"Kilparatsastajan korkeakoulu" on kova koulu – Riitta Holopainen pohtii oppimista, taitoa ja taidetta

Lauantaina kouluratsastaja-ratsastuskoulunpitäjä-taidemaalari Riitta Holopaisella on kiirettä, sillä seuraavana päivänä on päättötöiden arvostelu. Taide on vienyt suuren osan hänen aikaikkunastaan viimeiset noin kolme vuotta, eli ne kolme vuotta kun hän on opiskellut kuvataidetta. Taide on hänen elämässään kuitenkin paljon vanhempaa perua. Peräisin nuoruusvuosilta. "Olen pyrkinyt nuorempana kaksi kertaa Ateneumiin ja pääsin viimeiseen karsintaan. Kun en päässyt, menin sitten opiskelemaan Ypäjälle ja ajauduin hevosalalle", hän muistaa. Taide ja hevoset ovat sivunneet toisiaan koko Holopaisen elämän, ja nyt, kun kuvataiteen koulut on käyty, ne kulkevat rinnakkain. Alamme puhua koulujen käymisestä ja oppimisesta. Joka alalla on omat opinahjonsa. Holopainen on korkeimman tason ratsastuksenopettaja, eli master-opettaja ja ammattivalmentaja. Siinä ovat pähkinänkuoressa Suomessa tarjolla olevat ratsastuksen alan huippukoulutukset. "Kilparatsastajan korkeakoulu" on aivan eri asia. Sitä Holopainen ei itse ole käynyt, mutta on katsonut vierestä, kun hänen paras oppilaansa, Pariisiin tähtäävä Emma Kanerva on puskenut sen läpi. Holopainen ratsastuksenopettajana ja valmentajana tarjosi Kanervalle Suomessa ratsastuskouluhevosillaan perus- ja keskiasteen koulun. Kilparatsastajan korkeakoulu taas olivat ne Kanervan ensimmäiset 10 vuotta ratsuttajana huippunimen opissa. Kanervalla tämä koulu tapahtui vuosina 2005-2015 saksalaisella Hubertus Schmidtillä, hänen tallillaan Paderbornissa.Kilparatsastajan korkeakoulu on kovan koulun maineessa, eikä turhaan. Holopainen toteaa, että asia täytyy ajatella niin, että nämä 10 vuoden opinnot antavat huipputason tietotaidon ilman, että on otettava opintolainaa. "Silloin ne pyöreät päivät, joina ei lasketa tunteja, ja ne 10 päivittäistä ratsastettavaa, kesät talvet, vuodesta toiseen, eivät tunnukaan enää riistolta", hän toteaa. "Päinvastoin, mitä enemmän sä ratsastat ja hiot sitä taitoasi, sitä enemmän sä opit ja sitä parempi susta joskus tulee."Siinä sivussa huomaa myös, haluaako oikeasti tähän ammattiin. Sillä vaikka kilparatsastaminen on intohimoammatti, ja saa tehdä mitä eniten haluaa, päivät ovat pitkiä ja ammatti on raskas ja kuluttava. "Mutta sitten, kun sä perustat sen oman tallin, sä voit lyhentää päiviäsi, jättää nuoret hevoset nuoremmille ja notkeammille. Sä olet saanut tarvittavan määrän oppia, jota voi ylläpitää ehkä vähän vähemmälläkin ratsastamisella, ja ainakin vähän valikoidummalla."Holopainen sanoo, että kilparatsastajan korkeakoulu on myös mahdollinen tie maailman top-kymppiin - muillekin, kuin olympiaratsastajien lapsille. Itse asiassa se on näin ajateltuna melko demokraattinen ja reilu. Sillä pidemmän päälle lajissa tapahtuu myös oikeus: osaaminen on sitä pääomaa, jolla lajissa pärjää, eikä rahalla pystykään ostamaan ihan kaikkea, vaikka sillä melko pitkälle pääseekin. Holopainen on miettinyt tätäkin."Jos olet erittäin hyvin toimeentulevasta perheestä, oppivuodet raatamassa jonkun tallilla eivät ole sinulle optio. Ja kun aikuiselämä tuo niin paljon erilaisia houkutuksia, ne 10 hevosta päivässä eivät tunnu kiinnostavalta kotitallillakaan ratsastettuina. Silloin sä lähdet tipahtamaan, eikä siinä auta mitkään isolla rahalla ostetut ja valmiiksi tehdyt hevoset, koska ne on aina tehnyt joku sinua taitavampi, ja sinun satulasi alla ne hevoset lähtevät taidollisesti vain alaspäin", Holopainen toteaa. "Jossain vaiheessa käy se, että ne paremmat ratsastajat menevät ohi, vaikka heidän hevosensa olisivat vähän mopoja sun hevosiin verrattuna."Rahalla voi ostaa ohituskaistan, ja lajissa on siitä esimerkkejä, mutta tätä