"Nanosekunnin musta hetki" – Väsyneenä tapahtunut onnettomuus sai Riitta Rautiaisen miettimään hevosihmisen jaksamista

Jälkikäteen mietittynä Riitta Rautiainen, 43, ihmettelee, että toimi niin kuin toimi. Hän tietää hyvin, että pitkässä liinassa olevan kaksivuotiaan, paarmojen kiusaaman orivarsan kanssa ei pidä lähteä holtittomasti juoksemaan. Siinä voi käydä huonosti. Voi tulla se "nanosekunnin musta hetki", joka tapahtui Rautiaiselle heinäkuun 20. päivä hänen omassa kotipihassaan Rautjärvellä. Rautiainen ei ehtinyt nähdä potkua eikä tilanteessa ollut mitään mahdollisuutta väistämiseen. Ei ihminen ehdi väistää, toisin kuin hevoset, jotka lukevat toistensa kehonkieltä niin kuin vain hevonen kykenee. Seuraavassa hetkessä Rautiainen makasi maassa. Potku oli kuin humaus. Hevonen pääsi tietenkin irti. Hevonainen kun on, Rautiainen huusi miehelleen Villelle, että ottaa varsan äkkiä kiinni ja vie talliin. Hevosihmisen tärkeysjärjestys. Ville Leiniäinen lähti tekemään työtä käskettyä, mutta soitti samalla 112:een. Kun hän muutaman hetken päästä palasi trailerille, Rautiainen oli jo tuskainen. Alkushokki oli vaihtunut kivuksi ja hädäksi siitä, mitä oli tapahtunut. Naama oli veressä, hampaat lentäneet pihamaalle. Niitä ei koskaan löydetty, vaikka etsittiin. "Nyt tais käydä aika pahasti", Rautiainen sanoi ja sai miehensä ilmeestä vahvistuksen, että näin oli käynyt. Ambulanssi oli jo matkalla. "Kroppa vapisi ja oli joutumassa shokkiin, mutta pää pelasi sen verran, että hoin itselleni, että ei shokkia, ei shokkia. Kipu kasvoi niin kovaksi, että lopussa huusin vain, että missä se ambulanssi viipyy."Ambulanssiin tuloon ei alkukysymyksineen kestänyt yli kahtakymmentä minuuttia. Noustessaan kyytiin Rautiainen totesi olevansa hengissä, mutta että tilanne saattaa sen suhteen vielä muuttua. Hänet kiidätettiin ensin kuviin Lappeenrantaan ja sieltä suoraan Helsinkiin. Lappeenrannassa Rautiainen oli kysynyt miksi kipulääke, heti ambulanssissa jo annettu fentanyyli, ei auttanut. Hänelle vastattiin, että kyllä se pahimman terän kivusta on jo vienyt. Ennen Helsinkiin saapumista hän oli sentään nukahtanut. Alahuuli ommeltiin ensin kasaan, sen jälkeen korjattiin kitalaki, joka oli haljennut kahtia niin, että hoitohenkilökunta luuli ensin, että ylähampaita puuttuu neljä eikä kaksi. Murtumat olivat laajoja ja paraneminen on yhä meneillään oleva prosessi. . Neljän vuoden kilpailutaukoNeljän vuoden kilpailutauko johtui kolme vuotta sitten tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa meni jalka poikki."Ei johtunut hevosista", Rautiainen täsmentää. Kuntoutumisessa meni yllättävän pitkään. Nyt, jälkikäteen ajateltuna se oli todennäköisesti yksi asia joka lisäsi kokonaiskuormittumista."Se oli hiton kova paikka, koska oli tottunut siihen, että aina itse tekee ja hoitaa kaikki asiat", Rautiainen myöntää. Hän on sitä hevosnaistyyppiä, joka ei apuja pyytele. Sitä tavanomaista. Jalkaa joutui varomaan niin kauan, että varominen on lihasmuistissa yhä, vaikka jalka ei kipeä enää olekaan. Näistä asetelmista Rautiainen halusi palata kilparadoille pitkän tauon jälkeen. Hän ilmoittautui pyhään Yrjöön Lappeenrannan kisoissa heinäkuussa. Startti 19-vuotiaalla FWB-ruuna Ri-Rualla (Riant - Rotschild J) meni ookoosti, vähän päälle 60 prosenttia. Päivä oli helteinen. Rautiainen oli jännittänyt kilpailua, vaativaa luokkaa, ei ollut nukkunut kunnolla, eikä myöskään syönyt tai juonut muuta kuin kahvia. Viimeksi mainittu toki on pikemminkin tyypillistä. "Usein menee pitkälle iltapäivään ennen kuin