”Katokatokato! Eeva-Liisa Penttilä huudahtaa päästettyään Quillanin irti tarhaan. Se teki juuri tyypillisen juttunsa, laukkasi, hyppäsi ilmaan ja heitti siellä ilmassa 180 astetta ympäri ja lähti toiseen suuntaan.Quillanilla on kissanpäivät. Tai pikemminkin jalostusorin päivät. Tuskin elämä tämän pallon pinnalla paljon paremmaksi voi enää käydä kuin jalostusorin elämä. Laiskottelua, oleskelua, ulkoilua ja lisääntymistä. Ei lainkaan työtä. Sinua palvellaan ja kuljetellaan pihan poikki välillä ruohotarhaan, välillä pukille, ja takaisin. Ainut varjo on se, että Quillan ei ole tämän mäen ainut ori. On muitakin. Mutta sen asian kanssa pitää vaan elää. Tarha pihatien varrella, jossa hevosesta otetaan kuvia, on oikeasti raviori Propulsionin ja joka paikassa on sen jätöksiä. On kova homma käydä jokainen kasa läpi ja kakata vähän päälle.”Ei Kille loppujen lopuksi niin hirveästi siitä välitä, mutta Proppen kyllä pahastuu, kun se huomenaamuna palaa tänne”, Penttilä toteaa.FWB-ori Quillan (Quality - Maloubet de Pleville), 6-vuotias omakasvatti, on nyt kesän Annilassa, Hauholla. Syksyllä se palaa takaisin Saksaan, kilparatsastaja Kati Lekanderille. Ori oli aiemmin Emma Tallbergilla, mutta hän muutti Ruotsiin ja haluaa keskittyä nyt jonkin aikaa opintoihinsa.”Katista mulle vinkkasi Iivanaisen Anu kun piti löytää uusi ratsastaja. Hän oli silloin Horse Show’n aikaan käymässä Suomessa, tuli saman tien kokeilemaan ja otti hevosen heti mukaansa.” Kaikki myytävänäTarhoilla katsotaan myös Konstantinos KS:ää (Königin's Sohn - Colombo), joka on ehtinyt jo 25 vuoden ikään. Se on varoittava esimerkki siitä, miten helposti omakasvatin kanssa käy. Kun hevosta ei ajallaan myydäkään, sitä ei myydä koskaan. Kaikkia hevosia ei ole pakko myydä, ei se sitä ole, mutta Penttilä ei kasvata hevosia itselleen, vaan muille. Tämä on ollut selvää aina. ”Täällä kaikki hevoset ovat aina olleet myytävänä. Paitsi aikanaan Königin’s Sohn.”Hän yrittää pitää huolen siitä, että Quillan löytää uuden omistajan.”Olisi painajainen, jos kävisi niin kuin Konstan kanssa”, hän sanoo ja silittelee vanhaa oria hellästi. Sitten hän sanoo, ehkä sille: ”En mä ihan oikeasti tarkoittanut. Meillä on ollut ihania hetkiä.”Tämän hevosen kanssa hän pääsi suurille, kansainvälisille areenoille. Sillä ratsastivat Anna-Julia Kontio ja Rein Pill. ”Lisäksi se on vanhoilla päivillään noussut suosioon! Viime vuonnakin se sai 17 tammaa eli tuplasi koko uransa astutukset!”Mutta miksi myynti ei sitten onnistunut?”Varmaan halusin liian ison myyntihinnan jossain vaiheessa ja sittenhän siihen tuli se kalkkeuma jänteessä -löydös. Mä muistan, kun eläinlääkäri sanoi, että se ei tule ikinä kestämään paria vuotta kauempaa, eikä yli 130-luokissa. Huono ennuste oli lopulta usean eläinlääkärin mielipide Ruotsia myöten. No, se kalkkeuma ei hevosta vaivannut kertaakaan koko sen elämässä, eikä vaivaa nytkään.”Penttilä tuumaa, että jos oltaisiin oikeudenmukaisia, tuomion antaneen eläinlääkärin