Pyöreitä täyttävä ratsastuskouluyrittäjä Sanna-Kaisa Liukkonen on kotonaan sekä ravissa että ratsastuksessa.
Pyöreitä täyttävä ratsastuskouluyrittäjä Sanna-Kaisa Liukkonen on kotonaan sekä ravissa että ratsastuksessa. Kuva: Anu Leppänen

Molempi parempi – Sanna-Kaisa Liukkonen elää unelma-ammatissaan

Pyöreitä täyttävä ravi- ja ratsastusammattilainen pohtii, olisiko hänen uransa tärkeimmällä hevosella, Maisteri Jutilalla, vielä ura kouluratsastuksessa.
Julkaistu

Orimattilalainen Sanna-Kaisa Liukkonen täyttää 50 vuotta. Hän pitää päivätöikseen kotitilallaan Artjärvellä 27 hevosen ratsastuskoulua Tortolan Tallia. Raveissa hän tuli tutuksi 26 voittoa juosseen Maisteri Jutilan (Villihotti - Maisi, Erovisku) valmentajana ja omistajana.

”Maisteri Jutila siirtyi nyt ratsastuskoulukäyttöön toisen etusen hankositeeseen tulleen lievähkön vamman vuoksi. Raviura on ohi, mutta minulla on valmennuksessa kaksi nuorempaa hevosta. Erityisesti nyt 5-vuotiaaksi kääntyneestä Maireasta on odotuksia tulevaisuuteen”, Liukkonen kertoo.

Maisteri Jutila on hänen tähänastisen uransa tärkein hevonen. Ratsastuskoulukäyttö ei ole sille mitään uutta, sillä Maisteri Jutila on nimensä veroinen hevonen, se on ollut opetuskäytössä ratsastustunneilla aiemminkin ja toimii siinä hyvin.

"Maisteri on ollut etenkin aikuisryhmissä ja olen vetänyt sillä esimerkiksi maastoja. Se on erittäin hyvä ja miellyttävä ratsastaa", Liukkonen kehuu.

Nyt Maisteri Jutilalle kaavaillaan täydellistä uranvaihdosta. Suunnitelmissa ja ainakin haaveissa on tehdä siitä kouluratsu ja voi olla, että Liukkonen starttaa siellä kilpailuissakin. Sillä on siihen jo paljon tarvittavia ominaisuuksia: hyvä kolmitahtinen laukka ja tahdikas ravi, hyvä tasapaino ja hyvä tuntuma. Hevosen tasoksi hän arvioi tällä hetkellä "ehkä helpon B:n".

Kaksi lajia ovat perua isältä. ”Isälläni Timolla (Kalliola) oli treenissä valiojuoksijaori Viete. Sillä minä opettelin ratsastamaan ja lukion jälkeen opiskelin itseni hevosenhoitajaksi ja ratsastuksenohjaajaksi. Nyt treenaan hevoset itse, mutta 84-vuotias isä on siinä apuna."

Liukkonen kertoo, että oikeastaan kaikilla talon ravureilla ratsastetaan, ja se johtuu taas siitä, että nuorempana hän ei saanut ajaa isänsä ravihevosia, mutta ratsastaa sai. Niinpä hän ratsasti niillä kaikilla, ja talossa huomattiin, että se on hyvä lisä valmennukseen.

Enemmän ravihommat alkoivat kiinnostaa aikuisiällä. Vuonna 2018 Liukkonen opiskeli itselleen ravivalmentajan ammattitutkinnon. Alun alkaen hän oli kiinnostunut esteratsastuksesta, mutta parikymmentä vuotta sitten tapahtunut vakava onnettomuus ratsastuksenopettajakoulutuksessa Harjussa muutti suunnitelmat.

Hänen hevosensa otti liian ison alashypyn vesiesteeseen, minkä seurauksena ratsukko kaatui. Ratsastaja jäi hevosen ja veden alle. Hevonen nousi ylös, mutta Liukkonen jäi veteen makaamaan.

"Ihan meritähtenä kelluin siinä. Kun kurssikaverit tulivat minua siitä ylös nostamaan, ensimmäinen mitä kysyin oli, missä hevonen on. Se oli siirtynyt muutaman metrin syrjään ja söi siellä vesiesteen reunassa ruohoa."

Liukkonen kuljetettiin Helsingin Töölöön tehohoitoon ja diagnoosina oli kallonmurtuma ja aivoverenvuoto.

Häneltä ei mennyt hetkeksikään muisti, mikä saattaa vaikuttaa siihen, että hyppäämiseen tuli suoranainen kammo.

Vauriot vaativat puolen vuoden toipumisen, jonka jälkeen hommat jatkuivat, eri painotuksilla vain.

"Voin vallan hyvin opettaa esteratsastusta, mutta itse en enää pysty esteitä ratsastamaan", Liukkonen kuittaa. Opettajaopinnot jäivät tästä samasta syystä - niihin kun kuuluu esteosuus.

Hän oli ehtinyt onneksi opiskella ratsastuksenohjaajaksi.

Maisteri Jutila ennen....
Maisteri Jutila ennen.... Kuva: Anu Leppänen
... ja nyt. Selässä talon tytär, Emma Liukkonen, 10.
... ja nyt. Selässä talon tytär, Emma Liukkonen, 10. Kuva: Sanna-Kaisa Liukkosen albumi

Sukutilalla kesäisin leirejä

Liukkosen pitämällä ratsastuskoululla on jo pitkät perinteet. Talliyrittäjänä hän on toiminut vuodesta 2000 alkaen, jolloin myös sukutila, oma synnyinkoti, siirtyi hänen nimiinsä.

"Meillä on tässä tilalla 50 hehtaaria viljeltyä maata. Teemme itse heinät hevosille”, Liukkonen kertoo. Kesäisin tilalla on vedetty ratsastusleirejä jo yli 30 vuotta. Tallilla on 12-14 hevosta ja lisäksi yksityisiä.

”Koen olevani unelma-ammatissa saadessani työskennellä päivittäin hevosten kanssa, vaikka talliyrittäjän arki on raskasta", hän sanoo.

Syntymäpäivät ovat torstaina 19.3., ja Liukkonen viettää ne Gran Canarian lämmössä, jonne suuntasi edellispäivänä perheen kanssa. Kovin pitkä loma ei ole tulossa.

”Viisi päivää ollaan. Tällä alalla on mahdoton pitää kotona lomaa, kun asut työpaikkasi vieressä, eikä hevosten valmennukseenkaan halua pitkiä taukoja”, Liukkonen naurahtaa.

Sanna-Kaisa Liukkonen ratsastaa Maisteri Jutilaa usein.
Sanna-Kaisa Liukkonen ratsastaa Maisteri Jutilaa usein. Kuva: Sanna-Kaisa Liukkosen albumi

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi