Tämä haastattelu tehdään, missäs muuallakaan, kuin Karrinpuomissa. Maineikkaassa ravintolassa keskellä Ypäjää, siis siinä liikenneympyrän, pankin ja kaupan lähellä. Tuore suomenhevosten hallimestari kävi vaihtamassa siviilivaatteet päälle ja jättämässä mitalin kaapin päälle.Karrinpuomi täyttää ensi vuonna pyöreät 50 vuotta. Sen valot hohtavat marraskuun hyhmäisessä mustuudessa ja sisällä on lämmin tunnelma. Lassi "Late" Lehmusto ei ole käynyt Karrinpuomissa ihan niin kauaa, kun se on olemassa ollut, mutta aika kauan kuitenkin. Ravintola tunnetaan paikallisten kielellä Puomina, ja tunnettiin silloinkin, kun se oli hetken olemassa nimillä Polly's bar ja Wanha Mestari. Nyt se on ollut Karrinpuomi viimeiset reilut kymmenen vuotta taas. . "Tämä on vähän tällänen meidän paikallisten englantilaistyyppinen olohuone, jonne on kiva kisojenkin jälkeen tulla kavereita tapaamaan. Tai ihan muuten vaan. Aina täällä törmää tuttuihin", Lehmusto sanoo.Todellakin, aina. Sillä ravintolan omistajakin, tiskin takana tänäkin iltapäivänä palveleva Jouni Heikkinen, on vanha hevoskaveri, jonka kanssa Lehmusto oli 1990-luvun alussa kaksi vuotta Jenkeissä. Vuotta hän ei tähän hätään muista, ei niin millään, sillä "niitä vuosia on ollut niin paljon", mutta tyypillisen pitkän linjan hevosihmisen tapaan hän muistaa hevoset. "Siellä oli silloin Mr Lavec, ja se oli kaksivuotias", hän toteaa, kuin apteekin hyllyltä. Tämä vie meidät tarkalleen ottaen vuoteen 1993. Heikkistä puolestaan naurattaa muistella ravihevosaikoja. Hänen hevoshulluutensa ei ollut kestävää laatua ja päättyi harjoitteluun Takterilla. "Mutta sukupäähänpinttymä jäi. En pysy puhumaan hevosista tarkistamatta heti sukua yhä tänä päivänäkään, vaikken enää vuosikymmeniin ole hevosalalla ollut", Heikkinen nauraa. No, Lehmusto jäi hevosiin, kuten tiedetään. Jimmy Takterille, sinne jenkkeihin siis, hän lähti Hevosopistolta, josta juuri noihin aikoihin tuli nimeltään Hevosopisto - laitos, joka yhdisti Ratsastusopiston, maatalouskoulun ja hevosjalostuslaitoksen. Kumpi hän on, ravi- vai ratsuihminen? Ei Lehmusto oikein osaa sanoa kumpaa hän loppujen lopuksi on enemmän.Siittolanmäellä on aina pidetty ravi- ja ratsuhevosia rinta rinnan suomenhevosten kanssa. Ratsastuksessa hän on toki päässyt pisimmälle. "Mutta mun kasvatit on kaikki ravihevosia, melkein kaikki jotain kautta Mallu Paavilaisen Kihin Kevasta." HevoshulluLehmusto täytti elokuussa 53 vuotta. Hän muistaa, kuinka joskus 12-vuotiaana tajusi kotonaan Orivedellä olevansa hevoshullu.Hevoset kiinnostivat enemmän kuin mikään muu. Lehmuston perhe oli tavallinen kerrostalossa asuva duunariperhe, mutta siihen aikaan hevosia pääsi harrastamaan, kun käveli läheiseen maalaistaloon.Peruskoulun jälkeen tuntui luontevalta lähteä hevosenhoitajakouluun Ypäjälle. Lehmusto sanoo, että Siittolanmäki tuntui heti kotoisalta. Hän kävi perään