kaistaa ei pääse ihan perille asti. "Sä pääset rahalla sinne top-ryhmän kynnykselle, muttet koskaan ihan sinne asti. Ja lisäksi sulla on aina se leima, että olet ostanut valmiin hevosen.". Huipputasonkaan ratsastaminen ei Holopainen mukaan ole siinä mielessä ydinfysiikkaa, etteikö se olisi mahdollista kaikille. Kaikille, joilla on aikaa riittävälle määrälle toistoja. "Mä väitän, että jos sulla on määrättömästi rahaa, määrättömästi aikaa ja riittävä motivaatio, sä olet automaattisesti jossain vaiheessa top-kympissä. Mutta vielä silloinkin, jos vastaan tulee ratsukko, jossa se kovan ja pitkän koulun, sen kilparatsastajan korkeakoulun, käynyt henkilö on saanut rikkaan sponsorin ja sitä kautta huippuhevosen, se on taas sua parempi."Raakaa ja samalla reilua!"Niinpä!"Kymmenen vuotta menee siihen, että opetellaan minkälainen eläin hevonen on ja miten sen kanssa kommunikoidaan kehon kielellä. Ratsastaminen on ihmisen ja hevosen yhteispeliä kehon tasolla, merkkikielellä, joka on kehitetty toimimaan jo kauan sitten, ja joka toimii yhä. Mutta merkkikieli on opeteltava "natiivitasolle", hiottava sujuvaksi, selkeäksi ja ymmärrettäväksi. Kuten minkä tahansa kielen oppiminen, tämäkin vaatii valtavat määrät drillejä: lausumisen teknistä hiontaa ja kieliopin toistoja. Tämän hetken keskusteluHolopainen on seurannut tämänhetkistä hevosen hyvinvointikeskustelua ja kuulostellut ilmapiiriä. Kouluratsastuksessa tapahtuu tällä hetkellä paljon, ja se on erittäin hyvä. Laji päivittää toimintatapojaan. Mitä asioihin muuten tulee, hänen mielestään äänessä ovat turhan paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä mistä puhuvat. Holopaisen korvaan kuulostaa, että kun puhutaan kouluratsastuksesta, monella menee itse asiassa sekaisin kaksi asiaa: temppujen opettaminen eläimelle ja ratsastaminen. Kouluratsastusohjelma esimerkiksi täytyy ymmärtää eräänlaisena testisarjana. Siinä testataan, miten hyvin ratsukko tekee tehtävät, jotka on kehitetty mittaamaan, miten pitkälle on päästy sillä tiellä, minkä toisessa päässä on ratsuhevonen sanan varsinaisessa merkityksessä. Eli kuinka paljon puuttuu vielä siitä, että hevonen on kuuliainen, aulis, tasapainossa, koottuna ja kantaa ratsastajansa parhaalla mahdollisella tavalla. Hevoselle, kuten kaikille eläimille voi opettaa temppuja. Ratsastaminen on eri asia. Molemmilla on paikkansa, molemmat ovat ookoo, ne voivat täydentää toisiaan, mutta toista ei voi korvata toisella. Jos niin tekisi, se olisi vähän sama, kuin sanoisi viulistille, että nyt soitat niin, että heität sen jousen pois. "Jos joku sanoo tosissaan, että nameilla maasta opetettu piaffi on sama kuin ratsastettu piaffi, hän missaa koko ratsastamisen pointin, todennäköisesti ei ole koskaan ratsastanut oikeasti kootulla hevosella", Holopainen toteaa. Se, ettei joku ole saanut kootun hevosen antamaa tunnetta satulaan, on hyvinkin todennäköistä, sillä se vaatii jo paljon ratsastusvuosia, osaavan valmentajan, osaavan hevosen ja oikean hetken. "Vaativaan B:hen asti pääsee helposti ilman, että on koskaan varsinaisesti koonnut hevostaan. Mutta jos sä esimerkiksi ratsastat kiitolaukkaa isomoottorisella hevosella tai hyppäät ison esteradan, sä todennäköisesti tiedät mistä puhutaan, sillä olet vääjäämättä tuntenut, kun hevonen käyttää kunnolla kroppaansa.""Sitten, kun yhden ainoan kerran on tuntenut peffansa alla sen kootun hevosen antaman keveyden ja äärimmäisen voiman yhdistelmän, saanut käyttöönsä hetkellisesti hevosen koko kehon, se tunne on niin mieletön, että sitä hakee satulassa koko loppuelämänsä", Holopainen huokaa. Kouluratsastaminen on erikoinen yhdistelmä tunnetta, kehonhallintaa ja tasapainoa. Se on taitoa. Joidenkin mielestä se on fyysistä taidetta. Ja sitä siis voi