Valmentajana ja kilparatsastajana tunnettu Anna Kärkkäinen, 47, asustaa perheineen Ypäjällä, kuuden kilometrin päässä Hevosopistolta. Hevosurheilu Ratsastus pääsi tutustumaan Kärkkäisen arkeen tämän kotitilalla. Alun perin into ratsastukseen syntyi isosiskon harrastuksen kautta. Kärkkäinen aloitti ratsastamisen Virtain Ratsastuskoulussa 9-vuotiaana.”Lopulta minä olin ainoa, joka jäi todella koukkuun. Siirryin Virroilta Ruovedelle, Ruoveden Ratsutallille, ja siitä tuli kuin toinen kotini. On Aminoffin perheen ansiota, että jäin hevosalalle. Menin tallille aina koulusta suoraan bussilla, ja palasin kotiin vasta iltamyöhään”, valmentaja muistelee.Lukion jälkeen Kärkkäinen opiskeli ensin ratsastuksenopettajaksi, vaikka nuoruuden haave luokanopettajan ammatista yhä kyti:”Päätin aloittaa opinnot ensin Hevosopistolla siksi, että se oli viimeinen vuosi, kun pystyi valmistumaan suoraan ratsastuksenopettajaksi. Sen jälkeen hain ja pääsin OKL:ään ja aloitin harjoittelun paikallisella ala-asteella. Silloin jouduin näkemään niin paljon lasten päivittäistä pahaa oloa ja ahdistusta. Ymmärsin, miten vähän opettaja voi siihen todella vaikuttaa. Silloin päätin, että se työ ei ole minua varten. Päätin vielä opiskella hevosagrologiksi siltä varalta, jos oma terveys ei kestä kenttätyötä”, hän summaa.. Nykyään Kärkkäisen kodissa arkiaamut alkavat ennen kello seitsemää.”Herättelen pojat jaa laitan ne kouluun kahdeksaksi. Sen jälkeen teen tallissa hommia ja ratsastan, nykyään tallityöntekijä tekee meillä aamu- ja iltatallin. Kun pojat palaavat koulusta, hoidan heille ruokaa ja vien heitä treeneihin ja lähden itse valmentamaan. Minulla on muutamia vakipaikkoja ja vakipäiviä”, valmentaja kertoo.Kärkkäinen on 11- ja 13-vuotiaiden poikien yksinhuoltaja. Molemmat pojat harrastavat jääkiekkoa, toinen myös kalastusta, sählyä ja pesäpalloa. Ratsastus on pysynyt äidin juttuna.”Kyllä molemmat ovat ratsastaneet. En ole työntänyt heitä siihen, vaan he ovat saaneet tehdä tasan sen verran, mitä haluavat. Ja olen sanonut heille, että hyvä kun on perustaidot, niillä voi tulevaisuudessa tehdä sitten vaikutuksen vaikka tyttöystävään”, hän nauraa..Hevosmaailman keskiössä keskellä ei-mitään25 vuotta sitten tontilla oli vielä pelkkä rintamamiestalo, vanha navetta, peltoa ja savimaata.”Tässä ’mummonmökissä’ ei kulkenut edes lämmintä vettä. Remppaa on tehty pikkuhiljaa, kun ei ole miljoonia euroja käyttää”, Kärkkäinen esittelee.Nyt tilalla asuu noin 40 hevosta ja pihasta löytyy ratsastuskenttä, katoksellisia tarhoja sekä kaksi pihattoa. Tallissa on 12 karsinaa sekä kamerallisia varsomiskarsinoita. Kesällä hevoset laiduntavat ympäröivillä pelloilla sekä muutaman kilometrin päästä Kärkkäisen kotoa. Vaikka kaikki on päällepäin valmista, rakennettavaa ja korjattavaa riittää jatkuvasti:”Esimerkiksi tänä vuonna uusitaan pihaton oviverhot sekä tarhojen ja pihattojen pohjat. Toivottavasti ensi kesänä