pitäisi oikeastaan korvata menetetyt vuodet. ”Se on niin helppo kirjoittaa sinne ostotarkastuspaperiin ylivarovaiset lausunnot, koska siitähän ei koskaan joudu tilille, jos se hevonen kestääkin.”Oikea myyntihetkiMenestyvissä yrityksissä prosessit ovat hallinnassa ja oikeat ihmiset tekemässä oikeita töitä. Tämä puhe ei koske pelkästään moderneja teknologiayrityksiä, vaan pätee ihan joka firmaan, myös hevoskasvattajan työhön. Oikeastaan aivan erityisesti siihen, sillä vaikka "rauta" onkin tärkeässä osassa, softa on se, mistä varsinaisesti maksetaan. Ratsuhevosen vieminen eteenpäin on pitkä prosessi. Prosessi vaikeutuu eksponentiaalisesti ja kustannukset vuosi vuodelta nousevat, sillä tietyn iän jälkeen on löydettävä hyvä ratsastaja.Penttilä sanoo, että kasvattajan paras kauppa on myydä maitovarsa emän alta. Mutta se on myös harvinaisin kauppa.”Sellaisessa kaupassa ei kannata ruveta riitelemään hinnasta. Alle 5000 euron varsoja ei ole olemassakaan, mutta mä sanoisin, että ei niin hienoa maitovarsaa ole olemassakaan, etteikö sitä kymppitonnilla kannattaisi myydä.”Hän perustelee asian kuluilla ja vaivalla. Pikkuvarsalle ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin antaa sen olla laidunkauden loppuun emänsä kanssa laitumella, vuolla kavioita, madottaa ja rokottaa.Vielä 1-3-vuotiaatkin menevät. Ne ovat keskenään laitumella, eivätkä vaadi valtavasti toimenpiteitä. Ne koulivat kyllä toisiaan, kun niitä on tarpeeksi. KS Tallilla on kaiken aikaa vieraita hevosia täysihoidossa, usein ne ovat varsallisia tammoja, jotka astutetaan seuraavana vuonna, ja niiden varsoja. ”Oisko täällä 60-70 hevosta tällä hetkellä? Joista ¼ omia.” OsaajatOmassa tallissa, omilla mailla kustannukset eivät nouse ylivoimaisiksi, ehkä kaikkiaan noin 3000 euroksi vuodessa per varsa. Ongelma on siinä, että niitä ei periaatteessa kannata pitää, koska myyntihinta ei suinkaan nouse samassa suhteessa. Jos maitovarsan hinta oli 10 tuhatta, kolmevuotiaasta kouluttamattomasta ei saa 30:ntä tuhatta, vaan korkeintaan 15.Ja sen jälkeen alkaa työ. Varsat on laitettava satulaan kolmevuotiskeväänä ja ratsastettava sisään syksyllä. Tässä välissä olevan kesän ne viettävät vielä laitumella.”Nyt kun Eki (Muttonen) ei enää ratsasta, mun on täytynyt löytää ne ihmiset jotka sen tekee. Vien hevoset tällä hetkellä Riikka Harjulalle, Salla Varentille tai Hassan Iberille, mutta eihän se tietenkään ilmaista palvelua ole.”Jos hevosen myy tarpeeksi halvalla, kyllähän se menee. Mutta Penttilä haluaa nähdä kasvattinsa isoissa eurooppalaisissa esteluokissa, mieluiten ammattiratsastajalla, maailmancupissa, mestaruuskisoissa ja vastaavissa.”Sanotaan, että olen pettynyt, jos Kille ei hyvällä ratsastajalla 150-luokkiin pääse.”Hinnoittelu on tarkkaa, sillä sillä vaikutetaan myös siihen asiaan, ettei hevonen mene harrastepolleksi. Toisaalta Penttilä ei halua myydä hevostaan myöskään hunter-luokkiin USAan, vaikka näistä kaupoista saisi hyviä myyntihintoja. ”Nehän hakee tollasia nättejä mustia. Mutta mulle se hunter ei ole sellainen asia, jota kauheasti arvostaisin. Se ei ole meidän kulttuuria.”