Kentaurisaation soturi

Kentaurisaatio. Termi ei ole koskaan ollut yleisessä käytössä, mutta kyllä se ihan ranskaa on. Suomen kieli ei sanaa tunne, mutta se johtunee vain siitä, ettei meillä ole ranskalaisen eversti Carden edustamaa ratsastuksen traditiota yhtä syvänä kuin niin sanotuissa klassisissa ratsastusmaissa.Kentaurisaatio on sitä, kun hevosesta ja ratsastajasta tulee kuin yksi. Hevosen jalat ja voima, ihmisen mieli. Ennen Carde kävi julistamassa keveän ratsastuksen sanomaa Intiassa asti, mutta nykyisin hän kiertää vähemmän. Hän ajaa vieläkin takaa unelmaansa.”Unelmani on edelleen, että kansainvälinen ratsastajainliitto FEI ottaisi käyttöön oman perustamissääntöpykälänsä kouluratsastuksen tarkoituksesta, artiklan 419”, hän sanoo.Sääntöpykälä on tämä: ”FEI aloitti kansainväliset koulukilpailut vuonna 1929 vaaliakseen ratsastustaidetta väärinkäytöksiltä ja säilyttääkseen sen periaatteiden puhtauden niin, että periaatteet voidaan luovuttaa muuttumattomina seuraaville sukupolville.”Tämän unelman on ilmeisen vaikea muuttua todellisuudeksi. Useakin asia jarruttaa sen asian syvällistä ymmärtämistä, että todellinen ratsastuksen taito piilee keveydessä. Todellinen keveys on sitä, että ratsuhevonen on kevyt sekä kädelle että pohkeille.Ensimmäisenä esteenä unelmansa täyttymiselle Carde mainitsee yllättäen parantuneen hevosaineksen. Nykyhevoset ovat paitsi kauniita ja hienoliikkeisiä, myös luontaisesti tasapainossa.”Paljon on muuttunut ja siitä saamme pääasiassa kiittää saksalaista Gustav Rauta, entistä Sportweltin ja StGeorgin journalistia, josta tuli viime vuosituhannen alussa saksalaisen ratsujalostuksen primus motor”, hän sanoo.Carden mukaan Raun idea oli, että jalostetaan hevosia, joilla on jo syntymässä koulutetun ratsun ominaisuudet. Tässä päästiin hyvin pitkälle. Niin pitkälle, että asia on kääntymässä miltei jo itseään vastaan. Näin Carde ainakin asian näkee. Kun ei tarvita enää vuosien koulutusta puutteellisen rakenteen synnyttämän puutteellisen tasapainon vuoksi, moni koulutuksellinen etappi jää kulkematta.. Grand prixKun Carde arvioi ratsastuksen ja koulutuksen laatua grand prix -luokassa, hän kiinnittää huomionsa neljään kohtaan, jotka paljastavat kaiken.Ensimmäinen on pysähdys. ”Jos hevonen on siinä eteenpäin kallistuneena, takajalat jossain kaukana, se kertoo minulle paljon.”Toinen on peruutus. ”Haluan nähdä hevosen peruuttavan diagonaaleittain, rikkomatta rytmiä.”Kolmas on lisätty käynti. ”Hevonen kulkee isoin askelin eikä itseään säästellen, kuin odottaen vain, että diagonaali loppuisi.”Ja sitten neljäs, piaffi. ”Piaffi tehdään paikallaan. En tiedä montaa, jos yhtäkään ratsastajaa, jotka siihen enää pystyvät. FEI:n säännöissä lukee aivan selvästi, että piaffi on ravia paikallaan. Koulutuomareille annetuissa ohjeissa kuitenkin todetaan, että piaffissa hevonen saa edetä hieman, mutta jos se etenee yli metrin, numero ei voi olla yli viiden.”Carden mielestä tämä on naurettavaa, koska piaffi on kouluratsastuksen päätepiste. Jos hevonen on kevyt ja tasapainossa, sen on kyettävä tässä ratsastuksen vaikeimmassa liikkeessä olemaan aivan paikallaan.Carde sanoo ymmärtävänsä koulutuomareiden ahdingon tänä päivänä, kun kollegojen antamista numeroista ei saisi poiketa. Mutta silti on tehtävä oikein tai lopetettava kokonaan.Moskovassa vuonna 2000 