10 vuotta myöhemmin Alexandra Malmström kysyy, miksi urheilun tarinat kertovat vain menestymisestä

Tämä on eräänlainen missä hän on nyt -juttu. Me muistamme Alexandra Malmströmin hannoverinruuna MD Waterfordin. Sen, jolla piti mennä olympialaisiin. Siis Lontoon olympialaisiin, vuonna 2012.Pitkään hän pysyi tässä suunnitelmassa, pitkään senkin jälkeen, kun oli jo selvää, että onnistumisen mahdollisuudet ovat häviävän pienet. Vuonna 2009 tapahtunut vakava ratsastusonnettomuus oli pistänyt unelmalle pisteen, vaikka hän ei itse sitä tiennytkään, eikä ainakaan myöntänyt. Päinvastoin, Malmström puri hammasta vielä kymmenen vuotta.Hänhän muutti kouluratsastusunelmansa perässä vielä Saksaankin vuonna 2011 ja perusti siellä oman tallin ensin lähelle Düsseldorfia Mönchengladbachiin. Lontoon olympialaiset olisivat seuraavana vuonna. Sieltä hän siirtyi Krefeldiin, oman yrityksensä: koulutusta, valmennusta, hevoskauppaa. . OnnettomuusSinä heinäkuun päivänä Vihdissä, vuonna 2009, yksi koulutettava, vieras hevonen, hyppäsi ratsastettaessa pystyyn ja kaatui selälleen ratsastajansa päälle sillä seurauksella, että Malmströmin toinen reisiluu ja lantio murtuivat pirstaleisesti. Reisiluu työntyi lonkkakupista läpi. Iskiashermo venyi 13 senttiä. Tilanteessa hän ei tuntenut jalkojaan ollenkaan. Ehkä se oli jopa hyvä, sillä toinen vaihtoehto oli kipu. Ajatus loppuelämästä pyörätuolissa ehti mieleen. Ambulanssia odotettiin puoli tuntia ja sen jälkeen piti vielä vetää paikan päällä reisiluu suoraksi.Kipu oli niin kova, että Malmström muistaa selvimmin sen, että hänen oli vaikea pysyä tajuissaan.Onnettomuus vaati leikkauksen, lukuisia metallilevyjä ja ruuveja, jotka ovat paikoillaan yhä. Siinä oli ensimmäinen valinnan paikka. Malmström valitsi ratsastuksen optiolla ”jos ei onnistu, sitten opiskelemaan”.Viiden kuukauden kuukauden kuntouttamisen jälkeen hän kiipesi ilman lääkärinsä lupaa satulaan ja 10 kuukauden kuluttua ratsasti jälleen. Ja ratsasti vielä 10 vuotta.Grand prix'hin hän nousi toukokuussa 2010. Ensimmäinen tulos oli 66,8 prosenttia. Ratsukko oli lupaava. Elokuussa hän ratsasti jo päälle 68 prosenttia. Lokakuussa oli startti Helsinki Horse Show'n kansainvälisessä. Se ei ollut ensimmäinen kv-kisa, sillä Malmström ryhtyi heti kansainväliseksi. Neljäs GP-startti oli Norjassa ja sieltä hän jatkoi kisoihin Moskovaan. Tosiasia kuitenkin oli, että hän ei kuntoutunut.Malmström jatkoi hevosyrityksensä vetämistä vielä kymmenen vuotta. Ratsutti, kilpaili, koulutti, osti ja myi.”Kun piti aina välillä käydä niiden hevosten kanssa eläinlääkärillä, siellä tuumattiin, että mä olin enemmän eepee kuin ne mun hevoset”, hän naurahtaa.Jälkiäteen on helppo nähdä virheet. Hänellä ei ollut aikaa panostaa omaan hyvinvointiin niin paljoa, mitä keho olisi vaatinut. ”Olisi pitänyt käydä systemaattisesti salilla ja fysioterapiassa. Mä en käynyt.”Keho yritti kompensoida minkä pystyi. Kipu oli aina läsnä.”Mä menin lopulta ihan vinoon.”Lopulta asiat menivät siihen pisteeseen, että ennen kuin meni tallilleen, muiden ihmisten silmien eteen, Malmström joutui ”lämmittelemään”, kävelemään ympyrää, saadakseen pahimman ontumisen laantumaan.Hän alkoi huomata sen vääjäämättömän tosiasian, että suunta oli vain huonompaan.”Alkuvuonna 2020, mä sitten yhtenä päivänä tajusin vaan selkeesti, että tämä on nyt tässä. Tämä ei ole työ, jota pystyn tekemään enää 50-vuotiaana, kun hädin tuskin pystyn siihen päälle kolmekymppisenä.”Siinä tuli kiire. ”Korona oli just tullut ja mulla oli loppujen lopuksi kolme päivää aikaa pakata kamat ja tulla Suomeen, ennen kuin rajat meni kiinni.”Siinä kohdassa hänellä ei ollut mitään suunnitelmaa. Jos ei sellaiseksi katsota tehtyä päätöstä jättää