mitata. . Olympialaiset ovat ratsastajan ultimaattinen testi. Holopainen oli mukana Lontoossa, kun Emma Kanerva kilpaili Sini Spiritillä. Pariisiin hän ei tälle kesälle harmikseen saanut ostettua lippuja, vaikka ryhtyi hommaamaan niitä jo vuosi sitten. Lopulta olympialiput arvottiin ne varanneiden kesken, ja onni ei ollut myötä. "Se on sitten vaan katsottava telkkarista ja kuunneltava Marko Björsin selostukset! Hyvä se on niinkin."Kun mietitään, mitä aiemmin jutussa puhuttiin, ei tule yllätyksenä, että Holopainen sanoo Emma Kanervan pystyvän periaatteessa mihin vain. Peli on melko auki myös siksi, että koulutuomarointi on kovassa muutosvaiheessa. "Nyt on alettu katsomaan ovatko suut rauhallisia ja ratsastus harmonista. Se voi laittaa pakkaa uusiksi." TaideRanskassa osan ajasta työskentelevän taidemaalari Marjukka Paunilan kursseille hän ajautui seitsemän vuotta sitten, kun lähti kesälomalle Ranskaan. Holopainen ei viihdy tekemättä mitään. Holopainen googletti "mitä tehdä lokakuussa Etelä-Ranskan Provencessa?"Vastauksen arvaatte. "Siitä se lähti liikkeelle."Paunilan kursseilla hän kävi sitten useita kertoja. Tämän jälkeen oli vuorossa maalausta Hyvinkään opistolla. Kolme vuotta sitten oli uusi googletus "taide" ja "jotakin muuta kuin Marjukka Paunila".. Löytyi taidekoulu Alfa. Ja vielä Tuomarinkylässä, jossa Holopainen oli lapsena alkanut ratsastaa. Tämähän oli suorastaan viesti universumilta. Nyt asiat ovat kehittyneet niin pitkälle, että edessä on loppunäyttely tiistaista eteenpäin. Taidekoulu Alfan Point of View -päättötyönäyttelyä Helsingin Kaapelitehtaalla valmistellaan parhaillaan ja tiistaina on avajaiset.Maalauksissa on, yllätys yllätys, hevosia. Alkuvaiheen akryylivärit ovat pikku hiljaa vaihtuneet öljyväreihin. Holopainen teki taidettaan pitkään ilman hevosia. Vasta viime syksynä, kun päättötyön aihevalinta alkoi olla ajankohtainen, hevoset hiipivät aiheisiin. Koko talven hän on maalannut hevosia.Opettajat olivat alussa vastaan. "Ei mitään pönöttäviä hevosia", he olivat sanoneet. Mutta he muuttivat mielensä. Päättötyössään Holopainen ottaa kantaa hevosalan ajankohtaisiin aiheisiin ekspressiivisellä ja koloristisella tyylillään. "En mä ihan näköistä jaksa tehdä. On tosi taitavia, jotka niin tekevät, mutta mä otan sitten mielummin valokuvan."Ympyrä sulkeutui. Tuomarinkylä, hevoset ja taide loksahtivat lopulta niin tiiviisti yhteen, että opiskelujensa presentaatiokirjaan Holopainen on laittanut valokuvan itsestään ja opetushevonen Windystä. Kuva on otettu 1960-70 -luvun taitteessa Tuomarinkylässä. Muuttaako kuvataiteilijuus elämää jollakin lailla? Ehkä. Holopainen aikoo ainakin maalata enemmän. Vaikka toisaalta kaikki paikat ovat jo täynnä tauluja. Mitä taide antaa?"Se antaa mulle varmaan sen saman kuin mun oppilaalle ratsastustunnilla. Täydellisen uppoutumisen johonkin asiaan. Kaksi tuntia humpsahtaa huomaamatta." HamuraiTaiteelle on alkukesästä nyt aikaa siksikin, että Hamurai ei osallistu ensi viikonloppuna Pohjolan Finnhorse Tourille. Sillä on ollut pieniä urheiluhevosen vaivoja, kintereen ja SI-nivelen rasittumista, jotka tulivat ilmi taivutuskokeissa, vaikka eivät muuten ulospäin näkyneetkään. Ne on nyt hoidettu ja pienen tauon jälkeen katsotaan tilanne. "Mutta kyllä mä ne jotenkin tunsin, tunsin, että hevonen ei ollut ihan niin tyytyväinen, kuin yleensä. Ihan niinkuin Anna Kärkkäinen just kertoi Kulta-ahon Kasimiristaan. Ja mun mielenkiinto loppuu, jos hevosta ei huvita. Eikä myöskään, jos helppo A on se maksimi. Tälle vuodellehan mulla oli vaativa B-suunnitelmia.".Marjukka Paunilan kotisivut Taidekoulu Alfa-Artin kotisivut

"Kilparatsastajan korkeakoulu" on kova koulu – Riitta Holopainen pohtii oppimista, taitoa ja taidetta

Aiheeseen liittyvää