Ensin oli korona ja nyt ollaan lamassa, mutta ratsastuskouluyrittäjä Kati Kemppainen päätti laajentaa

Oulussa Saara ja Reino Moilasen vuonna 1971 perustama ratsastuskoulu Saaran talli on tehnyt vuosikymmeniä nuorisotyötä, luonut ihmisille mahdollisuuden liikkua ja innostanut lukuisia harrastajia ratsastuksen pariin. Isolle osalle saaralaisista hevoset ovat edelleen jollain tavoin mukana elämässä — oman tai jälkikasvun harrastuksena tai ammattina.Vuosituhannen taitteessa Saaran tallilla ratsastuksen aloittanut Kati Kemppainen on yksi näistä ammattilaisista."Koskaan ei tule sitä hyvää hetkeä, jos jää odottamaan. Kun mahdollisuus tulee, siihen on tartuttava", Kemppainen toteaa.Mutta mitä hän tällä tarkoittaa?"Eräänä päivänä puhelimeni soi ja Tuuli Mustonen kysyi, haluaisinko ottaa hänen ratsastuskoulunsa Aaltokankaan ratsutallit vuokralle. Ja minähän otin. Oli vuosi 2019 ja syntyi Ratsukangas. Parin vuoden jälkeen ostin koko tallin. Nyt minulle ehdotettiin Saaran tallin vuokraamista, joka sijaitsee Ratsukankaan naapuritontilla. Kolmisen viikkoa siinä meni, kun vuokrasopimus allekirjoitettiin Kalle Moilasen kanssa."Kalle Moilanen on johtanut vanhempiensa luomaa yritystä 15 vuotta, vaikkei omien sanojensa mukaan ole ollenkaan hevosihminen. Reino-isä on kuollut ja Saara-äidilläkin ikää alkaa olemaan lähemmäs 90 vuotta, joten nyt on aika antaa tallin ohjakset eteenpäin."Onhan tämä todella jännittävää ja kiireistä aikaa. Työntekijöllenikin tämä on iso muutos, mutta pitää kokeilla mihin rahkeet riittää. Kun aloitin ratsastuskouluyrittäjänä tuli korona, nyt ollaan puolestaan lamassa, että ei tässä vielä sellaista normaalia arkea ole vielä ehtinyt olla", Kemppainen nauraa.Saaran tallista tulee osa Ratsukangasta ja yrittäjä uskookin, että parhaat käytänteet tulevat esiin, kunhan arki saadaan pyörimään. Ainakin suuri tarha-alue tulee jäämään, sillä Kemppainen haluaa, että hevosilla on mahdollisuus tarhata yhdessä isossa laumassa. "Maneesin ja kentän pohjia pitää rempata ja vähän talliakin, mutta kaikki ajallaan. Saarakin saa vielä jäädä asumaan tallin yhteydessä sijaitsevaan kotiinsa."Hevosten hyvinvointi on yksi tärkeä kivijalka Ratsukankaan arvomaailmassa."Saaralta olen oppinut, että hevoset ovat työkavereita ja niitä ei laiteta eteenpäin. Niistä on huolehdittava läpi työuran niin hyvin, että jaksavat vielä parikymppisinäkin tehdä iloisesti töitä. Jos hevonen vielä silloinkin nostaa korvat hörössä laukan ja se on hevosen päivän kohokohta, mistä se jaksaa edelleen innostua, silloin olen onnistunut pitämään hevoset hyvin.". "Tuonne minä haluan"Ensimmäisen kerran Kemppainen nousi ratsaille alle kouluikäisenä mummolan naapurissa."Shettiksillä pääsimme veljeni kanssa peikkometsään. Se oli molempien mielestä tosi kivaa. Tokaluokalla ollessani luokkakaverit kävivät Saaralla ja minäkin intouduin mukaan. Sain hoitohevoseksi "Pilkun", joka oli parasta maailmassa. Ajelimme sitten kerran Ypäjän Hevosopiston ohi ja totesin vanhemmilleni, että tuonne haluan kouluun."Päätös piti. Tosin vanhemmat vähän empivät ja halusivat tyttärensä lukioon. Sopiva kompromissi saatiin kuitenkin tehtyä ja lukio-opinnot suoritettua, kun ylioppilaslahjaksi oli luvattu ensimmäinen oma hevonen."Ypäjällä opiskelin ratsastuksenohjaajaksi ja työskentelin yrittäjänä eri talleilla Etelä-Suomessa. Ensin työskentelin ratsastuskoulussa, jossa ei ollut maneesia. Siinä karaistui ensimmäisen talven aikana oikein hyvin. Sieltä siirryin Karijoelle Sanna Illin talliin. Sani oli silloin vielä niin pieni, että hän ratsasteli kurahousuissa 10 minuuttia shettiksellä ja Jone ajeli vain mönkijällä. Ei häntä ratsastus vielä silloin kiinnostanut", Kemppainen nauraa.Lopulta tie taipui kuitenkin takaisin Ouluun. "Työskentelin useammalla tallilla Oulun alueella ja olin juuri saanut paikan Turkan Ratsurinteeltä, kun minulle tarjottiin mahdollisuutta omaan ratsastuskouluun. Ajattelin ensin, että voisin kokeilla siipiäni jollain pienellä ratsastuskoululla, mutta eihän se mennyt alkuunkaan niin."Ratsukankaalla opetushevosia- ja poneja on 30, jonka lisäksi kasvamassa on varsoja. Laajentumisen myötä määrä kasvaa lähemmäs 50 hevosta. Varsojakin odotetaan syntyväksi tänä vuonna kolme. Kaksi isoa maneesia ja kaksi ulkokenttää mahdollistavat isommankin ratsastajamäärän palvelemisen, mutta ryhmäkoot pidetään maksimissaan seitsemässä ratsastajassa. "Palkitsevinta tässä työssä on nähdä ratsastajan kehityskaari. Esimerkiksi kun alkeisratsastaja kehittyy ratsastajaksi, joka alkaa jopa kilpailemaan, tai yhtäkkiä ratsastaja hoksaakin, miten laukka nostetaan."Kemppainen on itsekin kilpaillut alue- ja kansallisella tasolla. Sydän sykkii kenttäratsastukselle, mutta Oulusta käsin kisamatkat ovat pitkät ja lajiin sopivan hevosen puutteesta se ura on jäähyllä."Saattaahan se olla jo taakse jäänyttä elämää, mutta kierrän lähistöllä olevia koulu- ja estekisoja ja valmentaudun viikottain Sonja Mäkelän opissa. Kotona on myös pieniä maastoesteitä, joita on aina ilo hypätä", Kemppainen summaa.

Ensin oli korona ja nyt ollaan lamassa, mutta ratsastuskouluyrittäjä Kati Kemppainen päätti laajentaa

Aiheeseen liittyvää