ratsuttajalinjan ja suuntautui välillä ravihevosiin. Ajeli Paavilaisen hevosia ja oli töissä Mauri Tuurnalla ja Raineri Puikkosella. USA:n ajoilta Lehmusto muistaa tietenkin muutkin Takterin nimihevoset. Ja sen, miten rankkaa työnteko New Jerseyn tallilla oli, mutta myös miten palkitsevaa se oli, kun oppia kaadettiin päähän. Siihen aikaan jenkkivalmennustyyli oli maailman menestyneintä ja Lehmusto oppi ajamaan tupla- ja tripla- ratahiittinsä. Olisi sinne voinut vaikka jäädäkin, mutta oleskelulupien kanssa oli omat ongelmansa ja lopulta Lehmusto päätti palata. Tämän jälkeen ohjelmassa oli ratsupuolta. Kohta Lehmusto tuumasi taas, että voisi olla hyvä käydä taas vähän ulkomaillakin. Hän mietti ensin Yrjö Suomusta, jossa oli aina paikka suomalaiselle työntekijälle, mutta päätyikin monta sataa kilometriä etelämmäksi, lähelle Düsseldorfia kansainvälisen tason esteratsastaja Michael Ferversille. Siellä meni pari vuotta, jona aikana Lehmusto oppi "sujuvasti kuuntelemaan saksaa". "Siellä oli aina joku toinenkin suomalainen, jonka kanssa puhuttiin suomea ja vietettiin vapaa aika", hän muistelee.Saksan vuodet olivat silmiä avaavia mitä ratsastamiseen tulee. Vielä tänä päivänä hän muistaa minkä vaikutuksen sikäläinen säntillisyys, kurinalaisuus ja taito tekivät. Saksalaisten hegemonia ratsastuksessa ei ole sattumaa ja koulutusskaala painui selkäytimeen. Talli oli estehevosmyyntitalli, mutta siihen aikaan Lehmusto olikin enemmänkin esteratsastaja. Saksan vuosien päätteeksi Lehmusto sitten palasi lopullisesti Suomeen. Ja, kuinka ollakaan, tie johti taas Hevosopistolle. Töiden lomassa hän on opiskellut aina vähän lisää ratsastuksen alaa. "Mun äiti sanoi, että sun pitää opiskella jotakin. Mä menin rokille ja opiskelin ratsastuksenopettajaksi, vuotta en taaskaan muista, mutta se oli ROK 7. Ehkä joku 1997."Ja sen päälle hän opiskeli vielä ammattivalmentajatutkinnon, jossa kurssikavereina olivat Susanna Frey, silloin vielä Lindfors, Arto Vahtera ja Tiina Loisa, joka Tiina Vähämäkenäkin tunnettiin.Ulkomailla tuli kyllä käytyä vielä myöhemminkin. Viitisen vuotta sitten hän oli kolme kuukautta Englannissa Katja Kuistilan luona, jolloin hän pääsi valmentautumaan Kyra Kyrklundin ja Richard Whiten luona."En ole missannut yhtäkään Richardin valmennusta Suomessa sen jälkeen", Lehmusto kertoo. Ei hän kauas Siittolanmäeltä ajautunut, vaikka kävikin välillä jossain muualla, mutta palasi jälleen. Näin on ollut siitä pitäen, ja näin on tälläkin hetkellä.Tällä hetkellä Lehmusto on Hevosopistolla kuukausipalkkalaisena ammattiohjaajana.. Vasta ennen vuosituhannen vaihdetta hän osti ensimmäisen oman hevosensa, niitä harvoja ratsuja mitä hän itse asiassa on omistanut."Ei mulla ole ollut koskaan varaa ostella mitään kalliita hevosia, olen tavallinen köyhä", Lehmusto nauraa.Vappu Kossilan kasvattama Valle d'Or (Voltaire - Aurel) oli isomman