. KyvytPenttilän näkemyksillä on jatkumoa. Vähintään 20 vuotta hän on toistanut, että FWB-hevosten pullonkaula ei ole niissä itsessään, vaan managementissa. Tarkemmin sanottuna ratsastajien kyvyissä. Hevonenhan on ratsastajansa peili niin hyvässä kuin pahassa.Hänen mielipiteensä on, että yhdellä hevosella neljästä riittäisi kyvyt tuolle 150- tasolle. ”Mutta niille tulee jokin este. Voi olla sairastuminen, mutta yleensä se este on se, että ne menevät ihmisille, jotka eivät osaa viedä niitä eteenpäin.”Toki hevosen omilla synnynnäisillä ominaisuuksilla on väliä. Penttilä on pohtinut paljon, mistä suorituskyky lopulta koostuu. Penttilän mielestä ominaisuudet näkyvät jo melko varhaisessa vaiheessa, kuten rakenne, jonka on mahdollistettava tulevat treenit. ”Sä näet tietyt asiat esimerkiksi irtohypytyksessä. Luonne on aliarvostettu ominaisuus, mutta loppupelissä tosi tärkeä. Kilparatsussa täytyy olla paitsi fyysinen, myös psyykkinen treenikestävyys, koska se on, esimerkiksi ravuria enemmän, koulutuksensa tulos ja ratsastajansa peilikuva.”Hän kertoo, että ominaisuudet ovat pieniä signaaleja pitkin matkaa, liittyvät palvelualttiuteen ja tasapainoon, esimerkiksi. ”Toisaalta on hevosia, jotka jo pienenä antaa päinvastaisia signaaleja, että niitä ei niin hirveästi kiinnosta mitä ihminen haluaa. Ja se on ratsulle huono asia.”
”Katokatokato! Eeva-Liisa Penttilä huudahtaa päästettyään Quillanin irti tarhaan. Se teki juuri tyypillisen juttunsa, laukkasi, hyppäsi ilmaan ja heitti siellä ilmassa 180 astetta ympäri ja lähti toiseen suuntaan.Quillanilla on kissanpäivät. Tai pikemminkin jalostusorin päivät. Tuskin elämä tämän pallon pinnalla paljon paremmaksi voi enää käydä kuin jalostusorin elämä. Laiskottelua, oleskelua, ulkoilua ja lisääntymistä. Ei lainkaan työtä. Sinua palvellaan ja kuljetellaan pihan poikki välillä ruohotarhaan, välillä pukille, ja takaisin. Ainut varjo on se, että Quillan ei ole tämän mäen ainut ori. On muitakin. Mutta sen asian kanssa pitää vaan elää. Tarha pihatien varrella, jossa hevosesta otetaan kuvia, on oikeasti raviori Propulsionin ja joka paikassa on sen jätöksiä. On kova homma käydä jokainen kasa läpi ja kakata vähän päälle.”Ei Kille loppujen lopuksi niin hirveästi siitä välitä, mutta Proppen kyllä pahastuu, kun se huomenaamuna palaa tänne”, Penttilä toteaa.FWB-ori Quillan (Quality - Maloubet de Pleville), 6-vuotias omakasvatti, on nyt kesän Annilassa, Hauholla. Syksyllä se palaa takaisin Saksaan, kilparatsastaja Kati Lekanderille. Ori oli aiemmin Emma Tallbergilla, mutta hän muutti Ruotsiin ja haluaa keskittyä nyt jonkin aikaa opintoihinsa.”Katista mulle vinkkasi Iivanaisen Anu kun piti löytää uusi ratsastaja. Hän oli silloin Horse Show’n aikaan käymässä Suomessa, tuli saman tien kokeilemaan ja otti hevosen heti mukaansa.” Kaikki myytävänäTarhoilla