Isä ja poika

Haimit ovat alunperin kotoisin Lappeenrannan seuduilta.”Kun isäni Ilmari sai kuulla vuonna 1932, että Ypäjällä on hevostoimintaa, hän kävi yhden kaverinsa kanssa täällä kahden viikon pyöräretkellä. Mieltyi paikkaan ja muutti tänne”, Haimi aloittaa.Haimi oli kenttäkilpailumies, kuten on myös hänen poikansa Kari. Haimi toteaa, että esteratsastus olisi ehkä ollut vielä lähempänä sydäntä, mutta lajivalintana epärealistinen.”Kenttäkilpailu on parempi valinta ihmiselle, jonka lompakko on pikkuisen ohuempi”, hän naurahtaa.Kari Haimi on syntynyt vuonna 1947, samana vuonna, jolloin hänen isänsä, vääpeli Ilmari Haimi sai luvan kilpailla kenttäratsastuksessa. Noihin vuosiin asti armeijassa kilpailulupa oli vain upseereilla, ei aliupseereilla.Suomeen tuotiin Ruotsista paljon 5-otteluhevosia armeijan käyttöön. Joukossa oli Keija (Locarno – Gaumen), jolla Ilmari Haimi kilpaili lempilajissaan kenttäkilpailussa.Ilmari Haimi kilpaili 44-vuotiaana Helsingin kesäolympialaisissa 1952, missä hän sijoittui kenttäratsastuksen yksilökilpailussa 32:nneksi ja oli ainoa suomalaisratsastaja, joka pääsi maaliin. Kilpailu olikin melkoinen, maastoon kuului 7 kilometrin osuus teillä, joka päättyi 4 kilometrin risuestelaukkaan, jonka jälkeen palattiin 15 kilometrin reittiosuuteen ja vasta sen jälkeen ratsastettiin varsinainen maastoesteosuus, josta edelleen viimeiset 2 kilometriä sileän laukkaa. Säännöt olivat tuohon aikaan sellaiset, että jos kouluosuudella ei onnistunut, asian voi kiriä ratsastamalla vähän reippaammin steeppeliosuudella.Kenttäkilpailussa hän voitti Suomen mestaruuden vuonna 1953, niin ikään Keijalla.. Tammaa laitettiin satulaan varusmiesten pitäessä kiinni, jotta Roiha pääsi selkään. Roiha heräsi tajuttomuudesta maneesin lattialla muutama hetki myöhemmin. Seuraavaksi yrittäjäksi ilmoittautui Nestori Lakka. Sama kohtalo. Lopulta puhe kääntyi niin, että kuka huolii tämän hevosen. Ilmari Haimi ilmoittautui sillä ehdolla, että maneesi tyhjennetään ja hän saa jäädä sen kanssa kahden. ”Tunnin kuluttua se oli sen Keijan selässä.” Ja loppu on historiaa.Pojalleen Ilmari kertoi, että tällaisia hevosia pitää lähestyä varovaisesti ja antaa niiden tehdä aloite tutustumisessa. ”Ei saa käyttää voimaa eikä yrittää pitää väkisin kiinni.”Isänsä oppina Haimi uskoo vakaasti siihen, että ihmisen ja hevosen täytyy olla kaverit. ”Ei siitä muuten oikein mitään ikinä tule”, hän sanoo.”Isä kehotti aina antamaan makupaloja aina, kun hevonen tekee oikein. Ja aina vieläpä siitä jäykemmältä puolelta, niin hevonen notkistuukin. Mutta ainoastaan satulasta. Ei koskaan maasta. Koska jos maasta käsin syöttää, siitä seuraa, että hevonen rupeaa kärttämään niitä makupaloja, menee taskuille ja repii lopulta vaatteet.”Kari Haimi muistaa itsekin pikkupoikana yhden ainoan kerran ratsastaneensa Keijalla. ”Mutta huonolla menestyksellä. Ainut muistikuva oli, että makasin maassa, isäkin makasi maassa, kun hevonen oli hänet suupielistään keilannut. Hevonen oli siinä edessä ja isä kysyi, että nostetaanko uudelleen satulaan. En halunnut enää toista kertaa.”Pikku hiljaa Karikin pääsi satulaan. Kun 1950-luvun alussa armeija alkoi vähitellen myydä