"Ihmisen tulee muokata käyttäytymistään hevoselle sopivaksi eikä päinvastoin" – kaikkien hevoskuiskaajien isä kuoli 91-vuotiaana

Nämä Hevosurheilun jutut, Leena Alerinin tekemä Robertsin haastattelu ja Harri Lindin laatima klinikkaraportti, on julkaistu ensimmäisen kerran lokakuussa 2013, jolloin Roberts kävi Helsingissä.

Julkaisemme ne perjantaina kuolleen suuren hevosmiehen Monty Robertsin kunniaksi. Roberts menehtyi kotonaan Kaliforniassa 91-vuotiaana.

Eikö hevonen tee mitä haluat - katso peiliin

Ei, otsikossa ei ole laskuvirhettä. Monty Roberts täyttää seuraavaksi 79 vuotta (vuonna 2013, toim.huom), mutta kilpaa hän ratsasti jo nelivuotiaana. Tämänikäisille ihmisille sallitaan, että he sanovat asiat suoraan. Niin hän myös tekee. ”Rupeaa tässä pikku hiljaa jo aika loppumaan”, Roberts toteaa.

”Eikö olekin jotenkin huvittavaa, että hevoset ovat eläneet maailmassa ilman meitä seitsemän miljoonaa vuotta pärjäten aivan mainiosti, ja tänä päivänä me ihmiset kuvittelemme olevamme vastaus kaikkiin niiden ongelmiin”, median haastateltavana helsinkiläisessä hotellissa päivää ennen Next Generation näytöstään oleva Roberts naurahtaa. Ja jatkaa: ”Ei ole olemassa luonnollista hevosmiestaitoa. Miksikö ei? Siksi, että hevosia ei ole luotu kantamaan meitä eikä olemaan meidän seurassamme. Toisaalta ei ole olemassa myöskään luonnollista koirien käsittelytaitoa, sillä koirien oleskelu ihmisten kanssa on aivan yhtä luonnotonta”, hän toteaa.

”Hevosille luonnollisia asioita ovat ruoho ja aro, muut hevoset, varsat, myös saalistajat... Tällaiset asiat ovat hevosille luonnollisia. Selässä istuminen ei ole.”

Mutta ei hätää, sillä ei se haittaa mitään: ”Miksi me emme tekisi jotakin, minkä luonto on asettanut tarjolle? Eli kiipeäisi hevosen selkään ja tekisi kaikkia juttuja sen kanssa?”, Roberts kysyy.

”Mutta kaiken tämän voi aivan hyvin tehdä pehmeästi ja lempeästi.”

Jotta kanssakäyminen hevosen kanssa tapahtuisi pehmeästi, on otettava faktat huomioon. Eritoten yksi niistä eli se ympäripääsemätön totuus, että hevonen on arka pakoeläin. Perustavanlaatuisesti erilainen kuin me ihmiset.

Roberts toteaa avaimen tilanteeseen olevan myös sen asian ymmärtäminen, että koska hevoset ovat ihmiseen verrattuna huomattavasti yksinkertaisempia olentoja, ihmisen tulee muokata käyttäytymistään hevoselle sopivaksi eikä päinvastoin.

Tässä useimmilla meistä on melko paljon tekemistä.

50 samaa kysymystä

Roberts kertoo, että kun hän kiertää maailmalla 300 päivää luennoimassa hevostaidoista, hän on uransa aikana vastannut maksimissaan 50-60:een eri kysymykseen. ”Vastaan tällaisissa tilaisuuksissa aina samoihin kysymyksiin”, Roberts toteaa ja on mahdotonta päätellä harmittaako se häntä vai ei.

Ylivoimaisesti yleisin kysymys on: ”Miksi tämä kamala hevoseni ei suostu tekemään sitä, tätä tai tuota? Yleisimmin menemään kuljetuskoppiin.”

Robertsin vakivastaus tähän kysymykseen on: ”Katso peiliin, syy näkyy siellä.”

Ymmärretäänkö tuo vastaus?

