Katastrofin jälkeen Onnelassa jatketaan hommia: "En mä olisi pärjännyt yksin"

"Tää mikään Onnela ole, pikemminkin Epäonnela", Petra Rantala tuumaa Onnela-nimisestä kotitilastaan Siuntiolla. Katsellaan rauniokasaa, hiiltyneitä parruja ja vääntyneitä karsinankaltereita. Joukossa on joku hevosenkenkä, hiittikärryn aisat ja auton osia. Talli paloi kaksi viikkoa sitten poroksi, mutta onneksi hevonen säilyi. Hevonen isolla H:lla, Corleone. Kun kuuntelee Rantalaa, joka puhuu Corleonesta, ymmärtää, että elämän hevonen ei ole ehkä tarpeeksi voimakas ilmaisu. Rantala myöntääkin, että se jos olisi mennyt tulipalossa, nyt olisi eri ääni kellossa. Vähällä se oli, sillä oriin tarha oli tallin päädyssä. Onneksi Rantala oli kotona ja ehti rynnätä pelastamaan hevosiaan. Naapurit tulivat juoksujalkaa auttamaan ja yhdelle heistä hän sai työnnettyä Corleonen, joka ei siinä tilanteessa millään olisi halunnut lähteä omasta tarhastaan. Koirat hän laittoi autoon ja ajoi sen alemmas pellolle. Latauksessa katoksessa olleen työauton, sähkö-Teslan hän ajoi lieskojen vierestä syrjemmälle miettimättä, olisiko se voinut vaikka räjähtää. Katos paloi käyttökelvottomaksi, vaikka jäikin vielä pystyyn. Se on otettava alas, sillä tukiparru vaurioitui niin, että ensimmäisillä lumilla katto voi romahtaa. Tämä kaikki tapahtui aamupäivällä. Iltakymmeneltä roihusi yhä.Edelleenkään ei tiedetä, miksi pakettiauto yhtäkkiä räjähti tuleen. Eihän sellaista yleensä käy. "Mä kun kuulin sen pamauksen ja näin tulenlieskat, ajattelin heti, että nyt se sähköauto on räjähtänyt", Rantala myöntää.Pakettiautosta tuli levisi talliin sekunneissa."Se meni ihan, että whuum! Ja kun siellä tallissa oli kaikki tavarat, pois pihalta sotkemasta näkymää, niin ne meni kaikki siinä samalla."Talli oli juuri kunnostettu hevoskasvattajan tarpeisiin. Se oli sisältä upouusi ja hieno. Oli uusi pakkopilttuu ja karsinat neljälle varsovalle tammallekin. Iso remontti tehtiin kesäloman aikana, elokuussa. "No, tää on vaan maallista", Rantala sanoo ja huomaa, että hänen alahuulensa vapisee hieman. Stressi on ollut valtava. Kun tulee puhe Corleonesta, hän ei pysty pidättelemään itkuaan. On selvää, mistä on kiinni tämän hevosnaisen resilienssi. Se on tässä yhdessä hevosessa aika pitkälti. Rantala itse sanoo, että hevosihminen joko oppii nöyrtymään vastoinkäymisten edessä, tai luhistuu. "Sä romahdat, mutta samantien sun pitää olla jaloillasi, sillä ethän sä voi jättää hevosia hoitamatta." .ResilienssiResilienssi on muotisana, jota kuulee tänä päivänä paljon. Se on selviytymiskykyä ja joustavuutta. Resilientti ihminen pärjää arjen haasteista, stressistä tai muutoksista huolimatta.. Corleone ja sen omistaja ovat kuin vanha pari, joka ymmärtää toisiaan silmäluomen räpäytyksestä. Asia käy ilmi kun seisoskellaan oriin tarhan liepeillä juttelemassa. Ori kopauttaa kuonollaan kevyesti muovista kippoa tarharakennuksen seinässä. "Näitkö?", Rantala sanoo yhtäkkiä, seistessään oikomassa oriin loimea sen tarhassa. "Se sanoi mulle just, että juomakuppiin pitäisi saada lämmintä vettä." Rantala lähtee toimittamaan asiaa ja ori kuulostelee korviaan rauhallisesti käännellen missä hän menee. Kun vesi tuodaan, Korkki ei sen kummemmin ryhdy kiittelemään, ryhtyy vain heti juomaan tilaamaansa juomaa. Rantala kertoo allapäin, että 23-vuotias ori on ollut alamaissa, pientä ähkynpoikastakin on ollut. Hän on varma siitä, että se järkyttyi menettäessään oman kotinsa. Se saa vatsalääkettä. "Mä vein ton yhden tiineen tamman, Tanhuan Liljan, sen kanssa hetkeksi samaan tarhaan, niin saatiin se paremmalle fiilikselle."Auttoiko?"Auttoi."Oritta käytetään vähän pihassa kääntymässä ja se kääntää jyhkeän kaulansa kohti raunioita, elävänä kysymysmerkkinä. Rantala käyttää tilaisuutta hyväkseen ja muistuttaa, ehkä etupäässä itseään, että hevosihmiselle aina sattuu ja tapahtuu. Ikäviä asioita, siis. Ja että siitä kasvaa resilienssi. Sellainen, että ihan oikeasti se, mikä ei tapa, se vahvistaa. Vaikka toki ensin myös lannistaa. Ja