moottorin hevonen, jonka Lehmusto lopulta osti viisivuotiaana yhdessä Kaj Bogdanoffin ja kasvattajan kanssa. Hevonen oli upea, korkeajalkainen läsipää maksanrautias ori, joka voitti vuotiaana kasvattajapäivät. Oripäivilläkin se näytettiin. Se ei läpäissyt, ja sen jälkeen se ruunattiin. Kuusivuotiaana ratsukko Lehmusto-Valle d'Or voitti Breedersin ennen Marko Björsin ratsastamaa Reneetä ja Lilli Luoman Liberoa. Tämän hevosen kanssa kaikki tuntui mahdolliselta, jopa grand prix. Mutta pyhään yrjöön sillä vain ehdittiin. Joulukuussa 2005 se katkaisi jalkansa tarhassa ja jouduttiin lopettamaan. Se oli valtava takaisku. GP-ratsastajan unelma sammui siihen, eikä Lehmusto ole sen koommin päässyt korkkaamaan kouluratsastuksen korkeinta tasoa.Se johtuu tietenkin myös siitä, että hän ratsuttaa niitä, joita asiakkaakseen saa, ja joukossa on aina ollut paljon suomenhevosia. Muistatteko sellaisen, kuin A.L. Peto (Peto - Suikku)? . Lehmusto on aito ypäjäläinen - kotimainen rotu on aina ollut sydäntä lähellä. "Harva loppujen lopuks tietää miten herkkiä ja hienoja hevosia ne ovat", hän sanoo. Alkuaikoina hänen valmentajansa oli Heikki Haapala. joka muistetaan taidoistaan etenkin suomenhevosten kanssa. "Hessu on nimenomaan se, joka sai muhun innostuksen kouluratsastukseen. Hänen tapansa valmentaa oli ihan poikkeuksellinen. "Lehmusto on sen verran pitkä, 190-senttinen, että ihan ponikokoiset eivät sovellu hänen satulansa alle. Viimeisin suomenhevonen, reilusti yli 170-senttinen Vekardo (Herkko Hurmaus - Vispok) onkin vihdoin oikeaa kaliiperia. Se on muutenkin oikeanlainen. Sen Lehmusto huomasi heti ensi kokeilulla: vaikka hevonen on järkälemäisen kokoinen, ja tänä päivänä lisäksi erittäin massiivinenkin, se on pehmeä, jäntevä ja tasapainossa. "Ja paremmaksi on vain mennyt."Nyt ratsukko on hioutunut yhteen ja viimeksi viime sunnuntaina nähtiin mihin tällainen yhteistyö johtaa. Kuluneen vuoden aikana ratsukko on voittanut kaiken voittamisen arvoisen: suomenhevosen koulumestaruuden, Pohjola-finaalin ja Superfinaalin ja hallimestaruuden. Kauden saldo on 9 ykköstä ja kaksi kakkosta. Vekardon kanssa työskentely on sellaista, että hevonen tuodaan Tammelasta Lehmustolle ratsastettavaksi Ypäjälle, mutta viedään sitten takaisin omistajansa Kirsi Kainulainen-Nikulan kotiin. . Kesäkuussa hevosia oli ratsutettavana vielä kolme, mutta noihin aikoihin Möensholms Oberst lopetti kisauransa Lehmuston kanssa ja palasi omistajalleen. Hevonen oli pikkukierrostasolla, ja starttasi intermediaire 1:tä. Lehmustolla on jälleen yksi omakin hevonen, Fürstentanz Carrus (Fürstenball - Wolkentanz). Hän sai ostettua näyttävän puoliverisen itselleen Niirasilta, koska se on melko iso, ja melko eläväinen. "Se on sitä sorttia, jolla on silmät selällään vähän milloin mistäkin syystä. Säikäyttää aremmat ratsastajat", Lehmusto kertoo. Tämä sopii hänelle mainiosti, sillä