”Yleensä ei.”

Ei nimittäin ole sellaista asiaa kuin ”lastausongelma”. Näin sanoo Roberts. ”Se, että hevonen ei mene sinne traileriin on se, miten hevostaidon puute yleisimmin näyttäytyy”, Roberts vahvistaa.

Koska muissa tilanteissa hevosen ”toimimattomuus” voi jäädä huomaamatta?

”Juuri niin. Miksi muuten olisin saanut tämän 80-luvun lopulla alkaneen julkisen urani aikana erilaisissa näytöksissä lastausongelmaisiksi väitetyt hevoset, kaikki 2278 tapausta, jokikisen helposti menemään sinne autoon? Jokaikisen.”

Siksi, että olet Monty Roberts.

”Heh. Enemmänkin siksi, että ei ole mitään varsinaista ongelmaakaan!. Ainakaan hevosen puolelta.”

Hevoset

Roberts toteaa, että hevoset ovat luontojaan sellaisia, että ne suorastaan haluavat tehdä mitä pyydetään eikä niiden aivokapasiteetti mahdollista kovin monimutkaisia ongelmankehittelyjä.

”Kaikki tämä erilaisten ongelmien korostaminen on vain ja ainoastaan ihmisen päässä”, Roberts toteaa. ”Hevonen tekee niinkuin ihminen haluaa heti kun se voi luottaa, ettei sille koidu asiasta mitään pahaa.”

Hevoset eivät ole väkivaltainen eläinlaji. Ne elävät maailmassa, jossa pakeneminen on ratkaisu ongelmiin. Näin ollen kaikenlainen kovaääninen ja agressiivinen käsittely on niille erittäin epämiellyttävää. Roberts on kaikenlaista väkivaltaa vastaan.

”Se on niin turhaa. Väkivallalla ja kivuntuottamisella ei saavuteta mitään muuta kuin kaaosta!”

Entä raipat ja kannukset?

”Ei minulla ole ongelmaa niiden suhteen! Ne ovat vain välineitä. Mutta jos on terävät kannukset, on oltava niin hyvä ratsastaja että osaa käyttää niitä.”

Tähän väliin Roberts huomauttaa hieman terävästi: ”Ja jos kunnioittaa hevostaan, pitää huolen myös siitä, että on itse myös riittävässä fyysisessä kunnossa ratsastamaan sitä.”

Kultainen keskitie

”Kuri on oltava kotieläimillä niinkuin lapsillakin, mutta sen on pysyttävä kohtuullisena! Toisaalta näen kaiken aikaa miten hevosia rakastetaan kuoliaiksi - ei se ole hyvä asia”, Roberts jatkaa.

Hieman yllättäen hän toteaa suurimman tavoitteensa olevan ihmisten parissa: ”Aion työskennellä uupumatta loppuun asti sen edestä, että ihmisten välinen väkivalta saataisiin edes vähenemään. Miten on mahdollista, että ”maailman sivistyneimmässä maassa”, eli konkurssin partaalla niin aineellisesti kuin moraalisestikin keikkuvassa kotimaassani nuoret miehet kulkevat kaduilla ilman kotia, työtä, ilman perhettä, ilman omaa laumaa ja ilman toivoa? Eikä asialle tehdä mitään?”

Eli ihmiset ensin?

”Tietenkin. Ihminen menee aina edelle. Ja kun ihmiset voivat hyvin, hevosillakin on mahdollisuus voida hyvin. Muuten sitä on turha toivoa. Olen muuten huomannut, että eläinten avulla annettu esimerkki muuttaa väkivaltaisia ihmisiä dramaattisesti. Laumaeläin hevonen auttaa meitä, jotka olemme myös laumaeläimiä, ymmärtämään miten tulla keskenämme rauhanomaisesti toimeen. ”

Hevosurheilu

Jo alle nelivuotiaasta rahaa hevoskilpailuissa ja amerikkalaisen elokuvateollisuuden stunttiratsastajana perheelleen tienannut Roberts alleviivaa olevansa sydämeltään kilpaurheilumies.

