Etelä-Pohjanmaalla Jurvassa maatilalla eläinten keskellä kasvanut Mari Vettenranta haaveili eläinlääkärin ammatista nuoresta asti. Hevosia tilalla ei kuitenkaan ollut.”Innostuin ala-asteikäisenä käymään kavereiden kanssa talleilla. Kotini lähellä ei ollut ratsastuskouluja, ja vaikka me kävimme kyllä ratsastamassakin, aika pian ajauduttiin hoitamaan ravihevosia ja sitä kautta innostuin raveista”, Vettenranta muistelee.Ensimmäinen oma hevonen kotitilalle tuli, kun Vettenranta oli 14-vuotias.”Haimme Lohtajalta Veijo ja Matti Niemelän luota puolivuotiaan suomenhevosvarsan Tupla-Hilutar. Sen kanssa opeteltiin kaikkea ihan alusta alkaen ja siinä sivussa muukin perhe innostui hevosista ja niitä tuli lisää”, Vettenranta kertoo. ”Se oli ihan mahtava hevonen, suomenhevonen parhaimmillaan. Se antoi anteeksi paljon virheitä, ja sen kanssa päästiin tekemään kaikenlaista. Saatiin yksi Vermon voittokin napattua, ja sillä pystyi ratsastamaan ja tehtiin työajoa ja ajettiin parireellä heiniä ladosta ja istutettiin perunoita ja kaikenlaista. Se jätti meille muutaman varsankin.”Tupla-Hiluttaren tytär Hilsker jätti taloon Frankkerin 22,8aly.”Frankkerin myötä oppi sen, että kyllä hyvä hevonen on hyvä hevonen heti alusta alkaen. Heti kun sillä varsana ajoi, tunsi, että nyt on jotakin extraa. Sillä oli valtava kapasiteetti ja oli mahtava tietysti kokea sen kanssa menestystäkin.”Frankker jouduttiin ähkyn takia lopettamaan vain 8-vuotiaana. Omia hevosia Vettenrannalla ei sen jälkeen ole ollut. ”Osaksi myös siksi, että lähdin vuosi Frankkerin lopetuksen jälkeen yrittäjäuralle ja ajattelin, että tähän kuvioon ei pysty omaa hevosta yhdistämään.”Mari Vettenranta on ollut Seinäjoen raviradan klinikan yrittäjänä vuodesta 2017. Ennen oman klinikan perustamista hän oli kerännyt pitkän työkokemuksen mm. Tampereen Hevosklinikalta. Sitä ennen hän oli Ruotsissa Hallands Djursjukhuset -ketjun hevosklinikoilla kolme vuotta erikoistumassa hevossairauksiin. Asiakkaita olivat muun muassa Åke Svanstedtin hevoset Bjertorpissa.”Kun sain erikoistumisen tehtyä, syntyi ensimmäinen lapsi reilun kuukauden kuluttua ja silloin muutimme Suomeen.”.Vettenranta on erikoistunut ortopediaan ja hän on suorittanut myös kansainvälisen hevosten tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin ja diagnostiikkaan keskittyvän ISELP-tutkinnon.”Suomessakin on paljon eläinlääkäreitä, jotka ovat käyneet koulutuksen, mutta toistaiseksi ei ole muita, jotka olisi suorittaneet siihen kuuluvan tentin. Maailmanlaajuisesti tentin suorittaneita on noin satakunta.”Vettenrannan klinikan asiakkaista enemmistö on ravureita, mutta ratsujakin on paljon.”Harrastepuolella näkee heitä, joilla on sama hevonen 25 vuotta ja siinä tullaan aika hyvin tutuiksi. Tykkään asiakkaina molemmista. Vaikka oma harrastus hevoshommassa on aina ollut ravipuolella, työn puolesta on pitänyt paneutua myös ratsuhevosten ongelmakohtiin”, Vettenranta sanoo.”Kun näkee, että hevonen sopii siihen työhön, mitä se tekee ja ihmiset hoitavat sen hyvin, on edelleen tosi kiva olla yksi linkki siinä, että homma toimii ja hevonen pysyy hyvässä kunnossa.”Työssään Vettenranta nauttii erityisesti ongelmanratkaisuista.”Minua on aina kiinnostanut ortopedia, vaikka tietysti Suomessa hevoseläinlääkäri joutuu tekemään monenlaista. Urallani viimeiset 15 vuotta on koulutus painottunut ortopedian puolelle. Siinä ei ole koskaan valmis ja pitää olla ajan hermolla mitä uutta tulee, mitä on tutkittu ja mitä kaikkea voi tehdä. Koko urani ajan olen ajatellut, että pitää oppia lisää ja olla nöyrä siihen”, Vettenranta toteaa.Vettenrannan uran aikana ontumatutkimukset ja kuvantamismenetelmät ovat kehittyneet, vaikka hevonen sinänsä pysyy samanlaisena eläimenä kuin ennenkin.”Näkisin, että ongelmat ovat pysyneet periaatteessa samoina: hevonen ei liiku hyvin tai puhtaasti, mutta tapa, jolla niitä tutkitaan, on mennyt valtavasti eteenpäin. Esimerkiksi kuvantamismenetelmät ovat kehittyneet paljon. Sitä kautta ongelmien syitä ymmärretään ehkä paremmin ja niitä hoidetaan vähän eri tavalla”, Vettenranta miettii. ”Totta kai hevosten valmennusmetodit ovat myös muuttuneet, nykyään treenataan paljon pehmeällä alustalla ja sitä kautta tietyntyyppiset ongelmat, esimerkiksi jännevammat, ovat harvinaisempia kuin aiemmin.”