Lehmusto on tottunut elämänsä aikana jo hevosiin, joissa on pienempi tai isompi ongelma. Fürstentanz Carrus on iso, musta ja näyttävä. Lehmusto näyttää kännykästään pari videota, joilla 9-vuotias hannoverinruuna polkee oikein mallikasta piaffia."Ei ole ainakaan kovin vaikeaa sille", hän kuittaa. Lehmustolla ei kuitenkaan ole mikään kiire rakentaessaan hevostaan. Kuluneena kesänä se on mennyt vaativaa B:tä lähes 68 prosentin edestä, jo toista vuotta. Ensi kesänä hevosen pitäisi olla pikkukierrostasolla. Ja sen jälkeen, rajana taivas?"No ei nyt sentään. Ei kuulosta multa sanoa noin", Lehmusto naurahtaa. Sunnuntaina tuli ratsastettua vuoden viimeiset kisat."Ihan kiva, että tulee talvi, mun mielestä. Pääsee treenaamaan", Lehmusto sanoo. . Isoja muutoksia elämään on ollut aivan viime aikoina. Pitkän parisuhteen aivan hiljattain päätyttyä Lehmusto elää paritalon puolikastaan Hevosopiston alueella yksin. Toisella puolella asuvat Jari "Jallu" Ansio vaimoineen. Hän on vieläkin hieman pyörällä päästään etenkin siitä, miten paljon aikaa ihminen saa, kun lopettaa tallinpidon. Hän sanoi viimeisimmän, Pauliina Pöntisen ja Kaisa Kähön kanssa pitämänsä tallinkäytävän, irti syyskuussa ja ihmettelee, mitä tehdä, kun päivän aikana ei olekaan enää aamu-, päivä- ja iltatallia ja yöheinien heittoa. "Uskomatonta, että näinkin voi elää", hän nauraa, pidettyään aina jotakin tallia Siittolanmäellä tai jossain muualla, kävihän hän välillä Säkylässä ja Raadelmassakin, joissa molemmissa piti tallia yhdessä Jenni Tupin kanssa. Tallinpitoa on mahtunut elämään viimeiset ainakin kolmekymmentä vuotta. "Oli vaikea ikinä päästä lähtemään oikein mihinkään reissuunkaan. Ja jos pääsikin, niin piti sitten maksaa takaisin tekemällä sitä tallia kahta kauheammin jollekin toiselle", hän muistelee. Lehmusto sanoo, ettei kaipaa yhtään hevosihmisen ainaista pientä onkohan tallilla kaikki hyvin -pelkoa selkärangassa.Työssään ammattiohjaanana Hevosopistolla karsinoita tulee työn puolesta edelleen siivottua, mutta siinä se sitten onkin.Ehtiipähän valmentaa ja valmentautua. Valmentaminen tuntuu muutenkin siltä, johon hän tulevaisuudessa enemmän suuntautuu. Ja käydä kilpailemassa! Sen mitä talvella nyt pystyy. Vekardon kanssa talven kisatauko saattaa venyä hyvinkin pitkäksi, jopa puoleksi vuodeksi. "Voi hyvin olla, että aloitetaan, niinkuin viime keväänäkin, vasta toukokuussa Pohjolasta", Lehmusto arvelee. Ohjelmassa on olemassa olevien taitojen edelleen-hiomista. Lehmusto ei kuulu niihin, joiden mielestä suomenhevosta pitäisi viedä ainakaan kovin pitkälle yli vaativan B:n. "Se vaatii sitten niin paljon treeniä, että kaikilla ei paikat sitä kestä", hän kuittaa.Eikä helpossa A:ssakaan kukaan ole tähän asti vielä sataa prosenttia ratsastanut?"Just näin.".Vekardo - komea katsoa.”Se on luonteeltaan vähän ADHD”, kertoo Lassi Lehmusto voittajahevosestaan
