Ponuveikon jälkeen ei ketään

120 toki on suomenhevosmestaruuksien viimeinen rata, mutta Ponuveikko meni niitä kymmeniä. Yhden 130-luokankin se hyppäsi, Kangasalla heinäkuussa 2007, uusinnassa tuli yksi alas.”No ei pelottanut”, Maiju Mallat kuittaa nyt, kymmenen vuotta myöhemmin. ”Veikon kanssa ei täytynyt koskaan pelätä.”Ponuveikko täyttää kohta 23 vuotta, mutta sen nimi on yhä suomenhevosihmisten huulilla – nykyään varsojensa ansiosta. Vuonna 2008 syntyi oriin ensimmäinen isompi ikäluokka, 8 varsaa. Sen jälkeen varsoja on syntynyt joka vuosi 9–11. Kulunut kesä oli astutusten kannalta kiireisin, sillä Ponuveikolla oli 18 tammaa. Oriin jälkeläisistä nimekkäimpiä ovat Ypäjän kasvatit Huttunen ja Iskelmä samulilaisesta emästä Natsos sekä viime syksyn esteiden Kasvattajakilpailun voittanut Violin (ei. E Laatu-Poika).5-vuotiaana ratsuksiPonuveikon omistushistoria on lyhyt. Se syntyi Kiikassa, ja se myytiin vuotiaana Kankaanpäähän Multisilloille ravihevoseksi. Ravuria siitä ei tullut, mutta kun Kati ja Maiju Mallat ostivat oriin 5-vuotissyksynä, alkoivat legendan ainekset olla koossa. Ponuveikosta tuli lajinsa valio, vaikka sillä ei valio-palkintoa vielä olekaan. Maiju Mallatista taas tuli MM-tason ratsastaja – osittain Ponuveikon ansiosta.Nykyään Mallatilla on Ranskassa oma yritys, ja hän pystyy vierailemaan säännöllisesti myös kotikonnuillaan Virroilla. Siellä odottavat Ponuveikko ja veljenlapset Antero ja Anniina Mallat. Heidän tämän syksyn projektinsa on ollut laitella Ponuveikko hyvään ratsastuskuntoon oriasemalla vietetyn kesän jälkeen. Seitsemän vanha Antero otti oriilla elämänsä ensimmäiset laukatkin, vähän vahingossa. Anniina, 9, taas näyttää laukanvaihdon. Turvallisuuden varmistamiseksi lapset ratsastavat oriilla kuitenkin vain silloin, kun maneesi on heille kokonaan varattu.. Ponuveikko syntyi, kun sen emä, ravitamma Pontella (Ponte – Muisto, 32,4aly ja 6 609 euroa) tuli kotiin raviradoilta, ja se astutettiin moninkertaisella ravikuninkaalla Vekselillä. Ravihevosta oltiin luonnollisesti tekemässä. Ponuveikon varsa-ajoista ei Korpelainen-Reinilällä ei ole tarkkoja muistikuvia, mutta Pontellan emän Tähti-Tellan hän sen sijaan muistaa täydellisesti. Se oli hankala tamma, niin hankala, että edellisellä omistajalla se napattiin aina riimusta koukunpäähän talutettavaksi. Korpelainen-Reinilä teki silti siitä itselleen harrasteratsun ja siitostamman. Tamma sai paljon jälkeläisiä, ja nykyään neljä hevosta omistava Korpelainen-Reinilä saa seurata kasvattiensa ja niiden jälkeläisten startteja koko ajan sekä raviradoilla että ratsastuksessa.Ponuveikko on tärkeä. Kun kasvattaja täytti 50, Ponuveikko voitti ensimmäisen estemestaruutensa. Kun kasvattaja täytti tänä syksynä 60, hän osui derbykentän reunaan, kun siellä Kasvattajakilpailun voittoon laukkasi Mari Saari-Kivistön ponuveikkolainen Violin.”Kun sen näin, minulle tuli aivan kyyneleet silmiin! Se oli aivan kuin Tähti-Tella olisi katsonut minua haudan takaa. Violin oli aivan Ponuveikon näköinen, se kokonaisuus, kroppa läsipää ja olemus. Sanat eivät riitä kertomaan”, Korpelainen-Reinilä huokaa.Vaikka kantatamma Tähti-Tella oli alkujaan hyvin hankala, Korpelainen-Reinilä on halunnut kasvattaa fiksuja hevosia, ja siinä hän on onnistunut. Jo Pontella oli fiksu. Kun se oli neljä, kasvattaja opetteli sen kanssa kaksistaan tukkitöitä metsässä. Vasta ravitreenin