Etelä-Pohjanmaalla Jurvassa maatilalla eläinten keskellä kasvanut Mari Vettenranta haaveili eläinlääkärin ammatista nuoresta asti. Hevosia tilalla ei kuitenkaan ollut.”Innostuin ala-asteikäisenä käymään kavereiden kanssa talleilla. Kotini lähellä ei ollut ratsastuskouluja, ja vaikka me kävimme kyllä ratsastamassakin, aika pian ajauduttiin hoitamaan ravihevosia ja sitä kautta innostuin raveista”, Vettenranta muistelee.Ensimmäinen oma hevonen kotitilalle tuli, kun Vettenranta oli 14-vuotias.”Haimme Lohtajalta Veijo ja Matti Niemelän luota puolivuotiaan suomenhevosvarsan Tupla-Hilutar. Sen kanssa opeteltiin kaikkea ihan alusta alkaen ja siinä sivussa muukin perhe innostui hevosista ja niitä tuli lisää”, Vettenranta kertoo. ”Se oli ihan mahtava hevonen, suomenhevonen parhaimmillaan. Se antoi anteeksi paljon virheitä, ja sen kanssa päästiin tekemään kaikenlaista. Saatiin yksi Vermon voittokin napattua, ja sillä pystyi ratsastamaan ja tehtiin työajoa ja ajettiin parireellä heiniä ladosta ja istutettiin perunoita ja kaikenlaista. Se jätti meille muutaman varsankin.”Tupla-Hiluttaren tytär Hilsker jätti taloon Frankkerin 22,8aly.”Frankkerin myötä oppi sen, että kyllä hyvä hevonen on hyvä hevonen heti alusta alkaen. Heti kun sillä varsana ajoi, tunsi, että nyt on jotakin extraa. Sillä oli valtava kapasiteetti ja oli mahtava tietysti kokea sen kanssa menestystäkin.”Frankker jouduttiin ähkyn takia lopettamaan vain 8-vuotiaana. Omia hevosia Vettenrannalla ei sen jälkeen ole ollut. ”Osaksi myös siksi, että lähdin vuosi Frankkerin lopetuksen jälkeen yrittäjäuralle ja ajattelin, että tähän kuvioon ei pysty omaa hevosta yhdistämään.”Mari Vettenranta on ollut Seinäjoen raviradan klinikan yrittäjänä vuodesta 2017. Ennen oman klinikan perustamista hän oli kerännyt pitkän työkokemuksen mm. Tampereen Hevosklinikalta. Sitä ennen hän oli Ruotsissa Hallands Djursjukhuset -ketjun hevosklinikoilla kolme vuotta erikoistumassa hevossairauksiin. Asiakkaita olivat muun muassa Åke Svanstedtin hevoset Bjertorpissa.”Kun sain erikoistumisen tehtyä, syntyi ensimmäinen lapsi reilun kuukauden kuluttua ja silloin muutimme Suomeen.”.Vettenranta on erikoistunut ortopediaan ja hän on suorittanut myös kansainvälisen hevosten tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin ja diagnostiikkaan keskittyvän ISELP-tutkinnon.”Suomessakin on paljon eläinlääkäreitä, jotka ovat käyneet koulutuksen, mutta toistaiseksi ei ole muita, jotka olisi suorittaneet siihen kuuluvan tentin. Maailmanlaajuisesti tentin suorittaneita on noin satakunta.”Vettenrannan klinikan asiakkaista enemmistö on ravureita, mutta ratsujakin on paljon.”Harrastepuolella näkee heitä, joilla on sama hevonen 25 vuotta ja siinä tullaan aika hyvin tutuiksi. Tykkään asiakkaina molemmista. Vaikka oma harrastus hevoshommassa on aina ollut ravipuolella, työn puolesta on pitänyt paneutua myös ratsuhevosten ongelmakohtiin”, Vettenranta sanoo.”Kun näkee, että hevonen sopii siihen työhön, mitä se tekee ja ihmiset hoitavat sen hyvin, on edelleen tosi kiva olla yksi linkki siinä, että homma toimii ja hevonen pysyy hyvässä kunnossa.”Työssään Vettenranta nauttii erityisesti ongelmanratkaisuista.”Minua on aina kiinnostanut ortopedia, vaikka tietysti Suomessa hevoseläinlääkäri joutuu tekemään monenlaista. Urallani viimeiset 15 vuotta on koulutus painottunut ortopedian puolelle. Siinä ei ole koskaan valmis ja pitää olla ajan hermolla mitä uutta tulee, mitä on tutkittu ja mitä kaikkea voi tehdä. Koko urani ajan olen ajatellut, että pitää oppia lisää ja olla nöyrä siihen”, Vettenranta toteaa.Vettenrannan uran aikana ontumatutkimukset ja kuvantamismenetelmät ovat kehittyneet, vaikka hevonen sinänsä pysyy samanlaisena eläimenä kuin ennenkin.”Näkisin, että ongelmat ovat pysyneet periaatteessa samoina: hevonen ei liiku hyvin tai puhtaasti, mutta tapa, jolla niitä tutkitaan, on mennyt valtavasti eteenpäin. Esimerkiksi kuvantamismenetelmät ovat kehittyneet paljon. Sitä kautta ongelmien syitä ymmärretään ehkä paremmin ja niitä hoidetaan vähän eri tavalla”, Vettenranta miettii. ”Totta kai hevosten valmennusmetodit ovat myös muuttuneet, nykyään treenataan paljon pehmeällä alustalla ja sitä kautta tietyntyyppiset ongelmat, esimerkiksi jännevammat, ovat harvinaisempia kuin aiemmin.”