uudelleen maalataan rakennusten seinät.”Valmentaja asuu omien sanojensa mukaan ”korvessa”, mutta Suomen hevosmaailman keskiössä:”Se on kätevää, aamullakin piti olla kello kahdeksalta Legend Blackjackin (Finest - Don Primero) kanssa oriasemalla, joten vein lapset samalla kouluun. Se on ihan siinä vieressä. Ja on kyllä ihanaa olla omassa rauhassa. Meillä on kissoja, vuohia ja koiria – kaikki vapaana. Koiriakaan ei tarvitse lenkittää, ne vaan päästää aamulla ulos ja illalla sisään.”.Kärkkäinen on tyytyväinen arkeensa kotitilallaan, juuri muuta hän ei tähän hetkeen kaipaakaan.”Olen jonkun verran reissannut ja lomaillut lasten kanssa, koska uskon, että lapset tarvitsevat niitä kokemuksia, nähdä maailmaa. Mutta itse en kaipaa lomaa omasta elämästäni. Olen yksityisyrittäjä ja yksinhuoltaja, mutta en koe arkeani liian rankaksi. Minulle vain riittäisi päivä, että saisin olla rauhassa kotonani ja siivota vaikka vaatekaapit tai pestä ikkunat. Uskon, että siinä mielessä elämäni on hyvällä mallilla. Tämä on elämäntapa.”Parin vuoden sisään Kärkkäisen tila saattaa kuitenkin olla aurinkopaneelien ympäröimä.”Tähän ympärille on suunnitteilla melkein sadan hehtaarin aurinkopaneelipuisto 50 vuoden vuokrasopimuksella. Pelkään erityisesti sitä rakennusvaihetta. Älytön liikenne ja rakentaminen olisi viiden metrin päässä tontin rajasta, ja yrität siinä nuoria hevosia kouluttaa… Mutta katsotaan, onhan näitä hankkeita mennyt usein onneksi nurin. Jos aurinkopaneelit tähän tulee, niin sitten ne tulee – se on nykypäivää ja sen kanssa pitää elää.”.Valmentajan suunnitelmana on kuitenkin viettää loppuelämä kotitilallaan. Tarkoituksena on pitää toiminta tarpeeksi pienenä, jotta tallia pystyisi tulevaisuudessa pyörittämään tarvittaessa yksinkin.”Jossain vaiheessa suunnittelin jo hirmulainan ottamista ja oman maneesin rakennuttamista. Sitten päätin, ettei siinä ole lopulta mitään järkeä. Tällä hetkellä tila on sen kokoinen, että jos ja kun haluan joskus jäädä eläkkeelle, on tämä riittävän pieni vaikka viidelle omalle hevoselle. Miljoonan euron lainalla ja maneesilla minun olisi pakko pitää tässä loppuelämäni kannattavaa yritystoimintaa. Ja kaikessa on puolensa! Maneesin kanssa ehtisin ratsastamaan kotona puolet enemmän hevosia. Nyt taas ajelen nuorten hevosten kanssa talvisin maneesille, ja ne oppivat matkustamaan ja olemaan trailerissa. Sen takia kisoissa käymisessä ei ole mitään ongelmaa”, valmentaja pohtii..Menneisyyden ja tämän hetken huippuhevosia”Minulla ei ole koskaan ollut varaa ostaa valmiita huippuhevosia, joten olen mennyt niillä, mitä olen saanut, ja pyrkinyt tekemään niistä niin hyviä kuin vain omat taidot riittävät. Jalostushommiin valitsemani tammat ovat näyttäneet kykynsä urheilussa ja niiltä löytyy tietynlainen, hyvä suku.”Kärkkäisellä on tähän mennessä yhteensä 32 omakasvattia. Tänä kesänä syntyi 70. tilalla syntynyt varsa. Kasvattajanimi ”Backwoods” on tullut