Jukka Rantanen: "Esteratsastus on sitä, että sä etenet ripeästi pum pum pum"

Jukka Rantanen ottaa vastaan toimistossaan. Hän on kaikista Suomen ratsastajista varmaankin se, joka asuu kaikkein lähimpänä Hevosopiston kisakenttiä. Tiedättehän, Ypäjä-maneesin kulmalta kun jatkaa suoraan tien yli muutama sata metriä metsään päin, siellä. Siinä on se kätevä puoli, että voi ratsastaa kotoa kisapaikalle ennen luokan alkua. Edullista ja kätevää.Kisakausi on alkamaisillaan, ja Rantanen on armoton urheilumies. Hän aikoo näillä näkyminen osallistua kaikkiin neljään hallikisaan ja jatkaa siitä ulkokauteen. Hevoset, hollantilainen ruuna Cadanz (Veneur – Sydney) ja hannoverilainen Carlos Santana (Chequille Z – Baroncelli) kääntyivät 18-vuotiaiksi, ja jos ne vain ovat kunnossa.Mutta konkariurheilijalla on terveysongelma. On meneillään selvittely vakuutusyhtiön kanssa 20 vuotta sitten tapahtuneesta jalkaterän murtumisesta. Rantanen tuli alas hevosen selästä jaloilleen, mutta niin rajusti, että nilkka murtui.”Se possahti siihen”, hän luonnehtii itse.Jalka on leikattu nyt kolme kertaa, viimeksi vuonna 2017, mutta leikkausta ei ole saatu onnistumaan. Jalkaterä on väärässä asennossa, osuu maahan ulkoreuna edellä ja kipeytyy valtavasti esteiden alastuloissa. ”Kaikki paino rysähtää sille pienelle alueelle jalkapohjan ulkoreunaan. Olen pärjännyt jotenkin, kun olen teipannut sen moninkertaisesti, mutta nyt yksi jalkaan laitettu ruuvi on murtautunut kantaluuhun.””Se on niin perkeleen kipeä”, Rantanen manaa. Hän oli suunnitellut ja toivonut, että jalka leikattaisiin vuoden vaihteessa, jotta se ehtisi luutua sen kuusi kuukautta ennen kisakautta, minkä luutuminen ottaa.”Kolme kuukautta kipsi, kolme kuukautta ortoosi. Sen ajan sä kävelet kepeillä ja toivot parasta.” Päiväkin oli varattu, mutta se oli peruttava, sillä vakuutusyhtiö ei ole enää halukas korvaamaan leikkauskustannuksia, vaan häntä ollaan passittamassa julkiselle puolelle. Rantanen on yrittänyt soittaa yhtiöön, mutta huonolta näyttää. Yhtiö on löytänyt säännön, jonka mukaan ennen vuotta 2005 tapahtuneita ei enää korvata, riippumatta siitä, että jalkaa ei ole saatu kuntoon vuosia kestäneessä prosessissa.”Eikö se ole vähän sama kuin jos mä olisin sanonut heille, että mulla on nyt tässä mun firmassa sellainen uusi pykälä, että mä en enää maksa näitä vakuutusmaksuja, mutta pidetään kuitenkin se mun vakuutus voimassa”, Rantanen hymähtää.Rantasen mielestä vakuutusyhtiön pitäisi riidellä sen lääkäriaseman kanssa, joka leikkauksen sen sopimuskumppanina on tehnyt, eikä hänen kanssaan.Nyt ollaan kipeän jalan kanssa, sillä sitä virhettä hän ei tee, että menisi lääkärille ennen kuin korvaus prosessi on selvä. Ei aio toimia kuin veljensä, joka leikkautti molemmat polvet ollessaan siinä käsityksessä, että vakuutusyhtiö korvaa. Ei loppujen lopuksi korvannut.”Se leikkaus maksoi Kössille 42 tuhatta euroa.”Rantanen toteaa, ettei