Pikajuoksija haluaa ratsastuksessa "niin pitkälle kuin rahkeet riittävät"

11,27 olisi kova aika yhä tänä päivänä. Ei sillä EM-kultaa voittaisi, mutta finaaliin saattaisi päästä.Ainut vaan, että tuo Vaasan juoksu oli vuonna 2007 ja tässä välissä Johanna Mannisesta, 45, on tullut kouluratsastaja."Jos mut pistettäisiin juoksemaan 100 metriä, pääsisin täysiä ehkä 30 metriä, en enempää", hän nauraa.Juokseminen on muuttunut ratsastuksen oheisharjoitteluksi, jota Manninen tekee kerran viikossa 30-45 minuuttia palauttavana, aerobisena harjoitteena, jossa sykkeen on pysyttävä alle 150:ssä. Niitä pikajuoksijauransa kisapyrähdyksiä hän teki 220 sykkeillä.200 sykkeen hän saavuttaa tällä hetkellä vain kilpasatulassa, sillä on "tulisen kova jännittäjä". "Ja kun on iso moottori, sykkeet nousee helposti korkealle", hän naurahtaa. Lenkin juokseminen on vähän pakkopullaa, sillä Mannisen lihassolut ovat nopeita ja hän muistelee kaiholla nopeita vetoja."Mutta sen verran tärkeää se kunto on, että käyn lenkillä kerran viikossa." Omat hevosetManninen asuu Lahdessa ja hän käy ratsastamassa Takkulassa. Hän opiskeli ja valmistui koulutuskeskus Salpauksessa hevostenhoitajaksi ja hevosharrasteohjaajaksi. ”Olen vanhan ajan tallityttö, enkä siitä muuksi muutu."Tytär Moona hurahti ratsastukseen joitakin vuosia sitten, jolloin hänen äitinsä sai ajatuksen, että "olisi kiva ohjata tunteja". Tällä hetkellä he ratsastavat molemmat, mutta ainoastaan äitiä kiinnostaa myös kilpaileminen.Omaa hevosta ei pitänyt aluksi hankkia ollenkaan, mutta toisin kävi.Nyt Mannisella on kaksi hevosta, Maarit Raiskiolta vuoden 2023 lopulla ostettu ukrainalainen ori Ser Diamant (Sandros Diamant - Areal), joka pelastettiin Suomeen kolmisen vuotta sitten Venäjän hyökkäyssodan jaloista, ja jonka Manninen osti itselleen. Toinen on ratsastuskouluhevonen Callegro, jonka Manninen osti saadakseen lisää ratsastuskertoja, niiden riittävä määrä kun on oleellinen osa kehittymistä. Ser Diamantilla on startattu jo vaativaa B:tä ja sama jatkuu tällä kaudella, jolla Manninen suunnittelee osallistuvansa Pohjolan Rising Star Touriin. "Kun mä johonkin hurahdan, rupeaa yleensä tapahtumaan."Kun olympiaurheilija sanoo, että "hän haluaa kivuta kouluratsastuksessa niin pitkälle kuin rahkeet riittää", lausahdukseen on syytä suhtautua vakavasti. Olympiaurheilija nimittäin tietää, mitä se vaatii.Manninen näkee tavoitteen GP:ssä. Ei kansainvälisessä, sillä se vaatii resursseja sen verran paljon, ettei niitä resursseja ehkä ole, mutta kansallisessa kyllä. Manninen toteaa, aivan oikeutetusti, että ratsastuksessa hän on urheilijana 45-vuotiaana vielä melko nuori, ja mahdollisuus uuteen uraan on oikeasti olemassa. Mannista valmentaa Antti Lehtilä. . KilpailuviettiManninen on kotoisin Seinäjoelta, ja hän kertoo kasvaneensa Manunkylän Ratsutallilla. Kilpailuvietti kohdistui kuitenkin muuhun liikuntaan.”Mun vanhemmat ovat yleisurheilijoita, eikä minulla käynyt pienessä mielessäkään, että ratsastuksessa voisi pärjätä kilpailuissa. Yleisurheilijoille on selkeä polku, miten edetä. Ratsastus on siinä aivan eri tyylinen laji”, Manninen miettii.Toki hänen lahjakkuutensa juoksussa havaittiin varhain: hän juoksi jo 9-vuotiaana ensimmäisen Suomen ennätyksensä.Juoksijana hän oli Suomen joukkueen kaikkein aikojen nuorimpana jäsenenä jo Atlantan olympialaisissa vuonna 1996. Hän oli silloin 16-vuotias. "Siellä oli Suomen joukkueessa myös Kyra Kyrklund, jota ihailin siihen aikaan jo valtavasti. En muista, uskalsinko mennä pyytämään nimmaria vai en."Kyrklund oli noissa olympialaisissa Flyinge Amiralilla sijalla 28. Toki noissa olympialaisissa Mannista kehotettiin seuraamaan kentän laidalta oman lajinsa huippuja, juoksijoita. Ja niin hän myös teki. "Katsoin kaiken liikenevän ajan, ja myös kuvasin, kuinka Carl Lewis treenasi, lämmitteli ja kilpaili.". Tässä näyttäytyy se valtava ero, mikä on ratsastuksen ja muiden lajien esimerkiksi yleisurheilun välillä. Muissa lajeissa on olemassa valmis polku nollasta sataan, ratsastuksessa ei. Pikajuoksujen lajivalmentaja Petteri Jouste alkoi valmentaa. Hänellä oli meriittinä muun muassa Sisko Hanhijoen nostaminen Euroopan kärkeen ja hän oli ottanut oppeja myös Carl Lewisin valmentajalta Tom Telleziltä. Valmennuksen pohjatieto Jousteella oli Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta, mitä