Perjantaina 17.5. pyöreät 50 vuotta täyttävä Heli Hyytiäinen ei ole mikään pienikokoinen nainen, mutta hevostensa rinnalla hän näyttää pieneltä."Hommasin hevoset naista myöten", entinen innokas lentopalloilija, nykyinen kliininen opettaja yliopistolla ja eläinten fysioterapian dosentti kuittaa rotuvalintansa.Hevoset, ruuna Cyrano de Coyecques eli Ranskis ja tamma Avara van't Hengelhof eli Lyyli ovat raskaita työhevosia. Niiden sukutietoja ei näy Hippoksen tietokannassa, mutta kyllä ne ihan puhdasrotuisia eläimiä ovat. Ja harvinaisia, sillä raskaat työhevosrodut ovat vähenemään päin kaikkialla.Ranskalainen Cyrano (Branco van de Kabel - Castro van de Zandeweg) on trait du nord. Se on syntynyt Marcel Laridansilla Coyecquesissa, pohjoisessa Ranskassa. Smeersin perheen kasvattama Avara (Rivaal van de Boterhoeve - Rob van Sternhoven) taas on Belgiasta ja edustaa belgiantyöhevos-kantakirjaa eli brabantia. Näillä roduilla on osittain yhteinen alkuperä.Lyyli tuli seuraksi Cyranolle Hyytiäisen menetettyä viime syksynä rakkaan Kerttu-tammansa, Coba van het Kruissewegjen. Luopuminen oli kova ja raskas paikka, mutta tilanteessa ei ollut vaihtoehtoa hevosen saatua ensin syövän ja kehitettyä sen päälle kaviokuumeen. Ensimmäinen raskas hevonen, hollanninraskastyöhevonen Evita van het Kruissewegje tuli taloon 2000-luvun puolivälissä, kun Hyytiäinen ei löytänyt tarpeeksi isoa suomenhevosta. Evitan seuraksi haettiin myöhemmin samalta kasvattajalta varsa, eli Kerttu. Evita löytyi aikoinaan myynti-ilmoituksella Munanetissä, jossa myydään kanoja. Eräs hollantilainen hevosmetsuri oli muuttamassa pois Suomesta ja oli jostain syystä laittanut ilmoituksen hieman epätavalliseen paikkaan. Mutta se toimi. Hyytiäinen etsi Munanetistä kanoja, ei löytänyt kanoja, mutta löysi hevosen. Kanoja löyti vasta myöhemmin. Tällä hetkellä niitä on neljä: suomalainen maatiaisrotuinen kukko Sepi Hyytiäinen ja kolme ruskeaa hollantilaista bowans brown -tehotuotantokanaa. Kanat ovat nimensä veroisia eläimiä vaikka eivät tehokanalassa olekaan. Ne munivat munan päivässä 7/365, eivätkä ole lainkaan kiinnostuneita hautomisesta. Tämä pitää talouden munissa. Hyytiäinen kertoo, että kolme munaa päivässä on itse asiassa melkoinen määrä, sillä se tekee 90 munaa kuukaudessa ja reilusti yli tuhat munaa vuodessa. Välillä niillä ruokitaan lähistön villieläimiä.Takaisin hevosiin. Kertun ja Lyylin välissä oli hetkellisesti liettualainen Karinta, mutta tämä tamma ja Ranskis-ruuna eivät tulleet toimeen lainkaan, joten tammalle oli löydettävä uusi koti. Hyvä koti löytyikin. "Se oli eka kerta kun olen koskaan joutunut myymään hevosen", Hyytiäinen sanoo. Siinä oli aika tarkistaa vähän vanhoja käsityksiään, sillä hän huomasi, että ei se hevosen myyminen nyt niin paha asia olekaan, vaikka oli aina julistanut olevansa "niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan hevosta myy!""Tajusin, että olenhan mä ostanutkin niitä hevosia, mikä on loppujen lopuksi ihan sama asia. Ja jonkun pitää myydä, että joku toinen voi ostaa", hän nauraa. Tässä kohtaa tulee puhee kaikenlaisista määrittelyistä, joita hevosihmiset harrastavat. Kuka käsittelee maasta, kuka ei. Kuka