Hiekkaa hampaissa – dosentin juoksuharjoitukset hevosten perässä

”Isoisäni olivat hevosmiehiä, ja isäni palveli sodassa hevosvetoisessa kenttätykistössä. Hän palveli jatkosodan alusta lähtien suuntaajana, mutta myös tiedusteli ratsain tuliasemat, jonne hän sitten ohjasi tykit. Äitinikin ratsasti nuorena ja vanhempani pistivät minutkin kolmivuotiaana ensimmäisen kerran ratsaille”, Markku Niskanen kertoo.Omia hevosia Niskasen perheellä ei ollut, mutta ratsastuksenopettaja, pikkuserkku Minna-Liisa Heiskanen piti veljeksille ratsastustunteja Kuopiossa vuonna 1969 perustetussa Rauhalahden ratsastuskoulussa.”Minna-Liisan isä tarvitsi jotain pientä remonttiin tai rakentamiseen liittyvää apua isältäni, joka oli insinööri. Palkaksi avusta isä sai ratsastustunteja, jotka me veljeni kanssa sitten käytimme. Elettiin vuotta 1970 ja minua alkoi vaivaamaan heinänuha, eikä silloin tiedetty mistään siedätyshoidosta, joten lääkäri kielsi menemästä tallille. En kuitenkaan uskonut kieltoja, vaan kävin tallilla silloin tällöin.”Ratsastusharrastus jäi moneksi vuodeksi taka-alalle ja tuli aika astua asepalvelukseen. Tämän jälkeen Niskanen suuntasi Yhdysvaltoihin ja aloitti opintonsa. Ensin kaksi vuotta Grays Harbor College’ssa Washingtonin osavaltion länsiosassa ja sitten Washington State University’ssä Washingtonin osavaltion länsiosassa, jossa hän väitteli tohtoriksi vuonna 1994. Hevoset kuitenkin laukkasivat takasin arkeen, tai ehkä joskus myös karkuun.”Minun ei tarvinnut maksaa vuokraa amerikkalaisille sukulaisilleni, kun autoin hevosten hoidossa asuessani heidän luonaan. Siellä tuli ratsastettua paljon ja leikittyä cowboytä”, Niskanen nauraa.Hevosen domestikaatiota, eli kesyyntymistä käsittelevässä tutkimuksessa Niskanen toteaa, että ratsain paimennus oli pakollista paimennettaessa puolivillejä hevosia arolla sekä siirrettäessä hevosia pitkiä matkoja, sillä jalan liikkuva paimen ei pysy hevosten vauhdissa, mutta ratsastava pysyy. Näin oli jo noin 4343 ennen ajalaskumme alkua, sillä vanhin tunnettu ”ratsastava ihmisluuranko” on peräisin tuolta ajalta. Kyseessä on ihmisluuranko, jossa on runsaan ratsastuksen aikaansaamaa ratsastuspatologiaa, eli ratsastus on muokannut ihmisen elinaikana luustoa siten, että sen jäljet ovat havaittavissa vielä vuosituhansien jälkeenkin.”Vaan kyllä sitä tuli hevosten perässä juostua milloin missäkin ja kun ratsastimme puolivilleillä mustangeilla, niin kaikkea ehti myös tapahtua.”Juoksuharjoitukset hevosten perässä eivät olleet turhia, sillä matkalta löytyi myös tuleva vaimo. Monella saattaa olla myös tarinoita kauhuanopeista, mutta Niskasen kohdalle osuikin anopin hevonen.”Vaimoni äidillä oli aika kipakka hevonen. Villinä syntynyt ja kasvanut mustangi nimeltään Little Bit. Kun menin selkään, niin se lähti täyttä laukkaa kohti puuta, jossa oksa oli vaakatasossa juuri sopivasti minun korkeudellani. Onnistuin kuitenkin pysymään satulassa, kun painauduin riittävän matalaksi, vaan sittenpä se keksi laukata aivan laitumen aidan vieressä ja yritti teilata polviani paksuihin aitapylväisiin.”Rauhallistakin menoa löytyi, kun perhe pakkasi hevoset autoon, ajoivat Kalliovuorille ja ratsastivat vuoriniityillä yöpyen teltoissa. Hevoset lepäsivät aitauksessa, aivan