Kimpassa: Yhteen kasvaneet

Risto”Olen kotoisin Luhangasta Keski-Suomesta, ja papalla oli aina ollut hevosia. Kun olin 3-vuotias, minut nostettiin usein lieassa olevan suomenhevosen selkään, ja siellä saatoin istua tuntikausia, kunnes minut nostettiin alas.80-luvulla menin ensin Päijät-Hämeen maamieskouluun ja sen jälkeen Ypäjälle hevostalouskouluun. Siihen aikaan pojat eivät maalla ratsastaneet. Kun menin Ypäjälle, kysyttiin, että miksi menet, ei se ole mikään ammatti.Ypäjän jälkeen työskentelin 10 vuotta Eriksnäsissä tallimestarina.Sepon tapasin Messilässä Lahdessa estekilpailuiden illanvietossa. Minä tein aloitteen rohkeana. Siitä se lähti. Kyllä me tiesimme toisemme jo etukäteen. Minulla oli näihin aikoihin Ramonette, jolle piti näyttää paikkoja, joten kävin ratsastamassa sitä muuallakin. Kävin Keravalla, kun Seppo oli siellä valmentamassa, ja ratsastelin siitä edestä ”sattumalta”, mutta Seppo vain jatkoi tunnin pitämistä.En kisannut sen enempää, mutta menin kyllä esteitä, koulua ja kenttää. Tykkäsin erityisesti ratsastaa nuoria hevosia.Kun aloimme tapailla, asuimme molemmat Sipoossa. Se oli 90-luvun alkua, ja että saimme asuntolainan yhteistä tilaa varten, meidän molempien piti myydä hevosemme. Minulla oli sellainen kuin Hamburg, Sepolla Farisej. Myimme ne, ja ostimme Turengin Ratsastuskoulun. Sinne perustimme yhteisen yrityksen, jonka nimeksi tuli Hämeen Ratsastusvalmennus. Meillä oli Turengissa omia hevosia, koulutettavia ja myyntihevosia. Minä huolehdin arjesta tallilla, ja menin erityisesti nuorilla hevosilla, ja kun ne olivat vanhempia, Seppo jatkoi. Meillä ei ollut ikinä riitaa hevosista, sillä en halunnut kilpailla. Ratsastin kyllä Sepon hevosilla, mutta en mennyt sotkemaan minkään Pepelin laukannostoja ennen kilpailuita.Viivyimme Turengissa 10 vuotta, ja lähdimme sieltä minun aloitteestani. Tilat olivat vanhat, ja se teki asioista työläitä. Muistan kerran, kun syksyllä sähköt olivat poissa monta päivää, ja nostin hevosille vettä kaivosta taskulampun valossa. Seppo oli töissä Ypäjällä, soitti sieltä ja kysyi, että ovatko sähköt jo palanneet. Kun sanoin että ei, hän vastasi, että hän jää sitten vielä vähäksi aikaa Ypäjälle.Meillä oli kymmenen vuoden laina, ja olin liian kovilla ja raadoin kaikki viikot. Laitoimme tilan kokeeksi myyntiin, ja se menikin kaupaksi neljässä päivässä. Sitten muutimme tänne Suontaalle.Olimme olleet täällä vuoden verran, kun tilan omistajalla Cecilia Rosenlewillä oli vaikeuksia saada ketään avuksi navettaan. Silloin sanoin, että kyllä mä nyt vähän osaan lehmiäkin hoitaa. Ei kestänyt montaa päivää, kun hän alkoi kysellä, että enkö mitenkään voisi palkata sinua hoitamaan lehmiä.Talli oli sen verran pieni, että siitä ei ollut toimeentuloa kahdelle, ja olen siitä lähtien ollut kartanolla töissä. Tykkään lehmistä yhtä paljon kuin hevosista, on ihan sama, kumpia hoidan. Ihan samalla lailla persoonia naudat ovat kuin hevosetkin. Hevosten kanssa vain pelataan vain niin yksilöllisesti. Ei lehmiä harjata puolta tuntia päivässä ja puhdisteta sorkkia, vaan niille on harjakone.Samalla tavalla kuin puhutaan hevossilmästä, ihmisellä voi