Carde päätti lopettaa koulutuomarin uransa, kun hän oli pisteyttänyt viimeiseksi venäläisratsukon, joka voitti luokan.. Eräs kouluratsastusta vahvasti ohjaava ilmiö on hevosten hinta.”Hevoskauppa hallitsee kouluratsastusta täysin. Jos pannaan rinnakkain raha ja periaatteet, periaatteet häviävät.”Carde toteaa, että kouluratsastuksessa on syntynyt kaksi täysin erillistä maailmaa. Ammattilaiset ja amatöörit.”Näillä kahdella ryhmällä ei ole oikeastaan minkäänlaista yhteyttä toisiinsa”, Carde toteaa”Amatööreissä on jos jonkinlaista suuntausta ja koulukuntaa hevosrodustakin riippuen. Heitä yhdistää syvä epäluulo kilparatsastajia kohtaan. Heidän mielestään kilparatsastajat, nämä ammattilaiset, ovat eräänlaisia pettureita, jotka ovat uhranneet kauniit periaatteet rahalle ja menestykselle. Kilparatsastajat puolestaan katsovat amatöörejä ylhäältä alaspäin ja ovat sitä mieltä, että nämä tekevät ratsastuksesta irvikuvan.”Carde sijoittaa itsensä näiden kahden ryhmän rajapinnalle.”Haluaisin, että molemmat ryhmät näkisivät toisensa, jotta kilparatsastus ei ajautuisi suureen skismaan. Se edellyttäisi, että ammattilaiset ottaisivat huomioon amatöörit ja myöntäisivät, että heitäkin on kuunneltava ja että amatöörit kenties muuttaisivat omaa tulokulmaansa asiaan vähän urheilullisemmaksi.”. NotkistusEversti Carden mukaan hevonen pitää notkistaa samoin metodein kuin ennen, jotta sen erilaiset, osittain vaistonvaraiset pyrkimykset vastustaa ratsastajan apuja häviävät yksi kerrallaan. Tällöin siitä tulee miellyttävä ratsastaa ja se on tyytyväinen sekä rauhallinen.Miksi näin ei toimita? Syitä on varmasti useita, kuten ratsastajan taidon, tiedon ja motivaation puute.Yksi käytännön syy on tuomareissa, jotka eivät palkitse taitavaakaan ratsastajaa siitä, että hän on kulkenut hevosensa kanssa niin pitkän tien, että hevonen on aidosti läpiratsastettu, assoupli, kuten ranskalainen sanoo.”Tuomareillahan on kaikki valta. He voivat muuttaa lajin. Sitä mitä he kysyvät, ratsastajat tarjoavat.”Carde haluaa lisätä, ettei kaikki nykyaikainen kilpakouluratsastus ole toki väärinkään. Hän mainitsee omiksi suosikeikseen Carl Hesterin, muttei Hesterin tähtioppilasta Charlotte Dujardinia. Ranskalainen Karen Tebar saa myös maininnan, samoin saksalainen Ingrid Klimke.Dujardinin ratsastuksesta puuttuu Carden mielestä helppouden vaikutelma. Se on liian ”sporttista”. Carde painottaa silti olevansa kilpaurheilun suuri ystävä.”Urheilu on minulle kaikki kaikessa, tulen urheilusta”, hän sanoo.Hän on yhdistelmä avantgardistia ja vanhaa taituria sekä tarkkasilmäistä tarkkailijaa. Tämä näkyy suhtautumisessa kuolaimettomuustrendiin, jota hän seuraa ”mielenkiinnolla”. Sanavalinta on viimeisen päälle harkittu.”Jos siihen mentäisiin, se ehkä vaatisi tiettyjen arvostelukohtien muuttamista, muttei välttämättä kaikkien perusteiden luomista uudelleen. Jos pidetään mielessä, että kaiken tämän tarkoitus on kentaurisaatio, on lopulta yhden tekevää, miten se tehdään – kuolaimilla tai ilman.”Cardea eivät tosin kuolaimet, kankikuolaimetkaan, haittaa. ”Ne eivät häiritse hevosta, kunhan ne ovat oikean kokoiset ja muotoiset hevosen suuhun ja ratsastaja on taidoissaan oikealla tasolla.” Tässä hän noudattelee esikuvansa kenraali l’Hotten ajatuksia. ”Väline on juuri niin hyvä kuin on sen käyttäjäkin” (tant vaut l’homme, tant