Vuonna 2020 kouluratsastaja Jonna Aaltonen osallistui kouluratsastuksen SM-kilpailuihin GP-tasolla lainahevosella Rico. Nyt hän suunnittelee uraa pararatsastuksessa. Mitä tapahtui?Se, että hän pystyi osallistumaan noihin Suomen mestaruuksiin, johtui siitä, että koronavuosi 2020 antoi kaikille mahdollisuuden ratsastaa missä luokissa halusi, koska kvaaleja ei ollut pystynyt ratsastamaan kukaan.Koronasta johtuu myös se, että nyt Aaltonen miettii loppuelämää pararatsastajana. Hän sai viime elokuun lopulla koronarokotteesta niin pahat jälkiseuraamukset, että niitä hoidetaan tällä hetkelläkin vahvoilla hermokipulääkkeillä. Syy-yhteys oli sen verran selvä, että Aaltonen on saanut lääkehaittakorvauksen, ja mikäli haitta jää pysyväksi, luvassa on vielä lisää korvauksia.”En ole kuitenkaan rokotevastainen, sillä tämä olisi voinut tulla myös virustaudin jälkitautina”, Aaltonen sanoo. Alussa oireita ei otettu vakavasti. Sen jälkeen todettiin, että ne menevät pian ohi. Nyt ei enää tiedetä. Nyt odotellaan. ”En enää herää aamuisin toivoen, että oireet olisivat poissa”, Aaltonen summaa. ”Vaan pikemminkin kartoittaen, että missäköhän näiden erilaisten oireiden kanssa mennään tänään.”Ensimmäinen oire oli tuntoaistin katoaminen. Se tuli neljä päivää toisen koronarokotteen jälkeen..Kyllä yhdessä vaiheessa tuntui, että olin kääntänyt jo molemmat posket, mutta lisää vaan lyötiinJonna Aaltonen sairastumisen ajoistaan. Oireet ovat sellaisia, joita tulee, kun hermojen myeliinivaippa on saanut vaurioita. Myeliini on rasva-aine, joka toimii eristeenä elimistön hermosyiden ympärillä ja mahdollistaa viestien kulkemisen aivoista muualle elimistöön ja takaisin.Syyskuun alussa tunto katosi ensin jalkateristä ja sen jälkeen muualtakin vartalosta, erityisesti oikeasta kädestä. Onnekseen Aaltonen on vasenkätinen. Vaikka ei se paljoa auttanut. Koska hän ei tuntenut mitään, hän ei tuntenut myöskään, oliko suihkun vesi kylmää vai polttavan kuumaa. Asia oli varmistettava ulkopuoliselta, jos ei halunnut riskeerata palovammoja. Vaatteet tuntuivat iholla omituisilta, sillä niiden painoa ei tavallaan huomannut. Esineiden noukkiminen tai edes niihin tarttuminen oli likimain mahdotonta, sillä sormet tarvitsevat tuntoaistin pystyäkseen selviytymään tehtävästään.”Sä et pysty kaivamaan edes nenää, koska se ei onnistu, jos sitä omaa sormea ei tunne, tai pesemään hiuksia, kun et tiedä, onko käsissä vaahtoa vai ei.”Puristusvoima ja ylipäätään voima raajoista katosi niin totaalisesti, että ratsastamisesta tuli aivan liian vaarallista, eikä autossa saanut vaihdetta päälle, kun se vaati liikaa voimia.Ei Aaltonen toisaalta olisi jaksanutkaan ratsastaa. Hän oli niin väsynyt, ettei jaksanut tehdä oikeastaan mitään. Alussa hän oli myös järkyttynyt, että näin voi käydä.Kihelmöinti, erityisesti alaraajoissa, kuulostaa vaarattomalta, mutta on ikävä oire. ”Jos haluat kuvitella minkälaista se on, niin sellaista polttavaa