Kari Nevala haluaa rutiinit kuntoon, mutta enää valmennettavia ei höykytetä

Kun Kari Nevala palauttaa mieleensä hetken talliportilla ja sen jälkeen radalla, 27 vuotta sitten maailmancupin finaalissa, Helsingissä vuonna 1998, siinä kiteytyy, mihin tällä kaikella valmentautumisella ja tuhansilla toistoilla pyritään.Se on tavallaan hyvin yksinkertaista, ja samanaikaisesti hyvin vaikeaa.”Kuten Jukka Rantanen alkuaikoina Viloran kanssa sanoi, ’mene sen hevosen pään sisään’. Vähempi ei riitä”, Nevala aloittaa. Tuona lokakuun päivänä vuonna 1998 radalla oli vain yksi olento, Kari Nevalan ja Big Capitol-ruunan muodostama olento. Nevala sanoo, että keskittyminen oli sitä luokkaa ja yhteys hevoseen niin automaattinen, että hevonen oikeastaan katosi koko jutusta. Koko radalla ei ollut ketään muita kuin hän. Ei ratahenkilökuntaa, ei yleisöä, ei ketään. Outoa kyllä, ei hevostakaan.”Kyllä se olin minä itse, joka siellä radalla laukkasi, se oli minun vartalo, joka teki hommia ja sääteli sitä minun omaa laukkaani. Minä, joka mietin, että miten nyt tulen tuolle esteelle tuosta kurvista ja asettelen nämä jalkani, että tuo ja tuo puomi pysyy kannattimillaan.”No, ei siitä voittoa tullut, koska sinä päivänä, sillä radalla, oli 40 muutakin samanlaista. Rodrigo Pessoa voitti maailman sen hetkisellä ykköshevosella Baloubet du Rouet’lla, ja Nevala oli sijalla 26.Tätä samaa maksimaalisen keskittymisen tunnetta ja täyttä yhteyttä hevoseen Nevala hakee tänä päivänä valmennettavilleen. .Kari NevalaVuonna 1965 syntynyt entinen kansainvälinen ratsastajaKilpaillut ja valmentanut Saksassa kansallisella ja kansainvälisellä tasolla 13 vuoden ajanVoitti ensimmäisenä suomalaisena Helsinki International Horse Show:ssa avoimen kansainvälisen luokan vuonna 1997Kilpaillut 1990-luvulta asti maailmancup-tasolla ja osallistunut myös finaaliin Helsingissä vuonna 1998Pitää Del Horses -tallia ja harjoittaa kasvatustoimintaa Koski TL:ssä yhdessä Minna Niemisen kanssa.. Muuttuneet metodit25 vuoden aikana valmennusmetodit ovat muuttuneet. Enää ei höykytetä oppilasparkoja. Nykyään ajatellaan pikemminkin, että kyllä ne jyvät kuoriutuvat akanoista joka tapauksessa. Ja että jyvätkin vain hyötyvät siitä, että takana on pitkä onnistumisten ja positiivisten kokemusten sarja.Positiviisuus. Posi edellä. Ihan oikeasti, koska siitä on oppimisessa hyötyä. Yksi valmentaja Kari Nevalan ykkösprinsiipeistä on, että keskitytään siihen, mikä menee hyvin, koska juuri se opettaa sitä, mitä halutaankin. Onnistumista. Epäonnistumiset voidaan käydä lyhyesti läpi, mutta sen jälkeen ne unohdetaan. Nevala kieltää valmennettaviltaan ”märehtimisen”, epäonnistumisvideoiden kelaamisen kotona.”Siitä ei ole mitään hyötyä, että katsotaan se epäonnistumisvideo kotona 47 kertaa, mutta sen sijaan siitä on paljon haittaa, sillä sitä mitä toistat, sen opit”, hän sanoo. Toinen periaate on, että asioita ei muuteta muuttamisen vuoksi. Valmennussessiot pidetään niin samanlaisina kuin mahdollista, koska