vaut le moyen).Hän huomauttaa, että kuolaimissa on tapahtunut paljon muutosta vuosikymmenten, jopa vuosisatojen, aikana. Kuolaimettomuus ei olisi epälooginen jatkumo. Toki tämäkin kehitys on kaksiteräinen miekka.”Parisataa vuotta sitten hevosilla oli suussaan melkoiset jarrutehosteet, mutta silloin tuntuma oli kevyt. Nyt kuolaimet ovat pehmeitä, mutta ratsastajan ohjasote ja käsi on kova.”Carden mukaan nykyään kiristetään turpahihnaa. ”Se on vastoin mainitsemaani FEI:n sääntöpykälää ja kouluratsastuskilpailujen perustamissanoja. Oikein ratsastettu hevonen imeskelee kuolaimiaan ja sitähän se ei voi tehdä, jos turpahihna on kovin kireällä.”Carden valitsema tie on luonnollisesti selvä: pehmeä kuolain ja kevyt käsi.”Se on tietenkin vaikeinta.”Carde ei olisi Carde, oma lahjomaton ja analyyttinen itsensä, jos ei olisi huomannut, että usein kuolaimettomuuden puolesta puhuvien oma ratsastus on helpompaa ilman kuolaimia kuin kuolaimilla. ”Jostakin se tietysti kertoo”, hän hymähtää.. HevosetRakkaus. Carde toteaa, että on vaikeaa ratsastaa kauniisti, jos ei pidä hevosista. ”Mitään suurta ei saa aikaan ilman rakkautta”, hän muotoilee.Hän sanoo itsekin olleensa nuorempana melkoisen mekanistinen ratsastaja.”Suhtauduin melko pitkään hevosiin kuten jonkinlaisiin eläviin koneisiin. Mutta kun olin aikani ollut niiden kanssa, opin pitämään niistä, ymmärtämään niitä yhä paremmin ja arvostamaan niiden ominaisuuksia. Vähitellen aiempi tapani kouluttaa hevosia muuntui lähemmäs eräänlaista kumppanuutta, jossa kumpikin osapuoli on tyytyväinen.”Se on mahdollista kilparatsastuksessa. Carde viittaa l’Hotteen ja Décarpentryyn, jotka ovat yhdessä luoneet perustan sille klassiselle nykyranskalaiselle ratsastustaidolle, jota yhä nähdään.Carden mukaan l’Hotte maalaa suuria linjoja ratsastuksen filosofiasta ja Décarpentry selittää metodit sekä pienimmätkin yksityiskohdat.”He täydentävät toisiaan mainiosti. Siinä missä l’Hotte sanoo, että hevosen on oltava edessä, rauhallinen ja suora, Décarpentry selvittää, mitä sellaisen hevosen kanssa voi tehdä.”Teoriat pitävät edelleen paikkansa. Vaikka hevoset syntyvät tänä päivänä jo luontaisesti hyvässä tasapainossa, eivät ne sentään ole aivan syntymävalmiita. Carde sanoo olevansa ikuisesti kiitollinen siitä, että aloitti itse aikanaan kenttä- ja esteratsastajana ja eteni molemmissa lajeissa korkealle.”Uskallan sanoa, että jos ei koskaan ole hypännyt isoja esteitä, ei ehkä koskaan ymmärrä hevosen tasapainon merkitystä tai edes sitä, milloin hevonen todella on tasapainossa”, hän toteaa.”Vaikean tason esteratsastus on hyvä koulu siksi, että estettä ei voi hypätä, jos hevonen ei lähesty sitä oikeassa tasapainossa. Ratsastajan itsesuojeluvaisto jo estää sen.” . Ratsastuksen akateemikkoRanskalaisen ratsastuksenopetuksen mekka on jo kauan ollut Saumurissa. Christian Carde kertoo, että Ecole Nationale d’Equitationissa (ENE) on aina oltu hieman Baucher’n vaikutuksen alaisia. Carde on koulun kasvatti itsekin. Hän tunnustautuu kenraalien l’Hotten ja Décarpentryn hengenheimolaiseksi. Muitakin esikuvia on, kuten eversti Margot. Kaikki edellä mainitut, Baucher’ta lukuun ottamatta, ovat olleet sotilaita. Kaikilla on myös ollut sama tie, ensin sotilasakatemia Saint-Cyr, sitten Cadre Noir. Cadre Noirissa he ovat edenneet pääratsuttajaksi, joita Ranskassa myös ”suurjumalaksi” kutsutaan.Carden mukaan ratsastus on siirtynyt nykyelämän lainalaisuuksien käskytettäväksi. Ihmisillä on kiire ja raha tiukalla. Enää ei olla erilaisten varuskuntien seinien sisäpuolella, rauhan aikaan toimettomina sotilaina, joilla ei ollut puutetta nykypäivän suurimmasta puutteesta – ajasta.Keskiviikkona Ranskassa levisi uutinen, jonka mukaan korkean koulun näytösryhmä Cadre Noir on mennyt lakkoon. Syy on hyvin pieni, mutta kertoo siitä, että vaikeuksissa on oltu jo pitkään. ENE:n taloushallinto hämmästyi henkilökunnalle jaettujen ilmaislippujen määrästä ja kielsi ne kokonaan, myös suurjumalalta. Tällaista ei ole ennen nähty.Vanhoihin aikoihin ei ole enää paluuta. Carde ymmärtää sen täysin.”Muistan itse, kuinka harjoittelin Cadre Noirissa loppumattomasti erilaisia asioita. Minulla oli kaikki maailman aika käytössäni. Samoin minulla oli maailman parhaat opettajat, ja myös heillä oli loputtomasti aikaa. Tätä aikaa ei enää ole, ei Cadre Noirissakaan.”Ranskalaista akateemista ratsastusta leimaa sotilaallisuus ja äärimmäinen kurinalaisuus. Sivistysperheiden jäseninä upseerit perehtyivät ratsastukseen myös kirjallisesti, teoriassa.”Meille kehittyi erittäin vahva teoreettinen ja käytännön taito”, Carde muistelee ja miettii mahtavatko hevosihmiset enää lukea kirjoja.Teksteistä ei kuitenkaan ole apua, jos käytännön perusta puuttuu. Kuten l’Hotte sanoi: ”Lukemalla ei opi taitoa. Teorioista on hyötyä vain heille, jotka osaavat jo.”Ranskalainen mielenlaatu rakastaa asioiden pilkkomista ja niistä keskustelemista. ”Décarpentry sanoi hyvin selvästi, että kun hevosen suun saa rentoutettua, kaikki muu seuraa perässä. Suun merkitys on ollut aikanaan Baucher’n keksintö, mutta siitä ei seuraa se, mitä baucheristit väittivät, eli että jos hevosen etuosa nostetaan ja sen suu rentoutuu, se on heti tasapainossa”, Carde innostuu. ”Décarpentry korjasi Baucher’ta ja totesi, että etuosaa voi nostaa, jos takaosaa voi samanaikaisesti laskea. Muuten ei.”Carde ei voi sietää löperyyttä ja vääränlaista suurpiirteisyyttä taitolajissa nimeltä ratsastus.”Jos ei ota aikaa opetellakseen, jää asiassaan aika lailla pinnalle.”Hän ihmettelee sitä, että ratsastuskouluissa ja valmennuksissa oppilaiden sekä valmennettavien annetaan säilyttää virheelliset tavat, epätarkat avut ja epätäsmällinen käsi.”Mietin, miten se on mahdollista. Ei miekkailussakaan voi jatkaa, jos ei hallitse edes perusasioita, kätensä liikkeitä ja motoriikkaa.”. Eversti Carde(1940– )Ratsastajaperheen vanhin lapsi. MM-tason kouluratsastaja, Saint-Cyrin sotilasakatemian käynyt Cadre Noirin ratsuttaja vuodesta 1965, pääratsuttaja 1991 lähtien.Kenraali Decarpentry(1878–1956)Yksi kolmesta 1921 perustetun kansainvälisen ratsastajainliiton FEI:n perustajasta. Decarpentry on laatinut kansainväliset kouluratsastussäännöt. Cadre Noirin pääratsuttaja. Tutki l’Hotten ja Baucheri’n elämää ja kirjoituksia. Kirjoitti kirjan Equitation Academique (Akateeminen ratsastus).Kenraali l’Hotte(1825–1904)Cadre Noirin pääratsuttaja. Saint-Cyrin sotilasakatemian käynyt. Francois Baucher’n oppilas ja ystävä. Kirja Questions équestres (Ratsastuksellisia kysymyksiä).Francois Baucher(1796–1873)Aikansa ratsastuksen vallankumouksellinen uudistaja. Myös sirkusratsastaja Franconin sirkuksessa.

Kentaurisaation soturi

Aiheeseen liittyvää