monisivuisista uusista sopimusehdoista ymmärrä yhtään mitään, joten hän antaa asian tutulle juristille. ”Katsokoon se.”Tämä terveysongelmista. Rantanen ei ole tyytyväinen asioihin oikein muutenkaan. Hän ei ihan pienistä valita, vanhan liiton mies. Hilautuu kyllä satulaan niin kauan kuin henki pihisee. Mutta tilanne on myös se, että kisakausi alkaa, mutta ei ole juurikaan kisoja.”Katsoin Kipasta, että keväällä 2025 on neljät kansalliset hallikisat koko maassa. Neljät! Kolmet täällä ja yhdet Tampereella messujen yhteydessä ja siinä se.”Rantanen arvelee, että osa järjestäjistä on kyllästynyt jatkuvaan negatiiviseen palautteeseen. ”Kun pitää koko ajan valittaa jostain. Mä olen muutaman pohjan kohdalla miettinyt, että okei, ei ehkä priima, mutta kuitenkin riittävä. No, nyt on sitten niin, että nämä seurat eivät viitsi enää järjestää, kun se on kaiken lisäksi vielä niin kallista ja hankalaakin. Ja ymmärrän heitä hyvin.”Rantanen ihmettelee nykyistä suuntausta lähteä hevosten kanssa Espanjaan. Hänen mielestään se on jonkinlaista hevosturismia. ”Sanoin tässä yhdelle vanhan ratsumestarin neuvon, että mene ihmeessä, mutta jätä se hevonen kotiin. Se on niin pitkä ja rasittava matka, että kun se hevonen otetaan autosta, sillä on 40 astetta kuumetta tai se ontuu. Ja kaikki ne tarttuvat sairaudet... Miksi sinne pitää hevosten kanssa väkisten tunkea?”Näiden reissujen ”kotimaiselle kaudelle valmisteleva” rooli saa Rantasen hymähtämään ilman, että hänen silmänsä hymyilevät ollenkaan.”Mihin ne valmistelevat ja mitä varten?”Rantasen mielestä kannattaisi suunnata mieluummin naapurimaahan Ruotsiin, jossa kyllä kilpailutarjontaa riittää. Ja taso on niin kova, että siellä käyminen myös kehittäisi.”Mutta eihän siellä ole kiva käydä, kun ei siellä pärjää! Mutta jos pärjäisi, voisi lähteä milloin vaan kahden tähden GP:hen Euroopassa ja toivoa vaikka voittavansa sen luokan.”Kehittävätkö aurinkotourit, Rantanen vähän epäilee sitä. Radat siellä on hänen mukaansa rakennettu sitä tarkoitusta varten liiankin ”asiakasystävällisiksi”. Kotimaan kisatRantanen pysyttelee lähinnä kotimaassa siksikin, että ulkomaille ei enää niin vain lähdetä. Jos ei kuulu FEI:n rankingin top-ratsastajiin, ei saa välttämättä ratsastajapaikkaa. Jos ei sitten osta vähintäänkin 7000 euron vippipöytää. Se tosin auttaa yleensä.Eli kansallinen urheilukausi on alkamassa.”Mutta voiko tässä enää urheilusta puhua”, Rantanen ihmettelee. ”Kohta enää muutama juristi, ja joku rikkaan perheen vesa, joka kilpailee ja se on siinä. Suomenruotsalaisetkin ovat lopettaneet, kun heilläkään ei rahat riitä”, hän naurahtaa.Ongelma on, että kilpailunjärjestämisestä on tullut niin kallista, että kukaan ei enää halua tai voi niitä järjestää. ”Pitää olla niin valtava määrä porukkaa paikan päällä, ettei sitä jengiä kukaan pysty maksamaan. Tuomaritornissakin on tyyliin 7 ihmistä.”Mikään muu kuin tämäntyyppiset pakolliset kustannukset