”Ilman muuta. Kaikki parhaat hevosenkäsittelijäni ovat muuten myös kilparatsastajia - lähinnä westernlajeissa”, hän huomauttaa.

”Kilpailut ovat koko hevoshomman suola ja tarkoitus”, Roberts toteaa.

Mutta miksi jotkut ihmiset ovat tänä päivänä niin vahvasti hevoskilpailuja vastaan?

”Siinä on muutamiakin syitä. Monet tämäntyyppiset hyväntekijät (good-doers) ovat sitä mieltä, että hevosia käytetään liian nuorina ja ne elävät yksin karsinoissa ja muuta sellaista. Ja tämähän on osittain tottakin. Mutta mikä heiltä lopulta aina puuttuu, on järkevä ja kohtuullinen ratkaisu. Ei hevoskilpailujen lopettaminen ainakaan ole ratkaisu, sillä mitä niillä hevosilla sen jälkeen tehtäisiin? Ei niitä voi vapauttaa jonnekin luontoonkaan. Tämäntyyppisestä typerästä ajattelusta on jo esimerkkejä Kaliforniassa, jossa ”vapautetut” hevoset kuljeksivat 25-vuotiaina nälkiintyneinä surkimuksina pitkin maita ja mantuja. Mitä ihmeen hyväntekeväisyyttä tällainen muka edes on?”

Tämä aihe on Robertsille selvästi hyvin tuttu. Hän ulottaa keskustelun laajemmalle ja käyttää yllättävänkin sapekasta kieltä: ”Niille puunhalaajille, jotka haluavat kieltää jonkin eläinlajin pitämisen jotakin heidän mielestään väärää tarkoitusta varten ainoa oikea vastaus on: sitten lopetetaan kaikkien eläinten kaikenlainen pito. Vai voitko mainita jotakin luonnottomampaa kuin koiran pitäminen kaupunkiasunnossa?”

Roberts ei itse syö hevosen lihaa. Hänellä on itse asiassa erittäin tarkka vähäkalorinen ruokavalio, joka toistuu päivittäin samana ja koostuu lähinnä kanakeitosta, vihanneksista ja isoista annoksista vitamiineja ja hivenaineita. Hän on kuitenkin vahvasti USA:n tämänhetkistä hevosten teuraskieltoa vastaan. ”Pitäisi kiinnittää huomio siihen miten teurastus tapahtuu, että se on kivutonta ja humaania, samoin pitää kiinnittää huomio teuraskuljetusten laatuun ja tämäntyyppisiin asioihin. Mutta teuraskielto pitäisi kumota mahdollisimman nopeasti”, Roberts toteaa.

Hevosen onni

Monty, mitä on hevosen onni?

”Ihmisen näkökulmasta katsottuna se ei ole mitään kovin monimutkaista. Se ei ole sitä, että pitäisi olla upea talli tai maisema järven rannalla. Pakoeläimen, kuten hevosen, onni on sitä, että on riittävästi syötävää, ei tarvitse pelätä henkensä edestä koko ajan eikä satu mihinkään”, hän vastaa.

”Hevosen onni voi toteutua kilpahevosenkin kohdalla, ja olen nähnytkin niin tapahtuvan, montakin kertaa. Kun terve, hyvin valmennettu hevonen juoksee tai hyppää kilpailuissa, se tekee sen mielellään”, Roberts toteaa.

Esikuva

Robertsilla on esikuvansa: Coloradon valtionyliopiston eläintieteen apulaisprofessori ja amerikkalaisen karjateollisuuden konsultti Temple Grandin.

Grandin on toiminut aktiivisti ja hyvin käytännöllisesti eläinten olojen parantamiseksi: suuri osa USA:ssa käytössä olevista nautojen teurastamoista on hänen suunnittelemiaan siten, että eläin selviäisi viimeisistä hetkistään ilman stressiä ja kärsimystä.