Tämä haastattelu tehdään, missäs muuallakaan, kuin Karrinpuomissa. Maineikkaassa ravintolassa keskellä Ypäjää, siis siinä liikenneympyrän, pankin ja kaupan lähellä. Tuore suomenhevosten hallimestari kävi vaihtamassa siviilivaatteet päälle ja jättämässä mitalin kaapin päälle.Karrinpuomi täyttää ensi vuonna pyöreät 50 vuotta. Sen valot hohtavat marraskuun hyhmäisessä mustuudessa ja sisällä on lämmin tunnelma. Lassi "Late" Lehmusto ei ole käynyt Karrinpuomissa ihan niin kauaa, kun se on olemassa ollut, mutta aika kauan kuitenkin. Ravintola tunnetaan paikallisten kielellä Puomina, ja tunnettiin silloinkin, kun se oli hetken olemassa nimillä Polly's bar ja Wanha Mestari. Nyt se on ollut Karrinpuomi viimeiset reilut kymmenen vuotta taas. . "Tämä on vähän tällänen meidän paikallisten englantilaistyyppinen olohuone, jonne on kiva kisojenkin jälkeen tulla kavereita tapaamaan. Tai ihan muuten vaan. Aina täällä törmää tuttuihin", Lehmusto sanoo.Todellakin, aina. Sillä ravintolan omistajakin, tiskin takana tänäkin iltapäivänä palveleva Jouni Heikkinen, on vanha hevoskaveri, jonka kanssa Lehmusto oli 1990-luvun alussa kaksi vuotta Jenkeissä. Vuotta hän ei tähän hätään muista, ei niin millään, sillä "niitä vuosia on ollut niin paljon", mutta tyypillisen pitkän linjan hevosihmisen tapaan hän muistaa hevoset. "Siellä oli silloin Mr Lavec, ja se oli kaksivuotias", hän toteaa, kuin apteekin hyllyltä. Tämä vie meidät tarkalleen ottaen vuoteen 1993. Heikkistä puolestaan naurattaa muistella ravihevosaikoja. Hänen hevoshulluutensa ei ollut kestävää laatua ja päättyi harjoitteluun Takterilla. "Mutta sukupäähänpinttymä jäi. En pysy puhumaan hevosista tarkistamatta heti sukua yhä tänä päivänäkään, vaikken enää vuosikymmeniin ole hevosalalla ollut", Heikkinen nauraa. No, Lehmusto jäi hevosiin, kuten tiedetään. Jimmy Takterille, sinne jenkkeihin siis, hän lähti Hevosopistolta, josta juuri noihin aikoihin tuli nimeltään Hevosopisto - laitos, joka yhdisti Ratsastusopiston, maatalouskoulun ja hevosjalostuslaitoksen. Kumpi hän on, ravi- vai ratsuihminen? Ei Lehmusto oikein osaa sanoa kumpaa hän loppujen lopuksi on enemmän.Siittolanmäellä on aina pidetty ravi- ja ratsuhevosia rinta rinnan suomenhevosten kanssa. Ratsastuksessa hän on toki päässyt pisimmälle. "Mutta mun kasvatit on kaikki ravihevosia, melkein kaikki jotain kautta Mallu Paavilaisen Kihin Kevasta." HevoshulluLehmusto täytti elokuussa 53 vuotta. Hän muistaa, kuinka joskus 12-vuotiaana tajusi kotonaan Orivedellä olevansa hevoshullu.Hevoset kiinnostivat enemmän kuin mikään muu. Lehmuston perhe oli tavallinen kerrostalossa asuva duunariperhe, mutta siihen aikaan hevosia pääsi harrastamaan, kun käveli läheiseen maalaistaloon.Peruskoulun jälkeen tuntui luontevalta lähteä hevosenhoitajakouluun Ypäjälle. Lehmusto sanoo, että Siittolanmäki tuntui heti kotoisalta. Hän kävi perään