kihelmöintiä, mikä tulee kun puutuneeseen käteen alkaa palata tunto.”Kivut tulivat mukaan kuvaan parin kuukauden sairastamisen jälkeen. Kivut ovat kaikkialla ja erityisesti ne ovat syvällä luissa.Koronatartunta ei tehnyt hyvää, Aaltonen sai rokotteista huolimatta tänä keväänä myös sen. Sen aikana ja myös sen jälkeen tuntui, että jokin puristaa hänen luitaan kasaan kuin pihdeillä.Kuumuus lisää oireita. Saunomista ei voi ajatella, ja kesän helteet huolestuttavat jo nyt.Elämäntaparemontti on tehty. Pudotettu kymmenen kiloa painoa, satsattu riittävään yöuneen ja terveelliseen ravintoon.Positiivisessa ajattelussahan Aaltonen ilmiselvästi on jonkinlainen luonnonlahjakkuus.”Elämässä ei koskaan tiedä, mitä tulee vastaan. Hevosten kanssa mulla on ollut aina huonoa tuuria, niitä meni vuoden aikana kolme, mutta kyllä tämä oma sairastuminen oli eräänlainen piste iin päälle”, hän hymähtää. ”Kyllä yhdessä vaiheessa tuntui, että olin kääntänyt jo molemmat posket, mutta lisää vaan lyötiin.”. Melkoinen rumbaAaltosella oli hyvä vakuutus. Hän pääsi julkiselta yksityiselle puolelle hoitoihin. ”Olin Meilahdessa 2,5 tuntia magneettiputkessa, varjoainekuvauksessa ja selkäydinnestenäytteessä. Tehtiin kaikki mahdolliset kokeet, ja kyllä sieltä sitten löytyikin muutoksia.”Selkäydinkanavasta löydettiin tulehdus ja plakkia. Aaltosella diagnostisoitiin keskushermoston demyelinisoiva sairaus. Meilahden tutkimuksista Aaltonen lähetettiin vuodeosastolle kortisonitiputukseen. Siinä meni viikko.Hoitavan neurologinsa ansiosta Aaltonen tietää sairaudestaan paljon. Demyelinoiva sairaus on yleisnimitys tilalle, jossa neuronien myeliinivaippa on vaurioitunut. Se voi olla oma itsenäinen sairautensa, tai kehittyä MS-taudin suuntaan. Aaltonen kertookin odottavansa lopullista MS-diagnoosia. MS ei ole mikään pikkujuttu. ”Se on totta, mutta siihen on olemassa sairauden etenemistä hidastava lääkitys, kun taas tähän, mikä mulla nyt on, ei ole olemassa mitään muuta hoitoa kuin hermokipulääkkeet. Selkäydinnestenäyte antoi MS:ään itse asiassa jo ensimmäisen puollon, siihen tulee syksymmällä varmistus.”Aaltonen tietää nyt, että myeliitti voi tulla minkä vain virusinfektion tai minkä tahansa rokotteen seurauksena, ja myös geneettistä alttiutta sairastumiseen voi olla. Hän kertoo ajatelleensa hevosten ostotarkastuksia, kun magneettikuvan löydöksiä lueteltiin. Mukana tuli kaikenlaista, mistä Aaltonen ei ollut tiennytkään.”Mietin ihan niin kuin hevosen kuvia tulkitessa, että olivatko ne merkityksillisiä, kun en ollut niitä koskaan huomannutkaan, kuten kaksi välilevyn pullistumaa niskassa.”Kysymykseen, mitä kuuluu, hän vastaa nyt, että ”ihan hyvää”. Hän ratsastaa yhden hevosen päivässä, siihen voimat tällä hetkellä jo riittävät. Jonakin päivänä on mennyt enemmänkin hevosia. LohisUusi hevonen, jota Aaltonen oli jo vuoden etsinyt, löytyi Ruotsista toissa vuonna. Se on 7-vuotias SWB-ruuna Laxton For U (Bocelli – Zuidwind), lempinimeltään