se luo rutiinin ja rutiini tuo turvaa. Tämä tarkoittaa sitä, että alkuverryttelyt ja tunnin kulun perusperiaate on sama. Tehtävät voivat jossain määrin muuttua, mutta ei se, mitä haetaan. Mitä haetaan? Hyvässä rytmissä ja tasapainossa, rentona tehtyä suoritusta. Sitä samaa, mitä tarvitaan kilparadallakin.Kaikkein eniten on kyse siitä, että pyritään keräämään maksimimäärä laadukkaita toistoja, jotta juuri ne muodostaisivat valtaosan tehdyistä asioista ja olisivat näin ollen se, mikä painuu mieleen ja mitä opitaan.Tästä samasta syystä Nevalan tunti voi loppua lyhyeen, ja siinä onkin jo kolmas periaate. Jos tulee onnistunut suoritus, kannattaa jättää siltä päivältä siihen, eikä lähteä pitkittämään. Jatkaminen nappisuorituksen jälkeen on kerjätä verta nenästään, jossain vaiheessa vääjäämättä eteen tulevan epäonnistumisen mahdollistamista. ”Jos se, mitä lähdettiin hakemaan, tulee heti alkuun, siihen lopetetaan eikä lähdetä tekemään erittäin hyvästä kokemuksesta ehkä täysin paskaa kokemusta. Se, mitä valmennustunnilla viimeiseksi tehdään, se jää parhaiten mieleen.”Tästä tuleekin valmennustunnin suurin tuska. Lopettaa juuri kun on voittanut pelkonsa ja on kivaa. ”Tämä laji on sellainen, jossa hitaasti kiiruhtamalla pääsee nopeimmin tavoitteeseen”, Nevala muotoilee. ”Väkisin puskemalla ei pääse mihinkään. Jos tapahtuu liikettä, se on lähinnä taaksepäin silloin, kun tehdään liikaa kerrallaan. Minun valmennustuntini ei mene niin, että ’saadaan rahalle mahdollisimman paljon vastinetta’, jos se tarkoittaa että yhteen valmennussessioon ympätään liikaa asioita. Me ei tehdä 45 minuutin sileätyöskentelyä, hypätä sen päälle paljon ja isoa ja oteta vielä kestävyysvalmennuskin siihen päälle. Yksi hevonen ja yksi ratsastaja ei pysty keskittymään kuin tiettyyn määrään asioita kerrallaan.”. Keskity, älä puliseKeskittyminen itse asiaan. Nevala ei puhu paljoa. Jatkuvasti puliseva valmentaja tekee karhunpalveluksen oppilaalle, sillä vie tämän keskittymisen itseensä, vaikka huomion pitäisi olla tekemisessä. Nevalan tunneilla työskennellään esteillä. Hevonen tietenkin verrytellään huolella, mutta sillä ei tehdä varsinaista sileätyöskentelyä. ”Siihen on omat valmentajansa.”Nevala miettii kunkin valmennettavan kohdalla missä ovat vahvuudet ja missä heikkoudet. Ja, kyllä, keskitytään niihin vahvuuksiin ja niitä toistaessa vaivihkaa hilataan paremmaksi niitä heikkouksiakin. Nevala sanoo, että kaikkien valmennettavien ei suinkaan tarvitse tähdätä ”mahdollisimman korkealle”. ”Minulla on paljon sellaisia oppilaita, jotka ovat vain päättäneet ottaa kuukausittaisen valmennustunnin, jotta voisivat ehkä voittaa pelkonsa ja harrastaa vähän laadukkaammin. Heidän kanssaan tehdään ihan yhtä tosissaan kuin niiden kanssa, jotka ehkä pyrkivät seuraaviin PM:iin. Onneksi heitä on, koska tavoitteellisesti valmentautuvia on meillä niin vähän, ettei saataisi kasaan edes valmennusryhmiä joiden takia valmentajan kannattaisi ajaa toiselle puolelle