ratsuttajalinjan ja suuntautui välillä ravihevosiin. Ajeli Paavilaisen hevosia ja oli töissä Mauri Tuurnalla ja Raineri Puikkosella. USA:n ajoilta Lehmusto muistaa tietenkin muutkin Takterin nimihevoset. Ja sen, miten rankkaa työnteko New Jerseyn tallilla oli, mutta myös miten palkitsevaa se oli, kun oppia kaadettiin päähän. Siihen aikaan jenkkivalmennustyyli oli maailman menestyneintä ja Lehmusto oppi ajamaan tupla- ja tripla- ratahiittinsä. Olisi sinne voinut vaikka jäädäkin, mutta oleskelulupien kanssa oli omat ongelmansa ja lopulta Lehmusto päätti palata. Tämän jälkeen ohjelmassa oli ratsupuolta. Kohta Lehmusto tuumasi taas, että voisi olla hyvä käydä taas vähän ulkomaillakin. Hän mietti ensin Yrjö Suomusta, jossa oli aina paikka suomalaiselle työntekijälle, mutta päätyikin monta sataa kilometriä etelämmäksi, lähelle Düsseldorfia kansainvälisen tason esteratsastaja Michael Ferversille. Siellä meni pari vuotta, jona aikana Lehmusto oppi "sujuvasti kuuntelemaan saksaa". "Siellä oli aina joku toinenkin suomalainen, jonka kanssa puhuttiin suomea ja vietettiin vapaa aika", hän muistelee.Saksan vuodet olivat silmiä avaavia mitä ratsastamiseen tulee. Vielä tänä päivänä hän muistaa minkä vaikutuksen sikäläinen säntillisyys, kurinalaisuus ja taito tekivät. Saksalaisten hegemonia ratsastuksessa ei ole sattumaa ja koulutusskaala painui selkäytimeen. Talli oli estehevosmyyntitalli, mutta siihen aikaan Lehmusto olikin enemmänkin esteratsastaja. Saksan vuosien päätteeksi Lehmusto sitten palasi lopullisesti Suomeen. Ja, kuinka ollakaan, tie johti taas Hevosopistolle. Töiden lomassa hän on opiskellut aina vähän lisää ratsastuksen alaa. "Mun äiti sanoi, että sun pitää opiskella jotakin. Mä menin rokille ja opiskelin ratsastuksenopettajaksi, vuotta en taaskaan muista, mutta se oli ROK 7. Ehkä joku 1997."Ja sen päälle hän opiskeli vielä ammattivalmentajatutkinnon, jossa kurssikavereina olivat Susanna Frey, silloin vielä Lindfors, Arto Vahtera ja Tiina Loisa, joka Tiina Vähämäkenäkin tunnettiin.Ulkomailla tuli kyllä käytyä vielä myöhemminkin. Viitisen vuotta sitten hän oli kolme kuukautta Englannissa Katja Kuistilan luona, jolloin hän pääsi valmentautumaan Kyra Kyrklundin ja Richard Whiten luona."En ole missannut yhtäkään Richardin valmennusta Suomessa sen jälkeen", Lehmusto kertoo. Ei hän kauas Siittolanmäeltä ajautunut, vaikka kävikin välillä jossain muualla, mutta palasi jälleen. Näin on ollut siitä pitäen, ja näin on tälläkin hetkellä.Tällä hetkellä Lehmusto on Hevosopistolla kuukausipalkkalaisena ammattiohjaajana.. Vasta ennen vuosituhannen vaihdetta hän osti ensimmäisen oman hevosensa, niitä harvoja ratsuja mitä hän itse asiassa on omistanut."Ei mulla ole ollut koskaan varaa ostella mitään kalliita hevosia, olen tavallinen köyhä", Lehmusto nauraa.Vappu Kossilan kasvattama Valle d'Or (Voltaire - Aurel) oli isomman