hevoset Saksaan ja muuttaa itse takaisin Suomeen.Malmströmin onni oli se, että hänen appilajeissa kilpaillut nuorempi veljensä Victor oli joutunut hieman aikaisemmin miettimään samoja kysymyksiä. Kulumat ja moneen kertaan leikatut polvet tekivät lopulta kisaamisesta mahdotonta ja oli löydettävä elämään uusi suunta. Se löytyi Hankenin opinnoista. Veli sai myös stipendin ja lähti sen mahdollistamana USA:an, jossa valmensi alppilajeissa. Tänä päivänä hän toimii transaktioihin erikoistuneena liikkeenjohdon konsulttina.Myös Alexandra haki Hankenille ja pääsi sinne. Ensimmäinen vuosi meni etäopiskellessa."Yrittäjämäinen johtaminen"Hän osui Markus Wartiovaaran kurssille ”yrittäjämäinen johtaminen”. ”Siinä kerrottiin Business Labista, jonka jälkeen heti seuraavana päivänä kävelin paikan päälle katsomaan, että mikäs tällainen Lab onkaan”, Malmström muistelee.Hän valitsi pääaineekseen yrittäjyyden ja johtamisen, sivuaineena saksan, laskentatoimen ja muutakin.”Mua kiinnostaa nykyaikainen johtaminen, joka on hyvin pitkälti muiden motivoimista. Mua kiinnostaa kaikki se positiivinen hyöty, mikä syntyy siitä, että yrityksissä kohdellaan ihmisiä hyvin.”Malmström kertoo, että hevosalalla toimineena hänellä on kaikupohjaa myös siitä, kun ihmisiä ei kohdella hyvin. Sitä näkee paljon talleilla, ratsastuksessa, yhä tänä päivänä. Hevosalaa riivaa negatiivisuus, virheen tekemisen pelko, vaikka tänä päivänä pitäisi jo ymmärtää asia niin kuin se Hankenin hautomossa ymmärretään: Kaikki virheet ovat oppimisen paikkoja, kaikista virheistä voi oppia, joistakin joutuu maksamaan isomman, joistakin vähän pienemmän hinnan.Hän on huomannut myös sen, että hyvä johtaminen on hyvää johtamista kaikkialla. Samat periaatteet pätevät, oli tilanne, paikka tai laji mikä hyvänsä.”Ratsastus on yksilölaji, mutta kyllä menestyvässä ratsukossa on sen verran paljon nappuloita hallittavana, että siinä aletaan hyvin nopeasti tarvita niitä hyviä johtamistaitoja, ihan niin kuin kaikessa muussakin toiminnassa”, Malmström sanoo.. Varasuunnitelma SM-kultamitaliratsu vuosimallia 2011, tänä päivänä 25-vuotias Waterford (Wolkenstein II – Matcho AA) on hänen hevosensa edelleen, siitä luopuminen ei ollut vaihtoehto, vaikka kouluratsastus jäikin. Punainen hannoverinruuna elää elämäänsä laitumella Saksassa. Viimeiseksi yhteiseksi kansainväliseksi kisaksi jäi Helsinki Horse Show’n GP lokakuussa 2013.Nyt Malmström, 38, sanoo, että kaikkien hevosalalle suuntaavien kannattaisi ehdottomasti miettiä myös varasuunnitelma. Hänellä sellaista ei ollut, mutta hän ehti vielä ”viimeiseen junaan”.Me tapaamme Helsingin ruotsinkielisellä kauppakorkeakoululla, Hankenilla. Tämä paikka on selkeästi entisen maajoukkueratsastajamme uusi henkinen koti.Rakennuksen alakerrassa sijaitsee Hanken Business Lab, jota johtaa Hankenin itse aikoinaan käynyt Wartiovaara. Business Lab on inkubaattori. Siellä tehdään yrityshautomotoimintaa eri vaiheissa oleville yrityksille. Malmström haluaa kertoa, kuinka merkityksellisiä hänen neljä viimeistä vuottaan Hankenin Labissa ovat olleet.”Mun missio oli löytää jotakin yhtä rakasta työtä, kuin se, mitä tein aikaisemmin, silloin kun ratsastin”, Malmström kertoo.Hän oli onnekas, sillä hän löysi. Malmströmin uudet mielenkiinnon kohteet kirkastuivat, kun hän toimi opiskeluaikanaan vuoden tulosvastuullisena toimitusjohtajana Hankenin omassa Academic Business Consultingissa, vastuualueenaan motivoida kanssaopiskelijoitaan heidän projekteissaan, mutta myös saada toiminnalle rahoitusta. Siinä samalla hän sai gradunsa valmiiksi. Tällä hetkellä Malmström on Consultingin hallituksessa. Hän huomasi, että opiskellut asiat toimivat myös käytännössä. Mitä vain voi myydä, jos motivaatio