”Syöpähoidot etenee. Tällä hetkellä on meneillään hyvä jakso, mutta välillä on niin huonoja kausia, että kunto ja voimat ovat täysin poissa. Silloin ei jaksa muuta kuin maata sängyssä”, Aki Hannula aloittaa.Tunnettu esteratsastaja ja valmentaja kertoi kuluneesta, osittain vaikeasta, kesästään Hevosurheilu Ratsastukselle. Hiljattain Hannulan kielen tyvestä on löydetty syöpäkasvain, joka on ehtinyt levitä myös kaulan alueelle imusolmukkeisiin.Syöpä todettiin jo varhaisessa vaiheessa, osittain Hannulan vaimon, Niina Kakriaisen, ansiosta.”Oireiden alettua vaimo passitti – tai oikeastaan puolipakotti – minut lääkärille”, valmentaja naurahtaa.”On myös hyviä uutisia: syöpäkasvain on jo lähtenyt karkuun. Nyt vedetään hoidot loppuun. Katsotaan, mitä tapahtuu, kun ensimmäiset sytostaattihoidot on saatu päätökseen.”Hannulan mukaan diagnoosin ja hoitojen rankkuuden ymmärtämää todella vasta, kun sen joutuu itse kokemaan.”Nämä on niin rankkoja. Ei sitä tajua ennen kuin kokee. Välillä mieli on maassa. Onneksi nyt on selkeä hoitosuunnitelma ja hyvät tukihenkilöt. Sanna Illi on ollut suuri tuki”, hän kertoo.Tällä hetkellä näyttää siltä, että 62-vuotiaan Hannulan ratsastajanura on tässä.”En ole ollut hevosen selässä vähiin aikoihin. Se on nyt emännän tehtävä. Hoidan logistiikan ja manageroinnin.”Onko Hannulalla aikomusta palata hevosen selkään sytostaattihoitojen jälkeen?”On sellainen olo, että annetaan olla. Nyt on muiden vuoro tehdä tätä hommaa. Olen tehnyt tätä kuitenkin 45 vuotta. Eiköhän tämä ole minun osaltani ohi. Syöpä – edetään pikkuhiljaa ja otetaan vastaan, mitä tulee”, hän päättää..Vesikauhuinen Suomi?.SM-kilpailut siirretty derbyltä hiekkakentälle: "SM-kisat ovat urheilijoita, ei derbykenttää varten"