Suomea. Estekorkeutta on hyvin helppo säätää ja tehtävistä saada helpotettuja versioita.”Mikä on valmennettavien ykköspeikko? Se, mikä aiheuttaa eniten päänvaivaa?”Kyllähän se se pelko on”, Nevala sanoo. ”Joka väittää ettei ole ikinä pelännyt, on niin aivoton imbesilli, ettei sellaista voi olla”, hän sanoo. Pelkäämisessä on variaatioita. Voi pelätä virhettä, tai että sattuu fyysisesti.”Pelosta pääsee suhteellisen nopeasti sillä, että hyväksyy sen, että pelko on aina jossain määrin läsnä. Eihän se ole mikään ihmekään, että pelkää. 600 kiloa on melkoinen kilomäärä saada syliin, jos esimerkiksi kaatuu esteellä.”Pelkoon auttavat rutiinit, ja se, että valmentaja tietää mitä tekee. ”Sekä ratsastaja että hevonen rentoutuvat, kun lähdetään joka kerta hyvin perusasioista liikkeelle sillä lailla, että rento fiilis ei missään vaiheessa pääse katoamaan. Vain sillä tavalla päästään onnistumisiin, jotka ruokkivat kehittymistä ja pitävät pelon loitolla.”Asia kerrallaan tarkoittaa myös sitä, että jos on teknistä, ei voi olla isoa, jos on isoa, ei voi olla teknistä. Esteratsastuksen vaikeus on teknisyydessä, siinä, että asiat tulevat nopeasti vastaan ja pitäisi ehtiä reagoida, ei niinkään esteiden koossa. Joskus pitää hypätä vähän isompaa. ”Yleensä aina ratsastajan vuoksi. Jos ollaan menossa kisoihin, ei ole hyvä, että sen korkuiset puomit tulevat ensimmäistä kertaa vastaan siellä. Joskus hevosenkin vuoksi, että saa avattua sen kroppaa kunnolla, saa sen käyttämään itseään, ja paikat auki.”Estekorkeus on eniten ratsastajan psykologinen ongelma. ”Mutta se on ongelma vain, jos korkeus tulee eteen väärällä hetkellä, liian aikaisin.”. Kehitettävät asiatNevalan tunneilla harjoitellaan rytmitajua, tasapainoa ja notkeutta, joita kehitetään jumppasarjoilla ja toisaalta myös rataratsastamista, jota varten rakennetaan pieni rata.”Hyvässä treenissä ei toisaalta tarvita sataa eri estettä, hyvän treenin voi toteuttaa yhdellä pystyesteellä ja yhdellä okserilla täysin laadukkaasti.”Nevala käyttää mielellään vanhaa suosikkia, maapuomia, josta on yksi laukka-askel esteelle. Puomi on käytössä, koska sen avulla saa kerta toisensa jälkeen sen, mitä haetaan, eli hyvän hypyn. Ratsastaja keskittyy tulemaan mahdollisimman tasaisesti maapuomille, eikä siinä ole ongelmaa, ’koska se on vain maapuomi’. Sen jälkeen hyppyy osuu automaattisesti optimaalisesti esteelle, jonne on hevosen laukasta riippuen kuutisen metriä. Jos haetaan ratamaisempaa suoritusta, saatetaan väli venyttää seitsemään metriin. ”Idea on saada molempien lihasmuistiin, sekä ratsastajan että hevosen, toistoja siitä, että tullaan helposti rytmissä esteelle hyvässä, rennossa muodossa ilman, että on hätä minnekään.” Lähestymisessä pätee kolme lainalaisuutta, seuraavassa järjestyksessä. 