eivät Rantasen mukaan selitä sitä, miksi 700-800 startin kisa, josta saa 80-90 tuhatta rahaa sisään, menee kuulemma miinukselle. Rantasen takavuosien idea oli rakentaa Suomeen muutama paikka, joissa olisi kiinteät karsinat ja kisat jaettaisiin näihin paikkoihin. Aktiiviratsastajat voisivat ostaa vakinaiset karsinapaikat niistä ja hallinnoida niitä niin kuin haluavat, tarvittaessa vuokrata niitä uloskin. Helsinki, Ypäjä, Lahti, Oulu, Kuopio. Idea ei toteutunut.Samanaikaisesti kilparatsastajalle kustannukset ovat kovia. Niin kovia, että Rantanen sanoo, että hänen kohdallaan kilpailemista on säännösteltävä. Rantanen haluaa nähdä asian niin, että hän on ammattimainen kilparatsastaja, mutta tämän mielikuvan ylläpitäminen on käynyt yhä vaikeammaksi.Ollaan kaukana niistä ajoista kun yhdellä GP-sarjan osakilpailuvoitolla saattoi tienata hyvät rahat.Kuten niin usein eri yhteyksissä ja jutuissa on tullut todettua, palkintorahoja ei ole käytännöllisesti katsoen enää ollenkaan, mutta kustannukset kasvavat alati. Se on suurimmalle osalle taloudellisesti melko kestämätön yhtälö.”Jos mä mietin sitä, että se luokka maksaa aina sen 60 euroa per hevonen. Laskin omia minimikuluja, ilman mitään suurempia eläinlääkärikustannuksia ja päädyin tulokseen 17-19 tuhatta euroa per kausi”, hän kertoo.Tämä tilanteessa, jossa hevonen asuu kotona eikä tallia lasketa.”Jos sulla on se hevonen Helsingissä ja maksat siitä 1200 karsinavuokraa lisäksi, niin sitten puhutaankin joihan muista summista. 40 tuhatta vuodessa ei ole yhtään pielessä, jos vielä valmentautumassa käy. Kuka normaalitöissä käyvä ihminen pystyy sellaisen kustantamaan? Mitä sen pitää tienata kuussa? Ei siinä kymppi riitä.”Rantanen on kuullut, että moni ottaa jopa velkaa pystyäkseen harrastamaan kilparatsastusta.”Niiden on pakko, kun ne ei ole niitä kahdenkympin kuukausipalkkalaisia ja ne haluaa kiertää paljon kisoja.”Rantanen ei lähde kauas kilpailemaan. Hän on asettanut ylärajan 150 kilometriin.”Sä ajat sinne ja maksat viikonlopun jabat ja muut ja ykköspalkinto on 150 euroa. En mä viitsi sellasta. Mitä mä saavutan sillä? En mitään.”Rantanen toteaa, että tällä hetkellä hänelle riittäisi, että voisi toisinaan tienata sen verran, että saisi kulut ja tulot edes tasan.Hevoskauppa on Rantasen osalta mennyttä elämää. Sitä ei hänen mukaansa enää vaan pysty tekemään. Rantanen on tyytyväinen tehdessään autokauppaa ja hankkiessaan toimeentulonsa muilla tavoin, vaikkapa hevoshotellin pitäjänä. Viimeisintä hevoskauppaa hän ei edes muista. Jone Illin Eolitan välittäminen oli ihan viimeisiä.”Ei voi myydä ihmiselle, jos hän ei ymmärrä mitä on ostamassa”, hän kiteyttää hevokaupan ykkösongelman. ”Kun ei ymmärrä, vääjäämättä pettyy ja pahoittaa mielensä. Sitten lähdetään käräjille riitelemään ja hevosen hinta ehkä moninkertaistuu.”Hän tunnistaa tietenkin suurimman osan eurooppalaisista hevoskauppiasta ja on huomaavinaan heidän