Grandin kärsii autismista, ja hahmottaa todellisuuden hyvin eri tavoin kuin terveet ihmiset. On väitetty, että autistisen ihmisen aistimaailma muistuttaisi aran villieläimen äärimmilleen herkistynyttä aistimaailmaa.

Grandin on itse kuvaillut itsensä ”Marsista tipahtaneeksi”.

Robertsille Grandin on kaikkein suurin. ”Mitä eläinten ymmärtämiseen tulee, Grandin on suprahumaani, ei oikeastaan ihminen ollenkaan”, Roberts kuvailee.

Saksassa hiljattain tehdyssä listauksessa Roberts oli eläinkäsittelijöiden ykkönen ja Grandin vasta kolmantena: ”Siinä tapahtui virhe”, Roberts väittää. ”Temple Grandin on suurin etologi mitä maa päällään kantaa.”

Seitsemän Emmy-palkintoa voittanut HBO:n tv-elokuva kertoo tositarinan Grandinista, jonka autistisuus rajoitti ihmistuntemusta mutta sai ymmärtämään eläimiä. Pääosassa näytteli Claire Danes.

Monty Roberts kertoi kysyneensä Grandinilta miten Danes onnistui osassaan ja saaneensa hämmästyneen vastauksen: ”Kuinka niin? Siinä elokuvassahan Danes oli minä.”

Mestarit areenalla ja katsomossa

Lännenratsastuslaji reiningin Suomen mestari, ongelmahevosten kouluttaja ja muusikko Kari Vepsä. Ravikuningas Patrikin Muiston ohjastaja-valmentaja, hevoskuntouttaja ja ”Saarijärven shamaani” Jouko Tarvainen. Molemmat ovat taitavia hevosmiehiä, mutta pyöröaitauksen eri puolilta.

Hevosurheilun yhteen yhyttämät miehet eivät ennestään toisiaan tunteneet, mutta tiesivät.

”Minähän en usko mitään ennen kuin näen”, Jouko Tarvainen pohjustaa. ”Mutta Kari Vepsän olen joskus nähnyt työskentelevän ja hän saa hevosen tekemään ihan mitä vaan. Tottelemaan ja oppimaan.”

”Tiedän, että kyseessä on henkeen ja vereen ravimies, joka on saanut hyviä tuloksia aikaan”, Kari Vepsä puolestaan kommentoi naapurilajin miestä.

Kaksikko on saapunut Hartwall Areenalle seuraamaan mestaria. Legendaarinen Marvin ”Monty” Roberts on saapunut kolmatta kertaa Suomeen esittelemään luonnollisen hevosmiestaidon oppejaan.

Ravimiehellä on jonkinlainen käsitys mitä illan myötä tuleman pitää.

”Olen vähän lukenut hänen kirjaansa”, Tarvainen paljastaa. ”Odotan innolla jos oppisi jotain.”

Ratsastavalle hevosmiehelle Roberts ei sen sijaan ole uusi tuttavuus.

”Olen tavannut Montyn muutaman kerran, hän on lainannut hevostani ja ratsastanut sillä”, Vepsä kertoo. ”Hän tekee tekee hienoa työtä.”

”En usko, että mitään maata mullistavaa nähdään illan mittaan, mutta aina voi tapahtua jotain yllättävääkin, kun tulee uusi hevonen ja tilanne on neitseellinen.”

”Sehän tämän lajin suola onkin, että koskaan ei voi sanoa, että nyt mä osaan nämä hommat.”

Ei magiaa

Monty Roberts aloittelee ja ensimmäisenä vuorossa on ”Onni” - hevonen, jolla ei ole ollut koskaan selässään satulaa, saati sitten ratsastajaa. Pian on.

Tarvainen ihastelee join upia ja follow upia, jossa Roberts saa ensin hevosen liittymään seuraansa ja sitten kävelemään ohjauksetta perässään.

”Tuo olisi ravipuolellekin hyvä”, hän pohtii. ”On se ihan sama mikä sen hevosen käyttötarkoitus tulee olemaan, niin tuolla aloittaminen helpottaisi jatkossa opetustyötä paljon.”