1. Hyvä rytmi, 2. tasapaino, 3. ponnistuspaikka. Tasaisen, sopivan, hyvän rytmin merkitystä ei koskaan korosteta liikaa. Nevala sanoo, että jos rytmi ja tasapaino ovat kunnossa, hyppy ei mene koskaan täysin pieleen.”Ponnistuspaikan sijainti ei ole yhtä tärkeää kuin se, miten siihen ponnistuspaikkaan tullaan. Sen ponnistuspaikan merkitys kasvaa jonkin verran, kun mennään urheilussa eteenpäin, mutta kuitenkin vain vähän”, Nevala sanoo. ”Jos tulet esteelle etupainoisena, huonossa rytmissä, ehkä ristilaukassa, hypystä tulee huono ponnistuspaikasta huolimatta. Taas vastaavasti, ponnistuspaikka voi osua metrin puolitoista suuntaan tai toiseen, eikä sillä ole lopputuloksen kannalta merkitystä, vaan ihan hyvän hypyn voi saada aikaiseksi mistä kohdasta vain sitä kaistaletta. Ja jos sillä on merkitystä, silloin ollaan liian isossa luokassa ratsukon kyvyille.”. KoulutusskaalaNevalan metodissa ei sinänsä ole mitään uutta. Hän käyttäää samoja keinoja kuin muutkin, ei edes väitä muuta. Seurataan saksalaista koulutusskaalaa. Skaalaa, jossa on tietty syy, miksi asiat tehdään hevosten kanssa tietyssä järjestyksessä, eikä jossakin toisessa, sattumanvaraisessa järjestyksessä.Rytmi, rentous, kontakti, eteenpäinpyrkimys, suoruus, kokoaminen. Laatu tulee siitä, miten kurinalaisesti koulutusskaalan päälle rakennetussa systeemissä pysytään. Vaikka joskus tuntuisi tylsältäkin. Se näkyy aikanaan suoritusvarmuutena. ”Nelivuotiaalla hevosella ei lisäillä mitään askelia vielä esteradalla, se ei ole sillä tasolla vielä. Ei pidä ajatella, että se koulutusskaala olisi vain jotain jargonia, koska se ei ole. Kaikki ne, jotka pääsevät hevosen kanssa urheiluratsastuksessa ylipäätään mihinkään, käyttävät sitä.”Hän on nähnyt saksalaisen metodin toimivuuden jo kauan sitten. Silloin, kun päätti aikanaan lähteä töihin Dirk Schröderille. Nevala piti itseään siihen aikaan melkoisen hyvänä ratsastajana. Oli melkoinen shokki nähdä, että Saksa oli täynnä vähintään saman tason tekijöitä. ”Muistan ajatelleeni, että hitto, täällähän joutuu ihan oikeasti töihin.”. Nevala itseNevala ei tule ratsastavasta perheestä. Hän toteaa, että ei hänellä loppujen lopuksi ollut mitään edellytyksiä nousta isoihin luokkiin. Mutta hänellä oli onnea törmätä ihmisiin, jotka auttoivat eteenpäin.Ensimmäinen tuuri oli tosin jo siinä, että hän asui kilometrin päässä juuri Artukaisista, joka oli urheiluratsastuksen ja erityisesti esteratsastuksen mekka silloin. Siellä treenasivat sen ajan suomalaiset huiput Raimo Aaltosesta Maunulan veljeksiin ja Satu Väihköseen.Eräänä päivänä kouluikäinen Kari pyöräili ohi ja näki kun he treenasivat.”Ajattelin, että vau, tommonen mustakin tulee.”Nevala ei puhunut kotona mitään, mutta hänellä oli onnekseen paljon tätejä ja setiä, joilta helposti liikeni markka tai kaksi.”Aloitin itsenäisesti ratsastustunnit ja vasta myöhemmin kerroin äidille uudesta harrastuksesta.”Seuraava tuuri oli Pekka Kivinen, joka piti estepainotteista, vauhdikasta poikaryhmää, jossa oli neljä poikaa.”Minä ja Carl-Harry Frey jäätiin lajiin. Yksi meistä oli enemmän kiinnostunut viisiottelusta ja yksi joutui allergian takia lopettamaan.”Asiat johtivat toisiin ja kohta Satu Väihkönen lähti