pistän suuhun jotain muuta kuin sitä kahvia."Tupakkaa sen sijaan oli alkanut kulua sitäkin enemmän. Merkki uupumuksen kanssa taistelusta ehkä sekin. Hevosalalla tekemistä on loputtoman paljon ja aikataulut ovat anteeksiantamattoman tiukkoja. Tyypillinen hevosihminen on anteeksiantamaton myös itselleen. On jaksettava. Päivästä toiseen. Hevoset tulevat aina ensimmäisinä. Kiire ja työn loputon määrä, ei niinkään työn fyysinen raskaus, vaikka se sitäkin on, on se, mikä kuluttaa. "Joka päivä on se hirveä aikataulu..."Tuona kisapäivänä jännitys alkoi kotimatkalla purkautua ja väsymys nousta pintaan. Kotona hän purki hevosen, hoiti sen karsinaan, putsasi varusteet ja sai idean käyttää kaksivuotias varsa kopissa, isokokoinen nuori FWB-ori Sir Vilfred, Retu, kun koppi kerran siinä valmiina auton perässä oli.Paarmat pörisivät hellepäivän päätteeksi kintuissa sen verran äkäisesti, että lastauskoulutuksesta ei tullut oikein mitään."Jostain käsittämättömästä syystä sain idean lähteä juoksemaan löysässä narussa sen varsan kanssa talliin."Varsa oli menossa talliin kovasti myös. Se ryntäsi ohi ja pukitti mennessään. Ja osui naamaan. Rautiainen ei ole lakannut kiittämästä terveydenhuoltoa, joka suomalaisille on tarjolla. Ja samanaikaisesti soimaamasta itseään tapahtuneesta. Sir Vilfredille (Vitalis - Levantos) hän ei kanna kaunaa. Ei tietenkään. "Miten helvetissä voin olla niin hölmö?" ratsastuskoulussa ja valmentajana tunteja antava ja kengittäjänä toimeentulonsa hankkiva Rautiainen toteaa, yhä vähän kauhuissaan. "Normaalisti en ikuna tekisi tuollaista. Ja kun käyn opettamassa ratsastuskoulussa asiakkaita, hoen heille, että hevosten kanssa ei pelleillä. Niiden kanssa toimitaan tietyllä tavalla, syystä. Jotta se on turvallista."Hevosten kanssa koko elämänsä toiminut Rautiainen kuitenkin teki mitä teki. Jälkikäteen hän on käsittänyt sen johtuneen väsymyksestä. Väsyneenä tekee typeriä ratkaisuja. Jännittäminen, helle, kuivuminen, energian loppuminen olivat viimeinen pisara vuosien uupumukseen. Aivot eivät yksinkertaisesti toimineet normaalisti. Keskittymiskyky puuttui. Hän ei ollut läsnä tilanteessa. Ja hevosten kanssa on oltava läsnä. Usein tilanteista selviää, koska onni on myötä, mutta aina onni ei ole myötä. Riitta Rautiainen on tehnyt itselleen juhlallisen lupauksen ja suosittelee samaa elämäntaparemonttia muillekin.Tupakointi loppui ja syöminen on nyt jotakin muuta kuin kahvi, lihapiirakka ja suklaapatukka. Riittävät yöunet on ohjelmoitu päivään ja lisäksi omaa aikaa. Sellaista aikaa, että voi vain olla ja huokaista. Ihailla näkymää järvelle, joka Rautiaisen kotitalossa huumaa kauneudellaan. "Hevosihmisten pitää ymmärtää oman palautumisen merkitys. Sen, että syö terveellisesti, nesteyttää itseään ja tekee välillä jotain muutakin, kuin menee aamusta iltaan ja puuhaa tätä pelkkää hevoshommaa."Hän suosittelee "pieniä irtiottoja". "Laittaa taukoja kalenteriin. Käy vaikka leffassa, ottaa päiväunet, lukee kirjaa. Mitä vaan, mikä vie hetkeksi pois siitä arjesta."Tämä koituu lopulta myös hevosten hyödyksi. Rautiainen muistuttaa, että eläinten hoitajan on itse voitava hyvin voidakseen pitää eläimistä hyvää huolta. Vaikka ei vielä tuntuisikaan siltä, että väsyttää. Ei minustakaan tuntunut. Silti ymmärrän nyt, että olin todella jo uupunut. Olin vain tottunut siihen olotilaan." Riitta Rautiaisen tarina kerrottiin Helsingin Sanomissa 11.8.

"Nanosekunnin musta hetki" – Väsyneenä tapahtunut onnettomuus sai Riitta Rautiaisen miettimään hevosihmisen jaksamista

Aiheeseen liittyvää