Manninen myös pitää tärkeänä. Manninen toteaa, että jos hän olisi harjoitellut juoksua omin päin jonkun kaverivalmentajan kanssa, hän ei olisi päässyt pitkällekään. Sillä ilman valmennusta edistyminen ei onnistu. Ilman asiantuntevaa valmennusta, siis. Se on kaikissa urheilulajeissa asian ydin. "Vääränlainen valmennus ei vie minnekään, koska sä harjoittelet väärällä tavalla vääriä asioita", hän pohtii. "Ja niitä vääriä asioitahan ei pidä tehdä yhtään!" Pikajuoksussa maksiminopeutta pyrittiin kehittämään erilaisin harjoittein ja painotus oli fyysisessä valmentautumisessa. Ratsastuksessa oikein suoritetut toistot ovat vielä tärkeämmässä roolissa, kun on kyse taitolajista. "Harjoitellessa teknisiä tehtäviä, kuten vaikkapa sulkutaivutusta, se, että valmentaja kertoo mitä siinä liikkeessä kisaradalla haetaan, mitä pitää korjata ja miten korjataan, on ensiarvoisen tärkeää. Ei voi pyytää vain että juokse lujempaa tai ratsasta seuraavalla kerralla paremmin." . HuippuvalmennusJyväskyläläisseura oli tosiaan palkannut huippuvalmentajan, kuten yleisurheiluseurat tapaavat tehdä, sillä niiden tavoitteena on saada riveihinsä huippu-urheilijoita. Rahat valmentajan palkanmaksuun seuralle tulevat Kalevan kisoista ja vastaavista suurtapahtumista. Nuori urheilija ei maksa käytännössä muuta kuin muutaman kympin liittymismaksun seuraan. Hän pääsee valmennusputkeen ja mitä lahjakkaammasta urheilijasta on kyse, sitä enemmän ammattilaisia alkaa kerääntyä hänen ympärilleen. Lopulta Mannisen urassa oli mukana KIHU, joka on jyväskyläläinen huippu-urheilun instituutti."Meillä oli sellaiset anturitkin kiinni, jotka seurasivat juoksun tekniikkaa. Siinä oli laaja tiimi”, Manninen muistelee. ”Mutta sitä helpotti se, että siinä on jo historiaa. Näin on yleisurheilussa menestyksekkäästi tehty aina."Syitä lajien väliseen eroon on helppo löytää: juoksemiseen verrattuna ratsastaminen on kallista, seuroilla ei ole rahakkaita omia kilpailuja, seurat eivät tee aktiivista rekrytointia jäsenistönsä suhteen eivätkä palkkaa valmentajia."Mutta jos jossakin olisi ratsastusseura, johon liittymällä pääsisi laadukkaan valmennuksen piiriin, en empisi hetkeäkään liittyä siihen seuraan", Manninen miettii. "Ehkä tässäkin lajissa voisi miettiä, olisiko jonkinlainen vastaava systeemi mahdollinen."Mitä kilpailullisuuteen tulee, pikajuoksu ja ratsastaminen ovat erilaisia lajeja. "Ei kai kukaan harrasta pikajuoksua niin, ettei tähtäisi kilpailuihin", Manninen naurahtaa. Todellakaan ei. Eikä myöskään kukaan lähde pikajuoksukilpailuun suunnitelmissaan tehdä "puhdas rata". Ei, jutun idea on siinä, että pikajuoksija mittaa juoksukuntoaan muihin juoksijoihin. Ja valmentaja tarkastelee sitä, mihin se riittää, kun sitä verrataan lajin absoluuttiseen huippuun meillä ja muualla. "Kellotaulun numero lävähtää kasvoille heti, kun olet maalissa."Joskus on pohdittu ja leikkimielisesti kokeiltukin pikajuoksun tyyliarvostelua. Se olisi tietyllä lailla voinut tervehdyttääkin lajia, joka on aina kärsinyt myös doping-ongelmista, mutta ei se ottanut tuulta. Voittava tyyli on aina kaunein. . TakareisiongelmatMannisen urheilu-ura juoksina loppui vuonna 2008 takareisiongelmiin. Lopulta reidet leikattiin, mutta hermotukset eivät ikinä palautuneet.”Kolme vuotta sen jälkeen kuljetin vielä piikkareita repussa”, Manninen huokaa.Mutta ei hänestä juoksijaksi enää ollut. Ensin hän keskitti urheilusta ylijääneen tarmonsa tanskandoggien kasvattamiseen.Sitten ympyrä sulkeutui ja sopivasti tämän jutun loppuun voidaan todeta, että hän löysi taas hevoset. Vuosi oli 2019. Työkseen Manninen on Suomen liikunnan ammattilaisten yhdistyksen pääsihteeri. Kyseessä on järjestö, jonka jäseniä ovat liikunta-alan ammattilaiset etenkin kunnalliselta puolelta. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Ratsastus kiinnostaa päivä päivältä enemmän. Sen Manninen muistaa uransa kohokohtana, kun hän pääsi itse valmentautumaan ihailemansa olympiavoittaja Carl Lewisin silmien alla. Tätä hän omalta osaltaan nyt mahdollistaa klinikoiden avulla ratsastajille. Tammikuussa oli Justina Vanagaite-klinikka ja toukokuussa Joanna Robinson. .Ukrainalaiset orit evakossa Maarit Raiskiolla .Joanna Robinson käy Wesundan klinikalla läpi "eskariasioita"

Pikajuoksija haluaa ratsastuksessa "niin pitkälle kuin rahkeet riittävät"

Aiheeseen liittyvää