moottorin hevonen, jonka Lehmusto lopulta osti viisivuotiaana yhdessä Kaj Bogdanoffin ja kasvattajan kanssa. Hevonen oli upea, korkeajalkainen läsipää maksanrautias ori, joka voitti vuotiaana kasvattajapäivät. Oripäivilläkin se näytettiin. Se ei läpäissyt, ja sen jälkeen se ruunattiin. Kuusivuotiaana ratsukko Lehmusto-Valle d'Or voitti Breedersin ennen Marko Björsin ratsastamaa Reneetä ja Lilli Luoman Liberoa. Tämän hevosen kanssa kaikki tuntui mahdolliselta, jopa grand prix. Mutta pyhään yrjöön sillä vain ehdittiin. Joulukuussa 2005 se katkaisi jalkansa tarhassa ja jouduttiin lopettamaan. Se oli valtava takaisku. GP-ratsastajan unelma sammui siihen, eikä Lehmusto ole sen koommin päässyt korkkaamaan kouluratsastuksen korkeinta tasoa.Se johtuu tietenkin myös siitä, että hän ratsuttaa niitä, joita asiakkaakseen saa, ja joukossa on aina ollut paljon suomenhevosia. Muistatteko sellaisen, kuin A.L. Peto (Peto - Suikku)? . Lehmusto on aito ypäjäläinen - kotimainen rotu on aina ollut sydäntä lähellä. "Harva loppujen lopuks tietää miten herkkiä ja hienoja hevosia ne ovat", hän sanoo. Alkuaikoina hänen valmentajansa oli Heikki Haapala. joka muistetaan taidoistaan etenkin suomenhevosten kanssa. "Hessu on nimenomaan se, joka sai muhun innostuksen kouluratsastukseen. Hänen tapansa valmentaa oli ihan poikkeuksellinen. "Lehmusto on sen verran pitkä, 190-senttinen, että ihan ponikokoiset eivät sovellu hänen satulansa alle. Viimeisin suomenhevonen, reilusti yli 170-senttinen Vekardo (Herkko Hurmaus - Vispok) onkin vihdoin oikeaa kaliiperia. Se on muutenkin oikeanlainen. Sen Lehmusto huomasi heti ensi kokeilulla: vaikka hevonen on järkälemäisen kokoinen, ja tänä päivänä lisäksi erittäin massiivinenkin, se on pehmeä, jäntevä ja tasapainossa. "Ja paremmaksi on vain mennyt."Nyt ratsukko on hioutunut yhteen ja viimeksi viime sunnuntaina nähtiin mihin tällainen yhteistyö johtaa. Kuluneen vuoden aikana ratsukko on voittanut kaiken voittamisen arvoisen: suomenhevosen koulumestaruuden, Pohjola-finaalin ja Superfinaalin ja hallimestaruuden. Kauden saldo on 9 ykköstä ja kaksi kakkosta. Vekardon kanssa työskentely on sellaista, että hevonen tuodaan Tammelasta Lehmustolle ratsastettavaksi Ypäjälle, mutta viedään sitten takaisin omistajansa Kirsi Kainulainen-Nikulan kotiin. . Kesäkuussa hevosia oli ratsutettavana vielä kolme, mutta noihin aikoihin Möensholms Oberst lopetti kisauransa Lehmuston kanssa ja palasi omistajalleen. Hevonen oli pikkukierrostasolla, ja starttasi intermediaire 1:tä. Lehmustolla on jälleen yksi omakin hevonen, Fürstentanz Carrus (Fürstenball - Wolkentanz). Hän sai ostettua näyttävän puoliverisen itselleen Niirasilta, koska se on melko iso, ja melko eläväinen. "Se on sitä sorttia, jolla on silmät selällään vähän milloin mistäkin syystä. Säikäyttää aremmat ratsastajat", Lehmusto kertoo. Tämä sopii hänelle mainiosti, sillä