kuten jo silloin, kun ihminen keksi kiivetä hevosen selkään. Domestikaation myötä hevosista tuli vähemmän aggressiivisia ja panikoivia sekä ihmisiä paremmin sietäviä, koska luonnonvalinta suosi aggressiivisia ja dominoivia hevosia, mutta jalostusvalinta lauhkeita ja alistuvia.Hiekkaa hampaissaYhdentoista Yhdysvaltain vuoden ja niiden jälkeisen Kreikan vuoden jälkeen Niskanen palasi Suomeen ja päätyi Oulun yliopistolle. Bioantropologiaan erikoistunut tutkija syventyi muun muassa ihmisen evoluutioon ja biologiaan sekä siihen, miten ympäristön muutokset, kuten maanviljely tai teollistuminen ja kulttuuriset tekijät vaikuttavat ihmisten morfologiaan eli rakenteeseen.”Sitten kävi niin, että tyttäreni aloitti ratsastuksen Ponipihalla Oulun Hietasaaressa. Lopulta ostimme sieltä Laurettan (Lord Calando–Ehrensold), joka oli liian säpäkkä tunneille. Ja se olikin nopea hevonen. Nopein mitä koskaan olin ratsastanut, vaikka olin jo Yhdysvalloissa ratsastanut paljon esimerkiksi quartereita.”Ja totta tosiaan tamma oli nopea. Kun Niskanen vei hevosensa Mäkelän Pekan talliin, se ensin hyppäsi irti, jotta Pekka näki kuinka hevonen hyppää. Hetken tutustelun jälkeen Pekka saapui eräänä päivänä maneesiin ja totesi tyypilliseen tyylinsä selkeästi ja napakasti:”Markku, otetaanpa muutama hyppy. Tuossa on este, hyppää se.””Tätä hyppyä ennen Pekka kiidätytti meitä ympäri maneesia, koska halusi nähdä miten Lauretta toimii ja liikkuu tämän sekosetäratsastajan kanssa”, Niskanen muistelee.Lävistäjällä oli portti, jota kohti ratsukko suuntasi. Nähtyään esteen tamma tiesi mitä tehdä ja suuntasi sutjakkaasti tolppien väliin. Tammalla oli tiedossa myös, mitä pitää tehdä esteen jälkeen. Harmi vain, että Niskanen ei ollut yhtä nopea, kuin tammansa.”Pekka käski tähdätä kohti nurkkaa, koska Lauretta kiihdytti niin raivokkaasti kohti estettä. Hevonen kääntyi nopeasti esteen jälkeen vasemmalle. Minä jatkoin suoraan kohti nurkkaa, mutta Lauretta laukkasi maneesin ovesta ulos. Oli se varmaan näky, kun suu täynnä hiekkaa ja kypärä vinossa menin hakemaan hevosta, jonka Paakkarin Raija oli saanut kiinni. Olin sellainen näky, että Raijaakin kovasti nauratti. Palattuani maneesiin Pekka mittaili jalan, kuinka monta metriä ilmalentoni oli”, Niskanen muistelee.Tämän jälkeen ratsukko harjoitteli Pekan ohjauksessa kyseisen esteen kurinalaista ylittämistä.”Lopuksi sain Lauretan pysähtymään kuuliaisesti pehmeillä avuilla parin laukka-askeleen jälkeen hypystä.”Hevosen domestikaatiotutkimuksissa on todettu, että ihmisten hammaskivinäytteet osoittavat jamnakulttuurin edustajien juoneen hevosen maitoa viimeistään noin 2900 eaa. Tämä kertoo siitä, että hevosia on jo tuolloin kasvatettu ja tammat ovat olleet riittävän kesyjä lypsämiseen. Aika näyttää, mitä nykyihmisen hammaskivinäytteistä voidaan todeta, varsinkin jos niissä on ollut aikojen saatossa riittävästi maneesin hiekkaa..Kesyhevosen alkuperä: Ensin oli ratsastus, sitten tulivat vasta vaunut - mutta mitä olivat zebrot?. Niskasen perheeseen kuului toinenkin tamma. Jaana ja Sonja Mäkelältä ostettu Esprina (Espri – Trapper).”Olin Yhdysvalloissa tottunut ratsastamaan cowboy-tyyliin, joten alkuun useampi henkilö usein kysyi minulta: Markku, missä kypärä? Samoin