masentaa. . KorkkiRantala sanoo, että on saanut jumalalta lahjan, Corleonen eli Korkin. "Ei ole maailmassa parempaa hevosta. Ihan oikeesti."Ei ehkä olekaan, sillä onhan tällä nyt kuitenkin neljä kultaista mestaruusmitalia ja himmeämmät siihen päälle, plus muut kunnianosoitukset ja tittelit. Saavutuksista voi lukea kuukauden suomenratsu -jutusta, joka tehtiin Corleonesta vuonna 2019..Corleone on vanhan ajan hevonen.Jälkeläisiä ei ole mitenkään hirveätä määrää, yhteensä 80. Viime kesänä syntyi kolme."Pieniä ikäluokkia tällä on ollut."Kesän 2023 Corleone vietti oriasemalla, mutta ei se sinne enää mene. "Ei, se on nyt tässä meidän ilona kotona."Rantalaa edelleen naurattaa, kuinka ummikko hän oli siirtyessään Corleonen myötä ratsupuolelle."Korkkia ei ole oikeastaan ollenkaan treenattu, muuta kuin kuntoahan siihen ajettiin kärryillä ja laukkavetoja ratsastamalla. Kaikki ratsujutut ovat olleet sille niin helppoja, ettei niitä ole tarvinnut sen kummemmin harjoitella. Ja sillä treenillä se on voittanut varmaan 75 prosenttia kilpailuistaan."Pääkuskina toimi Virossa nykyään asuva Heidi Svanborg, jolle on varattu oma huone aina kun hän päättää tulla Suomessa käymään. Ensimmäisen koulukisan Rantala luuli menneen aivan mönkään. Numerot alkoivat kuutosella ja sehän on arvosanana vasta "kohtalainen"."Mä ajattelin, että eihän nyt kuutosella voita, jäädään varmaan viimeiseksi. Kymppiähän me lähdettiin tavoittelemaan."Ypäjältä kuitenkin kerrottiin puhelimessa, että 67 prosentilla tuli luokassa voitto ja ihmeteltiin miksei ratsukkoa ollut näkynyt palkintojenjaossa. Voitto seuraavanakin päivänä. Tuomarin Marita Törnrothin maininta "Tulevaisuuden hevonen!" ehkä sinetöi tulevaisuuden. Siitä se ratsu-ura lähti. Hevoshommat 54-vuotias Rantala on aloittanut pikkutyttönä isän Heimo "Hermanni" Rantalan kanssa. Suomenhevoset olivat isä-Rantalalle tärkeitä. Hän löysi tyttärelle hevoseksi Rinssin, jonka isä oli Uskoton ja emä kuuluisa Sato-Satu. "Sellaisen kanssa kun aloittelee, niin rima on korkealla", Rantala naurahtaa. Nyt jo hyväntuulisempana, kun päästään elämässä oikeasti tärkeisiin asioihin, hevosiin. Isästä jätti aika vuonna 2018, mutta hevoset ovat tässä talossa edelleen suomenhevosia."Yhtä ainutta lämpöstä en ole elämässäni omistanut, enkä omista", Petra Rantala sanoo. Haastattelupäivänä tallilla on käymässä 6-vuotias Helmi äitinsä Leenan kanssa. Helmi ajaa ponilla ja ratsastaa Korkilla. Leena auttelee tallissa. Tallihommien jälkeen juodaan munkkikahvit vanhassa keltaisessa puutalossa, Onnelan päärakennuksessa. Petra Rantalan kodissa. "En mä nyt olisi pärjännyt yksin", Rantala huokaa. Helmi ottaa munkin, jonka päällä on vaaleansinistä sokerikuorrutetta ja strösseleitä. Pöydällä on omenahillopurkki. Naapuri oli käynyt sen edellispäivänä jättämässä tuvan pöydälle lapun kanssa.Rantala kertoo saamastaan avusta. Kaikki ovat sitä tarjonneet. Antaneet pyytämättäkin. Varustekauppias lähetti valjaat ja toinen viestitti, että mitä vain tarvitset, kerro. Ravinaisten skumppakimppa ilmoitti lauantaina, että he ovat organisoineet keräyksen. Rantala liittyi kerhoon jäseneksi. Sekin alkaa näyttää jo ilmeiseltä, että palo menee tuleen syttyneen auton vakuutuksesta. Kyllä tämä tästä. Kunhan Korkki on ja pysyy."Mä olen kiitollinen jokaisesta päivästä sen kanssa. Ja joka päivä mä toivon, että tulisi vielä seuraavakin päivä", Rantala huokaa. Kun istutaan keittiössä leivinuunin lämmössä, vaikuttaa siltä, että Onnela, 150 vuotta vanha talo, on kuitenkin ihan oikeasti nimensä mukainen. "Jouluna mä järjestän tällä juhlat kaikille ystäville. Sytytetään kuuseen valot ja tehdään kaakeliuuniin tulet", Rantala jo suunnittelee. Kun toimittaja jo kääntelee autoa pihasta lähteäkseen, Rantala juoksee vielä avaamaan pelkääjän paikan oven. "Kirjoita se juttu niin, että se on suomenhevosen ylistys!" .Petra Rantalan talli syttyi räjähdysmäisesti – hevoset turvassa

Katastrofin jälkeen Onnelassa jatketaan hommia: "En mä olisi pärjännyt yksin"

Aiheeseen liittyvää