Muistamme: Olympiakouluratsastaja, joka rakasti vauhtia
Tutu Sohlberg, omaa sukua Bärlund, tunnettiin määrätietoisena ja monipuolisena urheilijana sekä hevosnaisena, joka saavutti menestystä useilla eri aloilla. Hänen uransa kouluratsastuksessa toi viisi Suomen mestaruusmitalia, kaikkien aikojen parhaan olympiasijoituksen joukkueena kun Suomi oli Seoulissa vuonna 1988 kuudes ja Sohlberg mukana joukkueessa itse kouluttamallaan Pakistanilla, jolla oli henkilökohtaisesti sijalla 35. Joukkueessa ratsastivat myös Kyra Kyrklund, Jenny Eriksson ja Maarit Raiskio.
Lisäksi hän voitti autourheilussa vuosina 1967, 1968, 1969 ja 1971 neljä jääratojen Suomen mestaruutta. Jo vuonna 1964 hän menestyi moottoriurheilussa ja voitti SM-radalla niin kutsutun Naisten maljan.
Nuoruudessaan hän menestyi myös pujottelussa.
Ratsastus kuului Tutu Sohlbergin elämään jo aivan pikkutytöstä. Tämän vahvistaa aviomies, joka tutustui tulevaan puolisonsa jo varhaisteini-iässä Tehtaanpuiston koulussa Helsingissä. Tutun koti oli Kaivopuistossa ja Karin Eirassa.
"Joskus Tutu oli sanonut kotona menevänsä kouluun, mutta menikin Ruskeasuolle", Kari O. Sohlberg kertoo.
Sohlbergit menivät avioon vuonna 1963. Timanttihäitä vietettiin vuonna 2023.
"Me olimme yhdessä 68 vuotta", Kari toteaa.
Hevoset ja autot ovat kulkeneet Sohlberin perheen elämässä mukana pitkin matkaa.
Pariskunta autourheili lähes ammatikseen. Heille maksettiin starttirahaa osallistumisesta kilpailuihin.
"Tienattiin sillä tavalla elantoa", Kari muistaa.
Vanhin tytär Tiina Tallberg muistaa äitinsä naisena, joka rakasti vauhtia.
"Hän oli taitava. Kuten saksalaiset kouluratsastusvaikuttaja Jürgen Koschel ja Ullrich Kasselmann kumpikin sanoivat, eine starke frau", aviomies täsmentää.
Ensimmäinen koti nuorella avioparilla oli Etelä-Haagassa, josta muutettiin ensin Espoon Haukilahteen ja sieltä Westendiin, jossa perhe asuikin seuraavat noin 40 vuotta. Viime vuodet koti on ollut Vitträskin Oitmäessä.
Sohlberg oli lämmin henkilö, mutta samalla erittäin tiukka ja määrätietoinen järjestyksen ihminen. Ruskeasuon talleilla hän saikin lempinimen "Vääpeli".
Tallberg kertoo äitinsä joskus todenneen, että "lapsia, koiria ja miehiä on pidettävä riittävän lyhyessä talutusnuorassa". Hän muistaa myös, että äiti, jota kutsuttiin kotona mumiksi, oli se, joka hoiti kaiken kotona isän keskittyessä uraansa perheyhtiö GWS:ssä. Kävi hän itsekin välillä töissä GWS:n konttorilla.
"Äiti oli pitkähköjä aikoja Saksassakin valmentautumassa ennen niitä olympialaisia, jolloin minä vanhimpana tyttärenä sain ottaa vähän varaäidin roolia."
Tutulla ja Karilla on kaikkiaan viisi lasta, Tiinan lisäksi Nina, Mika, Marika ja Kristian. Ratsastukseen lapsista innostuivat varsinaisesti Tiina ja Marika, mutta kaikilta se sujui varsin hyvin. Mikan laji on erityisesti moottoriurheilu, mutta myös raviurheilu ja sukuun kuuluu toinenkin raviurheilija, Karin veli Timo Sohlberg, jonka Blue White Trotters -yritys on leimannut suomalaista raviurheilua vahvasti. BWT oli ensin GWS:n omistuksessa, mutta kun yhtiöön 1990-luvun alun lamavuosina jätettiin vain ydintoiminnot, BWT siirtyi Timolle.
14.6.1985 ilmestyneessä Hevosurheilulehdessä kerrotaan Tutu Sohlbergin innostuneen esteratsastuksesta istuttuaan varhaisteininä Helsingin olympialaisten kisakatsomossa.
Hän opiskeli ratsastuksenopettajaksi Ruotsin Strömsholmassa ja opetti 1960-luvun lopulla jonkin aikaa Keijo Tuomisen pitämässä Tapiolan Ratsastuskoulussa.
Välillä aviomiestä hirvitti vaimon hevosurheilu.
Esimerkiksi jäärataautoilumestareiden kesken järjestetyssä näytösravilähdössä Käpylässä, jossa Tutu sai vuonna 1966 ajettavakseen rengasvalmistaja Vallu Anderssonin harmaan tamman Sakovitskan. Tästä tammasta sen omistaja kertoi Hevostalouslehdessä, että se on "hevonen, jota kaikki eivät määräile". Sohlberg tuli sen kanssa kuitenkin hyvin juttuun. Koestartissa joku muista osallistujista, Kari Sohlbergin muistin mukaan Markku Alenin isä Eero, törmäsi Tutun kärryihin sillä seurauksella, että ne kaatuivat ja ohjastaja putosi radalle. Hän nousi tyynen rauhallisena, kiipesi takaisin kärryille, joiden toinen pyörä oli mennyt törmäyksessä vinoon, ja voitti lähdön.
"Se oli ensimmäinen kerta ravikärryillä", Kari Sohlberg kertoo.
Tai laukkalähdössä, jossa satula pyörähti Destiny-hevosen mahan alle kesken lähdön.
"Sitä en onneksi nähnytkään", Kari Sohlberg sanoo.
Perhe asui lasten ollessa pieniä jonkin aikaa myös Saksassa Kari Sohlbergin jatko-opintojen takia, jossa tutustuivat sen ajan kouluratsastusvaikuttajiin Jürgen Koscheliin ja Uli Kasselmanniin.
Suomeen palatessa mukana tuli hevonen nimeltä Chirocco. Elettiin 1970-luvun alkua.
Pian Chirocon jälkeen taloon tuli Laukon kartanon Suomeen Irlannista tuoma Monday Morning, joka oli Juhani Lagerstamin mielestä liian pieni, niinpä se myytiin. Sohlbergit ostivat sen, eivätkä arvanneetkaan minkälaisen helmen saivat.
Sohlberg ratsasti sillä ensin kilpaa itse, samoissa luokissa Henrik Ehrnroothin, Kari Haimin, Kristian Maunulan ja Jukka Davidsonin kanssa, mutta estekorkeuden kasvaessa ja kasvaessa hän lopulta totesi erään kumoonratsastuksen seurauksena, että esteratsastus ei ehkä ole hänen lajinsa, koska hänellä ei ole tarvittavaa estesilmää.
"Olin katsomassa Ruskiksella kun Tutu ratsasti ison esteen sekaan. Pelästyin ihan kauheasti ja ehdotin, ehkä kannattaisi ajatella sitä kouluratsastuspuolta", puoliso muistaa. "Tutu sanoi, että hän on samaa mieltä."
Vuonna 1977 Monday Morningilla kilpaili jo nuori Tom Gordin, jolta se siirtyi myöhemmin Christopher Wegeliukselle. Wegelius osallistui vuonna 1980 Moskovan olympialaisiin, joissa Sohlbergit olivat tietenkin katsomassa. Tämän jälkeen suomalaisia estehevosia ole olympialaisissa ollutkaan. Kari Sohlberg muistaa katsomossa olleen arviolta sata tuhatta ihmistä.
Tutu Sohlberg vaihtoi noin nelikymppisenä kouluratsastukseen, josta oli tuleva hänen lajinsa.
Seuraava oma hevonen olikin Pakistan, joka tuli Suomeen melko nuorena.
Sohlberg valmentautui jossakin vaiheessa Lars Sederholmin luona Iso-Britannian Oxfordissa ja siirtyi sieltä Jennie Loriston-Clarken oppiin, jota kautta löytyi Pakistan. Tuohon aikaan kouluratsastus Iso-Britanniassa oli aivan lapsen kengissään, mutta Loriston-Clarke oli lajin uranuurtaja.
Muitakin hevosia oli, niitä tuli ja meni tuohon aikaan ja niitä pidettiin Gumbölessä, ennen kuin Sohlberg palasi lapsuutensa tallimaisemiin Ruskeasuolle.
Yksi hyvistä oli niin ikään Saksasta tuotu Frenchman, jolla Sohlberg kilpaili pikkukierrostasolla, ennen kuin hevonen siirtyi nuoremmille ratsastajille, muun muassa Maarit Raiskiolle.
1980-luku oli vilkasta hevosurheilun aikaa, jolloin käytiin paljon ulkomaillakin kisaamassa.
Puoliso muistaa, että Mikan ylioppilasjuhliin äiti tuli viikonloppuna kisojen välipäivänä Saksasta käymään.
Myös järjestöelämä maistui. Sohlberg kuului 1980-luvulla Christopher Wegeliuksen hallitukseen Suomen Ratsastajainliitossa. Kouluratsastuksen kannatusyhdistys KorK on Sohlbergin perustama vuonna 1982 yhdessä Kyra Kyrklundin kanssa.
Vuonna 1988 tapahtui käänne. Seoulin olympialaisten jälkeen Sohlberg ilmoitti julkisesti, että kilpaurheilu riittää, jonka jälkeen Pakistan, lempinimeltään Tana, siirtyi nuoren oppimestariksi. Tämä ratsastaja oli Marko Björs, joka kertoo osallistuneensa nuorena ratsastajana ruunalla GP-luokkiinkin, ja vieläpä menestyksellä. Pakistanilla ratsastaminen oli käänteentekevä vaihe Björsin elämässä.
"Olen Tutulle ikuisesti kiitollinen", Björs sanoo.
Sohlberg vaikutti vuosikymmeniä kouluratsastuksen taustalla ja seurasi läheltä, kun hänen lapsenlapsensa Anna, Julia ja Emma Tallberg tekivät kansainväliset uransa koulu- ja esteratsastuksessa.
Viime vuodet sydänperäistä sairautta poteneen Tutu Sohlbergin voimat uupuivat keskiviikkona 3. päivä kesäkuuta. Hän nukkui pois rauhallisesti, rakkaittensa ympäröimänä. Sohlberg oli kuollessaan 84-vuotias ja häntä jää kaipaamaan aviomies, lapset, lapsenlapset ja jopa lapsenlapsenlapset sekä Suomen koko ratsastusyhteisö.