Lohis. Sen suhteen ei ole tälle kesälle kilpailusuunnitelmia. Hevonen on lahjakas, mennyt ikävuosikisoja hyvän ratsastajan, Lina Dolkin alla, kansainvälisen Kristian Krusenstiernan tallissa. Lohiksen ympärillä on hyvistä ystävistä koostuva omistajakimppa.Eräänä päivänä tänä keväänä Aaltosen valmentaja Janne Bergh heitti eräänlaisen pommin kysyessään, oliko hän ajatellut pararatsastusta.Ei ollut ajatellut. Mutta rupesi saman tien ajattelemaan, heti siinä valmennuksen aikana itse asiassa jo. Ja mitä enemmän hän ajatteli, sitä kiinnostavammalta ajatus alkoi tuntua. Saman päivän iltana Aaltonen soitti Tanja Takkulalle, joka tekee paraluokituksia ja selvitti asiaa. Hän sai tietää asian menevän niin, että pararatsastuksessa luokitukseen vaaditaan vuosi sairastamista, jonka jälkeen voidaan arvioida luokittamista. Mikäli MS-diagnoosi tulee, paraoikeudet saa automaattisesti ja ne ovat voimassa koko elämän. Nyt ollaan siinä pisteessä, että näillä näkymin paraluokitusta yritetään ensi elokuussa.”Jos ei muuta, niin vuodeksi kerrallaan.”Tietenkin hän toivoo paranemista, mutta urheilija hänessä näkee paraluokituksen tuomat mahdollisuudet.”Hullua, mutta olen kääntänyt tämän nyt niin, että joku osa minussa melkein toivoo, etten paranisikaan. Ajatus, että pääsisin paratiimiin ja Pariisin paralympialaisiin edustamaan Suomea, on tosi motivoiva”, Aaltonen sanoo.Hän kertoo kiinnostuneensa pararatsastuksesta, ruvenneensa seuraamaan paraurheilijoita ja näkevänsä nyt koko paraurheilemisen aivan eri lailla kiehtovana..Terveiden luokissahan saa silti ratsastaa, jos fyysisesti siihen pystyyJonna Aaltonen miettii tulevaisuutta kilparatsastajana. ”Siellä on todella kovia ratsukoita. Etenkin kansainvälisillä nimillä on erittäin laadukkaita hevosia ja taso on korkealla”, Aaltonen summaa.”Olen jo tutustunut vitosryhmän ohjelmiin ja vähän jo katsellut, että mitäs siellä heidän radoillaan oikein tehdään. Kyllä siellä jo puolipiruetteja saa mennä ja laukanvaihtojakin, ainakin kür-ohjelmissa!”Hän toteaa, että tilanne, jossa vaikean tason ratsastaja siirtyykiin paraan, on mielenkiintoinen. ”Sehän ei kaiken lisäksi ole mitenkään minulta pois, vaan pelkästään jotakin lisää. Terveiden luokissahan saa silti ratsastaa, jos fyysisesti siihen pystyy.” Aviomies "lievästi kauhuissaan"Heti perään Aaltonen myöntää hieman hymyillen, että aviomies kuuntelee pararatsastussuunnitelmia lievästi kauhuissaan.”Kai se ajattelee, että ei hemmetti, nyt se rumba alkaa taas uudelleen. Mähän olen ollut tässä pari vuotta hyvinkin tiiviisti kotona, ja se onkin ollut lasten kannalta tosi ihanaa.”Aaltosella on 6- ja 13-vuotiaat lapset ja aviomies Timo, joka on trukkihuoltaja, eikä millään lailla hevosissa. ”Timo on kyllä ammatikseen ajanut joskus motocrossia, joten sitä kautta ymmärtää urheilijan psyykettä, ja varmasti tämän minun uusimmankin ratkaisun. Ja lapset kasvavat ja pystyvät pian kulkemaan mukana ihan eri