Vaikka osa yleisöstä tuntuu näkevän Robertsin jonkinlaisena tempuntekijänä, hevosmaailman David Copperfieldina, todistaa Vepsä aivan toista.

”Noissa asioissa ei ole mitään maagista”, Vepsä korostaa. ”Hevosta pitää osata lukea niin, että nähdä mitä se aikoo ja puuttua sinne. Se on hyvin helppo siinä vaiheessa korjata.”

”Siinä on kolme päällekkäistä asiaa, mitä pitää pystyä hallitsemaan. Lukea sitä hevosta, miettiä mitä mun keho viestii ja mitä viestii mun apuvälineet. Hevonen menee ymmälleen, jos viesteissä on ristiriitoja. Hevosissahan on tosi vähän vikoja. Se vika on siinä ihmisessä.”

Tarvainen puolestaan näkee tapahtumissa paljon perinteistä hevosmiestaitoa, samaa jota hänkin on ammentanut isältään ja isoisältään.

”Eihän niitä puheita silloin noteerannut, kun ne kuuli”, Jouko myöntää. ”Jälkeenpäin on tullut monesti matkan varrella tullut mieleen, että hetkinen, mitäs he sanoivatkaan.”

”Se perinteinen hevosmiestaito on jäänyt johonkin tonne matkalle”, Kari kokee, ”Että tiedetään mikä se hevonen yleensä on. Nyt on jo menossa sukupolvi, jonka ukit eivät enää ole olleet näyttämässä hevosmiestaitoja ja hevosten käsittelyä.”

”On hirveä into ja saatetaan ostaa hevonen, vaikka ei ole siitä mitään käsitystä. Jos ostetaan vielä nuori luonnikas hevonen, niin ollaan varmasti pulassa.”

”Luonnikkaasta hevosesta tulee hieno ratsu, mutta se teho pitää saada hallintaan. Muuten sellainen hevonen näyttää ihmiselle vaan keskikaviota ja puree ja potkii.”

Kari Vepsän mielestä hevosen koulutuksen perustavoitteet ovat kaksi yksinkertaista asiaa:

”Hevosilla on hyvä olla ja niiden kanssa on turvallisempaa työskennellä. Hevosen pitää tuntea, että maailman paras paikka on sen ihmisen lähellä.”

Varsan koulutus aloitetaan toisena elinviikkona

Onni on onnellisesti ratsastettu ja areenalle talutetaan ”Rasse”. Hevonen, josta Robertsin kuvauksen mukaan tulee klipperin nähdessään Hannibal Lecter.

Robertsin kehittelemä ja patentoima dually halter -riimu nousee nyt vahvasti esiin. Siinä on kaksi turparemmiä, joista alempana turvalla olevaa voidaan nykäisemällä kiristää.

Jouko näkee toimintaperiaatteessa samaa kuin naruriimussa.

”Naruriimulla opetetuista tulee paljon herkempiä”, hän väittää ”Sen kanssa et mene varsan perässä saappaat savuten.”

”Tyypillinen virhe on, että ostetaan varsalle oikein leveä riimu, johon tytöt laittaa vielä kaikki pehmikkeet”, Kari hymähtää. ”Ei hevonen kouluttamatta ymmärrä miksi se riimu on päässä tai miksi se köysi on olemassa.”

Vepsä korostaa, että varsan kanssa toimiminen pitäisi aloittaa viimeistään toisena elinviikkona.

”Oikeastaan toivoisin, että varsa näkisi syntyessään ensimmäisenä minut”, hän nauraa. ”Se on muutaman tunnin jälkeen jo hevonen ja silloin sen kanssa toimiminen on helppoa.”

”Sen kanssa voi aloittaa siitä, että varsa ymmärtää ihmisen kosketuksen, eikä huolestu siitä. Sitä pystyy siirtämään ja sen jalat pystyy nostamaan. Nämä ovat kaikki hyvin helppoja siinä vaiheessa opettaa.”