olemuksestaan, että stressi vaivaa. Henkinen paine on valtava, niin vaikeaksi ala on käynyt hintariitojen, palautusten ja käräjien kanssa.EnnenEnnen oli toisin. ”Niitä vuosia oli useampia, kun voitin 150 tuhatta markkaa vuodessa. Silloin GP-sarjan eka palkinto oli 15 000 markkaa, mikä siihen aikaan oli sama kuin sama summa euroissa tänään. Sähän pidit sillä summalla yhden hevosen koko vuoden!”Pietarissa tuli tienattua 47 tuhatta euroa yhden viikonlopun aikana. ”Enkä edes voittanut yhtään luokkaa.”Rantanen kaivaa kännykästä palkintojenjakokuva, jossa näkyy iso voittoshekki. Siinä lukee SYP.Kilparatsastaja.Rantanen on kilpaurheilija viimeisen päälle. Hän yrittää aina voittaa. Eikä hän pelkää radalla mitään.”Tää on kuule sellanen laji, että jos sä yhtään haet sitä omaa limittiäsi, välillä sä tuut sielä pää edellä alas. Mutta jos sä olet urheilija, etkä velliperse, sä et lamaannu siitä, että vedät turvat jossain, vaan sut kursitaan kokoon ja sä lähdet seuraavaan kilpailuun.”Pelkäämisessä on yksi erittäin huono ominaisuus. Se tarttuu aina hevoseen. Hevonen ei ymmärrä mitä sen ratsastaja pelkää, mutta se aistii epävarmuuden ja pelon ilmapiirin ja tulee epäluuloiseksi.”Miksi joidenkin ihmisten kaikki hevoset hyppii pystyyn talliportilla? Koska niiden ratsastaja pelkää ja ne ovat sitä mieltä, että ei tonne voi mennä itseään tappamaan kun tää ratsastajakin ihan selvästi on ihan kauhusta kankeena.”Hän kertoo kysyneensä eräältäkin kaveriltaan miten tämä onnistuu aina löytämään Euroopasta juuri sen hevosen, joka hyppii kisapaikalla pystyyn.Peruslähtökohta on, että tekemiseen on täysi luottamus. Ja kun se on, on onnistumisen mahdollisuus. Rantanen vertaa esteratsastusta mäkihyppyyn. ”Jossain kohtaa on heittäydyttävä ja toivottava parasta, hyväksyttävä, että ehkä tää ei menekään niin kuin mä suunnittelin, mutta mä yritän täysillä. En mä useinkaan uusinnassa tiedä, miten se tulee päättymään. Mä vaan posottelen menemään. Joskus askel sopii, joskus ei. Ei niitä askelia kukaan uusintaradalla, ei maailman parhaatkaan, pysty sillä tavalla kontrolloimaan, että aina onnistuisi saamaan sen täydellisen lähestymisen.”Rantanen lyö kädet terävästi yhteen. Vain tällä asenteella on mahdollista ratsastaa hevosta rissaamatta ja roikkumatta sen ohjissa, mikä syö hevosen kuin hevosen voimat.”Esteratsastus on sitä, että sä etenet ripeästi pum pum pum ja annat sen hevosen mennä ja laukata. Ja kun se hevonen on peräänannossa, sä pystyt tekemään lyhyet tiet, jotka ovat se, millä niitä luokkia voitetaan.”

Jukka Rantanen: "Esteratsastus on sitä, että sä etenet ripeästi pum pum pum"

Aiheeseen liittyvää

Olivan tourilla mukana kolme suomalaista – lysti maksaa 500 euroa per hevonen

Pohjois-Lapin Ratsastajat – hevosharrastajien viimeiset mohikaanit kovissa olosuhteissa

Ratsastuksen viikko 42: Nuorten hevosten kenttäMM-kilpailut alkavat Ranskassa

Hitaasti, mutta varmasti – Taikaloitsu tulee