kilpailee, kuka ei. Kuka vain harrastaa, kuka ei. Ne ovat kuitenkin aivan turhanaikaista egoilua, usein pelkästään pystyttävät raja-aitoja, kun niitä ei tarvittaisi yhtään lisää. Tähän maailmanaikaan pitäisi pistää viisaat päät hevosalalla yhteen ja ruveta oikeasti miettimään, miten näitä hevosia pitäisi pitää, jotta meillä kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla."Pitäisi istua saman pöydän ääreen kaikki yhdessä, ilman minkäännäköisiä ennakkokäsityksiä ja ennakkoehtoja. Isojakin muutoksia on oltava valmis tekemään ja tarvittaessa päästämään irti vanhasta. Mutta en tiedä onko sellainen mahdollista", Hyytiäinen sanoo. Häntä harmittaa ihmisten itsekritiikin puute. "Ai että, kun olisikin keskustelua, joka pohjautuisi rehelliseen itsereflektointiin ja avoimuuteen, vilpittömään haluun etsiä paras ratkaisu luottaen siihen, että kaikilla muillakin keskustelijoilla on tämä sama päämäärä eri näkemyksistä ja lähtökohdista huolimatta.". LemmikkihevosetKumpikin nykyisistä hevosista on väriltään päistärikkö, niin kuin tämän rotuiset usein. Cyrano on perusväriltään musta ja Avara on ruunikko. Tähän aikaan vuodesta niiltä lähtee valkoinen villakarva suurina tuppoina ja kesäkarva on tumma ja sileä, yksivärinen musta tai ruskea. Niitä kutittelee mukavasti, niinpä aika menee keskinäisessä rapsuttelussa, jonka seurauksena kummallakin on suu täynnä valkoista villaa. Siihen on hyvä ottaa päälle pienet kinastelut, hinkata kylkeä vähän tarhassa oleviin siirtolohkareisiin ja laukata tarhan ympäri, jolloin Hyytiäisen kotitalossa lasit helisevät lasit ja pöytä tärisee. Siihen vielä piehtaroinnit ja lyhyet päivänokoset ja sama setti voikin käynnistyä uudelleen.Välillä hevosille tulee pientä kinastelun näköistä, sillä Cyrano on luonteeltaan hallitseva, ainakin yrittää olla."Mun mielestä on oikein mainiota, että ne voivat selvitellä välejänsä ja hoitaa hevostenvälistä suhdetoimintaa. Kaikki tämä kuuluu täyteen hevosenelämään", Hyytiäinen sanoo.Hän kerta kaikkiaan rakastaa näitä raskaita hevosia. Niiden sielukkuutta ja pohjatonta ystävällisyyttä ja kärsivällisyyttä. Eikä ihmettele kuin yhtä asiaa: "Miksei kaikilla ole näitä?"Hevosilla ei ole mitään varsinaista työtä. Kunhan ovat. Harvinaiseksi käyneiden rotujensa edustajina. Niiden jalkakarvat vaativat klippauksen kolmen viikon välein, muuten on tiedossa iho-ongelmia. Hyytiäinen kertoo, että jalkatupsut ovat niin tiheät, että iho niiden alla on aina hieman kostea - täydellinen olosuhde pöpöille ja loisille. Hevosilla ei ole kenkiä. Kavioaines on hyvää ja kovaa, mutta kaviot tuppaavat kasvamaan liian leveiksi ja repeilemään reunoistaan, joten hyvä vuolija on elinehto.Hyytiäistä naurattaa, kun hän toteaa, että päinvastoin mitä yleensä aina kuulee, hänelle hevoset ovat nimenomaan lemmikkejä. Olemassa ihan vain sen takia, että ne ovat olemassa. Hyytiäinen on itse yrittänyt puolestaan määritellä milloin hevonen on lemmikki ja milloin ei. Hän googlettelikin asiaa. Ei se oikein selvinnyt. "Yksi määritelmä on, että kun se ei tuota taloudellista hyötyä", hän nauraa. "Kattaa aika lailla kaikki maailman hevoset!". Hyytiäinen toteaa, että se kuitenkin on selkeä tosiasia, että