Areenalla nähdään lopputulema, jossa Rasse seisoo vapaana ja Roberts suristelee sitä klipperiä markkeeraavalla laitteella. Hevosen vapaana seisominen saa aikaan vuoropuhelua.

”Kun hevonen osaa seisoa paikallaan, on kaikki helppoa”, Kari kokee. ”Kengitykset, rokotukset ja raspaamiset. Ne kaikki pitää pystyä tekemään, ettei hevosta sidota kiinni.”

Hän muistuttaa, että hevosen pitää osata seistä paikallaan myös ihminen selässään.

”Jos hevonen ottaa askeleen, niin takaosaväistöä, takaosaväistöä ja peruutus”, Kari kertoo koulutustaan. ”Sitä ei tarvi monta kertaa tehdä, niin se ymmärtää, että kun otat askeleen, niin joudut töihin.”

Jouko pahoittelee, että seisomisen tärkeä taito on ravimaailmassa hieman unohtunut.

”Tänä päivänä valjastetaan kahden puolen käytävällä, päästetään irti ja lähdetään päästelemään”, hän kuvailee. ”Missä kohtaa se hevonen voi oppia seisomaan.”

Rassen pystypäisyys ja valppaus kuitenkin hieman häiritsee miehiä.

”Sen pää saisi olla alempana”, Kari huomauttaa. Rentous on kaikista tärkeintä, silloin hevonen alkaa oppimaan.”

Jouko Tarvainen on kuulu hevossaunastaan.

”Saunassa kaikuu ja kiuas sihisee, mutta ne rentoutuvat siellä ja pää laskee vaikka noita häiriötekijöitä on.”

Väkivalta alkaa kun taito loppuu

Areenalla tapahtuu jälleen. Metalliseen rinkiin saapastelee Juhani, jonka tavoitteena on onnistua join upissa ja follow upissa Robertsin ohjeita seuraten.

”Meillä puuttuu Suomesta miesten ratsastuskulttuuri”, Kari Vepsä pahoittelee. ”Maasta käsin on tehty pelto- ja metsätöitä, mutta ei ole sitä kulttuuria, että äijät ovat tehneet hevosen selästä töitä, kuten on esimerkiksi Jenkeissä tehty.”

Sen sijaan toisenlaista miehistä hevoskulttuuria kaksikon mukaan ikävä kyllä vielä tapaa.

”Väkivalta alkaa kun taito loppuu”, Kari sanoo. ”Me miehet ollaan siihen vähän syyllisiä, että luullaan nyrkillä ongelmien ratkeavan. Se on väärä tie ja johtaa vain ongelmiin.”

”Valvonta on onneksi kasvanut, mutta kyllä vielä näkee raveissa äijiä, jotka nasauttaa vähän mahan alle, että hevonen on hereillä katoksilla”, Tarvainen paheksuu. ”Siinä ollaan niin metsässä kuin olla ja voi. Ne jotka heiluu ja huojuu valjastettaessa harvoin riittävät loppusuoralla.”

”Se kaikki on pois siitä energiasta, mitä tarvitaan siihen urheilusuoritukseen”, Kari vastaa. ”Ratsujen kanssa taas hukataan paljon hyvää energiaa lastaukseen ja kuljetukseen.”

Vepsä on nähnyt, että naisilla ongelma on lähes päinvastainen.

”Naisten maailmassa taas voi tulla se, että paapotaan niitä hevosia”, Kari huomauttaa. ”Ne ovat Barbie-nukkien korvikkeita. Äidin ihania kultamussukoita. Se on ihan yhtä huono asia.”

Juhani onnistuu tehtävässään ja poistuu aplodien saattelemana. Metallirinki on Karin mielestä edesauttanut aloittelijan menestystä.

”Ympyrätarha on hevoselle yhtä tärkeä kuin sen boxi”, hän väittää. ”Se antaa kouluttaessa ihmisen kehon virheet paremmin anteeksi kuin neliötarha.”