lailla.” SopeutujaKysymykseen, onko Aaltoselle tyypillistä sopeutua tilanteeseen kuin tilanteeseen, hän vastaa, että todennäköisesti on. ”Mä en ole hirveästi sen tyyppinen, että valittaisin ja surkuttelisin asioita, joille ei voi yhtään mitään. Tämä asia ei ollut estettävissä, nakki napsahti minun kohdalleni, ja tämän kanssa on nyt elettävä”, hän sanoo. ”Ei pidä jäädä tuleen makaamaan.””Pariisin paralympialaiset vuonna 2024 olisi aika magee plan B!” Kuka?Jonna Aaltonen42-vuotias kouluratsastaja ja hevosalan ammattilainen, valmentaja, tallimestariOllut vuonna 2000 töissä Anky van Grunsvenilla ja sen jälkeen Tanja YlikoskellaToiminut yrittäjänä ja viimeiset 4 vuotta ErkylässäStartteja intermediaire 1-tasolla, yksi startti grand prix’ssäAiemmat hevoset Erben, Anouk, Lauries Lucky Luke .Elämä ErkylässäJonna Aaltosen haastattelu tehdään hänen työpaikallaan Hausjärven Erkylässä. Erkylän kartanon tallialue, ja tietenkin itse kartano järvimaisemineen on kuvankaunis..Ei mulla itse asiassa ole syytä valittaa yhtään mistään.Jonna Aaltonen. Erkylän kartano on Hausjärvellä Erkylänjärven rannalla sijaitseva kartano. Se edustaa puistoineen 1800-luvun puolivälin kartanoarkkitehtuuria. Erkylän kartanon omistaa Monica ja Ilkka Brotherus. Siellä sijaitsee myös perheyritys Sinituote Oy:n pääkonttori.Sinituote muistetaan kouluratsastuksessa muun muassa Emma Kanervan Sini Spiritin takaa.Aaltonen on ollut nyt noin neljä vuotta tallitoiminnan johtajana. ”Monica on eläkkeellä. Hän vastaa tietenkin isoista linjauksista, mutta minä tallin toiminnasta muuten.”Päärakennus näkyy aivan tallin vieressä, mutta on veden takana. Sinne pääsee puusillan kautta.Kuten siivousvälineyrityksen brändiin sopii, Erkylässä vallitsee järjestys ja täydellinen siisteys pienintä yksityiskohtaa myöten. Aidat ovat ehjiä ja väylät suoria. Hevostarhoja ympäröivä salaojasorareunus on selkeärajainen. Maneesi on lämmin, ja ulkokentän kuitupohja on rakennettu viime kesänä. Tallissa on infrapunalamput hevosille.Talli on erityisesti kouluratsastajien suosiossa.”Täällä asuvat muun muassa Maria Pyykösen ja Maisa Torkkolan hevoset, ja on se minun SM-ratsuni, Minna Leppäsen omistama Ricokin täällä, asuu itse asiassa viereisessä karsinassa For U:n kanssa”, Aaltonen kertoo.Maik Kohlschmidt pitää valmennuksia noin kerran kuussa, ja Aaltonen ratsastaa hänen valmennuksissaan myös.Täällä kaikki toimii. Aaltonen toteaa, että oli suuri onni, ettei hän sairastuessaan ollut se yksin tallia pyörittävä pienyrittäjä, joka hän oli aiemman vastoinkäymisen aikaan, saatuaan ratsastusonnettomuden seurauksena aivoverenvuodon kymmenen vuotta sitten. Hän suunnittelee muuttaa alueelle ensi kesänä perheineen kokonaan asumaan, punaiseen taloon kartanon mailla, Erkylänjärven rannalle. ”Kun puhuttiin tuosta sairastumisesta, niin on pakko myös ajatella, mikä kaikki elämässä on ihan valtavan hyvin”, Aaltonen sanoo. ”Ei mulla itse asiassa ole syytä valittaa yhtään mistään.”