ihmisillä on hevosia siksi, että ihminen haluaa pitää hevosia, ei siksi, että hevoset olisivat niin valinneet. Se kannattaa pitää aina kristallinkirkkaana muistissa. "Tietysti ne ovat täällä minun ilonani, että siinä mielessä ne ovat tuotantoeläimiä. Tuottavat minulle iloa. Veikkaan kuitenkin, että jos hevonen saisi itse valita, se valitsisi elää muiden hevosten kanssa laumassa jollain arolla, mutta sitä niille ei tässä maassa voi tarjota."Onko ihmisellä oikeus pitää eläimiä, on taas kysymys, johon ei ole olemassa vastausta, joten siihen emme tällä kertaa lähde.Hyytiäistä ei ole koskaan kiinnostanut hevosurheilu kilpailumielessä, vaikka hän työkseen paljon urheiluhevosia hoitaakin.. UraHeli Hyytiäinen valmistui ensin ihmisfysioterapeutiksi kirjoitettuaan ylioppilaaksi vuonna 1995. Siihen aikaan, 1990-luvun alussa, ei eläinfysioterapeuteista tiedetty vielä mitään. Satakunnan ammattikorkeakoulusta käytiin työharjoittelussa ulkomailla ja Hyytiäinen lähti Englantiin. Siellä hän, Hartlepoolissa ollessaan, tutustui kollegaan, joka teki eläinfysioterapian opintoja. Siitä lähti itämään idea, mutta Hyytiäinen jatkoi vielä vuosia ihmispuolella.Hän pitää ihmispuolen kokemusta erittäin tärkeänä osana ammattitaitoa, sillä ihmisten kanssa on parempi opetella sitä, miltä kipu tai jokin muu reaktio kudoksessa tuntuu, koska ihminen pystyy sanoittamaan asiaa. Usein ongelmatkin ovat samoja. Tästä on helppo siirtyä hoitamaan eläimiä.Kollega Hanna Tuomisen opastuksella hän pikku hiljaa siirtyi eläinpuolelle ja osallistui ensimmäiseen eläimiin erikoistumiskoulutukseen ja suoritti erikoistuimisopinnot vuosina 2002–2003. Ihmisfysioterapia loppui vuonna 2004."Haluan hoitaa vain eläimiä. Jos vaikkapa ratsukon ihmisosapuoli tarvitsee hoitoa, ohjaan hänet kollegalle."Tällä hetkellä Hyytiäinen hoitaa vähemmän kuin ennen, sillä päätyö on opettaminen ja tutkimus Helsingin yliopistolla.Hyytiäinen oli ensimmäinen eläinfysioterapiasta väitellyt ihminen Suomessa vuonna 2015. Väitöksen aihe oli pieneläinpuolelta. Hyytiäinen kehitteli toiminnallisen testipatterin arvioimaan koirien polvivaivoja. Tätä ennen hän teki gradunsa eli masters-tutkinnon Lontoon Royal Veterinary Colleguessa, ja siinä oli aiheena hevosten lihassolutyypit. Post doc -tutkimusta hän on tehnyt varsojen motorisen kehittymisen aikaikkunoista ja tämä tutkimus jatkuu. "Arvaapa kuinka monta kertaa varsa yrittää ja monennella kerralla se pääsee ylös ensimmäistä kertaa elämässään? Tämän tyyppisiä asioita tutkitaan. Ja, aivan oikein, keskeistä on määritellä, mikä on ylösyrittämistä ja mikä ei. Ja miksi varsat ravistelevat niin paljon?"Tänä päivänä hän ei ole enää maan ainoa eläinten fysioterapiasta väitellyt, sillä kollega Anna Boström väitteli vuonna 2018.. Harmaan eri sävytMitä kauemmin Hyytiäinen on ollut alalla, sitä vähemmän hän suostuu kertomaan ehdottomia sääntöjä. Musta ja valkoinen tuppaavat muuttumaan harmaan eri sävyiksi, eikä siinä ole mitään pahaa. Maailma vaan on niin paljon monimutkaisempi, kuin nuorempana ajattelee.Hyvä esimerkki ovat kehon kompensaatiot. Niitä tavattiin ennen pitää pahiksina, jotka vetävät koko kropan lopulta kieroon. Mutta ei se niin