tilan nimestä ”Korpi”. Tällä hetkellä menestynein kasvatti on Backwoods Challenger (Chacco-Blue - Darco), joka voitti muun muassa lapsiratsastajien EM-hopeaa Sani Illin kanssa vuonna 2024. Tänä kesänä iloa on tuonut erityisesti ”Viltsu”, eli Backwoods Divino (Vivino – Don Primero), joka oli 4-vuotiaiden kouluratsujen laatuarvostelun paras FWB-hevonen.”Sitä ruvettiin suunnittelemaa viisi vuotta sitten”, Kärkkkäinen muistelee.FWB-ruunan elämä alkoi orpovarsana, kun sen emä Donna Dolcini Sil kuoli suolenkiertymään varsan ollessa kaksi viikkoa vanha. Varsalle löydettiin korvaava emä, lämminverinen ravitamma, jonka oma varsa oli kuollut. Divino pääsi siis pian pulloruokinnan ja keinoemän tuella normaalin varsan elämään:”Ollaan saatu se tähän asti pysymään hengissä. On ihanaa, kun omalla kasvatilla pääsee vihdoin ratsastamaan. Kilpailut, ja niissä mahdollinen menestyminen on vain mukavaa extraa siihen päälle!”Sisäänratsastuksen Kärkkäinen aloitti itse kotonaan, mutta halusi viedä nuoren hevosen myös pienelle jaksolle Salla Varentille, jonka kanssa hän on tehnyt jo pitkään yhteistyötä. Siellä hevonen sai kokemusta isommista ympyröistä sekä muiden hevosten kanssa yhtäaikaisesta ratsastuksesta.”Salla on minun hyvä ystäväni jo opiskeluajoilta asti, sekä toisen lapseni kummitäti. Teemme kaikin puolin yhteistyötä ja autamme hevosten kanssa kaikessa mahdollisessa. Hänen kantavat tammansa ja maitovarsat emineen asustavat täällä. Ne asuvat täällä 3-vuotiaiksi asti, sitten siirtyvät takaisin Sallalle. Hän on niin ikään suurin asiakkaani, Sallalla on eniten hevosia täällä.”Kärkkäinen toivoo, että saa pitää Viltsun itsellään. Vaikean alun takia ruunasta on tullut omistajalleen tärkeä.”Mutta toistaiseksi on ollut niin, että en ole yhtään omakasvattia pystynyt pitämään yli 4-vuotiaaksi. Ei oikein ole ollut sellaista varallisuutta, että voisi kieltäytyä myymisestä.”. Lisäksi Kärkkäinen on ehtinyt niittää menestystä kotimaassa ratsuponi Minion Verdellä (FS Mr. Right - Florencio I). Minion Verde, eli ”Onni”, on ponikoostaan huolimatta kilpaillut menestyksekkäästi avoimissa luokissa 5-vuotiaasta saakka, voittaen paljon inter I -tasolle asti.”Onni on erityistapaus, joka on tullut perheeseen jäädäkseen. Alun perin ostin sen Sallalta, jolle poni oli tullut uudelleen sisäänratsastukseen sen mentyä pahasti pieleen Saksassa. Rakensimme luottamusta ihmiseen, ja sitten Salla päätyi lopulta ostamaan ponin itselleen”, Kärkkäinen aloittaa.Varenti ei kuitenkaan esteratsastajana ja hevoskokoisena itse nähnyt järkeä jatkaa ponin kanssa, joten Onni siirtyi Kärkkäiselle vaihtokaupan kautta ja Varenti sai ponin tilalle 2-vuotiaan estevarsan.”Alun perin ajatuksenani oli kouluttaa Onnia eteenpäin ja myydä se. Hyvin pian tuli kuitenkin selväksi, että se oli tullut tänne jäädäkseen. Erityinen herkkyys ja alkukoulutukseen liittyneet huonot kokemukset ovat pääsyyt sille, miksi päätin