olla karjasilmä. Uskon, että minulla on sellainen.Navetalla on helmikuun puolivälistä toukokuulle poikimiskausi, ja sen ajan olen valmiudessa 24/7. Silloin tulee melkein joka yö vasikka, ja ne pitää valvoa niin kuin varsatkin. Jos tarvitsen apua, enkä ketään muuta saa, pyydän Seppoa, mutta hän on viimeinen vaihtoehto. Poikimisessa auttaminen ei ole hänen juttunsa. Mutta tiedän myös, että jos muita ei ole, hän tulee. Ja talvisin ja keväisin hän huolehtii siitä, että kun tulen navetalta, on sauna aina päällä ja ruoka on valmiina.Ratsastan nykyään aika vähän. Olen sanonut Sepolle, että alan sitten ratsastaa, kun hän hankkii minulle valkoisen, pitkälle koulutetun PRE-oriin, joka vaihtaa sarjassa, kun sen kääntää keskihalkaisijalle. Meillä oli Turengissa lipizza, jonka sisäänratsastin, ja se oli todella hieno hevonen ratsastaa, mutta minulle liian pieni, joten jouduimme myymään sen.Hevosten kanssa toimimisesta emme ole koskaan olleet eri mieltä. Paitsi alkuaikoina, kun Seppo piti minulle tunteja, siitä ei tullut mitään. Hyppääminen onnistui, koska luotin täysin hänen harjoituksiinsa, mutta jos hän koulutunnilla sanoi, että älä vedä oikeasta ohjasta, minä heitin pitkät ohjat ja lähdin metsään kävelemään. Seppo ohjeisti tietenkin ihan oikein, ja seuraavana päivänä ryhdistäydyin ja menin uudelleen tunnille, mutta silloin hän opetti vain muita. Huusin, että mikset sä neuvo, ja heitin pitkät ohjat ja lähdin metsään. Seppo huusi perään, että kun sua ei voi neuvoa!Olen vain aina tykännyt Seposta ihmisenä tosi paljon. Seppo on aika helppo, ja saa peiliin katsoa, jos hänet saa suuttumaan. Hän tulee kaikkien kanssa toimeen. Itse olen meistä äkkipikaisempi. Kun aikanaan tuli riitoja pienistä asioista, pakkasin aina laukut ja sanoin, että nyt mä lähden. Sitten pihalla mietin, että mihin mä tästä lähden ja en mä nyt sitten taidakaan lähteä.Ainoa miinus Sepossa on, että hän reissaa niin paljon ulkomaanreissuja. Hän on koko ajan poissa.Seppo on jo eläkkeellä, mutta minulla on vielä työvuosia jäljellä. Ollaan me joskus puhuttu, että muutetaan sitten jonnekin lämpimään, ainakin talvikuukaudet olisi mukavat suotuisammassa ilmastossa.Kun tuli mahdollisuus virallistaa parisuhde, teimme sen heti, koska halusimme sellaiset oikeudet, jotka pareille kuuluu. Eihän sitä koskaan voi tietää, mitä sattuu. Juhlia emme silloin pitäneet, mutta voivathan ne vielä olla edessä, vanhoilla päivillä.”.Meille oli varattu aika maistraattiin, ja kun astuimme sisään, kaksi toimiston tätiä pomppasi pystyyn ja kysyi, että oletteko te ne?Seppo Laine. Seppo”Olen syntyisin Ypäjältä, ja vietin siellä hevosten parissa lapsuuteni ja nuoruuteni. Kun tapasin Riston, minulla oli talli Sipoossa. Tapailimme pari vuotta, ennen kuin muutimme yhteen.Meillä oli Riston kanssa 4-vuotias Ypäjältä ostettu Pepel, ja sen jälkeen meillä oli Mad Max, joka voitti Markon (Björs) ratsastamana Breedersin.Kun meillä oli talli Turengissa, olin myös opettajana Ypäjällä, tulin illaksi ratsastamaan, valmensin usein illalla ja viikonloput menivät kisoissa. Tänä päivänä ei voi edes ymmärtää, miten aika riitti ja sitä jaksoi.Kun myimme tilan, valmensin jo Cecilian tytärtä Elleniä, joka oli noin 10-vuotias. Cecilia tarjosi mahdollisuutta tulla tänne Parolaan siksi aikaa, kun etsimme uutta paikkaa, ja olemme edelleen täällä. Aluksi kävimmekin katsomassa muita paikkoja hevostilaksi, ja jossain vaiheessa mietimme, että hankkisimme oman pienemmän talon, mutta mitä kauemmin asumme täällä, sitä enemmän juurrumme tänne. Täällä on kivaa ja helppoa olla.Nykyään kansainvälisenä tuomarina toimiminen vie minulta paljon aikaa. Meillä on täällä myös maastorata, jossa valmennan paljon kesällä. Ensi vuonna Suontaan kenttäkilpailut järjestetään 19. kertaa. Katsotaan, kuinka paljon talkoolaisia riittää, mutta ainakin 20-vuotisjuhlavuosi on pidettävä.Ristossa hevosihmisenä parasta on hänen kärsivällisyytensä. Hän tykkää laitella hevosia ja puurtaa. Ja hän on tosi ahkera. En minäkään laiska ole, mutta on Risto ahkerampi.Kyllä meillä aika hyvin menee, kun olemme jo tämän yli 30 vuotta olleet yhdessä. Olemme molemmat skorpioneja, mutta erilaisia luonteeltamme. Puhumme paljon toistemme kanssa, ja yhteinen juttu on matkustaminen. Käymme joka talvi yhdessä jossain, ja Etelä-Afrikka on molempien suosikki. Tuomarireissuille pyydän Ristoa mukaan, mutta yleensä hän ei halua lähteä, ja hän joutuisikin olemaan paljon yksin. Sitten kun olemme lomalla, olemme kahdestaan. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämpää minusta on, että on myös aikaa, että irtaannutaan hevosista.Me molemmat tykkäämme tehdä ruokaa, mutta Risto on se kotihengetär, joka myös leipoo leipää, piirakoita ja pullaa. Olemme aika omavaraisia täällä, kun tilalta tulee lihaa ja meillä on kanala. Viime yönä siellä kävi näätä, ja jouduin neljältä herättämään Riston jahtaamaan sen pois. Vain yksi kana joutui vähän heikkoon happeen. Risto kävi juuri Keski-Suomessa poimimassa 150 litraa puolukkaa, mutta minä en mene sinne hyttysten syötäväksi, vaan käyn metsässä vain juoksemassa. Risto taas ei ikinä lähtisi lenkille tai salille. Hän tekee niin fyysistä työtä, että kunto pysyy siinä.Me emme ole koskaan miettineet sitä, häiritseekö jotakuta, että olemme pari. Jos joku on siitä häiriintynyt, emme ole huomanneet sitä. Meillä on ollut aina hevosihmisistä laaja ystäväpiiri.Ei koko asiaa ajattele kuin joskus, kun kuuntelee politiikkaa, että jaahas, tämä koskee meitä. Tai kun tulee esimerkiksi lain tiukennus jossain muussa maassa.Kun Suomen lakiin tuli mahdollisuus rekisteröidä parisuhde, käytimme sen heti. Meillä on kaikki omaisuus yhteistä, niin päätimme hoitaa asian maistraatissa samalla, kun kävimme kauppareissulla.Olimme nähtävästi ensimmäinen tällainen pari Hämeenlinnassa. Meille oli varattu aika maistraattiin, ja kun astuimme sisään, kaksi toimiston tätiä pomppasi pystyyn ja kysyi, että oletteko te ne? Vastasimme, että joo, kai me sitten ollaan.Se mies, joka luki litaniat, oli kohtelias, mutta hän jännitti niin kauheasti, että hänen kätensä oikein tärisivät. Sanoinkin, että ihan rauhassa vaan. Olimme hämmästyneitä, koska meille asia oli ihan normaali, emmekä ajatelleet, että siinä olisi jotain ihmeellistä.”

Kimpassa: Yhteen kasvaneet

Aiheeseen liittyvää