menekään."Kompensaatio täytyy ymmärtää kehon keinona mahdollistaa toiminta senkin jälkeen, kun jossain on mennyt pikkusen jotain vikaan. Ja jotain menee vikaan, kun tarpeeksi kauan elää!"Hyytiäinen ottaa esimerkiksi itsensä ja sanoo, että nyt, 50-vuotiaan kilometreillä ja entisenä aktiiviurheilijana räjähtävyyttä vaativassa lajissa, ei ole mitään mahdollisuutta palata enää "täydelliseen symmetriaan". Termi on lainausmerkeissä, sillä oikeasti sitä ei ole olemassakaan, eikä tarvitsekaan olla. Oikea- ja vasenkätisyys tuottavat jo epäsymmetriaa ja sen myötä jonkinlaisia kompensaatioita."Me ollaan täällä kaikki vähän erimallisia, ja niistä erilaisista anatomisista lähtökohdista me tehdään asioita. Ja itse kullakin on omat rajoitteensa ja haasteensa. Voi verrata vaikka kahta estehevosta, joista toisella on vanha vamma toisessa takajalassaan, jonka vuoksi se hypätessään pitää sitä raajaa vähän eri asennossa kuin se toinen hevonen. Molemmat ylittävät samanlaiset esteet kivuitta ja tehokkaasti."Kompensaatiosta tulee tietenkin selvittää mistä se johtuu, mutta sen jälkeen, tapauksesta riippuen, sen voi vaan antaa olla ja hyväksyä."Mun kompensaatiot on mun bestiksiä, ne pitää mut kasassa ja liikkeellä."Mihin fysioterapiaa sitten tarvitaan? Arvioimaan, onko kompensaatio hyvä vai huono. "Mikä määrä kompensaatiota sallitaan? Mihin suuntaan sitä kenties muokataan?"Yleisohjeeksi urheiluhevosen kunnossapitoon Hyytiäinen antaa seuraavat kohdat: Oikean eläimen valinta kullekin ihmiselle ja kuhunkin tehtävään, yksilllisyys niin hoitomuodoissa kuin harjoittelussa ja kilpailemisessa, kuten esimerkiksi kullekin hevoselle sopiva levon ja rasituksen suhde ja harjoitusmuodot ja tämän kaiken tueksi moniammatillinen tiimi, jonka eri aloja edustavien osaajien tietotaito mahdollistaa turvallisen ja tehokkaan hevosurheilun. Tutkimus on tärkeä osa uraa. Headshakerit, jotka ovat usein kolmoishermopotilaita, ovat Hyytiäisen lempiaihe. Headshakingin syytä ei tiedetä, teorioita on useita, mutta tilanteessa kolmoishermo jostakin syystä ärtyy aivan liiallisesti.Aiheesta tehtiin muutama vuosi sitten suuri kysely, joka tarvitsee nyt rahoituksen jatkuakseen statistisella analyysillä. Sen verran, mitä dataa alustavasti on katsottu, se vaikuttaa äärimmäisen mielenkiintoiselta.Hyytiäinen sanoo, että hän ei niinkään halua löytää sairauden syytä, sillä se saattaa olla hyvin pitkä tie, vaan keinon hoitaa sitä, poistaa kivun. Hän haluaa auttaa eläimiä, ja koska kolmoishermokipu on kaameaa kipua, aihe on hänen mielestään juuri oikea.. Keski-ikä50-vuotias on keski-ikäinen."Eli mulla on hyvällä tuurilla vielä toiset 50 vuotta jäljellä", Hyytiäinen kuittaa tyytyväisenä. Kysymykseen, miten hän haluaisi niiden sujuvan, vastaus tulee heti. "Samalla lailla kuin nytkin. Olen varsin tyytyväinen elämääni. Ainoastaan, näin kesäkauden alkaessa häiritsee paikalliset vapaana ja valvomatta kulkevat kissat, joiden poissa pitämiseksi en ole vielä keksinyt keinoa. Ne aiheuttavat valtavaa tuhoa alueen villieläimistölle, haittaa omille kotieläimilleni, vaaratilanteita ja taloudellistakin haittaa. Pissaavat ja kakkaavat hevosten rehuihin, ja joudun välillä heittämään rehua