myötä tammaan tuli sellaista virtaa, että välillä piti jättää lasten rekiajelutukset kesken, kun he eivät enää ehtineet kyytiin.”Kyllä minä noita varsoja aina pienestä asti väännän ja käännän tässä tallissa, mutta jos hevosella ei itsellään ole kunnon luonnetta, niin ei sitä kouluttamalla siihen saa”, Korpelainen-Reinilä huomauttaa.Myös Kauko Multisilta muistaa Ponuveikon, vaikka hänellä hevoshomma oli välillä hyvinkin isoa, parhaimmillaan kesäaikaan tontilla oli toista sataa hevosta.”Kiltti ja mukava hevonen se oli. Ostin ensin Kiikasta samasta emästä olevan Ponuvillen ja jotenkin se Ponuveikko meille sitten tuli, vaikka ei vekseliläinen silloinkaan enää ollut kovassa huudossa ravipuolella”, Multisilta muistelee.Hän kertoo Ponuveikon olleen hyvätapainen ja helppo opettaa. Ravi ei vain luonnistunut.”Kyllä sen kanssa alkuun siinä ajettiin ja touhuttiin, mutta olisiko sitten ollut jotain vaivantynkää, ravi ei lähtenyt sujumaan. Ei se meiltä suoraan ravitreenistä lähtenyt, vaan oli ollut joutohevosena jonkun aikaa”, Multisilta miettii.. Ruunaamista hän ei missään vaiheessa suunnitellut – suomenratsujalostuksen onneksi.”Olin huono ruunailemaan, mieluummin tykkäsin painia niitten kanssa silloin nuorempana”, nykyään jo hevosurheilusta käytännön syistä luopunut Multisilta sanoo.Maiju ja Kati Mallat näkivät Ponuveikon ensi kerran, kun he kävivät tallilla katsomassa jotain toista ravuria ratsuksi. He kehuivat samalla Ponuveikkoa komeaksi, toinen hyppäsi vatsalleen selkäänkin ja sanoi, että tästä saisi hyvän ratsun. Kun komea ori seisoi tyhjänpanttina, Multisilta soitti Mallateille, että tulkaa hakemaan.”Se on hyvä, että se löysi paikkansa, ja sen kautta on nyt hyvät suvut säilyneet sekä isän että emän puolelta”, Multisilta myhäilee.. Urheiluhevosen elkeetMallatit eivät paljoa miettineet Ponuveikon ostamista. Ulkonäkö helpotti päätöksenteossa: ori oli sen näköinen, että sille löytyisi varmasti ostaja. Luonteestaan se antoi ensin totuutta huonomman kuvan.”Ihan aluksi se oli sellainen työvieroksuja”, Mallat paljastaa.Juokseminen ei maittanut, ja puomeja se ei kunnioittanut. Ori pitikin myydä, mutta se peruttiin, kun Ponuveikko esitti viimeiseksi ajatellulla hyppykerralla oikein hyvän urheiluhevosen elkeitä. Ensimmäiset ratansa se hyppäsi kuusivuotiaana, mutta alkoi vetää portille. Omistajat määräsivät lääkkeeksi ratsastuskoulutoimintaa. Kun ori juoksi kolme tuntia päivässä leiritunneilla, kunto kasvoi, myös menohalut löytyivät.”Tosi nopeasti se alkoi haluta tehdä itse”, Mallat kehuu.Tunteja Ponuveikko on tehnyt koko elämänsä, se on siinä luotettava ja ahkera. Esteradoille siitä tuli melko villi ja vahva, sillä se hyppäsi koko ajan sen verran isoa, että käytössä oli usein 110 prosenttia.”Kun sillä piti yli sen kapasiteetin tykittää”, Mallat toteaa.Mallat kilpaili Ponuveikolla esteitä, koulua ja kenttää. Tammoja oli pitkään vain muutamia kesässä.Ponuveikko voitti kaksi estekultaa, yhden kenttäkullan ja oli koulumestaruuksissa parhaimmillaan neljäs. Niin ravisukuinen kuin olikin, se oli syntynyt laukkaamaan. Ravi on lyhyttä ja vähän nykivää, eikä se sitä oikein kouluradoillakaan venyttänyt.Mutta laukassa Ponuveikko kokosi itse itsensä, ja oli luonnostaan erinomaisessa tasapainossa.”Se vaihtoi sujuvasti joka toisella ja teki kolme vaihtoa peräkkäin jokaisella”, Mallat kehaisee.Maastoesteitä Ponuveikko meni alkuun kuin