Vuonna 2020 kouluratsastaja Jonna Aaltonen osallistui kouluratsastuksen SM-kilpailuihin GP-tasolla lainahevosella Rico. Nyt hän suunnittelee uraa pararatsastuksessa. Mitä tapahtui?Se, että hän pystyi osallistumaan noihin Suomen mestaruuksiin, johtui siitä, että koronavuosi 2020 antoi kaikille mahdollisuuden ratsastaa missä luokissa halusi, koska kvaaleja ei ollut pystynyt ratsastamaan kukaan.Koronasta johtuu myös se, että nyt Aaltonen miettii loppuelämää pararatsastajana. Hän sai viime elokuun lopulla koronarokotteesta niin pahat jälkiseuraamukset, että niitä hoidetaan tällä hetkelläkin vahvoilla hermokipulääkkeillä. Syy-yhteys oli sen verran selvä, että Aaltonen on saanut lääkehaittakorvauksen, ja mikäli haitta jää pysyväksi, luvassa on vielä lisää korvauksia.”En ole kuitenkaan rokotevastainen, sillä tämä olisi voinut tulla myös virustaudin jälkitautina”, Aaltonen sanoo. Alussa oireita ei otettu vakavasti. Sen jälkeen todettiin, että ne menevät pian ohi. Nyt ei enää tiedetä. Nyt odotellaan. ”En enää herää aamuisin toivoen, että oireet olisivat poissa”, Aaltonen summaa. ”Vaan pikemminkin kartoittaen, että missäköhän näiden erilaisten oireiden kanssa mennään tänään.”Ensimmäinen oire oli tuntoaistin katoaminen. Se tuli neljä päivää toisen koronarokotteen jälkeen..Kyllä yhdessä vaiheessa tuntui, että olin kääntänyt jo molemmat posket, mutta lisää vaan lyötiinJonna Aaltonen sairastumisen ajoistaan. Oireet ovat sellaisia, joita tulee, kun hermojen myeliinivaippa on saanut vaurioita. Myeliini on rasva-aine, joka toimii eristeenä elimistön hermosyiden ympärillä ja mahdollistaa viestien kulkemisen aivoista muualle elimistöön ja takaisin.Syyskuun alussa tunto katosi ensin jalkateristä ja sen jälkeen muualtakin vartalosta, erityisesti oikeasta kädestä. Onnekseen Aaltonen on vasenkätinen. Vaikka ei se paljoa auttanut. Koska hän ei tuntenut mitään, hän ei tuntenut myöskään, oliko suihkun vesi kylmää vai polttavan kuumaa. Asia oli varmistettava ulkopuoliselta, jos ei halunnut riskeerata palovammoja. Vaatteet tuntuivat iholla omituisilta, sillä niiden painoa ei tavallaan huomannut. Esineiden noukkiminen tai edes niihin tarttuminen oli likimain mahdotonta, sillä sormet tarvitsevat tuntoaistin pystyäkseen selviytymään tehtävästään.”Sä et pysty kaivamaan edes nenää, koska se ei onnistu, jos sitä omaa sormea ei tunne, tai pesemään hiuksia, kun et tiedä, onko käsissä vaahtoa vai ei.”Puristusvoima ja ylipäätään voima raajoista katosi niin totaalisesti, että ratsastamisesta tuli aivan liian vaarallista, eikä autossa saanut vaihdetta päälle, kun se vaati liikaa voimia.Ei Aaltonen toisaalta olisi jaksanutkaan ratsastaa. Hän oli niin väsynyt, ettei jaksanut tehdä oikeastaan mitään. Alussa hän oli myös järkyttynyt, että näin voi käydä.Kihelmöinti, erityisesti alaraajoissa, kuulostaa vaarattomalta, mutta on ikävä oire. ”Jos haluat kuvitella minkälaista se on, niin sellaista polttavaa kihelmöintiä, mikä tulee kun puutuneeseen käteen alkaa palata tunto.”Kivut tulivat mukaan kuvaan parin kuukauden sairastamisen jälkeen. Kivut ovat kaikkialla ja erityisesti ne ovat syvällä luissa.Koronatartunta ei tehnyt hyvää, Aaltonen sai rokotteista huolimatta tänä keväänä myös sen. Sen aikana ja myös sen jälkeen tuntui, että jokin puristaa hänen luitaan kasaan kuin pihdeillä.Kuumuus lisää oireita. Saunomista ei voi ajatella, ja kesän helteet huolestuttavat jo nyt.Elämäntaparemontti on tehty. Pudotettu kymmenen kiloa painoa, satsattu riittävään yöuneen ja terveelliseen ravintoon.Positiivisessa ajattelussahan Aaltonen ilmiselvästi on jonkinlainen luonnonlahjakkuus.”Elämässä ei koskaan tiedä, mitä tulee vastaan. Hevosten kanssa mulla on ollut aina huonoa tuuria, niitä meni vuoden aikana kolme, mutta kyllä tämä oma sairastuminen oli eräänlainen piste iin päälle”, hän hymähtää. ”Kyllä yhdessä vaiheessa tuntui, että olin kääntänyt jo molemmat posket, mutta lisää vaan lyötiin.”. Melkoinen rumbaAaltosella oli hyvä vakuutus. Hän pääsi julkiselta yksityiselle puolelle hoitoihin. ”Olin Meilahdessa 2,5 tuntia magneettiputkessa, varjoainekuvauksessa ja selkäydinnestenäytteessä. Tehtiin kaikki mahdolliset kokeet, ja kyllä sieltä sitten löytyikin muutoksia.”Selkäydinkanavasta löydettiin tulehdus ja plakkia. Aaltosella diagnostisoitiin keskushermoston demyelinisoiva sairaus. Meilahden tutkimuksista Aaltonen lähetettiin vuodeosastolle kortisonitiputukseen. Siinä meni viikko.Hoitavan neurologinsa ansiosta Aaltonen tietää sairaudestaan paljon. Demyelinoiva sairaus on yleisnimitys tilalle, jossa neuronien myeliinivaippa on vaurioitunut. Se voi olla oma itsenäinen sairautensa, tai kehittyä MS-taudin suuntaan. Aaltonen kertookin odottavansa lopullista MS-diagnoosia. MS ei ole mikään pikkujuttu. ”Se on totta, mutta siihen on olemassa sairauden etenemistä hidastava lääkitys, kun taas tähän, mikä mulla nyt on, ei ole olemassa mitään muuta hoitoa kuin hermokipulääkkeet. Selkäydinnestenäyte antoi MS:ään itse asiassa jo ensimmäisen puollon, siihen tulee syksymmällä varmistus.”Aaltonen tietää nyt, että myeliitti voi tulla minkä vain virusinfektion tai minkä tahansa rokotteen seurauksena, ja myös geneettistä alttiutta sairastumiseen voi olla. Hän kertoo ajatelleensa hevosten ostotarkastuksia, kun magneettikuvan löydöksiä lueteltiin. Mukana tuli kaikenlaista, mistä Aaltonen ei ollut tiennytkään.”Mietin ihan niin kuin hevosen kuvia tulkitessa, että olivatko ne merkityksillisiä, kun en ollut niitä koskaan huomannutkaan, kuten kaksi välilevyn pullistumaa niskassa.”Kysymykseen, mitä kuuluu, hän vastaa nyt, että ”ihan hyvää”. Hän ratsastaa yhden hevosen päivässä, siihen voimat tällä hetkellä jo riittävät. Jonakin päivänä on mennyt enemmänkin hevosia. LohisUusi hevonen, jota Aaltonen oli jo vuoden etsinyt, löytyi Ruotsista toissa vuonna. Se on 7-vuotias SWB-ruuna Laxton For U (Bocelli – Zuidwind), lempinimeltään Lohis. Sen suhteen ei ole tälle kesälle kilpailusuunnitelmia. Hevonen on lahjakas, mennyt ikävuosikisoja hyvän ratsastajan, Lina Dolkin alla, kansainvälisen Kristian Krusenstiernan tallissa. Lohiksen ympärillä on hyvistä ystävistä koostuva omistajakimppa.Eräänä päivänä tänä keväänä Aaltosen valmentaja Janne Bergh heitti eräänlaisen pommin kysyessään, oliko hän ajatellut pararatsastusta.Ei ollut ajatellut. Mutta rupesi saman tien ajattelemaan, heti siinä valmennuksen aikana itse asiassa jo. Ja mitä enemmän hän ajatteli, sitä kiinnostavammalta ajatus alkoi tuntua. Saman päivän iltana Aaltonen soitti Tanja Takkulalle, joka tekee paraluokituksia ja selvitti asiaa. Hän sai tietää asian menevän niin, että pararatsastuksessa luokitukseen vaaditaan vuosi sairastamista, jonka jälkeen voidaan arvioida luokittamista. Mikäli MS-diagnoosi tulee, paraoikeudet saa automaattisesti ja ne ovat voimassa koko elämän. Nyt ollaan siinä pisteessä, että näillä näkymin paraluokitusta yritetään ensi elokuussa.”Jos ei muuta, niin vuodeksi kerrallaan.”Tietenkin hän toivoo paranemista, mutta urheilija hänessä näkee paraluokituksen tuomat mahdollisuudet.”Hullua, mutta olen kääntänyt tämän nyt niin, että joku osa minussa melkein toivoo, etten paranisikaan. Ajatus, että pääsisin paratiimiin ja Pariisin paralympialaisiin edustamaan Suomea, on tosi motivoiva”, Aaltonen sanoo.Hän kertoo kiinnostuneensa pararatsastuksesta, ruvenneensa seuraamaan paraurheilijoita ja näkevänsä nyt koko paraurheilemisen aivan eri lailla kiehtovana..Terveiden luokissahan saa silti ratsastaa, jos fyysisesti siihen pystyyJonna Aaltonen miettii tulevaisuutta kilparatsastajana. ”Siellä on todella kovia ratsukoita. Etenkin kansainvälisillä nimillä on erittäin laadukkaita hevosia ja taso on korkealla”, Aaltonen summaa.”Olen jo tutustunut vitosryhmän ohjelmiin ja vähän jo katsellut, että mitäs siellä heidän radoillaan oikein tehdään. Kyllä siellä jo puolipiruetteja saa mennä ja laukanvaihtojakin, ainakin kür-ohjelmissa!”Hän toteaa, että tilanne, jossa vaikean tason ratsastaja siirtyykiin paraan, on mielenkiintoinen. ”Sehän ei kaiken lisäksi ole mitenkään minulta pois, vaan pelkästään jotakin lisää. Terveiden luokissahan saa silti ratsastaa, jos fyysisesti siihen pystyy.” Aviomies "lievästi kauhuissaan"Heti perään Aaltonen myöntää hieman hymyillen, että aviomies kuuntelee pararatsastussuunnitelmia lievästi kauhuissaan.”Kai se ajattelee, että ei hemmetti, nyt se rumba alkaa taas uudelleen. Mähän olen ollut tässä pari vuotta hyvinkin tiiviisti kotona, ja se onkin ollut lasten kannalta tosi ihanaa.”Aaltosella on 6- ja 13-vuotiaat lapset ja aviomies Timo, joka on trukkihuoltaja, eikä millään lailla hevosissa. ”Timo on kyllä ammatikseen ajanut joskus motocrossia, joten sitä kautta ymmärtää urheilijan psyykettä, ja varmasti tämän minun uusimmankin ratkaisun. Ja lapset kasvavat ja pystyvät pian kulkemaan mukana ihan eri