on kohdillaan, sanoo Malmström ja hymyilee aurinkoisesti. ”Se on enemmänkin sitä, miten sä sen myymisen teet. Nykyään mahdollisuudet ovat lisäksi ihan erit kuin ennen, esimerkiksi silloin, kun itse hankin itselleni ratsastajana sponsoreita, kun on sosiaaliset mediat ja muut.”Malmström toteaa, että synonyymi sanalle ”mahdoton” on ”ei ole vielä tehty”.”Tervetuloa tänne Hankenin Playgroundille oppimaan myyntitaitoja ja hankkimaan uusia ideoita”, hän vinkkaa. Ja kertoo, että se on lisäksi ilmaista. Eikä siinäkään vielä kaikki, se on avointa kaikille. Kaiken ikäisille, kun mukana on 80-vuotiaskin opiskelija. Ainoa vaatimus on halu tehdä yhteistyötä ja se, että pystyy uhraamaan asialle viikkotasolla kymmenisen tuntia. 30 firmaa on jo luotu ja viides kohortti, kuten Wartiovaara sanoo, ryhmä ihmisiä, aloittaa syksyllä, tavoitteena saada synnytettyä 100 yritystä Helsingin alueelle. Toiminnan rahoittavat Helsingin kaupunki ja korkeakoulu puoliksi. Entiset huippu-urheilijatWartiovaara toteaa, että entisiä huippu-urheilijoita on opiskelijoiden joukossa paljon. ”Heillä on etunaan se, että he tietävät mitä tarkoittaa, kun sitoutuu johonkin systeemiin.”Malmström alkaa ideoida, lukemansa olympiaratsastusuutisoinnin hengessä, jossa uutiset ovat olleet sekä positiivisia että myös erittäin negatiivisia koko lajille. ”Olisi aika hienoa, jos esimerkiksi suomalainen ratsastus ”yhtiöitettäisiin” nyky-yritystoiminnan tapaan, jolloin mietittäisiin yhdessä kaikki sellaiset asiat, kuin mikä on sen visio, arvomaailma ja arvot. Tämä kysymys voitaisiin esittää pienryhmissä vaikkapa meidän olympiaurheilijoille, ja he keskustelisivat siitä. Tämän voisi hyvin tehdä täällä Hankenin Business Labissa”, hän pohtii.. Laji kaipaa varmasti struktuuria ja ideointia, mutta jotain tarvittaisiin myös urheilijoille, jotka ovat joutuneet jättämään lajin.Malmström huomauttaa, että urheilun tarinat kertovat vain menestymisestä, menestyjistä. Ei heistä, jotka eivät menestyneet. Tai heistä, jotka joutuivat kenties jättämään lajinsa kokonaan.”Ei puhuta siitä, miltä se tuntuu, kun sä olet tehnyt täysiä jotain juttua ja lopetat, ja sä jäät täysin tyhjän päälle.””Onko meidän lajiliitossa esimerkiksi joku, jolle voi soittaa ja kysyä, että hei, mitä mä nyt teen? Olen antanut koko tähän astisen elämän ratsastukselle, mutta nyt en enää pysty.”Malmström muistaa kiitollisuudella jo eläköitynyttä urheilujohtaja Aki Ylännettä, joka kirjoitti hänen puolestaan suosituskirjeen Hankenille. Hän on vakuuttunut siitä, että kirje oli ratkaiseva. Malmström oli aikoinaan, vuonna 2008, päässyt Hankeniin, mutta jättänyt opinnot ratsastuksen takia.”Aki kirjoitti kirjeeseen, että olen ollut sitoutunut maajoukkuetoimintaan, jonka takia opinnot olivat jääneet.”Entä nyt, kun opinnot ovat takana?”Nyt täytyy miettiä, mitä seuraavaksi, ja missä. En ole varma siitä, jäänkö Suomeen”, Malmström pohtii. Jotakin yritystoimintaan liittyvää tulevaisuus tuo tullessaan, joko yrittäjänä tai konsulttina.Hevosen selkään hän tuskin enää nousee.”Never say never, mutta en usko”, hän naurahtaa.Viimeisimmät ratsastustulokset ovat ajalta vähän ennen koronaa: kansallisista kisoista Neuss-Grefathissa, Lindlarissa, Olfen-Vinnumissa, joissa hänellä oli allaan Dancing Carlos, Santiago tai Donna Romantica. Niillä ratsastaa nyt uudet ihmiset. Malmström sanoo, että niin hienoa kuin se olikin, enemmän – se oli koko elämä, hän ei ole jäänyt kaipaamaan ratsastamista eikä hevosia. Se kaikki oli kauan sitten, entisessä elämässä, jota ei oikein tahdo edes muistaa. ”Tuntuu, että siitä on mennyt ikuisuus.”

10 vuotta myöhemmin Alexandra Malmström kysyy, miksi urheilun tarinat kertovat vain menestymisestä

Aiheeseen liittyvää