suorittaa, näiden tärkein askellaji on pysähdys”, Kantola sanoo..Saavumme Rautatieaseman pääovien eteen ja minun on aika hypätä kyydistä. Ajomatkasta haltioituneena on pakko kysyä, onko tämä maailman paras työ. Kantola pohtii hetken:”Joo, vaikea keksiä parempaa. Ihmiset ovat niin hyvällä tuulella, se on palkitsevaa. Helposti vajoaa sellaiseen kuplaan, että kaikki ihmiset ovat niin hyväntuulisia. Mutta totta kai ne ovat, kun näkevät nämä.”Viimeiset taputukset Gunnarille ja Frederikille. Kantola ja Ikävalko huiskuttavat hyvästiksi, kun hevoset kaartavat pimenevän Helsingin iltaliikenteen sekaan.

Panimohevoset tuovat hymyn kasvoille - Ajuri Viola Kantolalla on ehkä maailman paras työpaikka

Aiheeseen liittyvää

Ben Simonsén aloittaa ja lopettaa kautensa SM:istä "jos hevonen on terve vielä perjantaina"

Ratsastuksen viikko 40: Tallinna Horse Show vetää taas suomalaisia, ValjakkoSM:t Ypäjällä

Tukes: Kypärä on pääasia – ratsastuskypärän käyttö suojaa vakavilta päävammoilta

HUJO laittoi maajoukkuetoiminnan jäihin loppuvuodeksi – "Pohjattomaan kaivoon laitettiin kansi"