pitää ponin. Eikä päätöstä ole tarvinnut katua: poni on tähän mennessä voittanut kotimaassa suunnilleen kaiken, mihin se on osallistunut.”Tällä kaudella Onni starttasi ensimmäisen inter A -ohjelmansa:”Onnin kesä on mennyt uusien asioiden opettelussa. On jumpattu lisää voimaa ja kilpailtu vain vähän. Inter A:sta tuli kelpo tulos. Lisäksi joukkueSM-kisoissa kilpailimme Ypäjän Ratsastajien joukkuessa. Kultaa tuli jo kolmatta kertaa peräkkäin! Tulevan talven aikana treenataan asioita eteenpäin ja hankitaan lisää voimaa. Ensi kaudella tavoitteena on mennä enemmän inter A- ohjelmia.”Kärkkäinen on myös hiljalleen profiloitunut suomenhevosihmiseksi. Hän rakensi ensimmäiset suomenhevosratsunsa, Ajatuksen Pojan (Ero-Ralli - V.T. Ajatus) ja Jaapelin (Jaafet - Muisto), huonoista lähtökohdista aina mestaruustasolle asti. Kärkkäinen voitti molempien ratsujen kanssa useita SM-mitaleja kenttä- ja esteratsastuksessa..”Ajatuksen Poika, eli ’Eikka’ oli minun ensimmäinen oma hevoseni. Aminoffiit olivat ostaneet sen Ruoveden Ratsutallille. Se oli erittäin huonoa kohtelua osakseen saanut, raviradoille yritetty ruuna. Sain sen projektikseni, ja se alkoi pikkuhiljaa luottamaan ihmisiin, eikä ollut enää vaarallinen. Sitä se nimittäin pelkojensa takia oli, ja kävi ihmisten päälle”, Kärkkäinen muistelee.Pian Eikka kuitenkin osoittautuikin lahjakkaaksi hevoseksi. Vuoden kuluttua tästä Aminoffit antoivat suomenhevosen Kärkkäiselle ylioppilaslahjaksi..”Se tuli minulle täytenä yllätyksenä. He toivat Eikan minulle juhliin, kuten lahja kuuluukin tuoda!”Myös Jaapelin alku oli koruton. Kärkkäinen osti sen nälkiintyneenä ja kouluttamattomana.”Siitä tuli I-palkinnon kantakirjaori, ja moninkertainen mestaruusmitalisti este- ja kenttäratsastuksessa”, valmentaja summaa. .Viimeaikaisin suomenhevosmenestys on hankittu Kulta-ahon Kasimirilla (Säkkärän Sälli – Lorentso). Yhdessä Kasimirin, eli ”Kassun”, kanssa Kärkkäinen on voittanut suomenhevosten koulumestaruuden kolmeen otteeseen sekä hallimestaruuden kahdesti. Myös SM-joukkuekulta löytyy sekä lukuisia muita voittoja vaativa A -tasolle asti.”En ole tietoisesti profiloitunut suomenhevosihmiseksi, mutta tykkään kouluttaa niitä. Suomenhevoset ovat hirveän ihania ja yritteliäitä. Mielestäni jokaisella ratsastajalla pitäisi olla yksi hyvä suomenhevonen edes kerran uransa aikana. Tällä hetkellä Kassu on aktiivisella varhaiseläkkeellä yhden kaverini luona.”.Filosofiana hyvinvoiva hevonen ja ratsastaja”Minä en ole kouluratsastaja, esteratsastaja, kenttäratsastaja tai kilparatsastaja. Olen vain ratsastaja.”Kärkkäinen valmentaa kaikkia lajeja, mutta tänä päivänä hänet tunnetaan ennen kaikkea kouluratsastajana ja kouluratsastusvalmentajana. Hän kilpaili poni-ikäisenä ratsastuskoulun opetusponi Dantella kouluratsastuksessa SM-tasolle asti, kentässä PM- ja EM-tasolle. Juniorina päälajin ollessa yhtä kenttäratsastus, hän voitti SM-kultaa, ja osallistui