hevosiaan, loimaalainen sairaanhoitaja osti hevosen nimeltä Muuan. Muuanin kasvattajaksi on merkitty hevoshuoltokoulu I. Sen emänpuoli on tuntematon, isälinjalla on ruotsalainen Dacke, joka polveutuu saksalaisista hevosista.Ilmari Haimi alkoi pitää sairaanhoitajalle tunteja kerran viikossa ja 6-vuotias Kari sai ratsastaa Muuanilla tuntien jälkeen. Vuonna 1955 armeija poistui Ypäjältä. Kakkostalli vapautui silloin muuhun käyttöön.”Isä lähti armeijan mukana Niinisaloon, mutta perhe pysyi täällä. Ja sitten isä jäikin eläkkeelle.”Eläköidyttyään Haimi piti Ypäjän maatalousoppilaitoksen ratsastustunnit, hoiti urheilukenttää ja toimitti raittiuslautakunnan asioita. Ratsastusopistoa ei silloin vielä ollut ja kaikki hevoset mitä oli, olivat suomenhevosia.Muutamana vuonna ratsastusta ei juurikaan ollut. 1955 vanhan maneesin pohja ajettiin penkaksi derbykentän kulmaan ja maneesia pidettiin koksi- ja apulantavarastona.Haimi muistaa 1970-luvulla tapahtuneen käänteen parempaan. Farma-näyttely tuotti hevosia Puolasta ja niitä kulkeutui Ypäjällekin. Eräs Pentti Vastamäki osti vuonna 1972 puolalaisen wielkopolskin Taurogin (Absynt – Pulverturm). ”Se oli mun ensimmäinen hevonen. Olin silloin 18-vuotias.”Paria vuotta myöhemmin Haimin ympärille muodostui menestyksekäs hevoskimppa. ”Hevoskimpat ovat nyt muotia, mutta Martti Perho, Erkki Liikanen, Väinö Jokinen, Pentti Vastamäki ja minä hankimme Wegeliuksen avustamana Mr Higgins -ruunan, jolla pääsin kisaamaan.”Haimo toteaa, että siihen aikaan Kimmo Kinnunen voitti kentän kultamitalit, mutta sai hän sentään kolme hopeaa ja kolme pronssia.. Isältään Haimi on selvästi perinyt mieltymyksen monipuoliseen fyysiseen harjoitteluun. ”Isä yllytti kokeilemaan kaikkia mahdollisia lajeja. Itse hän hiihti kilpaa. Voitti useana vuonna Puolustusvoimien mestaruuden.”Ei mikään ihme, että tämän päivän ihmisten heikko fyysinen kunto on Haimille suuri murheen aihe. Erityisesti lapsilla.”Hälytyskellojen pitäisi nousta, jos lapsi ei pääse kyykkyyn tai pysty tekemään kuperkeikkaa”, Haimi murehtii. Mutta ei ratsastajan fyysinen kunto aina ole ollut huolenaihe muillekaan. Ehkä takavuosina ei ollut erityistä tarvettakaan, maatalotaustaiset ratsastajat kun tapasivat liikkua vuorokaudessa muutenkin paljon, ja kiinnostus muuhun kuin omaan lajiin oli pieni.Hän muistaa kun oli vuonna 1975 Iso-Britannian Talland Housessa, opettajana oli Mrs Molly Sivewright. Siellä oli kaksi irlantilaista poikaa Eric Horgan ja Gerald Sinnot, jotka ratsastivat seuraavana vuonna Montrealin olympialaisissa.”Me asuttiin talossa, josta oli vajaan viiden kilometrin matka tallille. Juoksin sen matkan joka aamu irlantilaisten suureksi ihmetykseksi. Muistan, kun he sanoivat, että miksi ihmeessä Kari juokset, kun sulla on lyhyet ja paksut jalat muutenkin. Nehän muuttuu aina vaan paksummiksi.”.Päivitys 27.7. klo 13.30 Korjattu Haimin etunimi kuvatekstissä

Isä ja poika

Aiheeseen liittyvää

Anu Sironen Carl Hesterin tähdittämän luokan puoliväliin Wellingtonissa

Valjakkoajajat eivät saa SM-kisoja tänä vuonna

Ratsastuksen viikko 23: KouluSM-kisat Woikoskella

Pohjalaisilla on puolustettavaa suomenhevosten työmestaruuksissa Reisjärvellä