katsotaan myös Konstantinos KS:ää (Königin's Sohn - Colombo), joka on ehtinyt jo 25 vuoden ikään. Se on varoittava esimerkki siitä, miten helposti omakasvatin kanssa käy. Kun hevosta ei ajallaan myydäkään, sitä ei myydä koskaan. Kaikkia hevosia ei ole pakko myydä, ei se sitä ole, mutta Penttilä ei kasvata hevosia itselleen, vaan muille. Tämä on ollut selvää aina. ”Täällä kaikki hevoset ovat aina olleet myytävänä. Paitsi aikanaan Königin’s Sohn.”Hän yrittää pitää huolen siitä, että Quillan löytää uuden omistajan.”Olisi painajainen, jos kävisi niin kuin Konstan kanssa”, hän sanoo ja silittelee vanhaa oria hellästi. Sitten hän sanoo, ehkä sille: ”En mä ihan oikeasti tarkoittanut. Meillä on ollut ihania hetkiä.”Tämän hevosen kanssa hän pääsi suurille, kansainvälisille areenoille. Sillä ratsastivat Anna-Julia Kontio ja Rein Pill. ”Lisäksi se on vanhoilla päivillään noussut suosioon! Viime vuonnakin se sai 17 tammaa eli tuplasi koko uransa astutukset!”Mutta miksi myynti ei sitten onnistunut?”Varmaan halusin liian ison myyntihinnan jossain vaiheessa ja sittenhän siihen tuli se kalkkeuma jänteessä -löydös. Mä muistan, kun eläinlääkäri sanoi, että se ei tule ikinä kestämään paria vuotta kauempaa, eikä yli 130-luokissa. Huono ennuste oli lopulta usean eläinlääkärin mielipide Ruotsia myöten. No, se kalkkeuma ei hevosta vaivannut kertaakaan koko sen elämässä, eikä vaivaa nytkään.”Penttilä tuumaa, että jos oltaisiin oikeudenmukaisia, tuomion antaneen eläinlääkärin pitäisi oikeastaan korvata menetetyt vuodet. ”Se on niin helppo kirjoittaa sinne ostotarkastuspaperiin ylivarovaiset lausunnot, koska siitähän ei koskaan joudu tilille, jos se hevonen kestääkin.”Oikea myyntihetkiMenestyvissä yrityksissä prosessit ovat hallinnassa ja oikeat ihmiset tekemässä oikeita töitä. Tämä puhe ei koske pelkästään moderneja teknologiayrityksiä, vaan pätee ihan joka firmaan, myös hevoskasvattajan työhön. Oikeastaan aivan erityisesti siihen, sillä vaikka "rauta" onkin tärkeässä osassa, softa on se, mistä varsinaisesti maksetaan. Ratsuhevosen vieminen eteenpäin on pitkä prosessi. Prosessi vaikeutuu eksponentiaalisesti ja kustannukset vuosi vuodelta nousevat, sillä tietyn iän jälkeen on löydettävä hyvä ratsastaja.Penttilä sanoo, että kasvattajan paras kauppa on myydä maitovarsa emän alta. Mutta se on myös harvinaisin kauppa.”Sellaisessa kaupassa ei kannata ruveta riitelemään hinnasta. Alle 5000 euron varsoja ei ole olemassakaan, mutta mä sanoisin, että ei niin hienoa maitovarsaa ole olemassakaan, etteikö sitä kymppitonnilla kannattaisi myydä.”Hän perustelee asian kuluilla ja vaivalla. Pikkuvarsalle ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin antaa sen olla laidunkauden loppuun emänsä kanssa laitumella, vuolla kavioita, madottaa ja rokottaa.Vielä 1-3-vuotiaatkin menevät. Ne ovat keskenään laitumella, eivätkä vaadi valtavasti toimenpiteitä. Ne koulivat kyllä toisiaan, kun niitä on tarpeeksi. KS Tallilla on kaiken aikaa