PM-kisoihin kokeneella Sir Henryllä. Ratsukon vakava loukkaantuminen PM-kilpailuissa Gotlannissa ja siitä seurannut tärkeän hevosen menehtyminen sammuttivat suurimman kipinän lajiin. Vaikka Kärkkäinen kilpaili onnettomuuden jälkeen kenttää suomenhevosilla ja nuorilla hevosilla, eivät tavoitteen lajin kohdalla olleet enää korkealla.Seniorina hän kilpaili ensin rataesteitä 135- ja 140-luokissa, sen jälkeen terveysongelmat alkoivat: selkärankaan tuli murtumia ja Kärkkäinen sai tietää sairastavansa osteopeniaa. Se on osteoporoosin esiaste.”Erään nuoren hevosen sisäänratsastuksen alkuvaiheessa olin poikittain sen satulassa. Hevonen hiukan köyri ja minulta napsahti muutama kylkiluu etukaareen. Viikkoja myöhemmin magneettikuvissa todettiin kompressiomurtumia rintarangassa, mutta lääkäri ihmetteli, kun trauma ei vastannut tapaturmaa ollenkaan. Enhän ollut edes pudonnut hevosen selästä. Luuntiehysmittauksessa todettiin osteopenia ja sain siihen lääkitystä viiden vuoden ajan”, valmentaja kertoo..Kärkkäinen ratsasti heti murtumien parannuttua. Nykyäänkin hän ratsastaa joka päivä useita hevosia.”Tällä hetkellä tilanne sairauden suhteen on hyvä, mutta toki siitä on aiheutunut kaikenlaista pientä, arkea hankaloittavaa vaivaa, kuten kulumaa ja rappeumaa niskassa, selkärangassa, olkapäissä ja käsissä. Lisäksi harmina on muutama välilevyn pullistuma selässä, jotka ajoittain vaivaavat enemmän. Siksi en pysty juurikaan tekemään enää karsinoiden siivoamista, sen tekevät tallityöntekijät. Säästän siinä kehoani, jotta pystyn ratsastamaan.”Kouluratsastukseen Kärkkäinen siirtyi osittain terveyden niin vaatiessa, osittain sen hetkisen hevostilanteen takia. Kimo tamma Elves Angel (Lados BRD - Saluut) oli läpimurtohevonen uuteen päälajiin..”Se oli suvultaan estehevonen, mutta sydämeltään kouluhevonen. Se kilpaili nuorena 135-luokkiin asti, mutta pelkäsi muita hevosia verryttelyssä niin paljon, että siitä tuli turvallisuusriski itselleen. Kouluratsastuksessa tätä ongelmaa ei ollut. Tamma loisti joustavilla liikkeillään ja iloisella olemuksellaan. Kilpailin sillä usean menestyksekkään kauden inter A -tasolle asti”, Kärkkäinen muistelee.Tällä hetkellä Kärkkäinen valmentaa päätyökseen. Hän käy viikoittain esimerkiksi Turussa, Karkkilassa ja Somerossa, kuukausittain pidempienkin matkojen päässä. Lisäksi osa asiakkaista tulee Ypäjälle. Kärkkäisen omana valmentajana on viimeiset 25 vuotta toiminut Kiki Nyberg.”Hän on ollut minulle korvaamaton apu kaikkien hevosteni kanssa.”Tärkeimpänä valmentajafilosofiana Kärkkäisellä toimii hevosen hyvinvointi.”Tyytyväinen, rento ja hyvinvoiva hevonen, olen sitten ratsuttaja tai valmentaja, siitä lähdetään liikkeelle. Muuten asioissa ei voida mennä eteenpäin. Niin se vain on”, Kärkkäinen kertoo.Miten rentoutta sitten voi lähteä hakemaan? Valmentaja antaa esimerkin:”Etenkin nuorten hevosten kanssa pitää osata ottaa tarpeeksi rauhallisesti. Minun paras opettajani oli ruuna Daffodils Flamenco. Ostin sen 2-vuotiaana, äärimmäisen arkana ja pienenä hevosena. Tein sen kanssa ensin pitkään töitä vain siitä, että se luotti ylipäätään kosketukseen. 