vettä vaan. Mutta sitten kun se rataesteillä saatiin oikein hyvään ja huolelliseen tikkiin, siitä tuli samalla liian varovainen maastoon. Maastossa pitää ottaa pitkiäkin etäisyyksiä ja esteeseen saa koskea. Ponuveikko ei enää halunnut tehdä sitä.”Maastossa sitä joutui survomaan niille esteille. Se ei ollut enää hauskaa kummallekaan”, Mallat kertoo kenttäuran lopetuksesta.Rataesteillä Mallatin ja Ponuveikon yhteistyö kehittyi huippuunsa. Se 130 rata Kangasalla päättyi sijoitukseen.”Sen kyllä tiesin, että vähän pitää puristaa”, Mallat muistelee.Isoja virheitä esteelle ori ei halunnut tehdä. Jos Kati hyppäsi isompaa ja teki joskus virheitä, ori mieluummin pysähtyi. Maijun kanssa virheitä ei viimeisinä vuosina tapahtunut, sen takasi pitkäaikainen yhteistyö ja molemminpuolinen lahjakkuus.Viimeisen yhteisen kilpailun Mallat hyppäsi Ponuveikolla syksyllä 2009 ennen lähtöään Hollantiin. Pian sen jälkeen Ponuveikko siirtyi Kati Mallatin vasta 13-vuotiaalle tyttärelle Jenni Kammoselle. Aluksi ori meinasi riepotella tyttöä, ja äiti ja tätikin olivat varovaisia. Eivät he tytön takia olleet huolissaan, mutta hevosen sielun.”Ei tuollaista hevosta voi mennä ryssimään”, Maiju Mallat painottaa samalla, kun katselee Ponuveikon menoa kotimaneesissa.Jenni Kammonen kertoo, että alku ei ollut Ponuveikon kanssa helppo.”Kun aloitin sen kanssa, olin niin pienikokoinen, että vaikka se on tosi herkkä ja kuuliainen, niin kyllä se mua aika paljon riepotteli. Varsinkin radalla, kun innostui.”Toinen yhteinen kausi oli jo helpompi, kun Kammonen oli kasvanut pituutta ja alkoi muutenkin löytää otetta hevoseen.”Olisin tarvinnut sen kanssa vielä yhden kauden, niin olisimme yltäneet vielä parempiin suorituksiin. Parhaiten mieleen jäi viides sija Kalajoen suokki-SM:issä vuonna 2012, koska siellä Ponuveikko hyppäsi sen uran viimeiset isot radat. Sen kanssa opin myös todella paljon sileän ratsastusta, koska sillä opettelin tekemään muun muassa sarjavaihtoja”, viime keväänä ylioppilaaksi kirjoittanut Kammonen muistelee.Talvella 2012–2013 ori loukkaantui, ja Mallatit tekivät päätöksen, että se ei enää palaa radoille. Orishoweissa se sen sijaan on esiintynyt näihin päiviin saakka.. Uran läpimurtohevonenMaiju Mallatille läsipäinen, paksukaulainen maatiaishevonen oli hänen uransa tärkeimpiä läpimurtohevosia.”Se toi palkintoja, näkyvyyttä ja rahaa. Ponuveikko tuki muiden hevosten harrastekilpailemista. Ja kyllä sellainen menestys, mitä me Ponuveikon kanssa saavutettiin, toi mulle mielettömästi itseluottamusta”, hän miettii.Veikon kanssa saavutettu taito ja itsevarmuus kantoi puoliveristen kanssa GP-radoille saakka. Mallat nousi 140-luokista Global Champions Tourin sijoittujaksi alle kahdessa vuodessa.”Kun sä hyppäät jollain hevoselle menestyksekkäästi yli sen kapasiteetin, eivät isot esteet tunnu pahalta suorituskyvykkäämmällä hevosella. Vaikka esteet nousevat, tunne on sama, tai on jopa helpompaa”, Mallat sanoo.Ponuveikko on jäänyt sydämeen.”On tuo liinakko yhä mun lempivärini hevosella, ja Ponuveikon pääkin on niin kaunis. Senhän takia me se ostettiinkin”, Mallat huokaa.. Ponuveikko- s. 1995Vekseli - Pontella, Ponte- Kasvattaja Marketta Korpelainen-Reinilä- Omistaja Mallatin Ratsutila Mty- Kenttämestari 2003, estemestari 2007 ja 2008. Estepronssia 2004- 91 jälkeläistä (120 jälkeläistä vuonna 2024).

Ponuveikon jälkeen ei ketään

Aiheeseen liittyvää