vieraita hevosia täysihoidossa, usein ne ovat varsallisia tammoja, jotka astutetaan seuraavana vuonna, ja niiden varsoja. ”Oisko täällä 60-70 hevosta tällä hetkellä? Joista ¼ omia.” OsaajatOmassa tallissa, omilla mailla kustannukset eivät nouse ylivoimaisiksi, ehkä kaikkiaan noin 3000 euroksi vuodessa per varsa. Ongelma on siinä, että niitä ei periaatteessa kannata pitää, koska myyntihinta ei suinkaan nouse samassa suhteessa. Jos maitovarsan hinta oli 10 tuhatta, kolmevuotiaasta kouluttamattomasta ei saa 30:ntä tuhatta, vaan korkeintaan 15.Ja sen jälkeen alkaa työ. Varsat on laitettava satulaan kolmevuotiskeväänä ja ratsastettava sisään syksyllä. Tässä välissä olevan kesän ne viettävät vielä laitumella.”Nyt kun Eki (Muttonen) ei enää ratsasta, mun on täytynyt löytää ne ihmiset jotka sen tekee. Vien hevoset tällä hetkellä Riikka Harjulalle, Salla Varentille tai Hassan Iberille, mutta eihän se tietenkään ilmaista palvelua ole.”Jos hevosen myy tarpeeksi halvalla, kyllähän se menee. Mutta Penttilä haluaa nähdä kasvattinsa isoissa eurooppalaisissa esteluokissa, mieluiten ammattiratsastajalla, maailmancupissa, mestaruuskisoissa ja vastaavissa.”Sanotaan, että olen pettynyt, jos Kille ei hyvällä ratsastajalla 150-luokkiin pääse.”Hinnoittelu on tarkkaa, sillä sillä vaikutetaan myös siihen asiaan, ettei hevonen mene harrastepolleksi. Toisaalta Penttilä ei halua myydä hevostaan myöskään hunter-luokkiin USAan, vaikka näistä kaupoista saisi hyviä myyntihintoja. ”Nehän hakee tollasia nättejä mustia. Mutta mulle se hunter ei ole sellainen asia, jota kauheasti arvostaisin. Se ei ole meidän kulttuuria.”. KyvytPenttilän näkemyksillä on jatkumoa. Vähintään 20 vuotta hän on toistanut, että FWB-hevosten pullonkaula ei ole niissä itsessään, vaan managementissa. Tarkemmin sanottuna ratsastajien kyvyissä. Hevonenhan on ratsastajansa peili niin hyvässä kuin pahassa.Hänen mielipiteensä on, että yhdellä hevosella neljästä riittäisi kyvyt tuolle 150- tasolle. ”Mutta niille tulee jokin este. Voi olla sairastuminen, mutta yleensä se este on se, että ne menevät ihmisille, jotka eivät osaa viedä niitä eteenpäin.”Toki hevosen omilla synnynnäisillä ominaisuuksilla on väliä. Penttilä on pohtinut paljon, mistä suorituskyky lopulta koostuu. Penttilän mielestä ominaisuudet näkyvät jo melko varhaisessa vaiheessa, kuten rakenne, jonka on mahdollistettava tulevat treenit. ”Sä näet tietyt asiat esimerkiksi irtohypytyksessä. Luonne on aliarvostettu ominaisuus, mutta loppupelissä tosi tärkeä. Kilparatsussa täytyy olla paitsi fyysinen, myös psyykkinen treenikestävyys, koska se on, esimerkiksi ravuria enemmän, koulutuksensa tulos ja ratsastajansa peilikuva.”Hän kertoo, että ominaisuudet ovat pieniä signaaleja pitkin matkaa, liittyvät palvelualttiuteen ja tasapainoon, esimerkiksi. ”Toisaalta on hevosia, jotka jo pienenä antaa päinvastaisia signaaleja, että niitä ei niin hirveästi kiinnosta mitä ihminen haluaa. Ja se on ratsulle huono asia.”