Saksaan treenaamaan ja jätti omakasvattinsa Nevalalle ratsastettavaksi.”Nietulan Seppo pyysi mut töihin ratsuttajaksi Leppävirralle ja sieltä menin aika nopeasti sitten Jukka Rantaselle, jolla oli maneesikin. Vuosi oli 1986.”Rantasen osuus on tärkeä. Monin tavoin, ei vain siksi, että Nevala sai ratsastaa Tanskasta myyntiin tuotua Viloraa, joka oli niin vaikea, ettei sitä voinut myydä. Se oli ollut sen verran halpa hevonen, että Nevala sai mieluusti kilpailla sillä. Mutta se oli myös erittäin hyvä estehevonen. ”Jukka opetti äärettömän paljon mulle. Hän muun muassa sanoi, että sun on saatava se hevonen kuuntelemaan sua. Mä muistan vielä tänä päivänäkin sen hetken, kun Jukka sanoi mulle, että muuta itseäsi jos tarvii, kunhan pääset sen hevosen pään sisään. Koska se hevosen pään sisälle meneminen on tämän homman punainen lanka.”Jossakin vaiheessa Raimo Aaltonen oli tutustunut Berliinin maailmancupin osakilpailussa Dirk Schröderiin ja vinkkasi hänestä Nevalalle.”Olin Dirkillä 3,5 vuotta ja sen jälkeen aloin itsenäiseksi yrittäjäksi Saksassa.”Schröderin osuus oli tärkeä, tietenkin. Ammattimaisuus nousi taas pykälällä, samoin Nevalan tehtävät. Hänen työnään oli ratsastaa Schröderin hevosilla. Alussa 7 hevosta päivässä, lopulta 12. Menestyminen kisoissa oli osa toimenkuvaa. Jos pärjyytä ei tullut, hevonen lähti alta.Erityisesti viikonloppukisat asiakkaiden hevosilla opettivat työskentelemään paineen alla.Urheilupsykologia oli siihen maailmanaikaan vielä lapsenkengissään.”Tuli silloin tavaksi ottaa minuutin keskittyminen. Ottaa kännykkä pois päältä ja mennä pois muiden seurasta. Mennä vaikka miesten vessaan, koska sinne ainakaan kukaan ei tule perässä. Ja sitten, kun se miettimistauko on ohi, hevosen selkään ja töihin.”Nevala sanoo oppineensa, että paine ei ole vihollinen. ”Se on paras ystävä, joka saa keskittymään ja ottamaan itsestäsi parhaan irti.” .Franke SloothaakKari Nevala ei yllättäin sano esikuvakseen Marcus Ehningiä, vaikka pitääkin tätä yhtenä maailman taitavimmista.”Marcus on niin erikokoinen kuin minä, paljon pienempi, että en niinkään samaistunut häneen”, Nevala sanoo. Nevalan omana aktiviiaikana ratsastuksellinen esikuva oli Franke Sloothaak.Sloothaak oli hollantilainen, joka saksalaistui. Hänet muistetaan erityisesti 1980-luvun läsipäisestä sukkajalasta Walzerkönigistä, jonka kanssa hänellä oli vastassaan sen ajan kovimmat nimet John Whitaker ja Milton sekä Pierre Durand ja Jappeloup. Sloothaak voitti kaksi olympiajoukkuekultaa ja kolme MM-joukkuekultaa sekä yhden henkilökohtaisen MM-kullan. Franke Sloothaak on pitkä mies, mutta hän ratsasti kevyesti ja eleettömästi, pitkillä ohjilla, hillitty hymy kasvoillaan. ”En niinkään katsonut sitä tyyliä, tai hänen kuuluisaa melko pitkillä ohjilla ratsastamista, vaan poimin sen, miten hän aina pystyy auttamaan hevosta ja saamaan sen tasapainoon”, Nevala kuvailee.

Kari Nevala haluaa rutiinit kuntoon, mutta enää valmennettavia ei höykytetä

Aiheeseen liittyvää