Lehmusto on tottunut elämänsä aikana jo hevosiin, joissa on pienempi tai isompi ongelma. Fürstentanz Carrus on iso, musta ja näyttävä. Lehmusto näyttää kännykästään pari videota, joilla 9-vuotias hannoverinruuna polkee oikein mallikasta piaffia."Ei ole ainakaan kovin vaikeaa sille", hän kuittaa. Lehmustolla ei kuitenkaan ole mikään kiire rakentaessaan hevostaan. Kuluneena kesänä se on mennyt vaativaa B:tä lähes 68 prosentin edestä, jo toista vuotta. Ensi kesänä hevosen pitäisi olla pikkukierrostasolla. Ja sen jälkeen, rajana taivas?"No ei nyt sentään. Ei kuulosta multa sanoa noin", Lehmusto naurahtaa. Sunnuntaina tuli ratsastettua vuoden viimeiset kisat."Ihan kiva, että tulee talvi, mun mielestä. Pääsee treenaamaan", Lehmusto sanoo. . Isoja muutoksia elämään on ollut aivan viime aikoina. Pitkän parisuhteen aivan hiljattain päätyttyä Lehmusto elää paritalon puolikastaan Hevosopiston alueella yksin. Toisella puolella asuvat Jari "Jallu" Ansio vaimoineen. Hän on vieläkin hieman pyörällä päästään etenkin siitä, miten paljon aikaa ihminen saa, kun lopettaa tallinpidon. Hän sanoi viimeisimmän, Pauliina Pöntisen ja Kaisa Kähön kanssa pitämänsä tallinkäytävän, irti syyskuussa ja ihmettelee, mitä tehdä, kun päivän aikana ei olekaan enää aamu-, päivä- ja iltatallia ja yöheinien heittoa. "Uskomatonta, että näinkin voi elää", hän nauraa, pidettyään aina jotakin tallia Siittolanmäellä tai jossain muualla, kävihän hän välillä Säkylässä ja Raadelmassakin, joissa molemmissa piti tallia yhdessä Jenni Tupin kanssa. Tallinpitoa on mahtunut elämään viimeiset ainakin kolmekymmentä vuotta. "Oli vaikea ikinä päästä lähtemään oikein mihinkään reissuunkaan. Ja jos pääsikin, niin piti sitten maksaa takaisin tekemällä sitä tallia kahta kauheammin jollekin toiselle", hän muistelee. Lehmusto sanoo, ettei kaipaa yhtään hevosihmisen ainaista pientä onkohan tallilla kaikki hyvin -pelkoa selkärangassa.Työssään ammattiohjaanana Hevosopistolla karsinoita tulee työn puolesta edelleen siivottua, mutta siinä se sitten onkin.Ehtiipähän valmentaa ja valmentautua. Valmentaminen tuntuu muutenkin siltä, johon hän tulevaisuudessa enemmän suuntautuu. Ja käydä kilpailemassa! Sen mitä talvella nyt pystyy. Vekardon kanssa talven kisatauko saattaa venyä hyvinkin pitkäksi, jopa puoleksi vuodeksi. "Voi hyvin olla, että aloitetaan, niinkuin viime keväänäkin, vasta toukokuussa Pohjolasta", Lehmusto arvelee. Ohjelmassa on olemassa olevien taitojen edelleen-hiomista. Lehmusto ei kuulu niihin, joiden mielestä suomenhevosta pitäisi viedä ainakaan kovin pitkälle yli vaativan B:n. "Se vaatii sitten niin paljon treeniä, että kaikilla ei paikat sitä kestä", hän kuittaa.Eikä helpossa A:ssakaan kukaan ole tähän asti vielä sataa prosenttia ratsastanut?"Just näin.".Vekardo - komea katsoa.”Se on luonteeltaan vähän ADHD”, kertoo Lassi Lehmusto voittajahevosestaan