3-vuotiskeväänä aloitin sisäänratsastuksen, ja puoli vuotta myöhemmin sillä pystyi ratsastamaan ainoastaan käyntiä talutuksessa, varovasti hengittäen. Ajattelin silloin, että tämä on ensimmäinen hevonen, jota en saa sisäänratsastettua”, hän muistelee..Hevonen jäi lomalle kesäksi, ja seuraavan kerran se satuloitiin seuraavana syksynä.”Allani oli täysin rento ja luottavainen hevonen. Viikossa se meni kaikki askellajit ilman mitään ongelmaa. Myöhemmin tämä hevonen teki huikean uran kenttähevosena kansainvälisillä radoilla. Hiirulaisesta kasvoi leijona, kun se sai siihen tarvitsemansa ajan! Ei haittaa, vaikka hevonen olisi jossain vaiheessa jäljessä ikäisistään. Ne kyllä ottaa kiinni sitten jollain toisella stepillä. Hevoselle pitää antaa se aika, mitä se tarvitsee”, Kärkkäinen summaa.Myös ratsastajan valmentamisessa voidaan joskus tarvita erilaisia lähestymistapoja.”Jos ratsastajalla on valmennuksessa haasteita tajuta opettavani asia, ja koitan edelleen opettaa sitä samalla tavalla, se ei varmasti mene maaliin. Täytyy löytää jokin toinen tapa selittää asia. Lisäksi pitää myös antaa aikaa. Kyllä se jossain vaiheessa loksahtaa, kun asiaa prosessoi tarpeeksi pitkään.”Hinkua aluevalmentajaksi ei kuitenkaan ole.”En koe, että se olisi minun juttuni. Ehkä joskus, mutta ei ainakaan vielä.” .Valmentajana ja kilparatsastajana Kärkkäinen on asettautunut odottavalle kannalle. Hevosurheilu on jatkuvasti suurennuslasin alla.”Mihin suuntaan kouluratsastus on menossa tässä maailmantilassa? Haluanko pysyä sen mukana vai en? Mielestäni on hyvä, että asioista puhutaan ja vanhoja tapoja kyseenalaistetaan. Sillä saadaan uutta ja hyvääkin aikaiseksi. Mutta minusta keskustelussa eettisyydestä on menty vähän harhapoluille monessakin suhteessa. Väitän, että tällä hetkellä valtaosa hevosihmisistä huolehtii paremmin hevosistaan kuin itsestään. Hevosen puolesta maksetaan kaikki mahdolliset kiropraktikot ja hieronnat, mutta me itse linkutetaan menemään, ja kestää monta vuotta mennä vaikkapa lääkäriin jostain vaivasta. Me mietimme ensimmäisenä asiana aamuisin ja viimeisenä asiana iltaisin, että mitenkä se hevonen voi. Toki on ääripäitä ja paikkoja, jossa tilanteeseen pitää pystyä puuttumaan nopeasti. Mielestäni pitäisi löytää nopeampi ja tehokkaampi polku hevosten hyvinvoinnin turvaamiselle tilanteen niin vaatiessa”, hän pohtii.Kärkkäisen nimeämistä syistä pidempiaikaisten suunnitelmien tai tavoitteiden nimeäminen on hankalaa. Hän kuitenkin uskoo pysyvänsä alalla niin pitkään kuin mahdollista:”Aina tulee uusia hevosia, uusia kilpailuja ja uusia koulutettavia. Se on tämän homman suola. Tahdon jatkaa nykyisten hevosten kanssa toimimista ja niiden nostamista seuraavalle tasolle.”