lailla.” SopeutujaKysymykseen, onko Aaltoselle tyypillistä sopeutua tilanteeseen kuin tilanteeseen, hän vastaa, että todennäköisesti on. ”Mä en ole hirveästi sen tyyppinen, että valittaisin ja surkuttelisin asioita, joille ei voi yhtään mitään. Tämä asia ei ollut estettävissä, nakki napsahti minun kohdalleni, ja tämän kanssa on nyt elettävä”, hän sanoo. ”Ei pidä jäädä tuleen makaamaan.””Pariisin paralympialaiset vuonna 2024 olisi aika magee plan B!” Kuka?Jonna Aaltonen42-vuotias kouluratsastaja ja hevosalan ammattilainen, valmentaja, tallimestariOllut vuonna 2000 töissä Anky van Grunsvenilla ja sen jälkeen Tanja YlikoskellaToiminut yrittäjänä ja viimeiset 4 vuotta ErkylässäStartteja intermediaire 1-tasolla, yksi startti grand prix’ssäAiemmat hevoset Erben, Anouk, Lauries Lucky Luke .Elämä ErkylässäJonna Aaltosen haastattelu tehdään hänen työpaikallaan Hausjärven Erkylässä. Erkylän kartanon tallialue, ja tietenkin itse kartano järvimaisemineen on kuvankaunis..Ei mulla itse asiassa ole syytä valittaa yhtään mistään.Jonna Aaltonen. Erkylän kartano on Hausjärvellä Erkylänjärven rannalla sijaitseva kartano. Se edustaa puistoineen 1800-luvun puolivälin kartanoarkkitehtuuria. Erkylän kartanon omistaa Monica ja Ilkka Brotherus. Siellä sijaitsee myös perheyritys Sinituote Oy:n pääkonttori.Sinituote muistetaan kouluratsastuksessa muun muassa Emma Kanervan Sini Spiritin takaa.Aaltonen on ollut nyt noin neljä vuotta tallitoiminnan johtajana. ”Monica on eläkkeellä. Hän vastaa tietenkin isoista linjauksista, mutta minä tallin toiminnasta muuten.”Päärakennus näkyy aivan tallin vieressä, mutta on veden takana. Sinne pääsee puusillan kautta.Kuten siivousvälineyrityksen brändiin sopii, Erkylässä vallitsee järjestys ja täydellinen siisteys pienintä yksityiskohtaa myöten. Aidat ovat ehjiä ja väylät suoria. Hevostarhoja ympäröivä salaojasorareunus on selkeärajainen. Maneesi on lämmin, ja ulkokentän kuitupohja on rakennettu viime kesänä. Tallissa on infrapunalamput hevosille.Talli on erityisesti kouluratsastajien suosiossa.”Täällä asuvat muun muassa Maria Pyykösen ja Maisa Torkkolan hevoset, ja on se minun SM-ratsuni, Minna Leppäsen omistama Ricokin täällä, asuu itse asiassa viereisessä karsinassa For U:n kanssa”, Aaltonen kertoo.Maik Kohlschmidt pitää valmennuksia noin kerran kuussa, ja Aaltonen ratsastaa hänen valmennuksissaan myös.Täällä kaikki toimii. Aaltonen toteaa, että oli suuri onni, ettei hän sairastuessaan ollut se yksin tallia pyörittävä pienyrittäjä, joka hän oli aiemman vastoinkäymisen aikaan, saatuaan ratsastusonnettomuden seurauksena aivoverenvuodon kymmenen vuotta sitten. Hän suunnittelee muuttaa alueelle ensi kesänä perheineen kokonaan asumaan, punaiseen taloon kartanon mailla, Erkylänjärven rannalle. ”Kun puhuttiin tuosta sairastumisesta, niin on pakko myös ajatella, mikä kaikki elämässä on ihan valtavan hyvin”, Aaltonen sanoo. ”Ei mulla itse asiassa ole syytä valittaa yhtään mistään.”