Areenalla nähdään muovipusseja säikkyvä hevonen, joka pian kävelee muovisen ressun päällä, ettei mitään. Sitten on vuorossa illan kliimaksi. Justiinaa on laittanut ammattilainenkin trailerin kyytiin kolme tuntia. Roberts ottaa tavoitteekseen, että se 20 minuutin päästä kävelee kyytiin vapaana häntä seuraten.

Katsomossa kaksikkomme syventyy hevosen palkitsemisen merkityksiin.

”Lastatessa on virhe olla kauraämpärin kanssa, laittaa sitä traileriin”, Kari sanoo. ”Hevonen käy siellä kuin pikalounaalla Mc Donaldsilla. Hotkaisee ja tulee pois. Tärkeämpää on antaa hevosella aikaa, että se saa miettiä, että näinkö tämän kuuluu olla.”

”Hevoselle on hyvä olla makupaloja, mutta se on hirmu tärkeää, missä kohtaa sen annat”, Jouko myöntää.

”Joo, jos annat sille näin vain, niin kerrot hevoselle, että tässä alamainen kantaa sinulle herkkuja”, Kari innostuu. ”Hevonen ymmärtää sen niin. Sellaisista hevosista tulee niitä näykkijöitä. Ne käyvät hihoihin, että hei, missä se makupala viipyy. Anna tänne.”

”Makupalan eteen täytyy tehdä jotain. Että hevonen yhdistää tehneensä jotakin oikein.”

Palkitseminen voi olla muutakin kuin makupala.

”Lastaamisessa kopin pitää edustaa huilipaikkaa, rentoutumispaikkaa”, Kari tietää. ”Kopin takana oleva alue taas on työpaikka. Hevosta voi juoksuttaa siinä kymmenen, 20 kertaa ja kysyä, haluatko mennä huilaamaan. Äkkiä niiden mielestä on kopissa onkin hyvä olla.”

Niin on areenalla Justiinallakin. Roberts teki mitä lupasi. Ilta on ohi.

”Paljon siinä oli tuttua ja turvallistakin oppia”, Tarvainen summaa näkemäänsä ja kokemaansa. ”Tätä pitäisi saada vietyä meidän ravikentällekin. Siinä yhdistyy paljon asioita vanhasta hevosmiestaidosta.”

Kari Vepsä pitää hevostaitokoulutuksia ja kertoo, että ravipuolellakin on asiaan kasvavaa kiinnostusta.

”Ravimaailmassa on pitkän perinteet ja kun asiat on tehty noin, niin nehän tehdään noin. Me ollaan heille vähän sellaisia narunpyörittäjiä. Asenteet ovat kuitenkin muuttumassa.”

”Siltä puolelta on tullut myös äijiä koulutuksiin, mutta he katselevat usein vähän nurkan takaa, että mitä siellä touhutaan. Se voi olla kunniakysymys, ei uskalleta myöntää, että mä en pärjää tuolle hevoselle. Sitten vasta tullaan pyytämään apua, kun on tapahtunut jotain isoja asioita.”

”Sama se on kun ratsupuolella on ihan älytön sanonta, että pitää tippua sata kertaa ollakseen hyvä ratsastaja. Se ensimmäinenkin putoaminen on tyhmää. Joko se ratsastajan taito ei ole kohdallaan tai hevosta ei ole koulutettu.”

Kun toimittaja poistuu Hartwall Areenalta, jäävät selvästi yhteisen sävelen löytäneet miehet vielä pohtimaan koska Tarvaisen kotinurkilla Saarijärvellä pidettäisiin Kari Vepsän järjestämä koulutus.

Suomi on äärettömän pieni hevosmaa, eikä meillä oikein olisi vara erotella ravi- tai ratsuihmisiä. Pitäisi olla vain hevosihmisiä. Hartwall Areenalla Kari Vepsä ja Jouko Tarvainen ottivat pienen askeleen kohti tätä tavoitetta.

Harri Lind