pois."Hyytiäiset, Heli ja hänen talonrakentajamiehensä Tero ovat asuneet vihtiläistä Ali-Kärrin tilaa vuodesta 2009, maata on muutama kymmenen hehtaaria ja heinä viljellään itse. Hyytiäinen on alunperinkin kotoisin Vihdistä. Lapsia ei ole, ja se on tietoinen päätös. "Täällä on ihan tarpeeksi jengiä jo nyt", Hyytiäinen perustelee.Hyytiäinen rakastaa luontoa ja luonnonsuojelua. Muutaman sadan metrin päässä on kosteikko, jonka linnut ovat tärkeitä.Ali-Kärrin tila on tien päässä, omassa rauhassa ja se on hyvä asia. Tie käy sen verran kapeaksi ja siinä on vielä päättyvän tien merkkikin, joten kun viimeisin hevonen Euroopasta Marcel Jordanin rekkakuljetuksella tuotiin, hätäsoiton tieltä tehnyttä kuskia piti vakuutella uskaltamaan ajaa perille asti. RemonttiMe istumme juttelemassa Hyytiäisten vanhassa ja hyvin avarassa navetassa, joka on uudistettu pihatoksi, jossa on kolme karsinaa, iso katollinen keskitila ja pääsy tarhaan.Remontti on vielä kesken, mutta kun se on valmis, keskiosa on kivetty punaisella pihakivellä, eikä missään ole yhtäkään tavaraa tai rompetta."Pelkkää tyhjää tilaa, jota mä rakastan. Sitten mä vaan lakaisen niitä pihakiviä ja aurinko paistaa tähän", Hyytiäinen haaveilee.Kolmen karsinan lisäksi on vielä neljäs karsina. Siihen tulee hoitokarsina, jossa on kaikki tarvittava kengityksestä hoitoihin.Entinen yötäpäivää raatanut työnarkomaani on tällä hetkellä "toipuva työnarkomaani". Hän on keksinyt harrastamisen ihanuuden! Maalla-asujan harrastuksiin kuuluu puutarhointi ja kukkien kasvatus, ja haastattelupäivänä Hyytiäinen on lähdössä hakemaan pionijuurakkoja läheisestä puutarhamyymälästä. Mutta ei tässä vielä kaikki. Viimeisimpänä Hyytiäinen on opetellut kivihionnan, hopeakorujen valmistuksen, puun vuolennan ja nahan ja vuotien perinneparkitsemisen. Hän on saanut hirven, peuran ja kauriin vuotia metsästävältä ystävältään ja aikoo saada aikaiseksi huippulaatuista säämiskää, josta aikoo valmistaa pehmeän ratsastushameen. Hirven korvista saa kuulemma upeat hanskat.Lehmiäkin on ollut. Oma lehmä oli vielä viime keväänä, se oli lapinlehmä Ilotyttö, jonka nimi lyheni ymmärrettävistä syistä Iloksi. Lehmälauma laajeni lopulta kolmeen lehmään, mutta Ilo jouduttiin vuosi sitten lopettamaan, kun sen lantio murtui syksyn spontaanien, mutta rajujen kiimahyppyjen seurauksena ja oli pakko hätälopettaa siihen paikkaan. Hyytiäinen luopui lopuistakin lehmistä, ne muuttivat eräälle kaverille.Se ei ole mikään salaisuus, että Ilotytön vuota on parkittu lepänkuorella, ikiaikaisella suomalaisella perinnemenetelmällä, ja on rullalla odottamassa käyttöön ottoa Hyytiäisten makuuhuoneessa. Valmistus oli työläs ja vaikea, vei satoja tunteja ja vaati myös valtavan fyysisen ponnistelun juuriharjalla ja petkeleellä jynssäämällä. "Siitä tuli takuulla muutama kompensaatio lisää", Hyytiäinen naurahtaa.Nyt hän sanoo, että lehmiä ei taloon enää tule. Ja sanoo huomaavansa tässä "vanhenemisen vaikutuksen". "Ei aina tartte olla omistamassa kaiken maailman eläimiä. Sillä lailla vapautuu aikaa ja voimia. Ajattele, että vasta tässä iässä tajusin tällaisenkin lainalaisuuden."Hevosia sen sijaan on oltava. Koska ilman hevosia ei voi elää. Piste.