hämmennystä herätti se, että olin tottunut ratsastamaan pitäen ohjista kiinni vain yhdellä kädellä. Olinhan minä sellainen sekosetäratsastaja”, Niskanen nauraa ja toteaa: ”Olen kyllä vieläkin.”140-luokkia hypännyt Esprina kuitenkin opetti ratsastajalleen paljon, kuten myös Lauretta.”Pekan treenit olivat Esprinalle tuttuja. Siinä sora lensi maneesin seinille, jos erehdyin liikaa neuvomaan tammaa. Siellä me treenasimme muiden ratsastajien kanssa ja pääsimme hyppäämään jopa aika isojakin esteitä. Joskus kyllä Pekka totesi: Muille riittää, me jäämme Markun kanssa vielä jauhamaan. Välillä treenasin myös koulua Raijan kanssa.” Tammojen viimeinen palvelusHevosten laukattua vihreämmille laitumille he jatkoivat yhteistyötä Niskasen kanssa. Vielä tänäkin päivänä osa Lauretan luista löytyy työpöydältä ja ovat olleet tiivis osa tutkimustyötä. Molemmista hevosista on myös otettu elinaikana tarkat mitat, joita on voitu hyödyntää tutkimustyössä.”Olen nykyään keskittynyt hevosten morfologiaan, genetiikkaan, esihistoriaan ja historiaan.”Niskasella olisi enää muutama vuosi työuraa jäljellä, mutta tutkimustyö on niin mielenkiintoista, että hän kieltäytyy jyrkästi eläköitymästä. Sanojensa mukaan hän on väsynyt maanantaisin tehtyään tiiviisti tutkimustyötä läpi koko viikonlopun.”Toivottavasti yliopistolla suostuvat pitämään minut mahdollisimman pitkään. Hevosen kantokykyä tutkivan tohtoriopiskelijani Noora Piipposen väitöstilaisuuden pitäisi olla vasta virallisen eläkeikäni jälkeen ja osallistun hankkeeseen, joka päättyy vuonna 2029. Täytän silloin 66 vuotta. Toivottavasti nuoremmat kollegani sitten kertovat, mikäli alan höperehtimään liikaa.”Tutkimusten mukaan hevosten geneettinen variaatio on vähentynyt ja geneettinen taakka lisääntynyt, etenkin viimeisten parin vuosisadan aikana intensiivisen valinnan ja suljettujen kantakirjojen takia. Intensiivinen valinta urheilusuoritusta varten on vähentänyt urheiluhevosten yleistä käyttökelpoisuutta. Äärimmäisen reaktiivinen ja säikky temperamentti haastaa sopivan hevosen löytymistä esimerkiksi vaellusratsastukseen urheiluhevosten joukosta, joten jos Niskanen vielä päätyy hevosen ostamaan, sopiva löytynee hyvinkin läheltä.”Kyllähän se voisi piensuokki olla. Nuorempana tykkäsin vauhdista, joten reaktiiviset urheiluhevoset olivat ok. Nyt ikävuosien ja vaivojen lisääntyminen johtavat suuntautumaan rauhallisempaan maastossa ratsastukseen”, Niskanen pohtii.Niskasen tutkimustyön tuloksia voi lukea researchgatesta. https://www.researchgate.net/profile/Markku-Niskanen/researchLähteet:Hevosen domestikaatio (Finnish language version of "the horse domestication" lecture). Available from: https://www.researchgate.net/publication/382242115_Hevosen_domestikaatio_Finnish_language_version_of_the_horse_domestication_lecture [accessed Apr 04 2026].

Hiekkaa hampaissa – dosentin juoksuharjoitukset hevosten perässä

Aiheeseen liittyvää

"Vitkuttelu ja vatkuttelu pistää kyllä ajattelemaan" – SRL:n taloutta tarkastava ryhmä pysyy tiukkana vaatimuksissaan

Veera Paloheimon Sanmouranolla on hyvät "piffipaffit", mutta helpoimmasta päästä se ei ole

Petra Heikkinen takoo tulosta Hollannista käsin

TRS 100 vuotta - ”Erittäin onnistuneet juhlat, sen voi sanoa"